Älysormusyhtiö Ouran listautuminen pörssiin on käsillä Yhdysvalloissa.
Oura on nyt kertonut hakevansa listautumisannissa yhdessä vanhojen osakkeenomistajien osakemyyntien kanssa 2,2 miljardia dollaria myymällä 50 miljoonaa osaketta 40-44 dollarin osakekohtaisella hinnalla. Haarukan ylälaidalla Oura arvostettaisiin listautumisessa 14,1 miljardin dollarin eli yli 12 miljardin euron arvoiseksi.
Suonalaislähtöinen Oura on listautumassa pörssiin yhdysvaltalaisena Oura Inc. -yhtiönä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ouran liiketoiminta on ollut vahvassa kasvussa listautumisen alla. Kesäkuun 2026 lopussa päättyneen yhdeksän kuukauden jakson aikana yhtiö keräsi 1,21 miljardin dollarin liikevaihdon ja myi 3,1 miljoonaa sormusta. Liikevaihto kasvoi vuotta aiempaan verrattuna 74 prosenttia ja maksavien jäsenten määrä nousi viiteen miljoonaan. Liikevoittoa Oura teki jaksolla 71,2 miljoonaa dollaria.
Oura perustettiin Oulussa, jossa yhtiöllä on edelleen merkittävä tutkimus- ja tuotekehityskeskus. Ouran liiketoimintaa sen sijaan on johdettu jo pitkään Yhdysvalloista, jossa on myös toimitusjohtaja Tom Halen asemapaikka. Alkuvuoteen asti suomalainen Oura Health Oy oli Ouran emoyhtiö, mutta Oura kertoi helmikuussa aloittaneensa prosessin, jonka seurauksena jatkossa emoyhtiönä toimii Yhdysvaltojen Delawareen rekisteröity Oura Inc.
Ouran arvostus nousi sen viimeisimmällä rahoituskierroksella syksyllä 2025 jo 11 miljardiin dollariin, kun se keräsi 900 miljoonaa dollaria uutta rahoitusta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ouran liiketoimintamalliin kuuluu sormusten myynnin lisäksi kuukausi- tai vuosimaksullinen Oura-jäsenyys, joka käytännössä vaaditaan sormuksen täysimittaiseen käyttöön.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »