Käyttöjärjestelmät
Yllätys: HTC Bolt -puhelin tulossa myyntiin myös Euroopassa – ei perinteistä kuulokeliitäntää?
Aiemmin lehdistökuvissa verkkoon vuotanut HTC Bolt -puhelin on saapumassa markkinoille myös EMEA-alueella eli Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa.
Näin kertoo HTC-vuodoistaan tunnettu nimimerkki LlabTooFeR, jonka mukaan … Lue lisää
Applen ”avaa liu’uttamalla” -patentti piti sittenkin: Samsung tuomittiin pulittamaan 119,6 miljoonaa dollaria
Apple ja Samsung ovat käyneet oikeutta patenteista vuosien ajan. Nykyisin pääosin rauhallisissa merkeissä sujuva taisto on saanut jälleen yhden käänteen. Valitustuomioistuin on tuominnut Samsungin … Lue lisää
Microsoft julkistaa uutta 26. lokakuuta – odotuksissa ainakin Surface AIO -tietokone
Microsoft on ilmoittanut järjestävänsä julkistustilaisuuden New Yorkissa 26. lokakuuta.
”Liity mukaamme näkemään mitä on seuraavaksi luvassa Windows 10:lle”, kertoo Microsoft tilaisuuden ennakkosivulla. Tilaisuudesta tullaan … Lue lisää
Koko etupuoli näyttöä ja siinä sormenjälkitunnistin? Hurja muutos Samsung Galaxy S8:ssa jo ennen iPhonea
Samsungin Galaxy S8 on uudistumassa monin eri tavoin. Korealainen ETNews kertoo puhelimeen odotettavissa olevista ”valtavista laitteistomuutoksista”.
Koko Galaxy S8:n etupuoli tulee olemaan näyttöä, johon … Lue lisää
Osa postitoimistoista kieltäytyy kuljettamasta mitään Samsungin puhelimia – Galaxy Note7:n vastatuuli jatkuu
Samsung on päässyt aloittamaan uudelleen Galaxy Note7:n toimitukset, mutta puhelinmalli aiheuttaa edelleen päänvaivaa omistajilleen. Nyt Briteistä kantautuu tieto, että saarivaltion merkittävin postinjakelija Royal … Lue lisää
Näin dramaattinen on Google-puhelinten vaikutus HTC:n myyntiin
Taiwanilainen HTC toimii Googlen uusien Pixel- ja Pixel XL -puhelinten kokoonpanijana.
Google oli Pixel-puhelintensa pääasiallinen suunnittelija ja kehittäjä. HTC:n asema puhelimissa on lähes vastaava … Lue lisää
Viimeiset päivät ennakkotilata Sonyn huippupuhelin – kaupan päälle 199 euron kuulokkeet
Sonyn uusi Xperia XZ -huippupuhelin saapuu Suomessa myyntiin ensi viikolla.
Xperia XZ:n ennakkotilaajat saavat kaupan päälle Sonyn langattomat MDRXB-950BT -kuulokkeet, joiden arvoksi kerrotaan 199 euroa. … Lue lisää
WhatsApp sai päivityksen myös Lumioilla – nämä ovat uutta
WhatsApp on päivittynyt myös Windows Phone -käyttöjärjestelmällä eli Lumia-puhelimissa. Tuoreimman päivityksen versionumero on nyt 2.16.240.0.
Päivitys tuo kolme merkittävämpää uudistusta.
WhatsApp-keskustelunsa voi nyt varmuuskopioida talteen … Lue lisää
Applen Viesteihin saa nyt Suomi-henkiset tarrat
Applen iOS 10 -päivitys avasi myös Viestit-sovelluksen oven sovelluksille, tai siis apeille, kuten Apple niitä nykyään suomeksi tuppaa kutsumaan.
Osaksi Viestien kautta lähetettäviä iMessage-viestejä … Lue lisää
iPhone 7:t ovat Google-puhelimia tehokkaampia – mutta ainakin näissä Pixelit lyövät iPhone 7:n
Googlen uudet Pixel-puhelimet, sekä Pixel että suurempi Pixel XL, sisältävät Qualcommin Snapdragon 821 -järjestelmäpiirin.
Pixeleissä Snapdragon 821:n enimmäiskellotaajuus on 2,15 gigahertsiä. Tämä tarkoittaa, että … Lue lisää
Google Pixel -puhelimia markkinoille arvioidusti 3-4 miljoonaa tänä vuonna
Googlen uusia Pixel-puhelimia toimitetaan markkinoille loppuvuoden aikana 3-4 miljoonaa, arvioi Digitimes Researchin analyytikko Luke Lin.
Digitimes tunnetaan alihankkijalähteisiin perustuvista raporteistaan.
Pixel-puhelinten toimitusmäärät eivät ole … Lue lisää
iPhone 7:ssä taas ongelmia: ihka uusi puhelin voi olla lukittu jonkun toisen Apple-tiliin
Applen iPhoneissa on jälleen ilmennyt yllättävä ja mielenkiintoinen ongelma.
Uusiakin iPhone 7 -puhelimia on saapunut aktivointilukitus päällä jonkun toisen, vieraan Apple-tiliin linkittyneenä. Tapauksista kertoo … Lue lisää
”Turvallinen” Note7 kärähti: viranomaiset tutkivat – näin Samsung kommentoi
Yhdysvaltain turvallisuusviranomaiset tutkivat myös uuden tapauksen, jossa ”turvallinen” Samsung Galaxy Note7 eilen kärähti lentokoneessa johtaen koneen evakuointiin.
”CPSC on nopeasti liikkeellä tutkimaan tätä tapausta”, … Lue lisää
Samsung osti Viv Labsin – Applen Sirin luojien uuden paremman apurin
Samsung on ostanut Viv Labsin, kertoo TechCrunch, jolle Samsung on kaupan vahvistanut. Viv Labs on Sirin alkuperäisten luojien uusi yritys, joka on kehittänyt Sirin … Lue lisää
Nyt kävi huonosti Samsungille: ”turvallinen” Note7-puhelin alkoi käryttämään – lentokone jouduttiin evakuoimaan
Southwest Airlines -lentoyhtiön Boeing 737 -lentokone Louisvillen kansainvälisellä lentoasemalla Yhdysvalloissa jouduttiin evakuoimaan tänään 5. lokakuuta, kun Samsungin Galaxy Note7 -puhelin ylikuumentui ja alkoi savuttamaan.
Wacomilta uusi Windows 10 -tablettimallisto ammattipiirtäjille ja suunnittelijoille
Wacon on esitellyt liudan uusia Windows 10 -tabletteja ammattisuunnittelijoille, -piirtäjille ja taiteilijoille. MobileStudio Pro -mallistoon kuuluu neljä 13,3-tuumaista mallia sekä kaksi 15,6-tuumaista mallia, … Lue lisää
Google vahvisti: 3D-mallintava Tango-puhelin Lenovo Phab 2 Pro kauppoihin marraskuussa
Google esitteli eilen tiistaina ison liudan uusia laitteita, kuten Pixel- ja PIxel XL -puhelimet, mutta tilaisuuden yhteydessä yhtiön edustaja paljasti CNET-sivustolle myös kolmannen … Lue lisää
Viestintävirasto tiedottaa: Androidista korjattu 78 haavoittuvuutta – mutta milloin saat päivityksen? ”Syytä asentaa viipymättä”
Googlen jo julkaisemat Android-käyttöjärjestelmän lokakuun tietoturvakorjaukset sisältävät paikan yhteensä 78 haavoittuvuuteen, tiedottaa Viestintävirasto.
Yhteensä Googlen tietoturvakorjausten paketti koostuu 48 päivityksestä. Niiden korjaamista haavoittuvuuksista 7 … Lue lisää
Kommentti: Google on peloissaan – julkistuksia epätoivon vallassa?
Google julkisti eilisiltana ensimmäiset omat puhelimensa, Pixel ja Pixel XL:n, koteihin Google Home -älykaiuttimen ja Google Wifi-reitittimen, aiempaa tarkemman Chromecast Ultran sekä oman Daydream View -virtuaalitodellisuussilmikkonsa.
Google-puhelimet hämmentävät: aivan kuin iPhone!
Googlen elinen Pixel-puhelinjulkistus aiheutti monenlaisia reaktioita. Ensimmäiset Google-puhelimet selvästi kiinnostavat, mutta monet yllätti puhelinten ulkonäkö.
Googlen uudet Pixel ja Pixel XL ovat kuin iPhoneja, … Lue lisää
Onko sinulla Lumia? Microsoft vahvisti muutoksen – näin asiakastuki ja huolto hoituvat jatkossa
Microsoft on vahvistanut Lumioiden ja sen peruspuhelinten asiakastuen ja laitekorjausten siirtymisen ulkopuolisen tahon hoidettavaksi.
Kerroimme Microsoftin Lumia-tuen ulkoistuksesta pari päivää sitten maanantaina. Nyt Microsoft on … Lue lisää
”Tosi sininen” Google-puhelin myytiin loppuun
Googlen eilen julkistamat ensimmäiset sen omat puhelimet Pixel ja Pixel XL tulivat valituilla markkinoilla jo heti ennakkotilattavaksi.
Pixelit ovat tarjolla kolmena värivaihtoehtona vain Yhdysvalloissa. Jenkkierikoisuudeksi … Lue lisää
Motorola kertoi: nämä puhelimet saavat Android Nougatin – uunituore malli jää ilman
Lenovon alla nykyisin toimiva Motorola on kertonut Moto-puhelimiensa tulevista päivityksistä Android-käyttöjärjestelmän Androd 7.0 Nougat -versioon.
Jo aiemmin tulevista Motorolan Android-päivityksistä saatiin vihiä, mutta nyt … Lue lisää
Näitä uudistuksia Android 7.1 on tuomassa – Google Assistant vain Pixel-puhelimissa toistaiseksi
Googlen eilen julkistamat Pixel ja Pixel XL ovat ensimmäiset puhelimet uudella Androidin 7.1 -versiolla, edelleen nimeltään Nougat.
Google on kertonut Android 7.1:stä olevan tulossa … Lue lisää
Google Pixel -puhelinten mukana tämä pieni palikka – helpottaa siirtymistä iPhonesta
Google on helpottanut siirtymää sen juuri julkistettuihin uusiin Pixel-puhelimiin.
Siirtyminen iPhonesta Pixeliin on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi. Jokaisen Pixel-puhelimen mukana tuleekin Quick Switch -adapteri, jonka … Lue lisää
Tulevat iPadit taas paljon nopeampia – Apple A10X:n väitetty suorituskykytestitulos vuoti
Applen odotetaan julkaisevan alkuvuoden tai kevään aikana ainakin kolme uutta iPad-mallia, kertovat viimeisimmät huhut. 12,9 tuuman iPad Pro olisi päivittymässä teknisesti nykyaikaan, 9,7 tuuman … Lue lisää
Näin uudet Google-puhelimet eroavat muista Android-puhelimista
Googlen ensimmäiset omat puhelimet Pixel ja Pixel XL on nyt julkistettu ja viimein niistä tiedetään kaikki yksityiskohdat pitkän huhukierteen päätteeksi.
Loimme jo katsauksen siihen, … Lue lisää
Miksi ihmeessä Google tekee nyt puhelimia?
Google julkisti tänään ensimmäiset omat Pixel ja Pixel XL -älypuhelimensa. Aiemmin Google on kehittänyt ja markkinoinut yhteistyössä useiden eri valmistajien kanssa niiden Nexus-puhelimia.
Google vahvisti: ei enää suunnitelmia Nexus-laitteista
Google julkisti tänään uudet, ensimmäiset omat puhelimensa. Ne kantavat Pixel-nimeä. Aiemmin Google on yhdessä laitevalmistajien kanssa kehittänyt ja markkinoinut Nexus-laitteita, mutta ei enää.
Google … Lue lisää
Tässä Googlen Pixel-puhelinten hinnat euroissa – jopa 1 009 euroa, Chromecastin Suomi-hinta varmistui
Googlen laajasta uutuuslaitekatraasta toistaiseksi vasta uuden Chromecast Ultran hinta Suomessa on varmistunut, sillä se on ainoa laitteista, jolle hinta jo Suomen Google Store … Lue lisää
Nämä jäivät puuttumaan Google-tilaisuudesta: mihin jäi suuri Andromeda-paljastus?
Google järjesti tänään illalla Suomen aikaa ison esittelytilaisuuden, jossa nähtiin paljon uutta. Aiempien Nexus-puhelimien sijaan yhtiö esitteli uudet Pixel- ja Pixel XL -puhelimet, … Lue lisää
”Toistaiseksi paras kamera älypuhelimessa” – tämä on suurin yllätys ensimmäisessä Google-puhelimessa
Google julisti ylpeänä osana ensimmäisen puhelimensasa Pixelin julkistustilaisuutta sen 12,3 megapikselin kameran olevan paras kamera älypuhelimessa ikinä. Eikä vain Googlen itsensä mukaan. Puolueeton DxOMark … Lue lisää
Näin Google vinoili puhelinjulkistuksessaan Applelle – iPhonen kamerakyttyrä ja pieni muisti saivat kyytiä
Google haastoi yllättävän suoraan myös Applea ja sen iPhonen heikkouksia tänäisessä Pixel-puhelinjulkistuksessaan. Tämä huomattiin nopeasti myös sosiaalisessa mediassa.
Lue lisää Google Pixelistä ja Pixel … Lue lisää
Google julkisti ensimmäiset puhelimensa: tällaisia ovat Pixel ja Pixel XL
Google on julkistanut ensimmäiset täysin alusta asti itse kehittämänsä, markkinoimansa ja myymänsä puhelimet, Pixelin ja Pixel XL:n.
Puhelimet ovat tulossa myyntiin Googlen verkkokaupan … Lue lisää
Google paljastaa kaikki laiteuutuutensa klo 19 alkaen – tästä katsot livenä
Googlen odotetaan kello 19 alkavassa tilaisuudessaan esittelevän laajasti uusia omia laitteitaan.
Odotettavissa ovat ensimmäiset Google-puhelimet Pixel ja Pixel XL, kotiin Google Home, Google Wifi … Lue lisää
Uusi Windows 10 -puhelin tulossa Alcatelilta – myydään yhdessä virtuaalitodellisuuslaitteen kanssa
Alcatelilta on luvassa uusi Windows 10 -puhelin. Nyt aiemminkin jo huhutun tulevan puhelimen myyntipakkaus on paljastunut Twitterissä julkaistussa kuvassa.
Kuva kertoo, että puhelin on … Lue lisää
iPhone 8:n suurin uudistus jo esillä? Apple patentoi näytön läpi toimivan sormenjälkitunnistimen
Apple on patentoinut yhden tekniikan ominaisuudelle, josta odotetaan yhtä seuraavan iPhonen keskeisimmistä uudistuksista: osana näyttöä toimiva sormenjälkitunnistin.
Useampien aiempien vahvojen huhujen mukaan Apple olisi … Lue lisää
Applen myynti ei suju: Watchin menekki jäämässä aiemmasta tänä vuonna – vaikka sitä ei edes myyty koko viime vuotta
Paljastuksistaan tunnettu KGI Securitiesin analyytikko Ming-chi Kuo on laskenut ennustettaan kuluvan vuoden Apple Watch -toimituksista.
Kuo odottaa Applen nyt toimittavan vain 8,5-9 miljoonaa Watchia … Lue lisää
Enää yksi raja ylitettävänä: Apple Pay tuli Venäjälle
Apple Pay -maksupalvelu on tullut saataville nyt Venäjällä. Näin se on vain enää yhden rajan päässä Suomesta.
Venäjällä Apple Pay on toistaiseksi tarjolla vain … Lue lisää
Apple uudisti palvelujaan – ja ne kaatuivat, mutta syypää löytynee toisaalta
Applen palveluissa esiintyi eilisen illan ja yön aikana Suomen aikaa merkittäviä katkoksia ainakin osassa maailmaa. Ongelmat näyttävät kuitenkin liittyneen Applen omien palvelinten sijaan DNS-nimipalveluihin, … Lue lisää