Käyttöjärjestelmät
Mitä kaikkea tapahtuikaan Nokian matkapuhelinten aikana?
Nokian matka on ollut pitkä ja se jatkuu yhä, mutta ainakaan tällä hetkellä yhtiö ei valmista matkapuhelimia. MobileMadHouse on tehnyt kattavan koosteen, mitä kaikkea … Lue lisää
Missä olit 9.1.2007? Alkuperäinen iPhone esiteltiin päivälleen kahdeksan vuotta sitten
Tammikuun yhdeksäs vuonna 2007 on päivä, jolloin Apple esitteli ensimmäisen iPhonen. Myyntiin laite saapui vasta kesällä, mutta ensiesittely tapahtui tammikuun alussa. Yhtiö oli tehnyt … Lue lisää
Ensin tuli Kodakilta puhelin, nyt esitteli Polaroid uusia tabletteja
Aurinkolasivalmistajana aikoinaan aloittanut, sittemmin pikakameroilla maailmanmaineeseen noussut Polaroid tarjoaa tätä nykyä varsin kattavan annoksen elektroniikkaa, myös tabletteja. Yhtiön kaksi uusinta mallia esiteltiin tällä viikolla … Lue lisää
Puoli miljardia dollaria viikossa – Applen App Store tahkosi ennätystuloksia
Apple on tänään kertonut sovelluskauppansa App Storen uusista myyntiennätysluvuista. Kuluvan tammikuun ensimmäinen viikko rikkoi aiemman myyntiennätyksen, kun sovelluksia ostettiin lähes puolella miljardilla dollarilla, eli … Lue lisää
Nokia N1 myytiin loppuun neljässä minuutissa – yli puoli miljoonaa yritti saada sen
Nokia N1 tuli eilen ennakkomyyntiin Kiinassa noin 217 euron hintaan. Tabletti on herättänyt paljon kiinnostusta Kiinassa ja ensimmäinen erä tabletista myytiin loppuun neljässä minuutissa … Lue lisää
Samsungin edulliset metallipuhelimet ovat tulossa Eurooppaan
Samsungin lokakuussa julkistamat metallirakenteiset Galaxy A3 ja Galaxy A5 ovat tähän asti olleet varsin rajoitetusti saatavilla Aasiassa, mutta lähiaikoina niitä voidaan odotella myös Eurooppaan … Lue lisää
Samsungilta uusi metallipuhelin – Galaxy A7 on yhtiön ohuin älypuhelin
Samsung on tänään esitellyt Malesiassa uuden metallipuhelimen Galaxy A7:n. Se on yhtiön ohuin puhelin tähän mennessä. Puhelimen ohella Malesiassa julkaistiin aiemmin esitellyt Galaxy A5- … Lue lisää
Älypuhelimella valokuvia napsivan unelma?: 320 gigatavua tallennustilaa ja 21 megapikselin kamera
Las Vegasin CES-messuilla on esitelty Yhdysvalloissa toimivan Saygusin älypuhelin, johon saa tallennustilaa huikeat 320 gigatavua. Itse laitteen sisäinen kapasiteetti on 64 gigatavua, mutta lisäämällä … Lue lisää
Päivitetty: Microsoft julkaisi kaksi kullanhohtoista erikois-Lumiaa
Aasian suunnalta on viime päivinä ilmestynyt kuvia erikoisesta Nokia Lumiasta. Microsoft aikoo piristää Lumia-kaupantekoa Kiinassa esittelemällä ”Golden Collector’s Edition” -version Lumia 930:sta. Kyseessä on … Lue lisää
Nokia N1 voittaa iPad mini 3:n helposti
Nokia N1 -tabletti saapuu myyntiin Kiinassa lähiaikoina, minkä jälkeen se saapuu Eurooppaan – toivon mukaan myös Suomeen. Nyt Nokia N1 on laitettu vastakkain esimerkiksi … Lue lisää
EFF ei aio tuoda mobiilisovellustaan iPhonelle – syynä Applen huonot sopimusehdot
Kansalaisten oikeuksia tietoyhteiskunnassa valvova kansainvälinen järjestö Electronic Frontier Foundation (EFF) on julkaissut Androidille mobiilisovelluksen, jolla oikeuksistaan digimaailmassa huolestuneet voivat osallistua EFF:n kampanjointiin ja saavat … Lue lisää
Nyt se tapahtuu – Apple nostaa sovellusten hintoja App Storessa
Kerroimme joulukuussa, kuinka Apple oli ilmoittanut sovelluskehittäjille EU:n linjauksen muuttavan sovellusten hinnoittelua App Storessa, kun vuodenvaihteen jälkeen sovelluksista (ja muusta digitaalisesta sisällöstä) maksetaan arvonlisäveroa myyjän … Lue lisää
Sonylta tulossa kaksi eri versiota Xperia Z4:stä – heikompi versio tulossa Eurooppaan
Sonylta on huhuttu jo pitkään uutta lippulaivaälypuhelinta Xperia Z4:ää. Näyttäisi siltä, että yhtiö päätyy tekemään puhelimesta kaksi eri versiota, joista toinen tulisi vain Yhdysvaltain … Lue lisää
Isommat iPhonet kasvattivat Applen markkinaosuuksia
Applen syksyllä esittelemät isommat iPhone-mallit merkitsivät myös isompia myyntejä Applelle. Tämä käy ilmi Kantar Worldpanelin julkaisemasta raportista, joka vertaili älypuhelimien myyntilukuja marraskuun lopussa päättyneellä … Lue lisää
Tällä tikulla saat Windows 8.1:n televisioosi
Markkinoille tulee jatkuvasti uusia älytelevisioita ja vanhoista televisioista tehdään älykkäitä. Esimerkiksi Googlen Chromecastin avulla käyttäjä voi katsella normaalista televisiosta YouTube -videoita tai elokuvia Netflixistä. … Lue lisää
Nokian HERE Kartat nousseet suosioon Androidilla – jo miljoonia latauksia
Nokia esitteli taannoin HERE Kartat myös Android-käyttöjärjestelmälle. Aiemmin yhtiön paikkatietopalvelut ovat olleet saatavilla vain Windows Phonelle, mutta Nokian tilanne muuttui, kun se myi matkapuhelintoimintansa … Lue lisää
Applen kuulokefirma Beats joutuu oikeuteen – vanha yhteistyökumppani jäi puille paljaille
Applen viime vuonna ostama kuulokevalmistaja Beats Electronics on jälleen joutumassa oikeuteen, kun varhaisia Beats-kuulokkeita tekemässä ollut Monster ja sen toimitusjohtaja Noel Lee jäivät nuolemaan näppejään … Lue lisää
Nokian tabletin myynti alkoi tänään – Eurooppaan ensi kuussa
Nokian marraskuussa julkistaman N1-tabletin ennakkomyynti alkoi odotetusti tänään Kiinassa. Ennakkomyynnin alkua juhlisti Zol.com-sivuston järjestämä juhlava tapahtuma. NokiaPowerUserin mukaan tabletin myynti tapahtuu aluksi yksinoikeudella Zol.comin … Lue lisää
Nyt voit heti ladata Officen Android-tabletillesi
Microsoft on tuonut esiversiot Office-sovelluksista ladattavaksi vapaasti nyt myös Android-tableteille suoraan Google Playsta. Mukana ovat niin Word-tekstinkäsittely, Excel-taulukkolaskenta kuin PowerPoint-esityksetkin.
Aiemmin Microsoft on julkaissut … Lue lisää
”Apple Watchin myynti alkamassa maaliskuussa”
Apple Watchin lanseeraus markkinoille tapahtuu Yhdysvalloissa maaliskuussa, kertovat 9to5Mac-sivuston Mark Gurmanin luotettavat lähteet.
Maaliskuun kerrotaan olevan Applen tämänhetkinen suunnitelma, mutta toki asiat voivat yhä … Lue lisää
Laaja paljastus: Applen täysin uusi MacBook Air tuomassa radikaaleja muutoksia
Applen täysin uudelleen suunnitellusta 12 tuuman ohuesta MacBook-tietokoneesta on tihkunut erinäisiä huhuja ja paljastuksia jo jonkin aikaa. Nyt lukuisista aiemmista ja oikeaan osuneista Apple-paljastuksista tunnettu … Lue lisää
Kopioiko LG jo toisen tutun ominaisuuden Nokia-puhelimista?
LG has “Glance” view now. Hi Nokia. pic.twitter.com/H4XBdNzjp8
— Tom Warren (@tomwarren) January 5, 2015
Nokia on jo jättäytynyt pois matkapuhelinmarkkinoilta, … Lue lisää
Pikatestissä Asuksen Zenfone 2 – tehopuhelin parilla sadalla eurolla
Asus esitteli eilen kaksi uutta Zenfone-puhelinta ja saimme lehdistötilaisuuden jälkeen mahdollisuuden tutustua näistä toiseen. Uusista puhelimista Zenfone Zoom oli lehdistötilaisuuden jälkeen lukittu lasivitriiniin, … Lue lisää
Kaipaatko tyylikästä älykelloa? Sony esitteli metallisen SmartWatch 3:n
Sony ei esitellyt lainkaan uusia puhelimia CES-messuilla. Yhtiö oli kuitenkin messuilla mukana ja mobiililaitteiden saralla yhtiö esitteli uuden version SmartWatch 3 -älykellosta. Uutuus omaa … Lue lisää
Tällainen on ensimmäinen Kodak-älypuhelin
Yhdysvaltain Las Vegasissa käynnissä olevilla CES-messuilla on julkistettu ensimmäinen takavuosien legendaarisen, sittemmin taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneen kamerayhtiö Kodakin nimeä kantava älypuhelin. Uutuuden takana on Bullitt … Lue lisää
HTC:ltä kaksi uutta puhelinta – tällaisia ovat Desire 826 ja 320
Taiwanilainen HTC on julkistanut CES-messuilla kaksi uutta älypuhelinta. Desire 320 on hyvinkin edullinen, kun taas Desire 826 on astetta kalliimpi, tehokkaampi ja parempi älypuhelin. … Lue lisää
Huhumylly vaihtoi suuntaa: pienempää mallia iPhone 6:sta tuskin kannattaa odottaa
Pienten, tehokkaiden älypuhelinten ystävät saattavat joutua pettymään, sillä aasialaislähteiden mukaan Applelta ei kannata tänä vuonna odottaa uutta 4-tuumaisella näytöllä varustettua iPhone-mallia.
Sen jälkeen, kun … Lue lisää
Sonyn uusi huippu-Walkman: Android ja 128 gigatavua – hinta yli 1 100 dollaria
Walkman on varmasti monille tuttu nimi vuosien, jopa vuosikymmenten takaa. Kasettisoitinten kuningas oli aikanaan kuuminta mobiilia tekniikkaa. Nyt Sony on julkistanut uuden huipputason sekä … Lue lisää
Sonylta ei vielä uusia huippupuhelimia – Lollipoppia luvassa nykyisille malleille
Sonylta ei tämän viikon CES-messuilla saatu uusia Xperia Z -sarjan puhelimia, mutta nykyisten mallien, muun muassa Z3-laitteiden, omistajille on herkkua luvassa, kun Android 5.0 … Lue lisää
Apple sai patentin – voisiko iPhone 7 olla tarkoituksella taipuisa?
Applelle tänään myönnetty patentti esittelee teknologiaa, jonka turvin iPhonen taipuminen housuntaskussa ei olisi ongelma. Patentissa kuvaillaan mobiililaite, joka on valmistettu lähes kokonaan joustavista materiaaleista. Lompakon … Lue lisää
Samsungilta kaksi uutta älypuhelinta – tällaisia ovat Galaxy E5 ja E7
Samsung on tänään esitellyt kaksi uutta älypuhelinta. Uudet Galaxy E5 ja E7 -älypuhelimet sijoittunevat keskihintaiseen luokkaan. Laitteiden design on hyvin tuttua Samsungia eikä siinä … Lue lisää
Asukselta liuta uusia laitteita – Zenfone 2:ssa 4 gigatavua RAM-muistia, Zenfone Zoomissa superkamera…
Asus piti tänään julkistustilaisuutensa CES-messuilla Las Vegasissa. Tilaisuudessa nähtiin useita eri laitteita 2-in-1 -kannettavista älypuhelimiin.
Asus esitteli uuden Zenfone 2 -älypuhelimen. Sen 5,5 tuuman … Lue lisää
CES 2015: ohjaa Hyundai-autoa Android Wear -älykellon avulla
Autovalmistaja Hyundai on esitellyt uuden autojen kanssa toimivan BlueLink-sovelluksen CES-messuilla. Yhdessä älypuhelinten ja älykellojen kanssa toimivan sovelluksen ideana on ohjata autoa etäkäytössä, minkä … Lue lisää
LG julkisti odotetun uuden ”banaanipuhelimen”
LG on tänään odotetusti julkistanut uuden version sen viimevuotisesta ”banaanipuhelimesta”, G Flexistä. Uutuus on tietysti nimeltään G Flex 2, ja ominaisuksiltaan laite vastaa aiemmin … Lue lisää
Google Cast -kaiuttimet haastavat Applen AirPlayn
Google laajentaa Chromecastin kaltaisen toiminnallisuuden nyt vain audion toistoon: tulossa on Google Cast -lähetystä suoraan tukevia kaiuttimia.
Edullisesta, vain 35 euroa maksavasta Chromecastista on … Lue lisää
Tällainen on uusi kämmenelle mahtuva ”pöytäkone” – HP esitteli uusia minitietokoneitaan
Pöytäkoneiden myynti on viime vuosina ollut kovassa laskussa, kun erilaiset tabletit ja kannettavat tietokoneet ovat vallanneet alaa. Pöytäkoneita valmistetaan kuitenkin jatkuvasti ja valmistajat esittelevät … Lue lisää
Tuleva ”banaanipuhelin” vuoti ennen julkistustaan – LG G Flex 2 on huippupuhelin itsekorjautuvalla takakannella
LG pitää tänä iltana julkistustilaisuuden CES-messuilla Las Vegasissa. Yhtiöltä odotetaan uutta kaarevaa LG G Flex 2 -älypuhelinta. Se olisi huippupuhelin, jossa olisi edeltäjänsä tapaan … Lue lisää
Kaksi ohjainsauvaa ja 3D-näyttö ilman erikoislaseja – saisiko olla edullinen pelipuhelin?
Uusinta elektroniikkaa esitteleviltä CES-messuilta löytyy jos jonkinmoista tuoteuutuutta, ja yksi erikoisuus on kiinalaista alkuperää oleva Snail Gamesin W3D, joka äkkivilkaisulla saattaa muistuttaa Sonyn käsikonsoleita, … Lue lisää
Samsung esittelee seuraavaa huippupuhelintaan tällä viikolla – ei kuitenkaan aivan kaikille
Samsungin seuraavan huippupuhelimen, Galaxy S6:n, julkistuksen odotetaan tapahtuvan maaliskuussa, mutta korealaisyhtiön kerrotaan esittelevän laitteen eri versioita jo tällä viikolla Las Vegasissa järjestettävässä CES 2015 … Lue lisää
Tehtaalta vuotanut kuva antaa osviittaa iPad Pron ulkonäöstä
Applen perus-iPadiä isompi ja puhtaammin ammattikäyttöön suunnattu tabletti on pitkään ollut huhumyllyn pyörityksessä, ja nyt maailmalta on jälleen noussut esiin kuva, jossa väitteen mukaan näkyy luonnos … Lue lisää









































