Apple
Kaikki Mobiili.fin jutut Applesta.
Steve Wozniak kommentoi iWatch-huhuja: älykello hankala konsepti myydä, isompia näyttöjä vaaditaan
Applen seuraava suuri julkistustilaisuus on varmistunut pidettäväksi 9. syyskuuta. Kaikkien kansan toiveiden toteutuessa tilaisuudessa nähdään kaksi erikokoista uutta iPhone-mallia sekä jonkinlainen, tähän asti iWatchina … Lue lisää
Päivitetty: Apple julkistaa uuden iPhonen 9. syyskuuta – tätä on luvassa
Pitkän ounastelun jälkeen Apple on tänään vahvistanut seuraavan julkistamistilaisuutensa ajankohdan ja on kutsunut median edustajia saapumaan Cupertinoon tiistaina 9. syyskuuta. Kutsu ei hirveästi vihjaa … Lue lisää
Ei vain kahta uutta iPhonea – myös Applen myyttinen ”puettava rannelaite” julki 9. syyskuuta, kertoo vahva huhu
Apple tulee julkistamaan uuden rannelaitteensa, joka lukuisissa aiemmissa spekulaatioissa ja huhuissa on ristitty epävirallisesti jo iWatchiksi, 9. syyskuuta yhdessä … Lue lisää
Kiinalaisoperaattorin kuvat ”iPhone 6:sta” hämäsivät monia
Applen odotetaan esittelevän uusia iPhone-malleja reilun parin viikon kuluttua ja vuotokuvia laitteiden osista on nähty jo lukuisia. Nyt kiinalainen teleoperaattori China Telecom on ottanut jo … Lue lisää
Apple aloittaa iPhone 5:n akkujen vaihto-ohjelman
Apple on aloittanut akkujen vaihto-ohjelman iPhone 5 -puhelimille. Apple kertoo havainneensa, että pieni osuus laitteista saattaa kärsiä epätavallisen lyhyestä akun kestosta tai niitä … Lue lisää
Aprillipilana tehty hurja hinnankorotus kaksinkertaisti iPhone-sovelluskehittäjän liikevaihdon
Kun mobiilisovelluksia on nykyään tarjolla pilvin pimein useille alustoille, saattaa hinnoitteluratkaisuilla olla odottamattomia vaikutuksia sovellusten saamalle vastaanotolle sekä kehittäjän tuloille. Tämän sai kokea Italiasta … Lue lisää
iPhone 6 saattaa myöhästyä – tai ainakin kappalemäärät jäävät pieniksi
Applelta odotetaan kuumeisesti uusia iPhone-laitteita, joiden pitäisi omata aiempaa suuremmat näytöt. Nämä ovat kuitenkin tuottaneet ongelmia Applella ja sen alihankkijoilla. Ongelmat saattavat myöhästyttää iPhone … Lue lisää
Tämä uusi suomalaissovellus nousi Applen valinnaksi – haluaa korvata iPhonen Kameran
Suomalainen Sumoing on julkaissut Applen iPhonelle uuden kamera- ja kuvanmuokkaussovelluksen Camun. Aiemminkin kuvasovelluksistaan tunnetulle (edeltävä Repix on kerännyt yli 12 miljoonaa latausta) Sumoingille Camu … Lue lisää
Flappy Birdin seuraaja julkaistu – täältä lentää Swing Copters
Aiemmin tällä viikolla raportoimme Flappy Birdin kehittäjän, Dong Nguyenin, uudesta pelistä. Swing Copters -peli on selkeästi Flappy Birdin henkinen jatkaja, joka pitää saman yksinkertaisen … Lue lisää
Saako seuraavan sukupolven iPad Air tuplasti RAM-muistia?
Apple ei perinteisesti ole ollut turhan avokätinen mobiililaitteidensa RAM-muistin suhteen, eikä näin ollen kannata tänäkään vuonna yllättyä, mikäli syksyllä esiteltävässä uudessa iPhone-mallissa, tai -malleissa, … Lue lisää
Uusissa vuotokuvissa verrataan 4,7- ja 5,5-tuumaisten iPhone-mallien takakuoria
Jo useamman kuukauden ajan on huhuttu, että Apple olisi tänä vuonna julkaisemassa peräti kaksi erikokoista versiota seuraavan sukupolven iPhonesta. Viimeisimmät vuotokuvat eivät välttämättä varmista … Lue lisää
PayPal One Touch pyrkii helpottamaan mobiiliostosten tekemistä ja maksamista
PayPal on julkaisemassa uuden sovellustuotteen, One Touchin, jonka avulla pyritään helpottamaan mobiiliostosten maksamista. PayPal One Touch on toteutettu yhteistyössä yrityksen aiemmin ostaman Braintreen kanssa. … Lue lisää
Applen myyttinen iWatch siirtymässä vuodelle 2015?
Luotettavista Applen toimintaa koskevista näkemyksistään tunnettu analyytikko, Ming-Chi Kuo, on arvioinut iWatch-älykellon tilannetta. Kuon mukaan Apple on kohdannut esikoiskellonsa tuotannossa monia ongelmia, jotka tulevat … Lue lisää
Uudet vuotokuvat näyttävät seuraavan iPhonen lähes valmiina – näytön resoluutio spekuloinnin aiheena
Venäläinen luksusversioita Applen puhelimista valmistava Feld & Volk on jälleen julkaissut Instagram-tilillään kuvia, joissa tällä kertaa näkyvät tulevan iPhonen takakuori sekä näyttö, eli käytännössä … Lue lisää
Kolmen teinin kehittämä sovellus keskittyy poliisiväkivallan kitkemiseen
Levottomuudet ja poliisin käyttämä väkivalta ovat saaneet Yhdysvalloissa nuorison liikkeelle. Kolme Georgian osavaltiosta kotoisin olevaa nuorta ovat nimittäin kehittäneet Five-O-sovelluksen, jonka tarkoituksena on luoda … Lue lisää
iPhone 6:ssakin vain gigatavu RAM-muistia – ei sittenkään safiirilasia
Applelta odotetaan kuumeisesti uusia iPhone-laitteta ja huhuja niistä tulee jatkuvasti. Viimeisin huhu tulee Kiinasta koskien tulevan iPhonen RAM-muistia. Näillä näkymin Apple ei olisi … Lue lisää
Truth-sovelluksella voit kertoa ihastuksista ja vihastuksista nimettömillä tekstiviesteillä
Samalla kun ihmiset jakavat entistä tottuneemmin elämäänsä sosiaalisissa medioissa, keskittyvät Secret-tyyppiset sovellukset nimettömyyteen ja yksityisyyteen. Tuorein vastaava sovellus on Truth, jonka avulla käyttäjä voi … Lue lisää
Tuleen syttynyt iPhone johti lentokoneen evakuointiin
Israelista lähdössä ollut lentokone jouduttiin tyhjentämään, koska erään matkustajan iPhone syttyi tuleen. Kone oli tuossa vaiheessa jo täynnä, mutta ei ehtinyt nousta ilmaan ennen … Lue lisää
Vuotokuvissa väitetyn 5,5-tuumaisen ”iPhone 6L:n” etupaneeli sekä iso akku
Taiwanilainen Apple-aiheisiin huhuihin keskittynyt blogi Apple Daily on saanut haltuunsa vuotokuvia, joissa esiintyy väitetyn 5,5-tuumaisella näytöllä varustetun iPhonen osia. Apple Dailyn mukaan kuvissa esiintyvät muun … Lue lisää
Kommentti: salakuljetettiinko tehtaalta iPhone 6 – vai menikö vain aika moni retkuun?
Ympäri nettiä on tänään kiertänyt linkki TMZ-juorusivustolle, jossa kerrotaan kuvissa esiintyvän uuden, tehtaalta salakuljetetun iPhone 6:n. Kuvien aitoudesta ei tietenkään ole mitään takeita, ja … Lue lisää
Entä jos iPhone 6 ei olekaan iPhone 6? Apple kiukustui Thaimaan viestintäviranomaisille
Useat Apple-aiheiset sivustot, muun muassa Mac Rumors, kertovat, kuinka Applen Etelä-Aasian edustajat ovat käyneet enemmän tai vähemmän kiivaaseen sävyyn keskustelemassa Thaimaan viestintävirasto NBTC:n kanssa … Lue lisää
Applen iPhone 6 pian massatuotantoon – tehtaissa viime hetken tarkistuksia
iPhone 6:n tuotannon alkamista on spekuloitu viime kuukausina runsaasti, eikä edelleenkään ole täysin varmaan, onko tuotanto käynnissä vai ei. Alun perin tuotannon epäiltiin … Lue lisää
Uusissa vuotokuvissa iPhone 6:n etupaneeli ja komponentteja – pyöreät muodot alkavat hahmottua
MacRumors kertoo venäläisen, luksusversioita iPhoneista ja iPadeistä valmistavan Feld & Volkin vuotaneen sosiaaliseen mediaan kuvia iPhone 6:n etupaneelista sekä muutamista komponenteista. Kuvat ovat sittemmin … Lue lisää
Tuomioistuin pohtii: Käyttikö surmaaja iPhoneaan apuna ruumiin kätkemisessä?
Uutisissa ympäri maailman on tänään levinnyt tarina siitä, kuinka ystävänsä surmasta syytetyn floridalaismiehen kerrotaan kysyneen iPhonensa Siri-avustajalta apua ruumiin kätkemiseen. Tarina on kuitenkin hieman … Lue lisää
Bloomberg: uusien iPad-mallien valmistus on alkanut
Applen alihankkijat ovat aloittaneet uusien iPadien valmistuksen, kertovat Bloombergin lähteet. Malleista isomman, 9,7-tuumaisella näytöllä varustetun iPad Airin valmistus on lähteiden mukaan jo alkanut, ja … Lue lisää
Uusia vuotokuvia iPhone 6:sta – salamavalossa peräti neljä LEDiä
Maailmalla on tänään liikkunut runsain mitoin uusia vuotokuvia Applen seuraavasta iPhone-mallista. Kuvissa on nähty uusi etupaneeli, takakannen Apple-logo sekä erinäisiä komponentteja, joista käy ilmi … Lue lisää
Joutuivatko Applen tuotteet kieltolistalle Kiinassa sittenkään?
Eilen keskiviikkona lähti mediassa kiertämään huhu, jonka mukaan Kiina olisi turvallisuushuolien vuoksi kieltänyt kymmenen Applen tuotteen, mukaanlukien muun muassa iPad, iPad mini, MacBook Pro … Lue lisää
Analyytikko: iPhone 6 saamassa ison lisäyksen akkukapasiteettiin
Muutama viikko sitten näytimme vuotokuvan tulevan iPhone 6:n akusta, jonka kerrottiin olevan kapasiteetiltaan 1810 milliampeerituntia. Moinen lukema ei tämän päivän älypuhelimelle ole erityisen mairitteleva, … Lue lisää
Pudotus- ja naarmutustestissä safiirinäyttöinen Kyocera – onko tuleva iPhone yhtä kestävä? (Video)
Japanilainen Kyocera on yksi ensimmäisiä älypuhelinvalmistajia, joka on tuonut markkinoille safiiripintaisella näytöllä varustetun laitteen. Kun useimmat muut ovat huomattavan kalliilta luksusvalmistajilta, on Verizonin viime … Lue lisää
Android nousi ensimmäistä kertaa käytetyimmäksi internetin mobiilialustaksi – Applen asiakkaat seitsemän kertaa yhtä ahkeria käyttäjiä
Android on ensimmäistä kertaa historian aikana noussut tämän vuoden heinäkuussa internetin käytetyimmäksi mobiilialustaksi. Tämä selviää Net Applicationsin seurannasta, joka seuraa yhteensä noin 40 000 … Lue lisää
”Apple julkistaa uuden iPhonen 9. syyskuuta”
Apple tulee järjestämään perinteisen vuotuisen iPhone-julkistustapahtumansa tänä vuonna 9. syyskuuta, kertovat eri lähteet.
Apple ei ole vielä lähettänyt virallisia kutsuja tapahtumaan, mutta päivämäärästä raportoi … Lue lisää
”iPhone Air” saattaa olla tehokkaampi kuin pikkuveljensä
AppleInsider on saanut käsiinsä Cowan & Co:n analyytikko Timothy Arcurin raportin, jonka mukaan myöhemmin tänä vuonna ilmestyväksi odotettu 5,5-tuumainen iPhone, mahdollisesti nimeltään iPhone … Lue lisää
Isot pelit taskukoossa: huippusuosittu BioShock suuntaa iOS-laitteille
Irrational Games -pelitalon menestyspeli BioShock saapuu pian iOS-laitteille. Pelin julkaisijan, 2K Gamesin, mukaan pelin mobiiliversio tullaan julkaisemaan vielä kesän loppuun mennessä. Pelijulkaisusta raportoi Eurogamer.
iPhonelle uusi jakelukanava Suomessa
Tampereella päämajaansa pitävä Suomen suurin ICT-tukkuri ALSO Finland kertoo sopineensa Applen kanssa iPhone-puhelimien jakelusta Suomessa. Eurooppalaiseen ALSO Groupiin kuuluvan ALSO Finlandin valikoimiin kuului … Lue lisää
Vuotokuvissa iPad Air 2:n takakansi – pieniä muutoksia luvassa
Kiinalaiselle mikroblogisivusto Sina Weibolle on ilmestynyt kolme taiwanilaisen tarvikevalmistaja Yi Lin Enterprisesin lataamaa kuvaa, joissa väitteen mukaan esiintyy tulevan, päivitetyn iPad Airin takakansi.
Kuvien … Lue lisää
Arvostelu: Vastakkain tablettien huippumallit – Samsung Galaxy Tab S 10.5 vastaan iPad Air
Samsungin huipputabletti Galaxy Tab S 10.5 saa tänään arvostelussa vastaansa luultavasti kovimman kilpailijansa: iPad Airin. Tänään vertailemme niitä sekä teknisten tietojen että käyttökokemuksien valossa. … Lue lisää
HP yhdistää voimansa muotisuunnittelijan kanssa – uusi älykello tulossa
Hewlett-Packard ja muotisuunnittelija Michael Bastian ovat suunnitelleet yhdessä uuden älykellon. HP huolehti luonnollisesti laitteen teknologiasta samalla, kun Bastian keskittyi laitteen ulkoiseen olemukseen. Tulevasta laitteesta … Lue lisää
Apple leikkaa ostamaltaan Beatsilta lähes puolet työntekijöistä
New York Postin saamien tietojen mukaan Apple aikoo leikata Beatsilta lukuisia työpaikkoja, kun teknologiajätin historian suurin yrityskauppa sulkeutuu 1. elokuuta. Apple osti loppukeväästä Beats-yrityksen … Lue lisää
Applen 30 miljoonan Swell-kauppa varmistunut – ”Emme yleensä selittele suunnitelmiamme”
Applen huhuttiin aiemmin tällä viikolla ostavan Swell-puheradiosovelluksen. Lähteet kertoivat kaupan olevan viittä vaille valmis ja kauppahinnaksi arvioitiin jopa 30 miljoonaa dollaria. Nyt Apple on … Lue lisää
Bolt on Instagramin uusi, hetken hupia tarjoava viestisovellus
Instagram on kaikessa hiljaisuudessa julkaissut uuden viestisovelluksen, Boltin. Kyseessä on Snapchatin ja Taptalkin tyylinen sovellus, jolla voi lähettää nopeasti videoita ja kuvia tuttavilleen. Materiaali … Lue lisää









































