Tietoa Markus Lehtiniitty
Älykellot eivät innosta – Android Wear 2.0:n tulokaan ei tuomassa uutta Moto-kelloa
Lenovo ei tule esittelemään uutta Moto-älykelloa edes Android Wear 2.0:n tulon myötä.
Viime aikoina uusia Android Wear -älykelloja on nähty niukasti, sillä useat valmistajat … Lue lisää
Australiassa suljettiin jo GSM-verkko – tehtävä uskottiin legendaarisen Nokia-peruspuhelimen käyttäjälle
Australiassa suljettiin jo 1. joulukuuta alkaen paikallisen suurimman Telstra-operaattorin 2G- eli GSM-verkko.
Tehtävä verkon sulkemisesta annettiin lopulta kunniallisesti Perthissä, Australiassa asuvalle miehelle, jonka pettymyksen … Lue lisää
Google On muuttui Google WiFiksi
Google on jatkanut sovellustensa nimeämistä uudelleen sen uusien laitteiden myötä.
Vielä Suomessa pidempään odotettavan Google WiFi -reitittimen maailmalla näinä päivinä odotettavan markkinoilletulon myötä aiemmin … Lue lisää
Applen johdossa muutoksia – terveyshankkeiden pomo lähti vain kuukausien jälkeen
Applen johtajistossa on tapahtunut kaksi muutosta, joilla molemmilla on yhtymäkohtansa Apple Watchiin.
Bloomberg kertoo Applelle vasta toukokuussa rekrytoidun Yoky Matsuokan jättäneen yhtiön. Syytä ei tiedetä, … Lue lisää
Kohuälypuhelinvalmistaja Turing ei maksa laskujaan? Ex-yhteistyökumppani mustamaalaa yhtiötä sen Facebook-sivulla
Paljon kohua, mutta vähän mitään todellista aikaansaaneen Turing Robotic Industriesin Facebook-sivut ovat tällä hetkellä varsin erikoisessa tilassa.
Sivuilla varoitetaan ”lopun olevan lähellä” ja kerrotaan, … Lue lisää
Hinnasta päästy sopuun: Microsoft myymässä Nokian ex-toimitilat Salossa 5,5 miljoonan euron kauppahinnalla
Salon kaupungin ja yksityisten sijoittajien Microsoftin kanssa pitkään neuvottelema kauppa Nokian entisistä toimitiloista Salossa näyttää toteutuvan. Tiloihin aiotaan perustaa esineiden internettiin suuntautuva osaamiskeskus.
Microsoftin … Lue lisää
Tältä Jollan Sailfish näyttää kellossa
Jolla on kokeillut sen Sailfish-käyttöjärjestelmän siirtämistä myös kelloon. Kyse ei ole vielä valmiista tuotteesta eikä edes ohjelmistosta, mutta Sailfishin tuominen kelloon kertoo sen … Lue lisää
Erimielisyyksiä ja epäonnistumisia: Android-vaihtoehto CyanogenModin ”isä” jättänyt Cyanogen-yrityksen
Vaihtoehtoisen Android-asennuksen CyanogenModin isänä pidetty Steve Kondik on jättänyt Cyanogen-yhtiön, joka yritti luoda CyanogenModin ympärille liiketoimintaa – tunnetusti varsin heikoin tuloksin.
Cyanogen-yritys kertoi jo … Lue lisää
Roviosta irronnut Hatch-palvelu muuttaa mobiilipelaamista useilla eri tavoilla – sanoo ei pelien sisäisille ostoksille
Ensi vuoden alussa avautuva Hatch vie mobiilipelaamisen monella tapaa uuteen aikaan. Slushissa esitelty Hatch on irrotettu Roviosta omaksi itsenäiseksi Hatch Entertainment -yrityksekseen, josta Rovio … Lue lisää
Suositun SwiftKey-näppäimistön teemat muuttuivat kaikki ilmaisiksi
Laajaa suosiota nauttivan SwiftKey-näppäimistön aiemmin maksulliset teemat ovat kaikki nyt muuttuneet ilmaisiksi tuoreimman päivityksen myötä.
Tarjolla SwiftKeyssa on yli 100 erilaista teemaa näppäimistön tyylin … Lue lisää
Huawei esitteli uudenlaista akkuteknologiaa, supernopeasti latautuva puhelin julki joulukuun lopulla
Huawei on kehittänyt uutta akkuteknologiaa, joka yhdistää tuttuun litiumioniakkuun grafeenia. Huawein mukaan sen uudessa akussa on kyse maailman ensimmäisestä pitkän eliniän litiumioniakusta, joka kestää … Lue lisää
Google paljasti Play-kauppansa vuoden suosituimmat – oletko jo kokeillut näitä sovelluksia ja pelejä?
Google on kertonut Play-sovellus- ja sisältökauppansa vuoden 2016 suosituimmista sovelluksista, peleistä sekä eri sisällöistä.
Alla listattujen sovellusten ja pelien osalta Google on asettanut suosituimmat … Lue lisää
Huawei vahvisti Nougatin ja EMUI 5.0:n saavat puhelimet
Huawei on vahvistanut Android-käyttöjärjestelmästä uuden 7.0 Nougat -version tuovan päivityksen saapumisen osalle sen puhelimista.
Huawein osalta Nougat-päivitys on samalla vielä erityisen merkittävä, sillä samassa … Lue lisää
Apple avasi työkalun: tarkista onko iPhone 6s -puhelimessasi viallinen akku
Apple on nyt avannut työkalun, jolla voi tarkistaa kuuluuko oma iPhone 6s -puhelin akkujen vaihto-ohjelman piiriin.
Applen mukaan ”erittäin pieni määrä” iPhone 6s -puhelimia … Lue lisää
Samsung Gear S3 -kellot tulivat myyntiin Suomessa
Samsungin uudet Gear S3 -älykellot tulevat myyntiin Suomessa tänään perjantaina 2. joulukuuta. Gear S3 tulee myyntiin kahtena eri mallina: urheilullisempi Frontier ja hienostuneempi Classic.
Sony tarjoilee Nougatia jo uusimmille Xperia-lippulaivoilleen
Sony on aloittanut Android 7.0 Nougat -päivitykset Xperia XZ ja Xperia X Performance -älypuhelimilleen.
Kyseessä ovat Sonyn tämän vuoden keväällä ja syksyllä julkistetut lippulaivaälypuhelinmallit.
Apple osti suomalaisfirman sisätilapaikannuksen parantamiseksi
Apple on ostanut viime vuonna Indoor.io-palvelua kehittäneen yrityksen osana panostustaan karttojensa parantamiseksi, kertoo Bloomberg.
Apple vahvisti yritysoston tapahtuneen. Indoor.io:n takana on espoolainen Whatamap.com Oy … Lue lisää
Yritysjärjestelyt toteutuivat: Nokia-älypuhelinten paluu varmistui
Nokia-merkkiset puhelimet markkinoille palauttava HMD global on tänään saanut päätökseen toukokuussa ilmoitetun yritysjärjestelyn Hon Hai Precision Industriesin eli Foxconnin tytäryhtiö FIH Mobile Limitedin sekä … Lue lisää
Vaikeuksien kautta voittoon? Motoristin unelmanäyttö NUVIZ sai rahoituksen kasaan ja kehitys etenee
Salossa pääosin entisten nokialaisten voimin nykyisin kehitettävän, moottoripyöräilijän kypärään kiinnittyvän ja visiirin alakulmassa tietoja esittävän NUVIZ-laitteen kehitys etenee taas täydellä tarmolla.
NUVIZ tähtää tuotteensa tuomiseen markkinoille … Lue lisää
Suomalaisyritys kehitti suositun tietokoneen – tämä oli vaikeinta
Suomalaisen Eve-Techin Eve V -tietokone ylsi Indiegogo-joukkorahoituspalvelussa ennätykseen nopeimpana 500 000 dollariin yltäneenä projektina.
Nyt kiinnitettävällä näppäimistöllä varustettu, 2-in-1-hybridilaite Eve V on kerännyt jo … Lue lisää
Ex-Windows-puhelinpomo palasi Microsoftille – keksii nyt uusia tapoja tehdä rahaa Windowsista
Menneinä vuosina Microsoftin Windows Phonen kehityksestä vastanneena johtajana tunnetuksi tullut – ja myös Nokian kanssa läheistä yhteistyötä tehnyt – Joe Belfiore on palannut Microsoftille, … Lue lisää
Apple myönsi kalenterikutsujen roskatulvan – tekee töitä postittajien torjumiseksi
Apple on pahoitellut viime viikkoina osaa iOS-käyttäjistä piinannutta iCloud-kalenterikutsujen tulvaa. Kalenterikutsut ovat joutuneet roskapostittajien kanavaksi.
Applen mukaan se aktiivisesti tunnistaa ja estää epäilyttäviä lähettäjiä … Lue lisää
Fitbit ostamassa älykellojen pioneerin Pebblen – vaatimaton kauppahinta
Aktiivisuusrannekkeitaan jatkuvasti monipuolisemmiksi kehittänyt, puettavien laitteiden markkinoilla hyvin menestynyt Fitbit on ostamassa älykelloja ensimmäisten joukossa merkittävästi kehittäneen ja myyneen Pebblen.
Kaupasta raportoivat omiin lähteisiinsä … Lue lisää
Maailmanlaajuista potentiaalia: hävikkiruoan pelastaja ResQ valittiin parhaaksi
Teleforumin ja Teknologiateollisuuden Paras Mobiilipalvelu 2016 -kilpailussa parhaan kansainvälisen potentiaalin omaavana palveluna Slushin ensimmäisenä iltana palkitun edullisia ravintola-annoksia ruoan hävikkiä vähentäen tarjoavan ResQ:n kansainvälistyminen … Lue lisää
Tässä ovat parhaat suomalaiset mobiilipalvelut – palkittiin Slushissa
Parhaat suomalaiset mobiilipalvelut on jälleen vuotuiseen tapaan valittu ja palkittu. Palkintojenjako tapahtui Slushin ensimmäisen päivän iltana Messukeskuksessa.
Paras Mobiilipalvelu 2016 -kilpailun pääkategorian voittajana, suurimman … Lue lisää
Suomalaisen Solu-tietokoneen mullistava ohjelmisto tulee Androidille – laitetoimituksetkin alkaneet vihdoin
Suomalaisten Solu-tietokoneiden toimitukset ovat alkaneet ensimmäisille tilaajille – reilusti myöhässä. Solu on pienikokoinen, neliön muotoisella näytöllä varustettu taskuun mahtuva tietokone, jota voidaan käyttää sellaisenaan … Lue lisää
Tällä uudella sovelluksella saat rahaa takaisin monesta eri paikasta – Wrapp kytkeytyy useiden eri pankkien kortteihin
Ruotsalainen Wrapp tuo palvelunsa nyt myös Suomeen. Wrapp mahdollistaa sovelluksessa nähtyjen eri kauppiaiden tarjousten käyttämisen kumppaneina olevien pankkien korteilla maksettaessa. Maksettuaan kortilla, saa … Lue lisää
Suomalainen Fair mullistaa vakuuttamisen – tuo tilalle älypuhelinsovelluksen ja ihmisjoukon vertaisturvan
Uusi suomalainen Fair-mobiilisovellus pyrkii tuomaan uuden ja osittain myös täydentävän vaihtoehdon vakuuttamiselle – älypuhelinsovelluksen kautta käytettävän vertaisturvan. Fair-palvelu lanseerattiin Slushissa tapahtuman avajaispäivänä.
”Ei pitkiä … Lue lisää
Siilasmaa Slushissa: Nokian uutta aluevaltausta suurempaa ei ole
Nokia on läsnä Slushissa esittelemässä terveyden ja virtuaalitodellisuuden uusia avauksiaan.
Black Stagella, josta Nokian OZO-kameran kuvaamana lähetetään myös suoraa VR-live-lähetystä Nokian osastolle Soneran 4G-verkon … Lue lisää
Slush 2016 käynnistyi Helsingissä – lavaohjelmaa voi seurata myös netistä
Slush 2016 on pyörähtänyt käyntiin ja valtaa Helsingin Messukeskuksen tämän keskiviikon ja huomisen torstain ajaksi aamusta myöhäiseen iltaan.
Tänä vuonna järjestetään myös musiikkiin keskittyvä … Lue lisää
Apple Musiikin opiskelijahinta tulee Suomeen – nyt vain 4,99 euroa
Apple Musiikin edullisempi opiskelijahinta tulee tarjolle nyt uusissa maissa, mukaan lukien Suomessa.
Korkeakouluopiskelijoille suunnattuna Apple Musiikki maksaa nyt 4,99 euroa kuukaudessa, kun sen normaali … Lue lisää
Sonera ja Nokia tuovat 5G-verkon kaupalliseen käyttöön Suomessa jo 2018
Nokia ja Telia Company, joka Suomessa toimii Sonera-nimellä kertovat tänään Slushissa 5G-verkkojen tulosta rajalliseen kaupalliseen käyttöön Suomessa suunnitellusti jo vuonna 2018.
Telia Company on … Lue lisää
Microsoft avaa Espooseen IoT Pajan – panostaa 14 miljoonaa dollaria
Microsoft avaa Suomeen IoT-säätiön ja -laboratorion IoT Pajan, jonka tavoite on auttaa esineiden internetin startup- ja pienyrityksiä kehittämään ratkaisujaan.
IoT Pajan laboratorio tulee sijaitsemaan … Lue lisää
Ei kannata vielä nuolaista – ilmaisesta EU-roamingista hyväksyttiin suomalaisittain hyvä esitys
Ilmaisen EU-roamingin eli kotimaan liittymän maksuttoman käytön ulkomailla EU-maissa käsittely EU-elimissä etenee.
Ilmaisen EU-roamingin pitäisi toteutua kesällä 2017.
Tänään asiasta äänestettiin EU-parlamentin teollisuus-, energia- … Lue lisää
Samsungilta uusi näppärä pikkusovellus Gear S3:lle – kellot myyntiin Suomessa tällä viikolla
Samsung on esitellyt uudelle Gear S3 -älykellolleen nopeusmittarisovelluksen.
Varsin yksinkertainen sovellus kertoo suoraan ranteessa kulloisenkin hetken liikkumisnopeuden, muistaa suurimman ja hitaimman nopeuden sekä pitää … Lue lisää
LG:ltä tulossa jopa neljä uutta älykelloa? Nimet paljastuivat
LG:ltä saattaa olla luvassa kerralla koko joukko vähintään eri tyylejä edustavia älykelloja, kertovat paljastuneet EU-tavaramerkkihakemukset.
LG on hakenut tavaramerkkejä seuraaville termeille:
- Watch Style
Seuraavan iPhonen myynnistä odotetaan ”ennennäkemättömän” suurta – kaikkiin kolmeen malliin langaton lataus
Applen odotetaan uudistavan viime aikoja enemmän iPhoneaan ensi vuonna – ja lopputuloksena myynti hypännee jälleen uusille luvuille. Näin uskoo ainakin KGI Securitiesin analyytikko Ming-chi … Lue lisää
Yli kymmenen tuhatta suomalaista laitetta murrettu – nämä laitteet ovat haavoittuvia, näin korjaat tilanteen
Viestintävirasto kertoo, että Mirai-bottiverkon jäseniksi maailmanlaajuisesti kaapattujen arviolta miljoonien laitteiden joukossa on yli kymmenen tuhatta suomalaisten laitetta – pääasiassa modeemeja / reitittimiä.
Viestintäviraston mukaan … Lue lisää
DNA:n listautuminen onnistui ylimerkittynä, markkina-arvo 1,34 miljardiin – kaupankäynti alkaa huomenna
Kolmannenkin merkittävän Suomessa toimivan operaattorin osakkeilla aletaan käydä kauppaa Helsingin pörssissä tällä viikolla. DNA on kertonut listautumisensa yhteydessä suoritetun osakemyynnin ja -annin tultua ylimerkityksi.
Samsung Electronics selvittää jakautumisen
Samsung Electronics tekee joitakin myönnytyksiä, mutta ei täytä kaikkia aktivistisijoittaja Elliott Managementin siltä vaatimia muutoksia.
Räjähtävien Galaxy Note7 -puhelinten ja pesukoneiden sekä kotimaansa Etelä-Korean … Lue lisää