Huawein kolmannen sukupolven älykello verenpaineen mittauksella on saapunut myyntiin Suomessa.
Huawei julkisti Watch D3:n syyskuun alussa. Nyt Huawei Watch D3 on saatavilla valikoiduilla jälleenmyyjillä. Suositushinta on 499 euroa, mutta myynnin aloituksen yhteydessä tarjolla on yleisesti 50 euron alennus. 449 euron kampanjahinta on voimassa 8. marraskuuta asti.
Kolme värivaihtoehtoa ovat musta, kulta vaalean ruskealla rannekkeella ja valkoinen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Huawei Watch D3 erottuu älykellojen joukosta lääketieteellisen tason verenpaineen mittauksella, joka on saatu nyt toteutettua entistä ohuempaan ja mukavammin muotoiltuun kelloon.
Huawei Watch D3:n paksuus on 11,3 millimetriä ja paino 40 grammaa ollen huomattavasti 13,3 millimetrin paksuista edeltäjäänsä ohuempi ja sirompi. Rannekkeen leveys on 25,5 millimetriä. Näytön koko on kasvanut 1,92 tuumaan ja kirkkaus jopa 3 000 nitiin. Huomattavasti pienempien reunusten ansiosta näyttö-runkosuhde on noussut 6,4 prosenttiyksiköllä ja on nyt 82,75 prosenttia.
Verenpainemittaukset onnistuvat ympäri vuorokauden, levossa sekä ennen ja jälkeen harjoittelun. Älykkäät mittausmuistutukset ja monipuoliset terveysnäkymät helpottavat lisäksi verenpaineen ja sen muutosten seuraamista pitkällä aikavälillä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Huawei Watch D3:ssa on edelleen rannekkeessa sijaitseva mekaaninen ilmatyyny, joka mahdollistaa tehokkaan puristuksen ja tarkan verenpaineen mittauksen pieneltä ihokosketusalueelta.
Huawein mukaan Watch D3:n verenpaineen mittaus on aiempaa tarkempi. Nyt yli 97 prosentissa mittauksista ero perinteisestä verenpainemittarista on alle 15 mmHg ja 88 prosentissa mittauksista alle 10 mmHg. Vastaavat lukemat Watch D2:lla olivat 94 ja 82 prosenttia. Mittaustarkkuus on parantunut erityisen paljon ihmisillä, joilla on heikko syke, runsaasti rasvakerrosta ranteiden ympärillä tai jäykät valtimot.
Huawei Watch D3 tukee 24 tunnin ambulatorista verenpaineen seurantaa (ABPM), jonka avulla verenpaineen vaihteluita voidaan seurata sekä päivällä että yöllä, kuin myös unen aikana. Päivällä mittausväliä voi säätää ja tarvittaessa mittauksia voi tehdä myös manuaalisesti. Yöllä ilmatyyny täyttyy automaattisesti ja aiempaa hiljaisemmin, jotta unen häiriintyminen olisi mahdollisimman vähäistä. Säännöllinen ABPM-seuranta voi antaa kattavamman kuvan verenpaineen vaihteluista ajan mittaan.
Säännöllisellä liikunnalla tiedetään olevan myönteinen vaikutus korkean verenpaineen ennaltaehkäisyssä ja hallinnassa. Samalla harjoittelu kuitenkin kuormittaa elimistöä, ja siihen voi liittyä joillekin ihmisille mahdollisia riskejä, sillä verenpaineen reaktio harjoittelun aikana ja sen jälkeen voi vaihdella huomattavasti. Huawei Watch D3:ssa tähän on kiinnitetty huomiota uudella verenpaineen mittaustoiminnolla ennen harjoittelua ja sen jälkeen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kellon verenpaineenmittaustoiminnolla on CE-merkintä EU:n lääkinnällisiä laitteita koskevan asetuksen (MDR) mukaisesti, joten se on verenpaineen mittaamiseen tarkoitettu lääkinnällinen laite useissa eri tilanteissa.
Verenpaineen mittaamisen ohella Huawei Watch D3 tarjoaa muutenkin kattavat terveydenseurantaominaisuudet. Mukana on sykkeen ja veren happipitoisuuden mittaus sekä unen seuranta.
Health Glance -terveyskatsaustoiminnolla käyttäjä saa noin 60 sekunnissa yksityiskohtaisen raportin jopa 11 tärkeästä terveysindikaattorista kuten sykkeestä, verenpaineesta ja veren happipitoisuudesta.
Myös Health Insights -toimintoa on kehitetty, ja verenpainetiedot on nyt integroitu osaksi toimintoa, jolloin pitkän aikavälin kehitystä voi tarkastella yhdessä uni- ja aktiivisuustietojen kanssa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kello tukee myös Health Community -toimintoa, jossa käyttäjä voi tarkastella perheenjäsentensä Health Glance -raportteja, verenpainetta, sykettä, veren happipitoisuutta ja muita terveystietoja keskitetysti yhdessä paikassa. Poikkeavista arvoista voidaan myös lähettää reaaliaikaisia ilmoituksia.
Erilaisia harjoitustiloja on tuettuna yli 100 kappaletta. Verenpaineen seurannan lisäksi Huawei Watch D3 sisältää EKG-sydänsähkökäyrän, sykkeen, veren happipitoisuuden ja sykevälivaihtelun (HRV:n) mittauksen sekä muun muassa unen ja päivän valmiustilan seurannan.
Akunkesto yltää jopa 6 päivään.
Muiden Huawei-kellojen tavoin Watch D3 on yhteensopiva sekä Android- että iOS-laitteiden kanssa.
Kaikki Huawei Watch D3 -ostajat saavat pääsyn Huawei MultiPass -etuihin, mukaan lukien 3 kuukauden Huawei Health+ -jäsenyyden sekä eri mittaisia premium-jäsenyyksiä valituissa liikunta- ja hyvinvointisovelluksissa, kuten Komootissa (2 kuukautta), Headspacessa (3 kuukautta), Navikissa (2 kuukautta), FIITissä (3 kuukautta) ja Kotchassa (3 kuukautta).
Huawei Watch D3:n julkistuksen yhteydessä Huawei kertoi aiempia Watch D -sarjan kelloja myydyn maailmanlaajuisesti yli 3 miljoonaa kappaletta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »