Tietoa Markus Lehtiniitty
”Ilmassa paniikin tunnetta” – Applen seuraavan iPhonen kaksi tärkeää uudistusta eivät toimi vielä
Applella on vaikeuksia sen seuraavan huippu-iPhonen ohjelmiston kehitystyössä, raportoi tällä kertaa arvostettu ja luotettavana pidetty Fast Company.
Taakse jäänyttä kesäkuuta kuvaillaan jännittyneeksi ajaksi Apple-insinööreille … Lue lisää
Kuvavuoto: tällainen on Googlen tuleva huippupuhelin
Googlelta odotetaan tänäkin vuonna kahta omaa huippupuhelinta. Nyt Android Police -sivusto on julkaissut kuvan odotetuista puhelimista suuremmasta.
Puhelinta voi kuvailla toisen sukupolven Pixel XL:ksi, … Lue lisää
Parhaat suomalaiset mobiilipalvelut valittiin jälleen – oletko jo kokeillut näitä?
Perinteinen parhaiden suomalaisten mobiilipalvelujen valinta on jälleen tältä vuodelta suoritettu. Palkinnot voittajille jaettiin tänä vuonna SuomiAreena-tapahtuman yhteydessä Porissa.
Eri liikkumismuodot käteväksi palvelukokonaisuudeksi yhdistävä matkasovellus … Lue lisää
iOS 11:stä jo kolmas testiversio – Apple hienosääti jo yhtä merkittävistä muutoksista
Apple on julkaissut jo kolmannen beetatestiversion syksyllä valmiina päivityksenä vakaana versiona julkaistavasta iOS 11 -käyttöjärjestelmästä iPhoneille ja iPadeille.
iOS 11 sisältää lukuisia merkittäviä muutoksia, … Lue lisää
Raportti: Galaxy S8:n myynti hiipuu – Galaxy Note8 tulee jo elokuussa?
Samsung saattaa julkistaa uuden Galaxy Note8:n sittenkin jo elokuussa.
Tulevan huippupuhelimen julkistusajankohdasta on ollut liikkeellä kahdenlaista tietoa. Korealaisraportit ovat aiemminkin kertoneet esittelystä jo elokuussa, … Lue lisää
Honor 6A myyntiin Euroopassa – kova haastaja Nokia-uutuuksille yhdellä puutteella
Huawein sisarbrändi Honor on tuonut uuden edullisen hintaluokan Honor 6A -älypuhelimen myyntiin Euroopassa. Myyntiintulolle Suomessa ei ole vielä vahvistusta.
Metallirakenteinen Honor 6A sisältää 5,0 … Lue lisää
LG:n tulevan V30-huippupuhelimen design paljastuu videolla
LG:n tulevan V30-huippupuhelimen design on paljastunut nyt tutun vuotajan OnLeaksin yhdessä MySmartPricen kanssa julkaisemalla videolla.
OnLeaksin vuodot perustuvat usein CAD-mallitiedostoihin, joiden perusteella puhelimesta voidaan … Lue lisää
Oculus Rift Touch-ohjaimineen saatavilla nyt kesäalessa – hinta romahtanut puoleen alkuperäisestä
Facebookin omistama Oculus on tuonut Rift-virtuaalilasinsa yhdessä Touch-ohjainten kanssa rajoitetuksi ajaksi alennusmyyntiin.
Riftin hintaa lasketaan jo toistamiseen tämän vuoden aikana. Oculus Riftin suosion on … Lue lisää
Nordic VR Startups valitsi ensimmäiset yritykset – nämä pääsivät Suomesta mukaan
Tänä keväänä Helsinkiin perustettu kansainvälinen yrityskiihdyttämö Nordic VR Startups on saanut valmiiksi ensimmäisen hakukierroksensa. Lähes 70 ehdokkaan joukosta mukaan valittiin kuusi yritystä, jotka … Lue lisää
LG julkisti uudet Q6-älypuhelimensa – 18:9-kuvasuhteen näyttö tulee keskihintaluokkaan
LG on julkistanut uuden Q6-älypuhelimensa kolmena versiona. Q6 tuo pitkulaisemman ja enemmän puhelimen etupuolesta kattavan 18:9-kuvasuhteen FullVision-näytön keskihintaluokkaan.
Q6-puhelimet muistuttavat ulkonäöltään LG:n huippupuhelinta G6:ta, … Lue lisää
LG:n Q6-älypuhelimet julki huomenna – salaisuuden verhoa raotettiin jo
LG julkistaa huomenna uudet Q6-älypuhelimensa, jotka tuovat pitkulaisemman LG:n keväällä esitellystä G6-huippupuhelimesta tutun 18:9-kuvasuhteen näytön pienempään ja edullisempaan hintaluokkaan.
LG itse on jo ennakoinut … Lue lisää
Nokialle rajua palautetta – tehty päivitys raivostuttaa: ”Mitä enemmän käytän sovellusta, sitä enemmän inhoan sitä”
Nokia osti viime vuonna ranskalaisen Withingsin. Tänä vuonna se on muuttanut aiemmat Withings-merkkiset laitteet Nokia-merkkisiksi älykkäiksi vaaoiksi, kuumemittareiksi ja aktiivisuusmittareiksi ja muiksi terveyslaitteiksi. Se … Lue lisää
Apple perusti toimiston lähes entisen yhteistyökumppaninsa naapuriin – houkuttelee nyt työntekijöitä omille palkkalistoilleen
Apple kertoi keväällä aikovansa lopettaa yhteistyön brittiläisen Imagination Technologiesin kanssa. Sen grafiikkapiiriteknologiaa on nähty läpi vuosien erityisesti Applen iOS-laitteissa. Imaginationin kerrottua yhteistyön tulevasta päättymisestä … Lue lisää
Arvostelussa Logitech Slim Combo -näppäimistö uudelle iPad Prolle – ohuuden sijaan varsin jykevä vaihtoehto näppikseksi
Applen uusi iPad Pro, joka on nyt saatavilla 10,5 ja 12,9 tuuman koossa, on huomattavasti aiempaa tehokkaampi ja syksyllä päivityksenä tulossa oleva iOS 11 … Lue lisää
Androidin uusimmassa versiossa ”paniikkitunnistus” – näin haittasovelluksista pääsee pois
Android-käyttöjärjestelmän toistaiseksi tuoreimmasta versiosta, 7.1 Nougatista, löytyy uusi ominaisuus, joka auttaa pääsemään pois haittaohjelmista.
Asiasta kertoo xda-developers-sivusto.
Osa haittaohjelmista voi pyrkiä estämään pääsyn sovelluksesta … Lue lisää
Seuraava iPhone tukee langatonta latausta – lisävaruste saattaa kuitenkin myöhästyä
Applen tulevan iPhonen, ainakin tulossa olevista kolmesta puhelimesta parhaimman ja kalleimman huippu-iPhonen, mahdollisesti myös iPhone 7s ja iPhone 7s Plus -mallien, yksi uudistuksista on … Lue lisää
Motorola vihjaa jo tulevasta huippupuhelimestaan uudessa kuvassa
Motorola on julkaissut jo Kiinan verkkosivuillaan kuvan, jossa esiintyy sen uusi Moto Z2 tai Moto Z2 Force -älypuhelin sekä joukko uusia lisätoimintoja tuovia Moto … Lue lisää
Arvostelussa Applen 10,5 tuuman iPad Pro – törkeän kallis mutta myös törkeän hyvä
Mielenkiinto tabletteihin tuntuu laskeneen. Myyntimäärät ovat taantuneet. Silti ainakin maailmanlaajuisesti tarkasteltuna tablettien käyttäjämäärä on koko ajan jatkanut kasvuaan. Tablettien kasvu on vain jäänyt älypuhelinten … Lue lisää
Tällaisia huippupuhelimia Huaweilta odotetaan seuraavaksi
Huhut tulevasta iPhonesta ja monista muistakin älypuhelimista käyvät kuumana, mutta tulevien Huawei-puhelinten osalta on ollut huomattavasti hiljaisempaa. Jonkinlaisia huhuja ja spekulaatioita on kuitenkin liikkeellä … Lue lisää
Tällaista mobiililaitetta Microsoftin kerrotaan nyt kehittävän – ei tavallinen älypuhelin
Microsoftilla on eittämättä työn alla jonkinlainen uusi mobiililaite. Se ei kuitenkaan välttämättä muistuta nykyisiä älypuhelimia, vaan on omanlaisensa ratkaisu.
Petri.com- ja Trurrott.com-sivustoilla läheisesti … Lue lisää
Videolla: Onko OnePlus 5:n 8 gigatavun RAM-muistista hyötyä?
OnePlus 5:stä on tarjolla kaksi eri versiota. 499 euron OnePlus 5 Slate Gray -värillä sisältää 6 gigatavua RAM-käyttömuistia ja 559 euron OnePlus 5 Midnight … Lue lisää
Näin Moto G5S Plus eroaa Moto G5 Plussasta – tuttu vuotaja paljasti jo yksityiskohdat
Kenties yllättävimmät huhutut uudet Motorola-puhelimet ovat Moto G5S ja Moto G5S Plus, sillä Moto G5 ja Moto G5 Plus julkistettiin vasta helmikuun lopulla.
G5S-uutuudet … Lue lisää
Tulokset tarkastelussa: Samsungin bisneksillä menee nyt todella hyvin – entä LG, Xiaomi ja HTC?
Joukko mobiilialalla toimivia yhtiöitä on tänään kertonut ennakkotietoja tuoreimmista tulosnumeroistaan.
Erityisen hyvin alkuvuoden aikana on pyyhkinyt Samsungilla, kun kysyntä sen valmistamille muistipiireille, muulle piirituotannolle … Lue lisää
Viime kesän suosikkisovelluksen tekijöiltä uusi kätevä ja hauska selfie-tarrasovellus – Sticky AI nyt ladattavissa iPhonelle
Viime kesänä villinneen Prisma-sovelluksen kehittänyt venäläistiimi on julkaissut nyt uuden Sticky AI -sovelluksen. Pelkkien kuvien ja videoiden taiteellisten tyylimuunnosten sijaan nyt keinoälyä hyödynnetään selfieiden muuntamiseen … Lue lisää
Androidin perustajan lupaus ei pitänyt: odotetun uuden huippupuhelimen toimitukset myöhässä
Androidin perustajan Andy Rubinin uuden yrityksen Essential Productsin ensimmäinen tuote, Essential Phone, on myöhässä alun perin ilmoitetusta aikataulusta.
Toukokuun lopussa julkistetun puhelimen toimitusten piti … Lue lisää
Miljardiyritykselle karu loppu: ongelmissa rypenyt aktiivisuusranneke- ja audiovalmistaja Jawbone lopettaa toimintansa
Aktiivisuusrannekkeistaan sekä Bluetooth-kuulokkeistaan ja -kaiuttimistaan tunnettu, jo vuonna 1999 alun perin perustettu yhdysvaltalainen Jawbone-yritys ajaa toimintansa alas ja sen jäljellä olevat varallisuuserät aiotaan myydä.
Videolla: iPhone 8 on jo kloonattu kopiovalmistajien toimesta – mutta ei edes kovin hyvin
Applen uudesta iPhonesta on liikkeellä kopioversioita jo useampia kuukausia ennen kuin Apple itse saa uudet puhelimensa kauppoihin.
Tosin nämä kopiot eivät välttämättä ole lopulta … Lue lisää
Kylmää vettä Samsung Galaxy S8 Mini -huhuille: ”Ei olemassa”
Alkuviikosta levisi huhu Samsungin aikeista julkistaa nykyisten 5,8 ja 6,2 tuuman näytöillä varustettujen Galaxy S8 -puhelinten jatkoksi pienemmällä näytöllä varustettu Galaxy S8 Mini -älypuhelinmalli.
Instagramissa ongelmia – tilejä ei kuitenkaan oikeasti poistettu
Suositulla kuva- ja videojulkaisupalvelu Instagramilla on ollut pienelle määrälle käyttäjiä yllättäviä uutisia viimeisen vuorokauden aikana.
Instagram-käyttäjät ovat raportoineet kirjautumisesta ulos tileiltään ja uudelleenkirjautumisen olevan … Lue lisää
Kuvavuoto: Xiaomilta tulossa uusi älypuhelin – näyttö kattaa lähes koko etupuolen
Kiinalaiselta Xiaomilta on tulossa uusi älypuhelin, jossa näyttö kattaa lähes koko etupuolen. Puhelimen design muistuttaa melko paljon Samsungin Galaxy S8 -puhelimia.
Xiaomin näissä vuotokuvissa … Lue lisää
Kovat piipussa patenttitaistossa: Applen iPhonea haetaan myyntikieltoon Yhdysvalloissa
Apple ja Qualcomm ottavat nyt mittaa toisistaan. Tuorein käänne kahden yhdysvaltalaisen jättiyhtiön välisessä taistossa on Qualcommin aikomus hakea Applen iPhonelle tuontikieltoa Yhdysvaltoihin sen … Lue lisää
Kiinalaisvalmistaja esitteli päivitetyn uutuusälypuhelinkaksikkonsa – kaksi kameraa edessä edelleen erikoisuutena
Maailman suurimpiin älypuhelinmerkkeihin lukeutuva kiinalainen Vivo on julkistanut uudet X9s ja X9s Plus -älypuhelinmallinsa.
Kovin vallankumouksellisia uudistuksia s-mallit eivät edeltäjiinsä nähden tuo. Merkittävin erikoisuus … Lue lisää
Motorola julkistaa uutta 25. heinäkuuta – luvassa uusia huippupuhelimia?
Motorola aikoo järjestää julkistustilaisuuden Yhdysvalloissa 25. heinäkuuta.
Tilaisuudessa odotetaan useita julkistuksia. Mukana voivat olla uudet Moto Z2 -sarjan huippupuhelimet. Mahdollinen julkistus on myös keskihintaluokan … Lue lisää
Karu todellisuus iski musiikkipalveluun: irtisanoo 40 prosenttia työntekijöistään
SoundCloud-musiikki- ja audiopalvelu irtisanoo 40 prosenttia työntekijöistään.
Lähtöpassit saa 173 työntekijää 420:stä, kun SoundCloud samalla sulkee San Franciscon ja Lontoon toimistonsa.
Väenvähennyksillä ja kulusäästöillä … Lue lisää
OnePlus 5:n kamera sai tuomion yhteistyökumppanilta: ei kaikista paras
OnePlus on panostanut uudessa OnePlus 5 -puhelimessaan erityisesti kameraan ja kertoi jo ennen puhelimen julkistusta yllättäen tehneensä yhteistyötä kameratestaajana tunnetun ja arvostetun DxO;n kanssa … Lue lisää
Tulevista Sony-puhelimista paljastui tietoja – tulossa kompakti huippupuhelin?
Sonyn odotetaan julkistavan myös uusia älypuhelimia sen 31. elokuuta IFA-messujen alla järjestettävässä julkistustilaisuudessa.
Nyt tietoja on paljastanut kahdesta tulevasta Sony-puhelimesta mallikoodeilla G8341 ja G8441. … Lue lisää
Video vihjaa jo tulevasta Nokia-ZEISS-kaksoiskamerapuhelimen julkistuksesta
Nokia-puhelimia tekevä HMD Global ja ZEISS kertoivat tänään yhteistyöstä tulevissa Nokia-puhelimissa, jotka saavat ZEISSin optiikalla varustetut kamerat.
Ensimmäinen uusi Nokia-ZEISS-kamerapuhelin saattaa olla huhuttu Nokia … Lue lisää
OnePlus ratkoo uuden OnePlus 5 -puhelimensa ongelmia – taas uusi päivitys
OnePlus on julkaissut uudelle OnePlus 5 -puhelimelleen jo viidennen pienen korjauspäivityksen.
Uusin versio OnePlus 5:n ohjelmistosta, OxygenOS 4.5.5, tuo mukanaan jälleen useita optimointeja korjauksia.
Samsung Galaxy S8 arvosteltiin parhaimmaksi älypuhelimeksi
Samsungin kevään lippulaivaälypuhelin Galaxy S8 on arvosteltu ostajien toimesta parhaimmaksi älypuhelimeksi, kertoo tutkimusyhtiö Strategy Analytics.
Strategy Analytics on tutkinut Yhdysvalloissa 1 500 ostaja-arviota Samsungin … Lue lisää
Uber keskeyttää palvelunsa Suomessa – palaa takaisin vuoden päästä
Kyytipalvelu Uber laittaa UberPOP-palvelun toiminnan tauolle ensi vuoden kesään asti, jolloin uusi laki liikenteen palveluista Suomessa astuu voimaan. Yritys kertoo keskittyvänsä nyt uusien toimintojen … Lue lisää










































