Käyttöjärjestelmät
HTC laskee Oreoon päivittyvän U11-huippupuhelimensa hinnan 599 euroon
HTC on nyt tiedottanut Android Oreo -käyttöjärjestelmäpäivityksestä sen U11-huippupuhelimelle. Samassa yhteydessä HTC kertoo puhelimen hinnan laskevan.
U11:n hinta laskee ensimmäisen vuosineljänneksen aikana 599 … Lue lisää
Xiaomi kiirehti Android Oreon julki Mi A1 -älypuhelimelleen – ei olisi kannattanut: päivitys keskeytetty lukuisten ongelmien takia (päivitetty)
Xiaomi oli luvannut Android Oreo -käyttöjärjestelmäpäivityksen Mi A1 -älypuhelimelleen viime vuoden puolella, eikä päivitys myöhästynyt. Xiaomi julkaisi päivityksen vuoden viimeisenä päivänä.
Xiaomi näyttää kuitenkin … Lue lisää
Googlen videopuhelusovellus sai yllättävän uudistuksen: voit soittaa myös ihmisille, joilla ei sovellusta ole
Google on lisännyt Duo-videopuhelusovellukseensa mahdollisuuden soittaa myös niille tuttaville, jotka eivät ole asentaneet sovellusta. Asiasta uutisoi Android Police.
Duo-videopuheluita, ja tietenkin myös äänipuheluita, voi … Lue lisää
Ei mennyt ihan kuten piti: Microsoft lopetti musiikkipalvelunsa – jatkanut kuitenkin yhä siitä veloittamista
Microsoft sulki vuodenvaihteessa Groove-musiikkipalvelunsa. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että siitä huolimatta Microsoft on jatkanut yhä palvelusta veloittamista ainakin merkittävältä osalta palvelun entisiä tilaajia.
Ensimmäinen kunnollinen suojalasi Samsungin Galaxy-huippupuhelimille? Kaareutuu näytön mukana
Sopivan suojalasin löytäminen Samsungin Galaxy-lippulaivamalleille on ollut viime vuosina vaikeaa. Ongelmia tuottavat puhelinten reunoille kaareutuvat näytöt, jotka estävät perinteisten suojalasien käytön. Näin ollen … Lue lisää
Applen akkujen vaihto-ohjelma ollut suosittu – iPhone 6 Plussan akuista pulaa nyt jopa maalis-huhtikuulle asti
Apple myönsi loppuvuodesta hidastavansa tarkoituksellisesti yli vuosi sitten päivityksenä alun perin tulleella toiminnolla vanhempien, heikentyneellä akulla varustettujen iPhone-puhelinten toimintaa puhelinten yllättävien sammumisten estämiseksi.
Nousseeseen kohuun Apple reagoi … Lue lisää
Aivan eri tulos kuin Apple itse väitti: yksittäinen testitulos kertoo Meltdown- ja Spectre-päivitysten hidastaneen iPhone 6:n suorituskykyä järisyttävän paljon
Apple julkaisi aiemmin tällä viikolla iOS 11.2.2 -korjauspäivityksen suojaamaan Spectre-haavoittuvuuden hyväksikäytöltä Safari-selaimessa.
Ohjelmistokehittäjä Melvin Mughal, Melv1n, suoritti GeekBench-testin omalla iPhone 6 -älypuhelimellaan vertaillen tuloksia … Lue lisää
Applen macOS:stä paljastui taas salasana-aukko – tällä kertaa tosin huomattavasti viime kertaa vähämerkityksellisempi
Applen macOS-käyttöjärjestelmän turvallisuus joutui loppuvuodesta lähes täysin naurunalaiseksi, kun käyttöjärjestelmästä paljastui käsittämättömän helposti hyödynnettävä mahdollisuus ohittaa salasanakysely ja päästä kirjautumaan koneelle.
Nyt macOS High … Lue lisää
Taas jouduttiin Apple-kauppa tyhjentämään: iPhone-akku savusi myös Espanjassa
Myös Espanjassa, Valenciassa sijaisevassa Applen Calle Colónin kaupassa on sattunut kaupan tyhjentämiseen johtanut iPhone-akun kärähtäminen.
Uuden tapauksen huomioarvoa nostaa se, että se tapahtui vain päivää … Lue lisää
iPhone X kiilasi myyntilistojen kärkeen – ei estänyt Applen markkinaosuuden laskua
Kantar Worldpanelin julkaisemissa tuoreissa tilastoissa iPhone X on noussut myyntilistojen kärkeen kolmella eri markkinalla. Samaan aikaan Apple on menettänyt markkinaosuuttaan älypuhelinten kokonaismyynnissä.
iPhone … Lue lisää
Huawein huippupuhelimen tuominen Yhdysvaltoihin keskeytyi – toimitusjohtaja kommentoi vakoilukohua
Huawein kuluttajatuotteista vastaava johtaja, Richard Yu, on ottanut CES-messuilla kantaa Huaweita viime päivinä ravistelleeseen poliittiseen kohuun Yhdysvalloissa. Yhtiön odotettiin tuovan Yhdysvalloissa myyntiin Mate … Lue lisää
Windows 8.1:n laaja tuki päättyi eilen – tietoturvapäivityksiä edelleen luvassa
Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmän 8.1-version laaja tuki päättyi jo eilen 9. tammikuuta.
Laajan tuen päättyminen tarkoittaa, ettei käyttöjärjestelmä saa enää uusia ominaisuuspäivityksiä eikä välttämättä päivityksiä enää … Lue lisää
Android Oreo -päivityksen jakelu HTC U11:lle vihdoin käyntiin myös Euroopassa
HTC on viimein käynnistänyt Android Oreo -käyttöjärjestelmäpäivityksen kevään U11-lippulaivaälypuhelimelleen myös Euroopassa.
Alun perin U11:n Oreo-päivityksen jakelu käynnistyi jo marraskuussa Taiwanissa.
HTC:n U11:lle Oreo saapuu … Lue lisää
Apple-kauppa jouduttiin evakuoimaan Zürichissä – syynä savuava iPhone 6s Plussan akku
Apple-kauppa Zürichissä, Sveitsissä jouduttiin tyhjentämään sen jälkeen, kun iPhone 6s Plussan akku alkoi kärytä ja savuttaa kaupassa huoltotoimenpiteitä suoritettaessa.
Suuria vahinkoja episodissa ei syntynyt. … Lue lisää
Jimmy Iovine kiistää huhut lähdöstään Applelta
Apple Musicin johdossa toimiva, perustamansa Beatsin Applelle kolmella miljardilla dollarilla muiden omistajien kanssa myynyt Jimmy Iovine on kiistänyt huhut lähdöstään Applelta.
”Olen sitoutunut tekemään … Lue lisää
Microsoft paljasti: Meltdown- ja Spectre-korjaukset voivat hidastaa tietokonetta merkittävästi
Microsoft on kertonut lisätietoja sen julkaisemien Meltdown- ja Spectre-suoritinhaavoittuvuuksien suojauspäivitysten suorituskykyvaikutuksista.
Suojauspäivitysten on odotettu johtavan suorityskyvyn heikkenemiseen, sillä haavoittuvuuksilta suojautuminen vaatii suoritinten toimintatavan muuttamista … Lue lisää
Microsoft keskeytti tärkeiden Meltdown- ja Spectre-päivitysten jakelun AMD:n suorittimillisille tietokoneille – syynä jopa käynnistymisen estäneet ongelmat
Microsoft on joutunut keskeyttämään tärkeiden Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksien hyväksikäyttöä estävien tietoturvapäivitysten jakelun AMD:n suorittimilla varustetuille tietokoneille.
Päivitykset johtivat koneissa ongelmiin, jopa niin pahoihin, etteivät … Lue lisää
Huhu: uusi iPhone SE tulee lasirakenteella – saako tuen myös langattomalle lataukselle?
Applen vuonna 2016 esitelty iPhone SE pysyi ennallaan läpi viime vuoden lukuun ottamatta tallennusmuistikapasiteettien tuplaamista keväällä.
Loppuvuodesta huhuttiin uudesta iPhone SE -versiosta, ja nyt … Lue lisää
Huawei hakee P10 ja P10 Plus -käyttäjiä ennakkotestaamaan tulevaa Android Oreo -päivitystä
Huawei on avannut haun P10 ja P10 Plus -älypuhelinten käyttäjistä testaamaan ennakkoon niiden tulevaa Android Oreo -käyttöjärjestelmäpäivitystä.
Beetatestaus tulee tapahtumaan Huawein mukaan aikavälillä 12. … Lue lisää
Applen iOS 11.2.2 -korjauspäivitys hidastaa Safari-selaimen toimintaa – mutta vain pikkuriikkisen
Applen eilen julkaisemalla iOS 11.2.2 -päivityksellä Safari-verkkoselaimeen on sen toimintanopeuteen hienoinen heikentävä vaikutus, Apple itse on myöntänyt.
Apple vähentää päivityksellä laajasti suorittimista paljastuneen Spectre-haavoittuvuuden … Lue lisää
Lenovon ensimmäinen uudenlainen Windows 10 -laite ARM-suorittimella on Miix 630 – myös ThinkPad X1 -mallisto päivittyy
Kuluva vuosi tuo markkinoille uudenlaiset Windows 10 -laitteet varustettuna älypuhelimista tutuilla ARM-pohjaisia suorittimia sisältävillä järjestelmäpiireillä.
Aiemmin ensimmäisistä omista laitteistaan ovat kertoneet jo Asus ja … Lue lisää
Apple vastasi kohuun: lupaa vanhemmille uusia tapoja rajoittaa lasten iPhone-käyttöä
Apple joutui hiljattain pienoisen kohun keskelle, kun kaksi sen merkittävää osakkeenomistajaa vaati yhtiöltä toimia lasten ja nuorten älypuhelinriippuvuuden vähentämiseksi. Apple vastaa vaatimuksiin parannetuilla lapsilukko-ominaisuuksilla, … Lue lisää
Uusi lisälaite tekee iPhonesta 360-kameran
Aiemminkin 360 asteen kameroita iPhoneille julkaissut Insta360 on nyt kertonut verkkosivuillaan uudesta Insta360 Nano S -kamerasta, joka lupailee korkealaatuisia 360-otoksia.
Sulavasti muotoiltu Insta360 Nano … Lue lisää
Apple julkaisi iOS 11.2.2:n – tärkeä Spectre-suojauspäivitys nyt ladattavissa iPhonelle ja iPadille
Apple on julkaissut iOS 11.2.2 -tietoturvapäivityksen iOS-laitteilleen eli tuetuille iPhoneille, iPadille ja iPod toucheille.
Applen mukaan iOS 11.2.2 sisältää suojauspäivityksen, ja sitä suositellaan kaikille … Lue lisää
Esineiden internet käytännössä: Whirlpoolin uudella Apple Watch -sovelluksella mahdollista kontrolloida yli 20 kodinkonetta
Whirpool on ilmoittanut CES-messuilla työskentelevänsä uuden Apple Watch -sovelluksen kanssa, joka antaa mahdollisuuden kontrolloida yli 20 kodinkonetta, mukaan lukien uunit, pesukoneet ja kuivausrummut. … Lue lisää
Huhut kiihtyvät: Microsoftin työntekijä viittasi nettiviestissään Surface Phoneen – muokkasi sitten nopeasti viestiään
Microsoftin paluusta jälleen älypuhelinmarkkinoille uudenlaisella Surface-laitteella on riittänyt paljon huhuja. Lisää vauhtia huhuihin laittoi nyt todennäköisesti tahtomattaan Microsoftin työntekijä tuoreella nettiviestillään.
Microsoftin Asia Research … Lue lisää
Doogee V yhdistää Samsungin ja Applen parhaat ideat – mukana näyttöön upotettu sormenjälkilukija
Vaikka ideoiden kopioiminen toisilta valmistajilta ei ole mobiilimaailmassa uutta, kopioivat toiset valmistajat ideoita toisia suorasukaisemmin. Kiinalainen Doogee on malliesimerkki yrityksestä, joka ei ideoiden … Lue lisää
Acer julkisti neljä uutta kannettavaa, mukaan lukien maailman ohuimman ultrabookin
Acer on julkistanut CES-messuilla neljä uutta kannettavaa. Uutuuskannettaviin lukeutuvat Swift 7, Nitro 5, and Spin 3 ja Chromebook 11, jotka sijoittuvat hinnoiltaan noin 200 … Lue lisää
Yllätys: uusi Nokia 6 saa Android Oreon heti ensikäynnistyksellä
HMD Globalin Kiinassa jo julkistama uusi toisen sukupolven Nokia 6 -älypuhelin toimitetaan Android 7.1.1 Nougat -käyttöjärjestelmäversiolla. Päivityksen Android 8.0 Oreoon puhelin saa kuitenkin nopeasti … Lue lisää
Windows-puhelimille kriittinen tietoturvapäivitys Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksia vastaan
Microsoft on julkistanut uuden päivityksen Windows 10 Mobilelle, joka tarjoaa suojaa Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksia vastaan. Kyse on alkuvuonna monia mobiililaitteita ja tietokoneita vaivanneista … Lue lisää
Ilmaisen Windows 10 -päivityksen porsaanreikä sulkeutuu viimein 16. tammikuuta – vielä ehtii toimia
Microsoft on päättänyt ilmaisten Windows 10 -päivitysten tavallisen jakelun jo aikoja sitten. Päivitys on kuitenkin onnistunut toistaiseksi ilmaiseksi aputoimintoja tarvitseville käyttäjille suunnatun työkalun lataamalla.
Energizer paristoista älypuhelimiin – uuden puhelimen fokus hyvässä akkukestossa
Parhaiten paristoistaan tunnettu Energizer on siirtynyt suunnittelemaan myös älypuhelimia. Tuoreimpana julkistuksena yhtiö esitteli Power Max P600s -puhelimen, joka keskittyy hyvään akkukestoon ja tarjoaa peräti 4 … Lue lisää
Android Oreo -päivitys uudestaan jakoon OnePlus 5:lle – nyt korjattuna OxygenOS 5.0.1 -versiona
OnePlus on tuonut Android Oreo -käyttöjärjestelmäpäivityksen uudelleen jakeluun OnePlus 5 -älypuhelimelleen.
OnePlus 5 sai Oreon OxygenOS 5.0 -versiona alun perin 25. joulukuuta alkaen, … Lue lisää
Jimmy Iovine jättämässä Applen – teki yhtiön kanssa kolmen miljardin dollarin kaupat vuonna 2014
Applelle vuonna 2014 Beats Electronicsin liiketoiminnan kolmella miljardilla dollarilla myynyt Jimmy Iovine on jättämässä yhtiön neljän vuoden jälkeen. Vuosien varrella Iovine tuli tunnetuksi paitsi Beats-musiikkipalvelusta, myös Apple Musiikin … Lue lisää
Samsungin Galaxy S8 ja Galaxy Note8 -puhelinten Android Oreo -päivitys lähestyy – päivitys ilmestynyt yllättäen jo joillekin
Samsungin Galaxy S8:n ja Galaxy S8+:n sekä Galaxy Note8:n Android Oreo -päivitysten aloitus lähestyy.
Samsung on toistaiseksi testannut Android Oreo -päivitystään Galaxy S8 -puhelimissa … Lue lisää
Applen App Storessa myynnit ennätysvauhdissa – yli 300 miljoonaa dollaria päivässä
Apple on julkaissut tuoreita tietoja App Storen joulunajan ja uudenvuoden myyntiluvuista. Yhtiön mukaan yksin uudenvuodenpäivänä App Storessa käytiin kauppaa yli 300 miljoonan dollarin … Lue lisää
Apple: kaikki iOS-laitteet ja Macit kärsivät Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksista – suojauspäivityksiä jo jakelussa ja lisää tulossa
Apple on julkaissut tietoja Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksien vaikutuksista sen laitteisiin. Tällä viikolla paljastuneet haavoittuvuudet koskevat laajasti lähes kaikkia maailman tietokoneita, älypuhelimia ja muita … Lue lisää
Instagram testaa merkittävää muutosta – päivitysten jako jatkossa suoraan WhatsAppiin
Kun Snapchat esitteli vuonna 2013 Stories-päivitykset, on ominaisuus laajentunut räjähdysmäisesti myös muihin sosiaalisen median kanaviin. Tällä hetkellä vastaavaa ominaisuutta on kehitelty Facebookiin, Skypeen, … Lue lisää
Nyt ei kannata lykätä päivittämistä! Suorittimista löytyneet vakavat haavoittuvuudet eivät koske vain Inteliä – myös älypuhelimet tietokoneiden lisäksi vaarassa
Julkisuuteen aluksi Intelin suoritinten sisältämänä suunnitteluvirheenä tulleet haavoittuvuudet koskevat osittain myös muiden valmistajien suorittimia – ja näin erittäin laajasti erilaisia tietokoneita, älypuhelimia ja tabletteja.
Apple Watchissa ongelmia: voi sammua yllättäen sairaalassa
Osa Apple Watchin käyttäjistä on valittanut kiusallisesta ongelmasta, kun heidän kellonsa ovat sammahdelleet itsestään sairaaloissa. Asiasta uutisoi muun muassa PhoneArena.
Vika tuntuu koskevan … Lue lisää








































