Bisnes
Tuleeko ensimmäisestä taittuvasta iPhonesta hitti vai huti? Raportti: Apple nosti tuotantotavoitetta 10 miljoonaan laitteeseen
Apple valmistautuu raportin mukaan aiempia odotuksia suurempaan ensimmäisen taittuvanäyttöisen iPhonen myyntiin.
Nikkei Asian mukaan Apple on pyytänyt tavarantoimittajiaan varautumaan noin 10 miljoonan taittuvan … Lue lisää
Oma hintavertailu kävi kalliiksi: Google määrättiin maksamaan hintavertailusivusto PriceRunnerille noin 1,3 miljardin euron jättikorvaukset kilpailurikkomuksesta
Ruotsin patentti- ja markkinatuomioistuin on määrännyt Googlen maksamaan PriceRunner-hintavertailupalvelulle kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia yhteensä noin 1,3 miljardia euron edestä.
Tuomio liittyy Googlen pitkään jatkuneeseen menettelyyn, … Lue lisää
Nämä olivat myydyimmät älykellot ja puettavat laitteet kesäkuussa Suomessa – uuden Ouran suosio yllätti: ”Myynti on lähtenyt liikkeelle todella vahvasti”
Kesäkuun myydyimpien puhelinten listaamisen ohella operaattorit DNA, Elisa ja Telia sekä lisäksi Gigantti ovat kertoneet myös kesäkuussa eniten myymistään älykelloista ja muista puettavista laitteista.
Tässä kesäkuun myydyimmät puhelimet Suomessa – kova Realme-tarjous villitsi ostajat: ”On erittäin harvinaista, että uusi brändi nousee heti myyntitilastojen kärkeen”
Vuoden 2026 ensimmäinen puolisko on takana, ja operaattorit DNA, Elisa ja Telia sekä muista jälleenmyyjistä Gigantti ja Veikon Kone ovat julkaisseet kesäkuun myydyimpien puhelinten … Lue lisää
Rocket Lab ostaa Iridiumin 8 miljardilla dollarialla – pyrkii haastamaan SpaceX:n avaruudessa
Avaruusyhtiö Rocket Lab on sopinut satelliittiviestintäyhtiö Iridiumin ostamisesta noin 8 miljardilla dollarilla. Yritysosto tekee Rocket Labista entistä vahvemman kilpailijan Elon Muskin SpaceX:lle.
Yhdysvaltalainen Rocket … Lue lisää
Raportti: muistikustannusten nousulla raju vaikutus moniin älypuhelinvalmistajiin – Xiaomin tuotantomäärä romahtamassa lähes puolella
Muistipiirikustannusten rajun nousun ja sen seurauksena tapahtuneiden älypuhelinvalmistajien hinnankorotusten on odotettu lyövän pahan loven älypuhelinmyyntiin tänä vuonna.
Tutkimusyhtiöt ovat ennakoineet kuluvan vuoden älypuhelintoimituksiin vajaan … Lue lisää
Applen yrityshankinta tuli ilmi – osti palkitsemansa Play-kehittäjäsovelluksen
Apple on ostanut Rabbit 3 Times -yhtiön Play-sovellukseen liittyviä omaisuuseriä, paljastuu Euroopan unionin digimarkkinasäädöksen edellyttämästä ilmoituksesta.
Applen vuonna 2025 Apple Design Awardilla Innovation-kategoriassa palkitsema … Lue lisää
Raportti: Google rajoitti Metan Gemini-käyttöä laskentakapasiteetin puutteen vuoksi
Google on Financial Timesin mukaan asettanut rajoituksia Metan mahdollisuudelle käyttää Gemini-tekoälymalleja.
Tapaus heijastaa kovan tekoälylaskennan aiheuttamaa kapasiteettipulaa. Meta halusi ostaa enemmän Gemini-laskentaa kuin … Lue lisää
Apple hakee Yhdysvaltojen hallinnolta siunausta ostaa muistipiirejä kiinalaiselta CXMT:ltä hintapaineen helpottamiseksi
Apple lobbaa Trumpin hallintoa saadakseen luvan ostaa muistipiirejä kiinalaiselta CXMT:ltä, kertoo Financial Times.
Taustalla on tekoälybuumin synnyttämä maailmanlaajuinen muistipiiripula, joka on nostanut RAM-käyttömuisti- ja … Lue lisää
SpaceX suunnittelee omaa Starlink-mobiilipalvelua – harkinnassa jopa mobiiliverkon rakentaminen Yhdysvaltoihin
Elon Muskin SpaceX harkitsee merkittävää liiketoiminnan laajentamista, joka toisi Starlinkin mobiilioperaattoreiden haastajaksi.
Financial Timesin mukaan SpaceX:n johtaja Gwynne Shotwell kertoi sijoittajille yhtiön listautumiskiertueen yhteydessä … Lue lisää
Applelle taas takaisku – OpenAI nappasi Applen laseja kehittäneen johtajan omaan laitetiimiinsä
OpenAI on rekrytoinut Applella Vision Pro -laitteesta ja älylasihankkeista vastanneen johtajan Paul Meaden, raportoi Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman.
Meade siirtyy OpenAI:n laiteyksikköön, jossa kehitetään … Lue lisää
OpenAI saattaa lykätä listautumistaan vuoteen 2027
Tekoäly-yhtiö OpenAI harkitsee listautumisensa lykkäämistä vasta vuoteen 2027.
New York Timesin mukaan OpenAI:n neuvonantajat ovat esittäneet yhtiön johdolle kaksi päävaihtoehtoa: joko odottaa vuoteen 2027 … Lue lisää
Elisalle 100 000 euron uhkasakko – ei noudattanut lakia alimman hinnan ilmoittamisesta
Markkinaoikeus on 25. kesäkuuta antamassaan ratkaisussa katsonut, että Elisan Etuhinta-kampanjan mainoksessa ei ollut kyse kanta-asiakasmarkkinoinnista, jossa puhelinten 30 päivän alimman hinnan olisi voinut … Lue lisää
Anthropic syyttää kiinalaista Alibabaa tekoälynsä kopioinnista – teki 29 miljoonaa pyyntöä 25 000 tililtä
Tekoäly-yhtiö Anthropic syyttää Alibabaa tähän asti suurimmasta havaitsemastaan tekoälyn kopiointiyrityksestä. Yhtiön mukaan Claude-tekoälyä käytettiin lähes 29 miljoonalla pyynnöllä kilpailijan mallin kouluttamiseen.
Tekoäly-yhtiö Anthropic väittää … Lue lisää
Apple toteutti rajuja hinnankorotuksia – näin Macien ja iPadien hinnat nousivat Suomessa
Toimitusjohtaja Tim Cookin aiemmin kesäkuussa ennakoimalla tavalla Apple on toteuttanut merkittäviä hinnankorotuksia osaan tuotteistaan.
Apple on nostanut eri Mac- ja iPad-mallien hintoja, kuin myös … Lue lisää
Qualcomm tähtää datakeskusmarkkinoille – julkisti uuden palvelinsuorittimen ja kumppanuuden Metan kanssa
Qualcomm on esitellyt Investor Day -tapahtumassaan datakeskusstrategiaansa sekä datakeskuksiin suunnattuja piirejään.
Qualcomm on tullut tunnetuksi pääasiassa mobiililaitteiden järjestelmäpiireistä, mutta yhtiö pyrkii nyt voimakkaasti laajentumaan … Lue lisää
Telia Finlandin kuluttajaliiketoiminnalle uusi johtaja
Raivo Rosts on nimitetty Telia Finlandin kuluttajaliiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 3. elokuuta alkaen.
Rosts siirtyy Telialle Tele2:sta, jossa hän on työskennellyt … Lue lisää
Applen sovelluskauppa ongelmissa pian Kiinassakin? Joukko kiinalaisiakehittäjiä pyysi viranomaisia tutkimaan Applen App Storen toimintaa
Joukko kiinalaisia sovelluskehittäjiä vaatii maan kilpailuviranomaisia tutkimaan Applen App Store -käytäntöjä.
South China Morning Postin mukaan 48 kehittäjää on tehnyt valituksen kilpailuviranomaiselle ja … Lue lisää
Muutokset Oppo-leirissä jatkuvat – Realme-johtaja lähti ja edessä siintää tiukempi Oppon, OnePlussan ja Realmen integraatio
Maailman suurimpiin älypuhelinvalmistajiin lukeutuva Oppo on järjestellyt toimintaansa vuonna 2026 rankalla kädellä uudelleen.
Oppo toimii älypuhelinmarkkinoilla oman brändinsä ohella OnePlus- ja Realme-brändeillä.
Suomessakin muutokset … Lue lisää
OpenAI julkisti ensimmäisen oman Broadcomin kanssa kehitetyn laskentapiirinsä Jalapeñon – kehitetty ajamaan erityisesti OpenAI:n tekoälymalleja
ChatGPT:stä tunnettu tekoäly-yhtiö OpenAI ja Broadcom ovat esitelleet Jalapeñon, OpenAI:n ensimmäisen oman Intelligence Processor -kiihdyttimen tekoälylaskentaan.
Kyseessä on suurten kielimallien ajamiseen suunniteltu piiri, joka … Lue lisää
Qualcomm tekee suuren 4 miljardin yritysoston – hankkii Modularin vahvistaakseen tarjontaansa tekoälylaskentaan
Mobiililaitteiden järjestelmäpiireistä laajalle yleisölle parhaimmin tunnettu Qualcomm pyrkii laajentamaan liiketoimintaansa myös tekoälylaskennassa.
Nyt Qualcomm on ilmoittanut sopineensa Modularin ostamisesta noin 4 miljardilla dollarilla. Kauppahinta … Lue lisää
Uusi brändi älypuhelimiin: laajentaa älykelloista uuteen tuotekategoriaan jättimarkkinalla
Intia on suuri markkina älylaitteille. Maahan onkin syntynyt useampia paikallisille markkinoille keskittyviä brändejä.
Nyt älykelloissa noin 10 prosentin markkinaosuuteen Intiassa yltänyt Fire-Boltt on laajenemassa … Lue lisää
Nokia pääsi sopimukseen Acerin kanssa videoteknologiapatenttiensa lisensoinnista – välimiesmenettely määrittää ehdot
Nokia on sopinut patenttiensa lisensoinnista Acerille.
Nokia ja Acer ovat sopineet, että sopimuksen tietyt ehdot tullaan määrittelemään välimiesmenettelyssä. Näihin lukeutuu todennäköisesti Acerin Nokialle … Lue lisää
Getty Images teki sopimuksen OpenAI:n kanssa – kuvakirjasto saataville ChatGPT:ssä
Getty Images on tehnyt yhteistyösopimuksen OpenAI kanssa. Sopimuksen myötä Getty Imagesin lisensoitu kuvakirjasto tulee osaksi ChatGPT:n haku- ja löytötoiminnallisuuksia.
Getty Images ja … Lue lisää
WhatsAppille uusi johtaja
Meta on ilmoittanut, että intialaisen finanssiteknologiayhtiö Credin perustaja ja toimitusjohtaja Kunal Shah siirtyy WhatsAppin seuraavaksi johtajaksi. Shah korvaa tehtävässä Will Cathcartin, joka on johtanut … Lue lisää
Samsung ottaa ChatGPT:n käyttöön työntekijöilleen maailmanlaajuisesti – yksi suurimmista sopimuksista
OpenAI kertoo toimittavansa ChatGPT Enterprisen ja tekoälypohjaisen koodauksessa ja muussa työssä kumppanina toimivan Codexin Samsung Electronicsin työntekijöille.
Käyttöönotto koskee Samsungin työntekijöitä sen kotimaassa … Lue lisää
Nothing perui CMF-puhelimensa julkaisun tältä vuodelta – taustalla muistikustannusten raju nousu
Nothing on vahvistanut, ettei sen CMF-alabrändiltä nähdä uutta puhelinta tänä vuonna.
Nothing oli kehittämässä seuraajaa CMF Phone 2 Prolle, mutta nopeasti nousseet RAM-käyttö- ja … Lue lisää
Huawei haluaa jokaisesta Wi-Fi 7 -laitteesta 0,5 dollaria
Huawei on ilmoittanut kehittämiensä Wi-Fi 7 -standardiin liittyvien teknologioiden patenttilisensoinnin rojaltitasoksi 0,5 Yhdysvaltain dollaria kutakin Wi-Fi 7 -yhteensopivaa kuluttajalaitetta kohden.
Huawein mukaan ilmoitus … Lue lisää
Trump lipsautti: Apple ja Intel työskentelevät yhdessä piirien valmistamiseksi Yhdysvalloissa
Presidentti Donald Trump on ohimennen vahvistanut värikkäin sanankääntein tekemässään Truth Social -julkaisussaan aiemmin liikkuneet huhut Applen ja Intelin uudesta yhteistyöstä.
Trumpin mukaan Apple ja … Lue lisää
Nokia solmi uuden patenttien ristiinlisensointisopimuksen Lenovon kanssa
Nokia ja Lenovo ovat sopineet monivuotisesta, useita teknologioita käsittävästä patenttien ristiinlisensointisopimuksesta.
Sopimuksen ehdot ovat luottamuksellisia osapuolten sopimuksen mukaisesti, mutta käytännössä Nokia on sopimuksessa … Lue lisää
Disney+ poisti taas Dolby Visionin ja 3D-sisällön 11 EU-maassa patenttikiistan vuoksi
Suoratoistopalvelu Disney+ poistaa jälleen Dolby Vision- ja 3D-sisällön tuen osassa Eurooppaa oikeuden päätöksen seurauksena.
Muutos koskee 11 EU-maata ja tapahtuu vain muutama kuukausi … Lue lisää
Googlelle merkittävä menetys: Gemini-johtaja loikkaa OpenAI:lle
Googlella Geminin toisena johtajana (co-head) toiminut Noam Shazeer jättää yhtiön ja loikkaa kilpailevan tekoäly-yhtiön OpenAI:n riveihin.
Shazeer kertoi asiasta X:ssä julkaistussa viestissä. Hän … Lue lisää
Toimitusjohtaja Tim Cook vahvisti: Applen tuotteisiin luvassa hinnankorotuksia – syynä muistikustannusten raju nousu
Applen toimitusjohtaja Tim Cook on varoittanut yhtiön tuotteiden hintoihin olevan tulossa korotuksia johtuen muistikustannusten kasvusta.
Tekoälylaskenta vaatii paljon muistia, ja tekoälyn kovan kysynnän kiihdyttämä … Lue lisää
Elon Muskille tappio – oikeus hylkäsi xAI:n kanteen yrityssalaisuuksien varastamisesta OpenAI:ta vastaan
Elon Muskin SpaceX:n xAI on kärsinyt uuden oikeustappion OpenAI:ta vastaan. Yhdysvaltalaisoikeus hylkäsi kanteen, jossa ChatGPT-yhtiötä syytettiin yrityssalaisuuksien varastamisesta.
Kanteessaan xAI, joka nykyään … Lue lisää
Nokia kasvattaa 6G- ja puolustusverkkojen tuotekehitystä Suomessa Business Finlandin 40 miljoonan euron rahoituksen tukemana
Business Finland on myöntänyt Nokialle 40 miljoonan euron rahoituksen kahteen tutkimus- ja kehityshankkeeseen.
Hankkeet tukevat Nokian yli 100 miljoonan euron investointeja Suomeen 6G-teknologian ja … Lue lisää
ChatGPTin markkinaosuus painui ensi kertaa alle 50 prosentin vaikka käyttäjämäärä ylitti miljardin
OpenAI loi ChatGPT:llä nykyaikaisten keskustelunomaisesti toimivien tekoälypalvelujen kategorian.
Kilpailu on kuitenkin kiristynyt, ja nyt analytiikkayhtiö Sensor Towerin jakamissa tilastoissa ChatGPT:n markkinaosuus tekoälypalvelujen käytöstä on … Lue lisää
Uusi haastaja Woltille – kotimainen ruokatilausalusta Swype aloitti pääkaupunkiseudulla kokonaan työsuhteeseen palkatulla lähettijoukolla
Kotimainen ruokatilausalusta Swype palkkaa ensimmäisenä Suomessa kaikki lähettinsä vakituiseen työsuhteeseen.
Vuonna 2023 perustetun Helpponetti Oy:n tilausalusta Swype käynnisti omat lähettikuljetuksensa pääkaupunkiseudulla 15. kesäkuuta alkaen. … Lue lisää
Ericssonin toimitusjohtaja vaihtuu – Börje Ekholm jättää tehtävänsä
Verkkoteknologiayhtiö Ericsson on ilmoittanut toimitusjohtajavaihdoksesta.
Yhtiötä vuodesta 2017 johtanut Börje Ekholm jättää toimitusjohtajan tehtävänsä syyskuun lopussa. Seuraajaksi nousee nykyinen verkkoliiketoiminnan johtaja Per Narvinger.
Ekholm … Lue lisää
Musk ei paljoa aikaillut: juuri pörssiin listautunut SpaceX ostaa Cursorin 60 miljardilla dollarilla
Elon Muskin avaruus- ja tekoäly-yhtiö SpaceX on viime viikolla tapahtuneen pörssilistauksensa jälkeen toteuttanut odotetusti tekoälypohjaisia ohjelmistokehitystyökaluja kehittävän Cursorin emoyhtiön Anyspheren yritysoston 60 miljardilla dollarilla.
Kiinalainen tekoäly-yhtiö DeepSeek keräsi ensimmäisellä ulkopuolisella rahoituskierroksellaan 7,4 miljardia dollaria
Kiinalainen tekoäly-yhtiö DeepSeek on toteuttanut ensimmäisen ulkopuolisen rahoituskierroksensa lähteiden mukaan.
Rahoituskierroksella DeepSeek arvostettiin 50 miljardin dollarin arvoiseksi ja uutta rahoitusta yhtiö sai 7,4 … Lue lisää








































