Käyttöjärjestelmät
Microsoft kertoi tuloksestaan – Lumia-myynti olematonta
Microsoft teki vakaan suorituksen alkuvuonna, mistä kiittäminen oli jälleen kerran erityisesti uusia pilvipalveluliiketoimintoja.
Kuten hyvin tiedetään, älypuhelimissa Microsoft teki viime kesänä vetäytymispäätöksen ja sittemmin … Lue lisää
Applen itseajamisen testiauto bongattiin ensimmäisen kerran – katso kuvat
Applen itseajavien autojen teknologian testaamiseen hyödyntämä Lexus-katumaasturi on ensi kertaa bongattu ajosta. Apple sai luvan testaamiseen Kaliforniassa vajaat pari viikkoa sitten.
Ensimmäisistä kuvista Applen … Lue lisää
Näin käytät Facebook Messengeriä kevyemmin Androidilla
Facebook on kertonut sen Messenger Lite -sovelluksen saatavuuden laajentumisesta 132 uuteen maahan. Myös Suomi kuuluu joukkoon maita, joissa Messenger Lite on nyt saatavilla.
Messenger Lite on nimensä … Lue lisää
Vielä ehdit vanhoilla hinnoilla: Apple nostaa aivan kohta hintoja App Store -sovelluskaupassaan
Apple on aikeissa nostaa hintoja App Store -sovelluskaupassaan tarjolla olevista sovelluksista, peleistä ja sisällöstä.
Esimerkiksi sovelluksen minimihinta euroalueella on nousemassa 0,99 eurosta 1,09 euroon. … Lue lisää
Acerilta uusia kevyitä läppäreitä asiallisella akkukestolla
Acer on esitellyt kaksi uutta, kevyttä Windows 10 -läppäriä. Uutuudet ovat nimiltään Swift 1 ja Swift 3.
Swift 1 on sarjan ”hinnat alkaen” … Lue lisää
Applen Musiikki-sovelluksesta tulee kohta myös videosovellus
Apple tulee uudistamaan tulevassa iOS 11 -käyttöjärjestelmäpäivityksessään Musiikki-sovellustaan ja tuo musiikin tilauspalveluun kylkeen enemmän videosisältöä.
Bloombergin lähteiden mukaan Apple tuo Musiikki-sovellukseen lisää alkuperäissisältöjä, joita … Lue lisää
Haittaohjelma soluttautui Google Play -kauppaan osaksi kymmeniä sovelluksia: jopa 2 miljoonaa laitetta saastui
Google Play -kauppaan onnistui pesiytymään uusi haittaohjelma, joka soluttautui useiden eri peliopassovellusten sisälle, kertoo tietoturvayhtiö Check Point.
Check Pointin tutkijat kertovat löytäneensä FalseGuideksi nimeämänsä … Lue lisää
Tapahtuuko nyt läpimurto? ”Langattomasta latauksesta vakio-ominaisuus iPhonessa”
Älypuhelinten langaton lataaminen ei ole toistaiseksi kunnolla yleistynyt useampien eri valmistajien kovasta yrityksestä muutama vuosi sitten.
Langattoman lataamisen ratkaisuja kehittävän ja myyvän Powermatin toimitusjohtaja … Lue lisää
Uskomaton käänne iPhone-huhuissa: tuleeko huippu-iPhone kahtena versiona?
iPhone-huhumylly on ollut tänä vuonna jos mahdollista vielä tavanomaistakin kaoottisempi. Syy on uudessa iPhone-huippumallissa, johon on tulossa paljon uudistuksia – mutta epäselvää vielä on, … Lue lisää
Täyttä huijausta: älä usko tätä kuvaa seuraavan iPhonen hurjasta suorituskyvystä
Verkkoon ilmestyi eilen kuva GeekBench-suorituskykytestistä, jossa tuntematon iPhone-malli olisi saavuttanut todella kovat lukemat.
Valitettavasti kuvalla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. GeekBenchin takana olevan … Lue lisää
Kolmen sormen temppu: näin jumitat iPhonen hetkeksi
Applen iOS-laitteista on paljastunut erikoinen bugi, josta ei ole käytännössä mitään haittaa mutta kenties ainakin hetkeksi hupia. Sillä voi vaikkapa jekuttaa kaveriaan huijaamalla tämän puhelimen … Lue lisää
Uusien Galaxy S8:n ja S8+:n omistajat valittavat langattoman latauksen toimimattomuutta
Samsungin uusien Galaxy S8- ja S8+ -puhelimen toimitukset ovat hädin tuskin ehtineet alkaa, kun Samsungin Yhdysvaltain tukisivustolle ja muille keskustelupalstoille on alkanut kertyä … Lue lisää
Windows 10 Mobilen ”Creators Updaten” jakelu alkaa – vain näille 13 puhelimelle
Microsoft aloittaa tänään Windows 10 Mobilen Creators Update -päivityksen jakelun myös Windows 10 Mobile -älypuhelimille.
Päivitys kello 20.45: Microsoftin piti aloittaa jakelu jo tänään, mutta … Lue lisää
Google listasi ehdokkaat – tässä on parasta sovellustarjontaa Androidille
Googlen vuotuinen kehittäjätapahtuma Google I/O on jälleen vuorossa 17.-19. toukokuuta. Tapahtumassa odotetaan jälleen lisätietoja muun muassa Androidin tulevasta O-versiosta, mutta ohjelmassa on myös Google … Lue lisää
Samsung kehittää puhelimeensa joka reunalta kaareutuvaa näyttöä
Samsungin kerrotaan kehittävän todellista kehyksetöntä näyttöä älypuhelimissa käytettäväksi, uutisoi Android Authority. Raportin taustalla on korealainen ETNews, jonka mukaan sekä LG että Samsung kehittävät älypuhelinnäyttöjä, jotka … Lue lisää
Tämä teline tekee iPhonesta vanhan Macintoshin näköisen – ihan söötti vai täysin turha?
Muun muassa iPhone-suojakuoristaan tunnettu tarvikevalmistaja Elago esitteli viime vuoden lopulla Apple Watchille tarkoitetun lataustelineen, joka saa älykellon muistuttamaan Applen ikonista 1980-luvun Macintosh-tietokonetta. Kelloteline saa … Lue lisää
Windows 10 -älykello on tulossa – ei kuitenkaan tavallisille tallaajille
Huhujen mukaan Microsoft oli aikoinaan aikeissa sovittaa Windows 10:n kevyen IoT-version sen Band 3 -aktiivisuusrannekkeeseen, mutta kehitystyötä tehnyt joukko hajautettiin viime syksynä muihin … Lue lisää
Luotettava taho: uusi huippu-iPhone viivästyy parilla kuukaudella – ja senkin jälkeen sitä on vaikea saada
Applen suunnitelmien kenties osuvimpana paljastajana tunnettu KGI Securitiesin mystinen analyytikko Ming-chi Kuo on julkaissut uuden raportin, joka vahvistaa jälleen useita viimeaikaisia huhuja: uusi huippu-iPhone … Lue lisää
Apple uhkasi heittää Uberin ulos kaupastaan – syynä kyseenalainen käyttäjien seuranta
Uberin hämärä toiminta asetti kyseenalaiseksi sen sovelluksen jatkon Applen iPhoneissa parisen vuotta sitten. Applen toimitusjohtaja Tim Cook uhkasi poistaa sovelluksen kaupasta tapaamisessaan Uberin toimitusjohtajan … Lue lisää
Tämä iPhone-vuoto lupaa hyvää – onnistuuko Apple sittenkin kunnianhimoisissa suunnitelmissaan?
Viime viikolla nähtiin useampia väitettyjä vuotoja uudesta huippu-iPhonesta, jossa esimerkiksi Touch ID -sormenjälkitunnistin oli takana vaikka pidemmän aikaa sen on odotettu tulevan integroiduksi osaksi näyttöä.
Ota Samsung Galaxy S8 haltuun näillä nikseillä
Ensimmäiset Samsung Galaxy S8 -puhelimet ovat Suomessakin alkaneet saapua tilaajilleen, joten on aika tutustua muutamiin S8:n ominaisuuksiin. Näytön kuvasuhteen muutos sekä erillisten koti- … Lue lisää
Apple pahoittelee mokaansa: iCloud-tilaukset eivät loppuneetkaan
Apple on pahoitellut asianosaisille asiakkailleen viime päivien sekaannusta liittyen iCloud-tilauksiin. Monet käyttäjät saivat yllättäen viestin, että heidän iCloud-tilauksensa oli päättynyt.
iCloud-tilauksille ei kuitenkaan luonnollisestikaan … Lue lisää
Google poisti käyttäjää vakoilevan ”päivityssovelluksen” Play Kaupasta
Google on poistanut omasta Play-sovelluskaupastaan ilmeisen harhaanjohtavan sovelluksen, kun tietoturvayhtiö Zscaler huomautti, ettei sovellus ole alkuunkaan sitä, mitä se väitti olevansa. Android-päivityksiä lupaillut … Lue lisää
Windowsista tulossa täysin uusi versio – tällaisia ominaisuuksia se vaatii
Microsoft on esittelemässä Windows 10 -käyttöjärjestelmästään uuden version. Tämän odotetaan tapahtuvan ohjelmistojätin julkistustilaisuudessa 2. toukokuuta.
Uusi Windows 10 Cloud -versio keskittyy koulutuskäyttöön ja on … Lue lisää
Mitä ihmettä Apple nyt oikein suunnittelee? Palkkaa nimekkäitä satelliittieksperttejä
Apple näyttää jälleen laajentaneen kunnianhimoisia tutkimus- ja tuotekehityshankkeitaan aivan uudelle alueelle, mahdollisesti jopa avaruuteen.
Bloomberg raportoi Applen rekrytoineen palkkalistoilleen Googlen avaruuslaitehankkeista vastanneen John Fenwickin sekä … Lue lisää
Googlen musiikkisovellus oletukseksi Samsung-puhelimiin – tarjolla lisäherkku suuren musiikkikokoelman omistajille
Google ja Samsung ovat kertoneet tänään Googlen musiikkipalvelun tulosta oletukseksi kaikkiin uusiin Samsungin puhelimiin ja tabletteihin maailmanlaajuisesti.
Uusi yhteistyö alkaa Galaxy S8:n ja Galaxy … Lue lisää
WhatsApp iPhonelle päivittyi – näin saat Sirin lukemaan viestejä ääneen
WhatsAppin iPhone-versio on saanut päivityksen, ja päivityksen myötä WhatsAppin tuki Siri-avustajalle sai laajennuksen. Jo aiemmin viestejä on voinut lähettää Sirin avulla, mutta nyt Siriä … Lue lisää
Seuraava Apple Watch saamassa aivan uuden näyttöteknologian – tällaisia etuja MicroLEDin pitäisi tuoda
Applen huhutaan aikovan ottavan käyttöön aivan uuden näyttöteknologian seuraavan sukupolven Apple Watch -älykellossaan.
Tähän asti Apple on käyttänyt Watchissa OLED-näyttöä. Uuteen syksyllä odotettavaan kolmannen … Lue lisää
Nexus 6P -puhelimessa kaksi suurta ongelmaa: oikeusjuttu vireille Googlea ja Huaweita vastaan
Nexus 6P -puhelimen ongelmat ovat kypsyttäneet osan käyttäjistä niin pahasti, että ne ovat saaneet aikaan nyt oikeusjutun puhelimen valmistajaa Huaweita sekä Android-käytttöjärjestelmää kehittävää ja … Lue lisää
Moka paljasti tietoja uusien Apple-laitteiden kehitystyöstä – silmät kärsineet testauksessa
Applen hanke lisätyn todellisuuden lasien kehittämiseksi on ollut käytännössä jo julkinen salaisuus. Nyt tuore paljastus lyö vain lisää vettä myllyyn.
Syystä tai toisesta Applen … Lue lisää
Odotatko vielä päivitystä Android Wear -kelloosi? Tässä aikataulu
Google on nyt kertonut yksityiskohtia sen todella pitkään odotetun Android Wear 2.0 -päivityksen saapumisesta eri älykelloille.
Googlen mukaan vielä päivitystä odottavat kellomallit tulevat sen … Lue lisää
Nike ja Apple esittelivät uuden kelloversion
Apple on yhdessä Niken kanssa esitellyt uuden erikoisversion Watch Series 2 -älykellostaan. Apple Watch NikeLab tulee muiden laajemmin myytävien Nike+ -versioiden jatkoksi saataville vain … Lue lisää
Windowsille jatkossa uusia ominaisuuspäivityksiä kahdesti vuodessa – seuraavan päivityksen ajankohdalle varmistus
Microsoft on vahvistanut tänään aikovansa jatkossa päivittää Windows 10 -käyttöjärjestelmäänsä merkittävillä uusilla ominaisuuspäivityksillä kahdesti vuodessa.
Tavoitteena on julkaista päivityksiä puolen vuoden välein maalis- ja … Lue lisää
Suomalaisyrityksen tietokoneen toimitukset alkavat ensi kuussa
Suomalaisyritys Eve-Techin Eve V -tietokoneen toimitukset ensimmäisille tilaajille ovat alkamassa ensi kuun aikana.
Varsinainen tuotanto käynnistetään 50 laitteen minierällä 25. huhtikuuta. Tarkoituksena on varmistaa … Lue lisää
Microsoftin kannettava tietokone tuli myyntiin Suomessa
Microsoftin kannettava Surface Book -tietokone on saapunut myyntiin Suomessa. Alun perin Microsoft esitteli Surface Bookin jo syksyllä 2015, joten myyntiintuloa täällä on saatu odottaa … Lue lisää
Nokia perui uuden version kotikamerastaan – syynä riita Applen kanssa
Nokia on nähtävästi perunut täysin uuden Withings-yksikkönsä Home Plus -kameran markkinoilletulon. Päätös on ymmärrettävä ottaen huomioon Nokian ja Applen välisen kiistan ja oikeusjutut patenteista.
Vuotanut mallikuva näyttää tulevan iPhonen uuden kaksoiskameran ja sormenjälkitunnistimen sijainnin
Yleensä varsin luotettavana tietovuotajana pidetty Sonny Dickson on Twitterissä jakanut kuvan, josta käyvät ilmi Applen tulevan huippu-iPhonen mitat ja takakuoren yksityiskohtia. Sekä mitat … Lue lisää
Microsoft tuo Windows 10:een älykkään virransäästötoiminnon
Microsoft on tuomassa Windows 10:een uuden, älykkään virransäästötoiminnon. Työnimellä ”Power Throttling” kehitetty ominaisuus suuntaa resursseja sinne, missä niitä eniten tarvitaan, ja vähentää virrankulutusta … Lue lisää
Vanha Apple-laite käytössä? Nyt sinäkin saat iWork- ja iLife-sovellukset ilmaiseksi
Apple on muuttanut iWork- ja iLife-ohjelmistokokonaisuuksiensa sovellukset nyt täysin ilmaisiksi – myös vanhoilla Apple-laitteilla.
Vuonna 2013 sovellukset muuttuivat ilmaisiksi uusissa laitteissa, kun ne … Lue lisää
Microsoft-tilille voi nyt kirjautua puhelimen kautta
Aiemmin tänä vuonna Microsoft esitteli ominaisuuden, jonka avulla omalle Microsoft-tilille pystyi kirjautumaan puhelimen välityksellä. Nyt ominaisuus on saatavilla kaikille Microsoft-tileille. Asiasta uutisoi MSPowerUser. … Lue lisää









































