Microsoft
Tietotekniikka ja sosiaalinen media muuttavat jo joulupyhien viettämistä
Oman elämän tapahtumien jakaminen erinäisissä sosiaalisissa medioissa on monelle mobiilikäyttäjälle arkipäivää. Tämä jatkuva yhteydenpito muokkaa pikkuhiljaa elämänrytmiämme. Tulevana jouluna, kun perheet ja suvut kokoontuvat … Lue lisää
Microsoftin älykello vaikuttaa saaneen viranomaishyväksynnän
Microsoftin pitkään tekeillä olleen älykellodebyytin odotetaan saapuvan markkinoille vuoden loppuun mennessä. Nyt useasti huhuissa liikkuneen kellon valmistuminen vaikuttaa olevan entistä lähempänä, sillä se on … Lue lisää
Nyt se tapahtuu: Microsoft syrjäyttää Nokian Lumioista
Microsoft on vähitellen kitkenyt Nokia- ja Windows Phone -brändejä älypuhelimistaan, ja nyt siirtyminen Microsoft Lumiaan alkaa olla virallista, uutisoi The Verge. Raportoimme kuukausi sitten, … Lue lisää
Suomessa Lumiat suosituimpia – Android johtaa käyttöjärjestelmissä
Android jyrää maailmalla ylivoimaisesti, mutta Suomessa asiat ovat hieman toisella tavalla. Parhaimmillaan Androidilla on joissain maissa yli 80 prosentin markkinaosuus älypuhelimissa. Suomessa käytetyimpiä laitteita … Lue lisää
Microsoft julkistaa ensimmäisen älykellonsa tulevina viikkoina
Forbes raportoi keväällä, että Microsoftin ensimmäinen ja kauan odotettu älykello olisi saattanut nähdä päivän valon menneen kesän aikana. Näin ei selvästikään käynyt, mutta tuotantoon … Lue lisää
Tällainen on seuraava Lumia-päivitys
Tällä hetkellä uusin Windows Phonen uusin päivitys kulkee nimellä Lumia Denim ja se onkin valmiiksi asennettuna uusissa Lumia 730/735 ja Lumia 830 -älypuhelimissa. Pikku … Lue lisää
Lumia 735 saapui etukamera edellä kauppoihin
Microsoftin tuoreimman huokean hintaluokan Windows Phonen myynti Suomessa on nyt alkanut. Lumia 735 panostaa pääasiassa laadukkaaseen etukameraan ja sen mahdollistamiin toimintoihin, kuten omakuviin ja … Lue lisää
OnePlus One Intiaan joulukuussa – lisäksi yhtiö harkitsee Windows-puhelimen valmistamista
OnePlus One -älypuhelin saapuu pian myyntiin Intiassa. OnePlus neuvottelee parhaillaan maan johtavien verkkokauppapaikkojen kanssa myyntisopimuksista. Yhtiö toivoo lopullisen sopimuksen syntyvän jo tämän viikon aikana. … Lue lisää
Microsoftilla heikko menestys omien laitteidensa myynnin kanssa – Surface-sarjan taru lopussa?
Kiinalainen DigiTimes kertoo huhuista, joiden mukaan Microsoft saattaisi olla lopettamassa Surface-sarjan laitteiden kehityksen.
Ensimmäisen ja toisen sukupolven Surface-laitteiden korkea hinta yhdistettynä riittämättömiin jakelukanaviin johti … Lue lisää
Vertailussa Lumia 630 ja Lumia 530 – kumpi kannattaa hankkia?
Hiljattain julkaisimme Microsoftin edullisimmasta Lumia 530 -älypuhelimesta arvostelun. Kokonaisuudessaan Lumia 530 on kelpo laite hintaisekseen. Aikaisemmin tänä vuonna julkaisimme arvostelun myös Lumia 630:sta, joka … Lue lisää
Tämän sovelluksen avulla esittelet helposti kuvia kavereidesi puhelimien kautta
Microsoft on julkaissut uuden sovelluksen, jonka avulla käyttäjä voi esitellä puhelimensa valokuviaan helposti kavereilleen – heidän puhelimiensa välityksellä. Microsoft Ximin avulla käyttäjä voi luoda … Lue lisää
Uutuuskirja paljastaa: Nokian Windows Phone -yhteistyössä oli lukuisia ongelmia
Tänään julkistetussa Operaatio Elop -kirjassa käsitellään monia Nokian ongelmista, jotka lopulta johtivat yhtiön matkapuhelinpuolen romahdukseen. Yhtenä mielenkiintoisena yksityiskohtana kirjassa käsitellään Windows … Lue lisää
Kaksi uutta Surfacea tulossa ennen joulua
Microsoftilta on jo pitkään huhuttu pienempää Surface-tablettia. Yhtiö esitteli tänä vuonna aiempaa suuremman Surface Pro 3 -tabletin, joka käväisikin testissämme. 12-tuumaisen tabletin ohella ei … Lue lisää
Arvostelussa Nokia Lumia 530 – sulavaa toimintaa edulliseen hintaan
Mobiili.fin arvosteluun saapui markkinoiden edullisin Windows Phone -älypuhelin Lumia 530. Arvostelussa tarkastamme Lumia 530:n toimintaa yleisellä tasolla, katsastamme kameran laadun ja mitä vahvuuksia … Lue lisää
Hyvää Lumia-päivää: Lumia 830 kaupoissa, Lumia 735 ennakkomyynnissä
Lumia 830 -älypuhelimen ennakkomyynti alkoi Suomessa kaksi viikkoa sitten. Nyt Microsoftin edulliseksi lippulaivaksi tituleeraama laite on viimein kaupoissa. Puhelimen suositushinta on 390 euroa, mutta … Lue lisää
Nyt voit ladata Windows 10:n testiversion
Microsoft julkisti eilen uuden Windows 10 -käyttöjärjestelmäversion. Nimi tuli pienoisena yllätyksenä ja paljon parannusta itse käyttöjärjestelmäkin sisälti. Itse Windows 10 tulee saataville … Lue lisää
Microsoft kaupittelee Surface Pro 3:sta kouluille 10 prosentin alennuksella
Microsoft ilmoitti tänään aloittavansa erityisen Surface for Education -ohjelman, jonka tarkoitus on levittää Surface Pro 3 -tablettia kouluihin opiskelutyökaluksi. Porkkanaksi yhtiö on asettanut laitteille … Lue lisää
Microsoft yllätti julkistuksessaan – tällaisia ominaisuuksia Windows 10:stä löytyy
Microsoft on tänään julkistanut uuden Windows 10 -käyttöjärjestelmän. Aiemmin nimeksi veikkailtiin Windows 9:ää, mutta se osoittautuikin vääräksi tiedoksi. Yhtiö kertoo, että Windows 10 … Lue lisää
Microsoftin uusittu MSN-palvelukokonaisuus on nyt täällä
Aiemmin tässä kuussa kerroimme Microsoftin aikeesta herättää MSN-sivusto uudestaa henkiin ja muuttaa Bing-sovellukset MSN-sovelluksiksi. Nyt Microsoft kertoo, että uusittu verkkosivu on julkaistu virallisesti. Muutos … Lue lisää
Ristiriitaista tietoa seuraavan Windowsin nimestä – huhuissa ainakin viisi eri vaihtoehtoa
Yleisessä tiedossa on ollut jo jonkin aikaa, että Microsoft kehittää Windows 8.1:lle seuraajaa, jota on pääasiassa kutsuttu Windows 9 -nimellä. Viime päivinä uuden … Lue lisää
Cortana kasvaa ja kehittyy – tässä apurin uusimmat ominaisuudet
Microsoft kertoi laittaneensa pystyyn uuden alasivun Cortanan ohjesivustolle. What’s new in Cortana -sivulle päivitetään tasaiseen tahtiin virtuaaliapuriin lisättyjä ominaisuuksia. Juuri nyt listatut uutuudet sisältävät … Lue lisää
Microsoft lopettaa Windows 7:n toimitukset lokakuussa, kehityksen tammikuussa
Microsoft tulee lopettamaan Windows 7:n toimitukset PC-valmistajille ensi kuun lopussa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei kaupoista enää jatkossa saa uusia Windows 7 -koneita, vaan kaikista … Lue lisää
Ensimmäinen Dual-SIM-Lumia nyt saatavilla Suomessa
Kahdella SIM-korttipaikalla varustetut niin sanotut Dual-SIM-puhelimet ovat jo pitkään olleet suosittuja etelän maissa, ja nyt ensimmäinen Dual-SIM-toiminnolla varustettu Lumia on saavilla myös Suomessa. … Lue lisää
Microsoft tuplaa ilmaisen OneDrive-tallennustilan määrän – kiitokset iPhone 6:lle
Tavallisesti OneDrive-pilvipalvelun käyttöönottaja saa 15 gigatavua ilmaista tallennustilaa. Microsoft tarjoaa kuitenkin tämän kuun ajan OneDrive-käyttäjille ylimääräiset 15 gigatavua tallennustilaa ilmaiseksi. Yhtiö kertoo haluavansa näin … Lue lisää
Microsoft rantautuu nokia.com -verkkosivustolle – Puhelimet vihdoin pelkästään Microsoftin sivuilla
Kaikki varmasti jo tässä vaiheessa tietävät, että Nokia on myynyt matkapuhelintoimintansa Microsoftille. Myynti oli hidas prosessi, mutta nyt puhelimet ovat majailleet jo kuukausia … Lue lisää
Edullinen lippulaiva rantautuu Suomeen pian – Lumia 830:n ennakkomyynti alkaa tänään
Microsoft julkisti uudet Lumia 730 ja Lumia 830 -puhelimet tämän kuun alussa. Nyt Ääni-blogi kertoo, että Lumia 830:n ennakkomyynti alkaa Suomessa tänään. ”Edulliseksi lippulaivaksi” … Lue lisää
Microsoft julkisti langattoman ja kompaktin mobiilinäppäimistön – toimii Androidin, iOSin ja Windowsin kanssa
Microsoft on julkistanut uuden, mobiililaitteille tarkoitetun Bluetooth-näppäimistön. Universal Mobile Keyboard tukee sekä Android-, iOS- että Windows-laitteita. Nähtävästi Windows Phonet eivät kuitenkaan ole tuettujen laitteiden … Lue lisää
Huhu: Microsoft kertoo pian irtisanomisten toisesta aallosta
ZDNetin saamien tietojen mukaan Microsoft tulee loppuviikosta kertomaan uusista irtisanomisista osana yhtiön tavoitetta vähentää 18 000 työntekijää ensi vuoden kuluessa. Suomalaisten kannalta merkittävää … Lue lisää
Microsoft tuo OneNoten Android Wearille – ”OK Google, tehdäänpäs muistiinpano”
Microsoft on ilmoittanut tuovansa OneNote-sovelluksen myös Android Wear -alustalle. Sovelluksella voi siis tehdä pilveen tallentuvia muistiinpanoja älykellon avulla. OneNote for Android Wear -sovellus saapui … Lue lisää
Microsoft julkistaa uuden Windowsin syyskuun lopussa
Microsoft on ilmoittanut pitävänsä lehdistötilaisuuden 30. syyskuuta. Windows-tapahtumaksi kutsuttu tilaisuus järjestetään San Fransiscossa, Yhdysvalloissa. Tilaisuudessa keskitytään Windowsin tulevaisuuteen – eritoten aktiivikäyttäjien näkökulmasta – ja … Lue lisää
Microsoft osti Minecraftin huimaan hintaan!
Viime aikoina netissä liikkunut huhu Microsoftin aikeista ostaa Minecraft-peli on nyt varmistunut. Asiasta tiedotti Minecraftin kehityksestä vastaava ruotsalainen Mojang-yhtiö, joka paljasti kauppasummaksi valtavat … Lue lisää
Surface Pro 3:n kysyntä ylittää tarjonnan – ”myytiin loppuun julkaisupäivänä ennen lounasaikaa”
Microsoft on ilmoittanut, että Surface Pro 3:n kysyntä maailmalla on tullut yhtiölle yllätyksenä. Tästä johtuen Surface Pro 3 on useilla markkinoilla joko täysin loppu … Lue lisää
Tältä näyttää ensimmäinen uusi ”Windows”-brändätty puhelin
Kuten viime viikolla kerroimme, Microsoft aikoo luopua paitsi Nokia-nimestä Lumia-puhelimien yhteydessä, myös Windows Phone -brändistä sen käyttöjärjestelmää käyttävissä puhelimissa. Pelkällä Windows-brändillä varustetuista puhelimista ensimmäisten … Lue lisää
Microsoft ylpeänä – yli 22 uutta Windows Phone -laitetta julki tänä vuonna
Microsoft on koonnut yhteen IFA-messujen ja koko tämän vuoden saldoa Windows Phone -alustan näkökulmasta. Microsoftin omien Lumia-puhelimien lisäksi maailmalla on nähty lukuisia uusia Windows … Lue lisää
Windows 9:stä uusia vuotokuvia – mukana Käynnistä-valikko ja paljon muuta
Microsoftin odotetaan lähiaikoina julkistavan testiversion Windows 9 -käyttöjärjestelmästä. Yhtiö on jo aikaisemmin antanut viitteitä Käynnistä-valikon palaamisesta ja nähtävästi Windows 9:n mukana se olisi … Lue lisää
Superhalpa Lumia 530 on nyt saapunut kauppoihin
Jo heinäkuussa julkistetun Lumia 530 -halpamallin myynti on alkanut Suomessa tänään. Uutuuspuhelin on huippusuositun Lumia 520:n seuraaja ja tähtääkin samaan huokeaan hintaluokkaan, tuoden näin … Lue lisää
Aikakauden loppu: Microsoft kuoppaa Nokia- ja Windows Phone -brändit matkapuhelimissa
Tätä oltiin odotettu jo pitkään ja nyt se tapahtuu. Microsoft tappaa Nokia- ja Windows Phone -brändit puhelimissa. Jälkimmäinen tulee pienoisena yllätyksenä, mutta viitteitä … Lue lisää
Ärsyttääkö Internet Explorer? Windows Phonelle tuli uusi selainvaihtoehto
Windows Phonella on pitkään ollut varteenotettavina selainvaihtoehtoina ainoastaan Microsoftin Internet Explorer. Toki muitakin vaihtoehtoja on ollut, mutta usein ne ovat olleet heikompia kuin Microsoftin … Lue lisää
Microsoftin 400 miljoonan NFL-kampanjassa nolo moka – Surfacet sekoittuivat Applen iPadeihin
Microsoft on perinteisesti panostanut markkinointiin merkittäviä summia ja esimerkiksi aiemmin tänä vuonna yhtiö ilmoitti 400 miljoonan dollarin sopimuksesta NFL:n kanssa. Moniosaisessa sopimuksessa Microsoft … Lue lisää
MSN tekee paluun – Microsoft brändää Bing-sovellustarjontansa uudelleen ja tuo sen myös iOSille ja Androidille
Microsoftin MSN-verkkopalvelu kotisivuineen on elänyt hiljaista eloa viime vuodet. Sen sijaan Microsoft on keskittynyt muun muassa Windows Liveen ja Bingiin. Nyt yhtiö muuttaa kuitenkin … Lue lisää



































