Käyttöjärjestelmät
Elop astui julkisuuteen: Nokia-ajat olivat vaikeita – iPhonen lanseeraus oli harvinainen mullistuksen hetki
Nokian entinen toimitusjohtaja Stephen Elop on astunut julkisuuteen siirryttyään aiemmin tänä vuonna australialaisen Telstra-operaattorin johtotehtäviin. Elop esiintyi Telstran konferenssissa Melbournessa, kertoo The Australian.
Elop … Lue lisää
iPhone 7 Plussan kameran 2x zoom ei ole aina optinen – tässä syyt
iPhone 7 Plussassa on uudenlainen kaksoiskamera, joka tarjoaa kameraa vaihtamalla 2x optisen zoomin.
Applen Kamera-sovelluksella otetuissa kuvissa jokaiseen kuvaan hyödynnetään molempia 12 megapikselin takakameroita … Lue lisää
Tämä älypuhelin tekee Androidin uuden suorituskykyennätyksen
Xiaomi tulee julkistamaan uuden lippulaivaälypuhelimensa Mi 5s:n ensi viikolla, 27. syyskuuta.
Nyt tulevan huippupuhelimen ennakkokampanja on täydessä käynnissä ja sen osana Xiaomi on julkaissut … Lue lisää
Patenttitrolleilta kaksi miljoonaiskua Applelle – taustalla lymyää Nokia
Apple on määrätty maksamaan korvauksia patenttirikkomuksista kahdessa erillisessä tapauksessa. Yhdistävänä tekijänä tapauksissa on kuitenkin myös Nokia, jonka patentteja löytyy patenttikiistat voittaneiden patenttitrolliyhtiöiden salkuista.
Oikeus … Lue lisää
Uusin Android voi tehdä tiiliskiven Nexus 5X:stä
Android 7.0 Nougat -päivitys aiheuttaa ongelmia LG:n Nexus 5X -puhelimessa.
Useat käyttäjät ovat raportoineet jatkuvasta uudelleenkäynnistymisestä Android 7.0 Nougatiin verkon yli tapahtuneen päivittämisen jälkeen.
iPhone 7 Plussan bokeh-kuvaustila pääsi testiin – tulokset pääosin todella vakuuttavat
Eilen illalla Suomen aikaa kehittäjille julkaistu iOS 10.1:n ensimmäinen beetatestiversio toi mukaan uutena ominaisuutena iPhone 7 -julkistustilaisuudessa jo esitellyn ja tuolloin myöhemmin tulevaksi luvatun … Lue lisää
Ensimmäiset Google-puhelimet eivät ole vedenkestäviä – myös muita paljastuksia
Google julkistaa uudet Pixel ja Pixel XL -puhelimensa 4. lokakuuta. Jo aiemmin useissa vuodoissa paljastuneista puhelimista on jälleen tarjolla uutta tietoa.
Useita Pixel-tietoja jo … Lue lisää
Erikoinen itsensä tasapainottava kaksipyöräinen kulkupeli – myös Lit Motors Applen kiikarissa
Applea kiinnostaa myös sanfranciscolaisen Lit Motorsin ostaminen, raportoi New York Times. Aiemmin tänään otsikoihin nousi Applen kiinnostus ja käydyt neuvottelut McLarenista, mistä ensimmäisenä kolmeen … Lue lisää
McLaren kiistää jyrkästi Apple-huhut – Financial Times pitää kiinni raportistaan
Aiemmin tänään Financial Times raportoi, että Apple kävisi neuvotteluja McLarenin kanssa mahdollisesta yritysostosta tai strategisesta sijoituksesta. McLaren on nyt kuitenkin jyrkästi kiistänyt nuo huhut.
Apple julkaisi jo iOS 10.1:n ensimmäisen testiversion
Applen virallisesta iOS 10 -julkaisusta on kulunut vasta reilu viikko, mutta nyt on jo iOS 10.1:stä julkaistu ensimmäinen testiversio rekisteröityneille kehittäjille. Julkinen beta-versio … Lue lisää
”Apple neuvottelee McLarenin ostosta” – urheiluauto- ja Formula 1 -talliyhtiön hinta miljardiluokassa
Apple keskustelee McLarenin kanssa mahdollisesta yritysostosta tai strategisesta sijoituksesta, raportoi Financial Times, joka perustaa tietonsa kolmeen erilliseen lähteeseen.
McLaren on brittiläinen urheiluauto- ja teknologiavalmistaja, … Lue lisää
Allo-viestit tulevat Androidilla vaikka et olisi asentanut sovellusta
Googlen uudella juuri julkaistulla Allo-viestisovelluksella lähetetyt viestit saapuvat vastaanottajien Android-puhelimiin ilmoituksina, vaikka he eivät olisi vielä sovellusta asentaneetkaan.
Ilmoitus mahdollistaa myös vastaamisen tekstimuotoisella viestillä … Lue lisää
Liian hyvää ollakseen totta? (Päivitetty: Jep!) Todellinen superpuhelin luvataan jo marraskuussa vain 340 eurolla Suomeen – löisi laudalta tuplasti kalliimmat
Kickstarter-joukkorahoituspalvelun kautta ennakkomyynnissä on nyt hintaansa nähden todellinen superpuhelin, Mana Velocity One.
Päivitys kello 15.30: Epäilyksemme näyttävät käyneen toteen. Kello 15.05 projekti on suljettu … Lue lisää
Uusi LeEco-huippupuhelin julki – lyö pöytään kovan kattauksen tekniikkaa
Kiinalainen nouseva älypuhelinvalmistaja LeEco on julkistanut uuden LeEco Le Pro 3 -lippulaivaälypuhelimensa, jonka hinta ominaisuuksiin nähden on varsin edullinen.
Teknisesti uutuus on viimeistä huutoa: … Lue lisää
iPhone 7:n osien hinta 215,80 dollaria – Apple myy 649 dollarilla
Applen iPhone 7:n komponentit maksavat reilun kolmasosan puhelimen myyntihinnasta, väittää IHS Markit -tutkimusyhtiö. Ulkopuoliset arviot älypuhelinten todellisista valmistuskustannuksista eivät välttämättä pidä aina paikkansa, mutta osviittaa … Lue lisää
Onko tämä paras suojakuori iPhone 7:lle? Ei juuri paksuutta lisää
Monet haluavat suojata arvokkaan iPhonensa suojakuorilla. Myös uusille iPhone 7 -malleille on esitelty aiemmista iPhone-sukupolvista jo tuttu Peel-suojakuori, jonka erikoisuus on sen ohuus.
Peel-kuori … Lue lisää
Applen uusi macOS Sierra ladattavissa nyt
Applen käyttöjärjestelmäpäivitys sen Mac-tietokoneille, macOS Sierra, on nyt ladattavissa.
macOS Sierra on ilmainen päivitys ja on ladattavissa Macin App Storen kautta tuetuilla Mac-tietokoneilla:
iPhone 7:n Lightning-liitäntä ei automaattisesti tarkoita parempaa äänenlaatua – Applen oma adapteri sen todistaa
Siitä asti, kun huhuissa alkoi varmistua, ettei iPhone 7:ssä olisi enää perinteistä analogista kuulokeliitäntää, ovat kovimmat fanit hehkuttaneet, kuinka Lightning-liitäntä tuo parempaa äänenlaatua kuulokkeille. … Lue lisää
Turvalliseksi kuviteltu Samsung Galaxy Note7 syttyi tuleen – vika ei akussa
Samsungilla on käsissään iso ongelma Galaxy Note7:n räjähtävien akkujen kanssa, mutta Kiinaa ongelma ei juurikaan ole koskenut. Valtaosa Kiinaan toimitetuista Note7-laitteista on varustettu … Lue lisää
Lähtevätkö älypuhelimista liitäntöjen lisäksi pian näppäimetkin? Konseptivideo näyttää uusia tapoja puhelimen ohjaamiselle runkoa koskettamalla
HTC:llä suunnittelijana toimivan Danelle Vermeulenin omilta verkkosivuilta löytyy mielenkiintoinen konseptivideo, joka näyttää uusia tapoja älypuhelimen ohjaamiselle.
Päivitetty 21.9. klo 16.30: Vermeulenin sivut on artikkelin … Lue lisää
Peilimusta iPhone 7 voi naarmuuntua kamalan näköiseksi – ja sormenjäljetkin tekevät siitä jo ruman
Applen uusi iPhone 7 -väri peilimusta, englanniksi Jet Black, on herättänyt paljon keskustelua puhelinten julkistuksen ja myyntiintulon jälkeen. Loppuunmyytyä peilimustaa pidetään yleisesti erittäin tyylikkäänä … Lue lisää
Räjähdysherkkä vai ei? Galaxy Note7:n akusta viestivä seikka vaati erikoisluvan Googlelta
Jatkossa turvallisen Samsung Galaxy Note7 -puhelimen tunnistaa sen akun varaustasosta kertovan kuvakkeen vihreästä väristä, kuten jo eilen kerroimme.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana Note7:ssä tehty ratkaisu vaati … Lue lisää
Katso kuvat: Google taisi jo paljastaa ensimmäiset otokset tulevan huippupuhelimensa kameralla
Googlen tulevasta 4. lokakuuta ohjelmassa olevasta julkistustilaisuudesta kertova madeby.google.com-sivusto on paljastanut samalla todennäköisesti jo ensimmäiset tulevalla Google-puhelimella otetut kuvat.
Sivustolla nähdään Googlen alta artikkelin lopusta … Lue lisää
HTC julkisti uudet Desire 10 -älypuhelimet – näyttävät samalta mutta ovat aivan erilaisia
HTC on julkistanut odotetusti uuden 5,5 tuuman näytöillä varustetun Desire 10 -puhelinkaksikkonsa, Desire 10 Pron sekä Desire 10 Lifestylen.
Puhelinten design on keskenään huomattavan yhteneväinen, … Lue lisää
Vertailu videolla: iPhone 7 Plussan 3 gigatavun RAM-muisti ei tuo suurta hyötyä – ainakaan tässä tehtävässä
iPhone 7:ssä on 2 gigatavua RAM-muistia, kuten aiemmissa iPhone 6s:ssä ja iPhone SE:ssä. iPhone 7 Plus korottaa RAM-muistin määrän iPhoneissa ensi kerran 3 gigatavuun.
OnePlus 3:lle päivitys – nämä ovat parannukset
OnePlus on julkaissut suosituksi nousseelle OnePlus 3 -älypuhelimelleen ohjelmistopäivityksen, joka tuo lukuisia korjauksia ja parannuksia puhelimen toimintaan.
Uuden OxygenOS 3.2.6 -version jakelu on jo … Lue lisää
Jo kolmas iPhone 7 -ongelma: kuulokepainikkeet lakkaavat toimimasta
Applen iPhone 7:stä on paljastunut jo kolmas tekninen ongelma, joka koskettaa useampia käyttäjiä eikä kyse ole vain harvoista yksittäisistä tapauksista. Tällä kertaa ongelma kietoutuu … Lue lisää
Julkistukselle vahvistus – samalla ennennäkemättömät vuotokuvat uusista Google-puhelimista
Google on vahvistanut järjestävänsä 4. lokakuuta tilaisuuden, jossa tullaan esittelemään odotetusti ”ensimmäiset Googlen puhelimet” Pixel ja Pixel XL.
Yöllä Suomen aikaa verkkoon vuoti myös … Lue lisää
Google lähetti kutsut: ”ensimmäiset Googlen puhelimet” julki 4. lokakuuta
Google on vahvistanut järjestävänsä 4. lokakuuta julkistustilaisuuden aiemmin huhutun mukaisesti lähettämällä kutsuja sekä julkaisemalla alta löytyvän videomainoksen TV:ssä Yhdysvalloissa The Big Bang Theoryn mainoskatkolla.
Samsung pelasi jopa asiakkaidensa hengellä – kiima iPhonen voittamiseksi päättyi kammottavaan katastrofiin
Syynä Samsung Galaxy Note7:n akkukatastrofille oli korealaisjätin halu nokittaa kilpailija Applea, kertoo Bloombergin raportti. Note7:n piti olla äärimmäisen hyvä puhelin, jossa on paljon uutta … Lue lisää
iPhone 7:n IPS LCD -näyttö saa suitsutusta parhaana ikinä – myös useampia ennätyksiä
Applen iPhone 7 on nyt päässyt myös DisplayMaten testiin – ja tuloksena on oikeastaan vain ja ainoastaan kehuja. Apple jatkaa vielä iPhone 7:ssä sen … Lue lisää
Jo toinen iPhone 7 -ongelma tuli esiin: lentokonetila vie verkkoyhteyden lopullisesti
Applen iPhone 7 -puhelimia näyttää piinaavan jo toinen laajempaa laitemäärää koskeva tekninen ongelma.
Nyt iPhone 7:n on raportoitu menettäneen mobiiliverkkoyhteytensä lentokonetilassa käyttämisen jälkeen. Asiasta … Lue lisää
Vedenkestävyys huippupuhelimien uusi standardi, heikoin kohta silti ennallaan – ”mitään parannusta ei näytä tapahtuneen”
Vedenkestävyys on matkapuhelinten uusi standardi, mutta putoamista ne eivät edelleenkään kestä, arvioi mobiililaitteiden vakuutuspalveluja myyvä SquareTrade syynättyään Applen ja Samsungin uusimmat huippupuhelimet.
SquareTrade … Lue lisää
Huawein uusi malliston huippupuhelin Mate 9 julkistetaan huhutusti 8. marraskuuta
Huawein mallisto on saamassa uuden johtotähden, kun Mate 9 julkistetaan vielä loppuvuoden aikana. Nyt tuoreimpien huhujen mukaan puhelimen lanseeraus olisi vuorossa 8. marraskuuta.
Kaikki … Lue lisää
Näistä turvallisen Galaxy Note7 -puhelimen erottaa mahdollisesti räjähdysvaarallisesta
Samsung on nyt aloittanut laajat Galaxy Note7 -puhelinten vaihto-operaatiot jo muun muassa ainakin Yhdysvalloissa, Kanadassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Etelä-Koreassa ja Singaporessa. Myös muissa maissa tarvittavat … Lue lisää
”Ensimmäiseen Google-puhelimeen” luvassa hyvät ominaisuudet – ei kuitenkaan pärjää suorituskyvyssä iPhone 7:lle
Googlen odotetaan julkistavan 4. lokakuuta uudet Pixel ja Pixel XL -puhelinmallit, joista on puhuttu ”Googlen ensimmäisinä puhelimina”. Aiemmista Googlen eri valmistajien kanssa yhteistyössä kehittämistä … Lue lisää
Intel voi palata omalla mobiilipiirillään – kuuluuko se Surface-puhelimen reseptiin?
Intel ei välttämättä olekaan lopullisesti ulkona mobiilipiirien markkinoilta, vihjaa Intelin pääte- ja esineiden internetin liiketoimintojen sekä järjestelmäarkkitehtuuriryhmän vetäjä Venkata Renduchintala.
Huhti-toukokuun vaihteessa Intel vahvisti … Lue lisää
Xiaomi julkistaa uuden huippupuhelimensa 27. syyskuuta – luvassa todellinen tehopakkaus
Kiinalainen maailman TOP10-älypuhelinvalmistajiin lukeutuva Xiaomi julkistaa uuden huippupuhelimensa Xiaomi Mi 5s:n ensi viikolla, tiistaina 27. syyskuuta.
Xiaomi on lähettänyt nyt kutsut tulevaan julkistustilaisuuteensa.
Nykyisin … Lue lisää
iPhone 7 -kamera ei pärjää Galaxy S7:lle, jonka ”kuvat ovat tarkempia ja paremmin valottuneita”
Apple on iPhone 7:ssä parantanut jälleen reilusti kameraa uudella 12 megapikselin kennolla, f/1,8-kokoon kasvaneella aukolla ja optisen kuvanvakaimen tulolla myös pienempään iPhoneen. Lisäksi iPhone … Lue lisää
Vielä epäselvää – näitä epäillään syiksi iPhone 7:n erikoiseen suhinaan
Viikonloppuna nettiin alkoi ilmestyä raportteja iPhone 7 -puhelintan suhisevasta tai sihisevästä äänestä.
Äänen raportotiin kuuluvan puhelimista, kun ne ovat kovassa rasituksessa eli puhelimen suorituskyvyn äärirajoilla. … Lue lisää