Käyttöjärjestelmät
Google vahvistaa Android Wearia yritysostolla
Google on tehnyt yritysoston vahvistaakseen Android Wearin kehitystä. Osittain jo aiemmin Googlella työskennelleiden perustama Cronologics tuli Googlen ostamaksi.
Kyseessä on todennäköisesti varsin pieni yritysosto, … Lue lisää
Googlen kätevä Gboard-näppäimistö saapui Androidille – Google-näppäimistö menee uusiksi
Toukokuussa 2016 Google julkaisi näppärän Gboard-näppäimistösovelluksen Applen iPhonelle, mutta Android-käyttäjät jäivät tuolloin vielä paitsioon. Kuten tuolloin Googlen Gboard-tiimistä kuitenkin jo lupailtiin, samainen näppäimistö erikoisuuksineen lopulta … Lue lisää
Microsoft tuo Cortanan seuraavaksi jääkaappiin ja muihin Windows 10 IoT -laitteisiin
Microsoft on tuomassa oman virtuaaliavustajansa eli Applen Sirin ja Google Assistantin vastineen Cortanan seuraavaksi myös Windows 10 IoT Core -käyttöjärjestelmällä varustettuihin näytöllisiin laitteisiin.
Cortana … Lue lisää
Xbox One -pelejä voi nyt pelata Oculus Rift -laseilla Windows 10:n kautta
Oculuksen sovelluskaupassa on tänään julkaistu uusi Xbox One Streaming-sovellus, jonka avulla Xbox One -pelejä voi suoratoistaa Oculus Rift -laseille Windows 10 -tietokoneen kautta.
Apple julkaisi iOS 10.2:n – mukana uudet emojit ja nämä muut uudistukset
Apple on julkaissut iOS 10.2 -ohjelmistopäivityksen iOS-laitteilleen eli iOS 10:n tukemille iPhoneille, iPadeille ja iPod toucheille.
iOS 10.2 sisältää lukuisia pieniä uudistuksia. Näistä merkittävimpiä … Lue lisää
Microsoft kerskuu: MacBook Pro pettymys – yhä useampi vaihtaa Surfaceen
Microsoftin tuore blogipostaus ei säästele jälleen vertailuja Applen Maceihin. Omia Surface-laitteitaan alituiseen Maceihin vertailevista mainoksista tunnetuksi tullut Microsoft jatkaa yhä tutulla linjalla.
Yhä useampi … Lue lisää
Samsungilta tulossa uusi maksupalvelu – yritti myös iPhoneihin: ei kelvannut Applelle
Samsung on tuomassa tarjolle tammikuussa uuden verkkomaksuihin keskittyvän Samsung Pay Mini -palvelun, kertoo korealainen ETNews. Samsung yritti tuoda palvelun sovelluksena myös Apple-laitteille, mutta Apple … Lue lisää
Ehkä, kenties mutta ei välttämättä: huhu ensimmäisen uuden Nokia-älypuhelimen hinnasta on todellakin vain huhu – eikä edes kovin vahva
Nokia-merkkiset älypuhelimet tekevät paluun Android-käyttöjärjestelmällä varustettuna vuoden 2017 alkupuoliskon aikana. Tämä on vahvistettu ja tiedetään näin varmasti. Muuten tulevien Nokia-puhelinten ympärillä on vasta lähinnä … Lue lisää
iPhonelle saataville uudet PANZERin silikaattilasiset näytönsuojat
Lukuisten eri iPhonen suojaamiseksi tarkoitettujen vaihtoehtojen kirjo kasvaa, kun PANZER tuo uudet lasinsa myyntiin.
PANZERin itsensä mukaan sen uusi suositushinnaltaan 31,90 euron Premium Silicate … Lue lisää
Apple aloitti taistelun iCloud-roskakalenterikutsuja vastaan
Apple on aloittanut lisätoimet epätoivottujen iCloud-kalenterikutsujen saamiseksi kuriin.
Vajaat kaksi viikkoa sitten Apple pahoitteli roskapostiksi laskettavien kalenterikutsujen yleistymistä.
Nyt Apple on avannut iCloud.com-verkkopalveluunsa uuden … Lue lisää
Näillä vinkeillä otat kaiken irti OnePlus 3:n tai 3T:n käytöstä
Suurta suosiota nauttineet OnePlus-puhelimet on alusta asti tunnettu, paitsi hyvästä hinta-laatusuhteestaan, myös laajoista asetusmahdollisuuksistaan. Niin aiemmin käytössä ollut CyanogenOS kuin nykyinen, yhtiön oma … Lue lisää
Suomalaisen suosikkipelin jatko-osa valloittaa maailmaa: Hill Climb Racing 2 nousi latauslistojen kärkeen
Suomalaisen Fingersoftin hiljattain julkaisema jatko-osa hittipeli Hill Climb Racingille on lähtenyt hurjaan kiitoon. Fingersoftin vuonna 2012 julkaisema ensimmäinen Hill Climb Racing keräsi yhteensä … Lue lisää
Videolla: Alkuperäinen iPhone vastaan ensimmäinen Android-puhelin
Ensi vuonna tulee kuluneeksi 10 vuotta ensimmäisen iPhonen julkaisusta. iPhonen esittely laittoi Googlella pasmat sekaisin. The Atlanticin Fred Vogelstein on kirjoittanut aiheesta mielenkiintoisen … Lue lisää
Alkuperäisestä iPhonesta maksetaan jo maltaita
Applen alkuperäisestä vuonna 2007 myyntiin tulleesta iPhonesta, joka ei saapunut virallisesti lainkaan laajasti myyntiin Suomessa, maksetaan jo korkeita summia.
Tosin todellisiin huippuhintoihin ylletään vain … Lue lisää
iPhone-käyttäjät pääsevät sekoitettuun todellisuuteen – Occipitalin Bridge mahdollistaa liikkumisen virtuaaliympäristössä
iPhone on pääsemässä mukaan virtuaalitodellisuuteen – ja vielä kerralla samalla astetta pidemmälle sekoitettuun todellisuuteen.
Occipital on esitellyt uutta Bridge-silmikkoaan, joka yhdistää virtuaalilaseihin Occipitalin jo … Lue lisää
Missä viipyvät Applen AirPodsit? Mahdollinen syy myöhästymiseen paljastui
Applen uusien AirPods-kuulokkeiden piti tulla saataville jo lokakuussa, mutta vieläkään niiden saapumiselle ei ole mitään virallista uutta aikataulua – Apple on ainoastaan kommentoinut tarvitsevansa … Lue lisää
Honor 8:lle tulee uusia ominaisuuksia – näin saat ne ensimmäisten joukossa
Huawei on aloittanut oman Android 7.0 Nougatin sekä reippaasti uudistuneen EMUI 5.0 -käyttöliittymän beetatestauksen Suomessa P9-puhelimensa ohella myös Honor 8:lle.
EMUI 5.0:ssa Huawei on … Lue lisää
Grand Theft Auton tekijöiden klassikkopeli ilmestyi Androidille ja iOS:lle
Rockstar Games on parhaiten tunnettu Grand Theft Auto -sarjan peleistään, mutta kymmenen vuotta sitten, eli vuonna 2006 yhtiö julkaisi kulttiklassikoksi nousseen pelin Bully … Lue lisää
Samsung Galaxy S7 -mallien Nougat-päivitys tuo suoraan Android 7.1.1:n
Android 7.0 Nougat julkaistiin virallisesti muutama kuukausi sitten, ja tällä viikolla Google ehti jo julkaista version 7.1.1, josta ensimmäisinä pääsevät tietysti nauttimaan Googlen … Lue lisää
Samsungin huhutaan kehittävän kahta taittuvaa älypuhelinta – kahden näytön versio tulossa myyntiin 2017
Taittuvia älypuhelimia on huhuttu jo pidemmän aikaa, mutta viimeisimpien raporttien mukaan ne alkavat vähitellen muuntua todeksi. Korealaisen ET Newsin lähteiden mukaan Samsung kehittää tällä … Lue lisää
Taas kannattaa olla varuillaan: vakuuttavia suomenkielisiä Apple ID -huijaussähköposteja liikkeellä
Viime päivinä on jälleen ollut liikkeellä varsin vakuuttavalta näyttäviä sekä hyvällä suomen kielellä kirjoitettuja huijaussähköposteja, joilla kalastellaan Apple ID -tunnuksia.
Huijaussähköpostit kertovat esimerkiksi tehdystä … Lue lisää
Apple CarPlay ja Android Auto tarjolla yli 200 automallissa
Apple on päivittänyt verkkosivustolleen tiedon uusista automalleista, jotka sisältävät tuen CarPlay-toiminnolle.
Applen CarPlay ja sen Android-vastine, Android Auto, tuovat älypuhelimen erityisesti ajaessa keskeiset toiminnot … Lue lisää
Katso miten vikkelät ryöstäjät vievät saman Apple-kaupan laitteet kahdesti neljässä päivässä – suuri iPhone-saalis oikeasti lähes arvoton
Apple-laitteet ovat haluttuja ja arvokkaita. Viime aikoina maailmalla Applen omien kauppojen esillä olevien demolaitteiden ryöstöjä on tapahtunut useampia.
Lähellä Applen kotikontuja San Franciscossa samainen … Lue lisää
Google Driven päivitetty Android-sovellus helpottaa varmuuskopioiden hallinnointia
Google Drive -pilvitallennuspalvelu on varsin luonteva Android-käyttäjälle, varsinkin jos käytössä on paljon muitakin Googlen sovelluksia, kuten Gmail. Google Driveen voi kätevästi tallentaa myös esimerkiksi … Lue lisää
Ensi viikolla julkistettava Huawein Honor Magic -konseptipuhelin paljastui vuotokuvassa – päivitetty: eipä paljastunutkaan!
Huawein ensi viikolla julkistettavaksi odotetusta Honor Magic -konseptipuhelimesta on nähty ilmeisesti ensimmäinen live-kuva. Oheisen yltä löytyvän kuvan julkaisi kiinalaisessa Weibo-palvelussa nimimerkki KJuma.
Päivitys kello … Lue lisää
Jälleen lennolla räjähtänyt puhelin – tällä kertaa Galaxy S6 edge
Samsung Galaxy Note7:n akkufiaskon vuoksi ovat palamaan syttyneet puhelimet olleet runsaasti tapetilla viime aikoina, ja maailmalta kantautuu jatkuvasti uutisia kärähtäneistä puhelimista ja niiden … Lue lisää
Microsoft toteutti LinkedInin oston – näin LinkedIn yhdistyy Microsoftin palveluihin
Microsoft on toteuttanut LinkedInin oston, josta kerrottiin alun perin jo kesällä.
26,2 miljardin dollarin kauppahinta maksetaan rahana.
Microsoft sai kaupalle aiemmin tällä viikolla myös … Lue lisää
Tulevan LG V5:n ulkonäkö paljastui – V-sarja ei olekaan vain huippupuhelimille
LG on aiemmin julkaissut jo varsin juhlavilla ominaisuuksilla varustetut V10- ja V20-puhelimet, joten mieleen saattaisi juolahtaa, että tuleva V5-mallikin saattaisi tarjota jotain poikkeuksellisen … Lue lisää
Android Nougat -päivitys tuli Moto Z:lle – nämä Motot saavat seuraavaksi
Lenovon Motorolan osalta Android 7.0 Nougat -päivitykset ovat alkaneet jo sen Moto Z -puhelimelle.
Nougatin jakelu Moto Z:lle täällä alkoi Suomen itsenäisyyspäivänä tiistaina 6. joulukuuta.
Näin Microsoft aikoo viedä Windows 10 PC:eitä eteenpäin
Microsoft ja Intel ovat määritelleet tulevaisuuden suuntaviivoja PC-tietokoneiden kehittymiselle. Microsoft kertoi Project EVO -nimen alle kerätyistä hankkeista laitevalmistajakumppaniensa WinHEC-konferenssissa Kiinan Shenzhenissä.
Project EVO jakautuu … Lue lisää
Nyt ladattavissa myös iPhonelle: Hill Climb Racing 2
Suomalaisen Fingersoftin Hill Climb Racing 2 on nyt ladattavissa myös Applen iOS-laitteille.
Androidille reilu viikko sitten julkaistu peli on saanut loistavan alkuvastaanoton. Suositun, yhteensä yli … Lue lisää
Microsoft: nämä ovat Windows 10 VR -lasien vähimmäislaitteistovaatimukset
Microsoft on WinHEC-konferenssissaan kertonut myös Windows 10:lle tulevien uusien VR-virtuaalilasien vähimmäislaitteistovaatimuksista.
Uusia, aiempaa edullisempia Windows 10 VR -laseja on tulossa ensi vuonna laajasti perinteisiltä … Lue lisää
Samsung julkisti uuden Galaxy S7 -värin – täysin musta ”yllättäen” iPhone 7:n perässä
Samsung on virallisesti julkistanut viime päivinä huhutun ja verkkoon jo vuotaneen kiiltävän, täysin mustan värin Galaxy S7 edge -puhelimelleen.
Samsungin valikoimassa kiiltävä musta väri … Lue lisää
Ei enää epäilyksiä – Bloomberg vahvistaa: Galaxy S8:ssa koko etupuolen kattava näyttö – ei fyysistä kotinäppäintä
Huhut ovat muuttumassa todeksi. Puheet koko etupuolen kattavalla näytöllä varustetusta Samsungin uudesta Galaxy S8 -puhelimesta vahvistuivat merkittävästi, kun perinteisesti äärimmäisen luotettava Bloomberg-uutistoimistokin raportoi tulevasta … Lue lisää
Microsoftin ”Surface-puhelin” muuttui juuri paljon kiinnostavammaksi uutuudeksi
Microsoftin laitevalmistajakumppaneiden WinHEC-konferenssissa esittelemä Windows 10:n tulo myös ARM-arkkitehtuurin suorittimille ja täysi x86 Win32 -sovellusten emulointituki tekevät myös paljon huhutusta Surface-puhelimesta jälleen mahdollisesti mielenkiintoisen … Lue lisää
Microsofilta jättiuutisia: täysistä Windows 10 -laitteista kevyempiä ARM-tuen myötä – katso video
Microsoft on laitevalmistajakumppaneilleen suunnatussa WinHEC-konferenssissaan Kiinan Shenzhenissä kertonut Windows 10:n toimivan jatkossa myös ARM-arkkitehtuurin suorittimilla.
Kyse on Windows 10:n täydestä versiosta, ei Windows 10 … Lue lisää
5 mielenkiintoista vastausta tulevista Nokia-älypuhelimista – mitä on luvassa?
Nokian älypuhelimet Android-käyttöjärjestelmällä markkinoille ensi vuoden alkupuoliskolla palauttava HMD global astui julkisuuteen kunnolla viime viikolla, kun sen toukokuussa alun perin ilmoitetut järjestelyt Nokia-peruspuhelintoiminnan ostosta … Lue lisää
MacBook Pron näytönohjainongelmat ratkaistu – käyttäjillä taas uusi valituksen aihe
Applen uusien MacBook Pro -mallien vaikeudet eivät ota loppuakseen. Vain pari päivää sitten raportoitiin, kuinka monet käyttäjät ovat huomanneet laitteissaan villejä grafiikkaongelmia. Kyseinen … Lue lisää
iPhone 7s:ään huhutaan uutta väriä: punainen joukon jatkoksi?
Huhut ensi vuoden iPhoneista jatkuvat jo kiivaina, vaikka ainakin normaalin aikataulun mukaisesti niiden lanseeraukseen on aikaa vielä yhdeksisen kuukautta.
Nyt japanilainen Macotakara-sivusto kertoo iPhone … Lue lisää
Hyvästit TouchWizille – Samsungin Android-kokemus on pian nimeltään Experience
Käyttöliittymä, jonka Samsung on Googlen puhtaan Androidin päälle laitteissaan lätkäissyt, on perinteisesti kantanut nimeä TouchWiz. Android 7.0 Nougatin myötä asiaan näyttäisi kuitenkin olevan … Lue lisää