Tietoa Markus Lehtiniitty
Vuoto: uuden Oura Ring 5 -sormuksen julkistus voi tapahtua jo ensi viikolla – luvassa yksi keskeinen parannus
Tuoreen vuodon mukaan suomalaislähtöinen Oura julkistaa uuden Oura Ring 5 -älysormuksen jo ensi viikolla, torstaina 28. toukokuuta.
Jo maaliskuussa verkkoon ilmestyi ensimmäisiä väitettyjä tuotekuvia … Lue lisää
Google Chromesta ja muista selaimista paljastui vakava haavoittuvuus – pelkkä verkkosivun avaaminen voi johtaa bottiverkon osaksi päätymistä
Vakava tietoturvaongelma uhkaa tällä hetkellä lähes kaikkia Chromium-pohjaisia selaimia, mukaan lukien Google Chromea ja Microsoft Edgeä.
Huolestuttavaa tapauksessa on se, että käyttäjän ei … Lue lisää
Kuulokkeet, lasten kellopuhelimet ja suuret televisiot kävivät kaupaksi alkuvuonna Suomessa – puhelinten myynnissä notkahdus: ”Uusia malleja tuli markkinoille viime vuotta myöhemmin”
Vuoden 2026 ensimmäinen neljännes oli elektroniikkakaupassa Suomessa kaksijakoinen, kertovat Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry:n julkaisemat tilastot.
Suurten televisioiden, puettavien laitteiden ja kuulokkeiden myynti … Lue lisää
Huhu: Honor valmistelee omaa leveää taittuvanäyttöistä puhelintaan – kilpailija Samsungin ja Applen tuleville uutuuksille
Myös Honor kehittää omaa leveämpää kirjamallin taittuvanäyttöistä puhelinta.
Nimimerkillä Digital Chat Station tunnettu vuotaja on nyt kertonut ensimmäisiä tietoja työn alla olevasta uutuudesta.
Omalla … Lue lisää
Suomalainen HMD julkisti Intiassa edullisen Vibe2 5G -älypuhelimen
Suomalainen HMD Global on julkistanut Intiassa uuden HMD Vibe2 5G -älypuhelimen. Alkuperäisen Vibe 5G:n HMD julkisti syyskuussa 2025.
HMD Vibe2 5G sijoittuu edeltäjänsä tavoin … Lue lisää
Alkuperäinen Chromecast lakannut yhtäkkiä toimimasta monilla käyttäjillä – tuki näyttää olevan lähestymässä loppuaan
Vuonna 2013 julkaistu alkuperäinen Google Chromecast näyttää olevan vääjäämättä saavuttamassa elinkaarensa lopun.
9to5Google-sivusto kertoo, kuinka viime aikoina kasvava määrä käyttäjiä on raportoinut, etteivät ensimmäisen … Lue lisää
Raportti: OpenAI etenee vauhdilla listautumisen kanssa – voi jättää hakemuksen yksityisesti jo lähipäivinä
ChatGPT:stä tunnettu tekoäly-yhtiö OpenAI etenee vauhdilla kohti pörssilistautumista.
Wall Street Journalin lähteiden mukaan OpenAI voi jättää listautumishakemuksensa yksityisesti Yhdysvaltojen arvopaperimarkkinavalvojalle SEC:lle jopa jo muutamien … Lue lisää
Google Health 5.0:n jakelu päivityksenä alkoi – korvaa Fitbit-sovelluksen
Google on aloittanut Google Health 5.0 -sovelluksen jakelun päivityksenä Fitbit-sovellukseen. Google julkisti 7. toukokuuta Google Healthin korvaavan Fitbitin.
Google Healthin osana Google tuo tekoälypohjaisen … Lue lisää
Meta aloitti 8 000 työntekijän irtisanomiset – Zuckerberg: ”menestys ei ole taattu”
Facebookin, Instagramin ja WhatsAppin omistajana tunnettu Meta Platforms on aloittanut noin 8 000 työntekijän irtisanomisten toteuttamisen. Suunnitelma henkilöstön vähentämiseksi oli esillä jo huhtikuussa.
Tubettaja väittää Trump Mobilen tietoturvan vuotavan – paljastuneet tiedot vihjaavat Trump-puhelimen suosion jääneen luultua pienemmäksi
Samalla, kun pitkään odotetun Trump-puhelimen toimitukset näyttävät olevan alkamassa ja puhelin on päätynyt jo ensimmäisten medioiden testeihin, on puhelimen taustalla olevan Trump Mobilen ympärille … Lue lisää
Apple teki uuden pienen tekoälydiilin – hankki osaajia ja teknologiaa
Apple on tehnyt sopimuksen, jolla se hankkii aineettomia oikeuksia Animatolta ja saa oikeuden sen henkilöstön rekrytointiin.
Applen hankinta paljastui Euroopan unionin digimarkkinasäädöksen vaatimasta ilmoituksesta.
Marshall julkisti Milton A.N.C. -on-ear-sankakuulokkeet – mukautuva melunvaimennus ja akunkesto jopa yli 80 tuntia
Marshall on julkistanut uudet Milton A.N.C. -sankakuulokkeet.
Milton-kuulokkeet ovat on-ear-mallia, joka tarkoittaa niiden asettuvan korvan päälle ilman, että ne ympäröivät koko korvaa.
Marshallin mukaan … Lue lisää
Raportti: Samsung Galaxy S27 Pro tulosssa – tämä on näytön koko
Jo huhtikuun alussa ensi kerran kuultujen huhujen mukaan Samsung suunnittelee Galaxy S -sarjan huippupuhelinmallistonsa laajentamista seuraavassa sukupolvessa uudella Galaxy S27 Pro -mallilla.
Galaxy S27 … Lue lisää
Fortnite palasi App Storeen ladattavaksi iPhonelle ja iPadille
Epic Gamesin Fortnite-peli on palannut takaisin Applen App Storeen lähes maailmanlaajuisesti.
App Storesta Fortnite poistettiin vuonna 2020, jolloin Applen ja Epic Gamesin välinen ja … Lue lisää
Microsoft vahvisti: uudet Surface-tietokoneet tulossa Snapdragon X2 -piireillä myöhemmin tänä vuonna – yrityksille julkaistiin uudet Intel-mallit
Microsoft on vahvistanut tulevansa tuomaan myöhemmin tänä vuonna markkinoille uudistuneet Surface-tietokoneet varustettuna Qualcommin Snapdragon X2 -piireillä.
Microsoft esitteli tällä viikolla uudet yrityksille ja organisaatioille … Lue lisää
Apple tuo tekoälyä esteettömyystoimintoihinsa – mukana uudistuksia VoiceOveriin, suurennuslasiin ja ääniohjaukseen
Apple on julkistamassa seuraavat merkittävät käyttöjärjestelmäversionsa eli iOS 27:n ja muut 8. kesäkuuta WWDC-tapahtuman avauksessa, mutta on kertonut tuttuun tapaan jo nyt ennakkoon … Lue lisää
Lenovo julkisti pelaajille suunnatun Legion Y70 -puhelimen Kiinassa – varustettu 8 000 milliampeeritunnin akulla
Lenovo, joka pääasiassa toimii älypuhelinmarkkinoilla Motorola-brändillään, on julkistanut Kiinassa uuden pelaajille suunnatun Legion Y70 -pelipuhelimen.
Legion Y70:n, joka on ensimmäinen Lenovon oman brändin älypuhelin … Lue lisää
Näin huijarit iskevät nyt – Telia esti ennätysmäärän huijauspuheluita
Telian mukaan Suomeen kohdistuneiden huijauspuheluiden toistaiseksi vuoden vilkkain hetki koettiin viime perjantai-iltapäivänä, kun Telia esti tunnissa yli 125 000 huijauspuhelua.
Tyypillinen suomalaisten puhelimiin … Lue lisää
Google ottaa mallia Applesta – Android 17 tuo uuden laitteiden välisen yhteistoiminnan mahdollistavan Continue On -ominaisuuden
Google on kertonut I/O-tapahtumansa yhteydessä uudesta Continue On -ominaisuudesta Android-käyttöjärjestelmään.
Continue On julkaistaan Android 17:n osana, ja sen tarkoitus on mahdollistaa tehtävien saumaton siirtäminen … Lue lisää
iPhonet saivat vihdoin tuen Elisan tarjoamalle itsenäiselle 5G:lle
Myös Applen iPhonet tukevat nyt Elisan itsenäistä 5G Standalone -verkkoa.
Elisa toi itsenäisen 5G-verkon liittymät saataville jo alkuvuodesta 2024, ja alkuvaiheessa sitä tukivat … Lue lisää
Honor julkisti klipsirakenteen avoimet Earbuds Clip Pro -nappikuulokkeet Kiinassa
Honor on julkistanut Kiinassa jatkoa avoimen rakenteen nappikuulokkeille Earbuds Clip Pro -mallilla.
Kuulokkeissa on jo tuttuun tapaan kaksi osaa, joista toinen asettuu tueksi korvalehden … Lue lisää
Google julkisti Wear OS 7:n – älykelloihin luvassa merkittävä käyttöliittymäuudistus ja Gemini-tekoälyä
Google on julkistanut I/O 2026 -tapahtumassaan älykellojen Wear OS -käyttöjärjestelmän uuden 7-version.
Uusi käyttöjärjestelmäversio tuo merkittäviä muutoksia käyttöliittymään, widgetteihin, ilmoituksiin ja Gemini-tekoälyyn. Lisäksi Google … Lue lisää
Tässä ovat ensimmäiset Android XR -älylasit – Google ja Samsung esittelivät Gentle Monsterin ja Warby Parkerin kanssa toteutetut uutuudet
Google ja Samsung ovat esitelleet Google I/O 2026 -tapahtumassa ensimmäistä kertaa ensimmäisiä tulevia Android XR -älylaseja.
Kyseessä ovat älylasit kameralla, mikrofoneilla ja kaiuttimilla, mutta … Lue lisää
Googlelta hurja määrä tekoälyjulkistuksia – näin Gemini kehittyy, jatkaa haun mullistamista ja tuo uudenlaisen käyttötavan Gmailiin ja YouTubeen
Google on julkistanut valtavan määrän Gemini- ja muita tekoälyuudistuksia I/O 2026 -tapahtumansa avauksessa.
Useimmat uudistukset ovat tulossa saataville pian, mutta moni aluksi vain … Lue lisää
Apple toi aiemmin nopeasti loppuunmyydyn Hikawa Phone Grip & Stand -pidikkeen iPhonelle takaisin saataville
Apple on käyttöapujulkistustensa rinnalla kertonut alun perin marraskuussa 2025 julkistetun ja silloin rajoitettuna eränä nopeasti loppuunmyydyn iPhone-lisävarusteen Hikawa Phone Grip & Standin paluusta saataville … Lue lisää
Google julkistaa tekoälyuudistuksia ja muuta – katso Google I/O:n avaus tästä kello 20 alkaen
Google avaa vuoden suurimman tapahtumansa Google I/O:n keynote-esityksellä kello 20 Suomen aikaa alkaen.
Googlelta odotetaan monia tekoälyyn liittyviä julkistuksia sen eri palveluihin liittyen. Luvassa … Lue lisää
Sony esitteli uuden Sandstone-värivaihtoehdon WH-1000XM6-suosikkikuulokkeista
Sony on julkistanut täysin uusien 1000X The ColleXion -kuulokkeiden rinnalla uuden Sandstone-värivaihtoehdon aiemmista WH-1000XM6-vastamelukuulokkeistaan.
Uusi Sandstone-värivaihtoehto on lisäys kuulokkeiden värivalikoimaan aiempien neljän värin (Black, … Lue lisää
Sony julkisti uudet huipputason 1000X The ColleXion -sankakuulokkeet – materiaalit, mukavuus sekä äänentoisto keskiössä
Sony on julkistanut uudet 1000X The ColleXion -kuulokkeet juhlistamaan 1000X-kuulokemallistonsa kymmenvuotista historiaa.
Sonyn WH-1000XM-sarjan vastamelukuulokkeet ovat tulleet tunnetuksi markkinoiden parhaimpiin lukeutuvasta melunvaimennuksesta ja ovat … Lue lisää
Applen tulevan iOS 27 -päivityksen sisällöstä tihkuu tietoja – luvassa nämäkin tekoälyuudistukset
Applen merkittävä WWDC-tapahtuma lähestyy, ja 8. kesäkuuta WWDC:n avauksessa Applen odotetaan perinteiseen tapaan julkistavan seuraavat merkittävät vuotuiset käyttöjärjestelmäversionsa.
iPhonen iOS 27:n ja muiden uusien … Lue lisää
Kohu uudesta huippupuhelimesta – Sony jäi kiinni valehtelusta paksuuden suhteen
Sonyn hiljattain 13. toukokuuta julkistama huippupuhelin Xperia 1 VIII on joutunut jälleen uuden kohun keskelle.
Syystä tai toisesta Sony näyttää valehtelevan puhelimen paksuudesta.
Sony … Lue lisää
Vihaatko tietokoneen Copilot-näppäintä? Muutosmahdollisuus tulossa Microsoftilta
Microsoft on tuomassa tarjolle mahdollisuuden muuttaa Windows 11-laitteiden Copilot-näppäimen toimintaa.
Vuodesta 2024 lähtien useat valmistajat ovat julkaisseet Windows 11 -laitteita, joissa on erillinen Copilot-näppän.
Google ja pääomasijoitusjätti Blackstone perustivat yhteisyrityksen – 5 miljardin dollarin alkusijoitus tekoälylaskentapalvelujen tarjoamiseen
Google on ilmoittanut yhteistyöstä pääomasijoitusjätin Blackstonen kanssa. Google ja Blackstone perustavat yhdysvaltalaisen yhteisyrityksen, jonka tarkoituksena on tarjota Googlen TPU-piireihin perustuvaa tekoälylaskennan kapasiteettia eri … Lue lisää
Pitkään odotettu Trump-puhelin päätyi vihdoin median käsiin – taustalla yllättävä tekninen perusta
Trump-puhelin on viimein päätynyt ulkopuolisiin käsiin. Trump Mobile on luovuttanut Trump T1 Phone -puhelimen ensimmäisten medioiden, mukaan lukien NBC Newsin, testiin.
Trump T1 Phonen … Lue lisää
Gigantti uudisti Kaaren myymälän – avajaiset keskiviikkona tarjousten ja ämpäriyllätysten saattelemana
Gigantti järjestää uudistuneen Gigantti Kaaren myymälän avajaiset Helsingissä keskiviikkona kello 20. toukokuuta kello 10 alkaen.
Luvassa on avjaistarjouksia, minkä lisäksi 100 ensimmäiselle asiakkaalle tarjolla … Lue lisää
Googlen Pixel-puhelimiin iski todella ikävä ongelma – eivät välttämättä värise vaikka pitäisi
Useat Google Pixel-puhelinten käyttäjät raportoivat ongelmasta, jossa puhelin ei värise saapuvien puheluiden aikana, vaikka värinätila on päällä.
Ongelma on johtanut siihen, että käyttäjät huomaavat … Lue lisää
Googlelta Find Hub-päivitys: sijaintihälytykset kertovat, kun henkilö saapuu tai poistuu paikasta
Google on tuonut uuden ominaisuuden Find Hub-sovellukseen Androidilla, kertoo 9to5Google-sivusto.
Päivityksen myötä käyttäjät voivat luoda sijaintihälytyksiä, jotka ilmoittavat, kun toinen henkilö, joka on jakanut … Lue lisää
Oletko POP Pankin asiakas? Ensi viikolla edessä yli kahden päivän käyttökatko keskeisissä palveluissa – uusi sovellus täytyy ladata erikseen
POP Pankin verkko- ja mobiilipankki sekä korttipalvelut ovat käyttökatkon takia poissa käytöstä suunnitelman mukaan reilusti yli kahden vuorokauden ajan ensi viikon lopulla.
Suunniteltu käyttökatko … Lue lisää
Apple Watch Ultra 4:ään huhutaan uudistunutta muotoilua
Apple Watch Ultran muotoilussa ei ole nähty merkittäviä muutoksia kolmen ensimmäisen sukupolven aikana.
Syksyllä odotettava Apple Watch Ultra 4 voi kuitenkin tuoda uuden designin.
Elon Musk hävisi nostamansa oikeusjutun OpenAI:ta ja sen johtajia vastaan
Yhdysvaltalaisen tuomioistuimen valamiehistö on ratkaissut Elon Muskin nostaman kanteen OpenAI:ta, sen johtajia ja Microsoftia vastaan. Oikeus hylkäsi kanteen.
Päätös syntyi alle kahden tunnin harkinnan … Lue lisää
F-Secure aloittaa yhteistyön Peter Sarlinin uuden Qutwo-yrityksen kanssa tekoälyuhkiin vastaamiseksi
Suomalainen tietoturvayhtiö F-Secure ja Qutwo ovat julkistaneet strategisen yhteistyön, jonka tavoitteena on rakentaa uuden sukupolven tekoälynatiiveja kyberturvaratkaisuja kuluttajille.
Tekoäly on nopeasti muuttanut myös … Lue lisää











































