Realme on nyt vahvistanut ottavansa käyttöön ColorOS 17 -ohjelmiston älypuhelimissaan lokakuusta alkaen.
Realmen-älypuhelimet hyödyntävät jatkossa Android 17 -käyttöjärjestelmään pohjautuvaa ColorOS 17 -ohjelmistoa. Siirtymä nykyisestä Android 16 -pohjaisesta Realme UI 7.0 -ohjelmistosta ColorOS 17:ään tekee Realmen mukaan käyttökokemuksesta entistä älykkäämmän, sulavamman ja intuitiivisemman.
Uuden ohjelmiston jakelu Realme-laitteisiin käynnistyy vaiheittain lokakuussa 2026 ympäri maailman. Päivitykset käynnistyvät 29. lokakuuta alkaen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Taustalla ovat emoyhtiön Oppon uudelleenjärjestelyt. Oppo vahvisti kesällä OnePlussan vetäytyvän Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilta ja OnePlus-puhelinten päivitystuen jatkuvan ColorOS:llä, joka on aiemmin Oppon omissa puhelimissa käytetty ohjelmisto.
Samassa yhteydessä kesällä vahvistettiin jo, että OnePlussan lisäksi Oppon ohjelmistojen yhtenäistäminen tulee vaikuttamaan myös sen toiseen alabrändiin ja Realme-puhelimissakin ohjelmistoksi vaihtuu ColorOS.
Realme rantautui takaisin mukaan Suomen puhelinmarkkinoille aiemmin tänä vuonna OnePlussan alasajon alettua ja on on pyrkinyt täyttämään OnePlussan jättämän tyhjiön.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Oppo ensiesitteli ColorOS 17:n itse jo syyskuussa Kiinassa. Uusi ohjelmisto sisältää uudistetun ulkoasun, suorituskykyparannuksia ja uusia tekoälytoimintoja.
Tällainen on ColorOS 17
ColorOS 17:n näkyvin muutos on käyttöliittymän uusi Living Flow Design -muotokieli, joka tuo mukaan aiempaa pehmeämpiä animaatioita, valaistustehosteita ja nopeampaa palautetta. Useampien muiden Android-valmistajien, kuten Honorin, tavoin uudistus vie käyttöliittymätyyliä Applen Liquid Glassin aloittamaan läpinäkyvään suuntaan.
Luminous Effect -tehosteet tuovat käyttöliittymään valon heijastuksia ja kosketukseen reagoivia yksityiskohtia. Fluid Motion puolestaan tekee näkymien välisistä siirtymistä yhtenäisempiä.
Myös lukitusnäytön kello uudistuu. Living Clock -kellon kokoa ja sijaintia voi muokata vapaasti, ja sen animaatiot jatkuvat saumattomasti aina päällä -näyttötilan, lukitusnäytön ja aloitusnäytön välillä. Lisäksi uusi Mountain Way -sääteema esittää esimerkiksi auringonpaisteen, sateen ja lumisateen dynaamisesti.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ulkoasun lisäksi ColorOS 17 sisältää kaksi merkittävää järjestelmätason teknistä uudistusta: Luminous Rendering Enginen ja Laminar Flow Enginen.
Luminous Rendering Engine yhdistää aiemmin erillisiä grafiikan renderöintiprosesseja ja voi vähentää grafiikan renderöinnin RAM-muistin käyttöä jopa 25 prosenttia ja renderöintikuormaa jopa 30 prosenttia tietyissä tilanteissa.
Laminar Flow Engine puolestaan optimoi järjestelmän resurssienhallintaa ja sovellusten toimintaa, minkä seurauksena sovellusten käynnistymisen vakaus paranee jopa 55 prosenttia, Gallerian kuvien esikatselukuvat latautuvat jopa 50 prosenttia nopeammin ja taustalla voidaan pitää käynnissä yli 25 prosenttia enemmän sovelluksia.
ColorOS 17:n kerrotaan myös säilyttävän yli 90 prosenttia alkuperäisestä sulavuudestaan kuuden vuoden käyttöä simuloivissa testeissä, vaikka tallennustila olisi 90-prosenttisesti täynnä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Yksi ColorOS 17:n suurimmista uudistuksista on AI Mind Pilotin uusi Agent Mode -toimintatila.
AI Mind Pilot yhdistää useita tekoälypalveluja, kuten ChatGPT:n, Geminin ja Perplexityn, sekä käyttäjän AI Mind Spaceen tallentamia tietoja. Uuden Agent Moden myötä tekoäly pystyy suorittamaan käytännön tehtäviä. Avustaja voi esimerkiksi etsiä puhelimesta matkavarauksia, järjestää asiakirjat samaan kansioon ja nimetä tiedostot niiden sisällön perusteella. Tietojen pohjalta se voi myös laatia matkasuunnitelman tai luoda verkkosivun tai esityksen.
Sama toimintaperiaate ulottuu valokuviin. AI Mind Pilot voi etsiä kuvia käyttäjän antaman kuvauksen perusteella, järjestää niitä albumeihin ja hyödyntää niitä uuden sisällön luomisessa.
Agent Mode tukee alkuvaiheessa ChatGPT:tä ja Manusia. Käyttäjille tarjotaan tietty määrä maksutonta käyttöä, minkä lisäksi ominaisuuksia voi hyödyntää omilla palvelutileillä tai ostamalla lisää käyttöoikeutta. Manusin tuki paikallisten tiedostojen ja kuvien käsittelyyn saapuu myöhemmässä päivityksessä.
Laitteessa toimivat mallit pystyvät ymmärtämään ja indeksoimaan sisältöä paikallisesti, minkä ansiosta AI Mind Pilot voi hakea, järjestellä ja nimetä uudelleen tiedostoja ja valokuvia lähettämättä alkuperäistä sisältöä kolmannen osapuolen tekoälymalleille.
Jos tehtävä edellyttää sisällön siirtämistä ulkoiseen tekoälypalveluun, AI Mind Pilot pyytää käyttäjältä nimenomaisen luvan ennen lähettämistä, mikä antaa käyttäjille mahdollisuuden hallita tietojensa käyttöä.
ColorOS 17 sisältää myös uuden AI Photo Agent -kuvankäsittelytoiminnon, joka mahdollistaa valokuvien muokkaamisen luonnollisen kielen komennoilla. Toiminto hyödyntää kuutta erikoistunutta kuvankäsittelymallia, jotka vastaavat esimerkiksi kuvanlaadusta, kohteiden muokkaamisesta, muotokuvien viimeistelystä, valaistuksesta ja väreistä.
AI Photo Agent voi lisäksi ehdottaa kuvaan sopivia parannuksia sekä jäljitellä mallikuvan tyyliä vapaamuotoisten tekstipyyntöjen ohella.
AI Photo Agent julkaistaan vaiheittain eri markkina-alueilla. Euroopassa ominaisuus tulee saataville myöhemmin, ja sen kuukausittaiset käyttörajoitukset vaihtelevat alueittain.
ColorOS 17 laajentaa myös AI Mind Space -ominaisuuksia. AI Mind Space on jo entuudestaan tuttu muistiinpano- ja näyttökuvasovellus, jossa tekoäly järjestelee asioita. Uusi Long-doc Capture -toiminto mahdollistaa pitkien artikkeleiden tallentamisen ilman useita näyttökuvia, ja tekoäly voi tiivistää niiden keskeisen sisällön. Ominaisuus ei kuitenkaan tule Euroopassa saataville ainakaan alkuvaiheessa. Sama rajoitus koskee uutta linkkien tallennustoimintoa.
AI Mind Suggest puolestaan pyrkii ennakoimaan käyttäjän tarpeita. Se voi nostaa aloitusnäytölle esimerkiksi lentojen ja junamatkojen aikatauluja, lähtömuistutuksia ja matkustamiseen liittyviä muutostietoja.
Täysin uusi OSee-sovellus hyödyntää kameraa ympäristön tunnistamiseen. Se voi tunnistaa kasveja ja eläimiä, näyttää ruoan ravintotietoja, skannata asiakirjoja sekä kääntää ravintoloiden ruokalistoja.
ColorOS 17 hyödyntää laajemmin tekoälyä myös turvallisuuden parantamiseen.
AI Call Guard pyrkii tunnistamaan puheluista tekoälyllä tuotettuja ääniä sekä videopuheluissa käytettyjä kasvojen vaihtamiseen perustuvia väärennöksiä. Toiminto varoittaa käyttäjää mahdollisista huijausyrityksistä. AI Call Guardin saatavuus rajoittuu kuitenkin ainakin aluksi Indonesiaan, Intiaan ja Thaimaahan.
Lisäksi tietojenkäsittelyyn tuodaan uusia läpinäkyvyys- ja tietoturvaominaisuuksia. Tarjolla on raportti pilvipohjaisten tekoälypalvelujen käytöstä ja tiedonsiirron suojaamiseen tuodaan kvanttiturvallisiin algoritmeihin perustuvaa salausta.
Näin ColorOS 17 tulee Realme-puhelimille
Realme on nyt kertonut omalta osaltaan ColorOS 17:n jakelun sen laitteisiin käynnistyvän maailmanlaajuisesti lokakuussa 2026. Ensimmäiseen päivitysaaltoon kuuluvat puhelinmallit ovat Realme GT 8 Pro, Realme GT 7 Pro, Realme 16 Pro sekä Realme 16 Pro+. Päivitys laajenee vaiheittain entistä useammille yhteensopiville Realme-laitteille.
Realme GT 8 Pro -puhelimille ColorOS 17 saapuu 29. lokakuuta alkaen ja Realme GT 7 Prolle, Realme 16 Prolle sekä Pro+:lle 30. lokakuuta alkaen. Marraskuussa ja joulukuussa päivityksen saa suurempi joukko Realme-puhelimia alla listatun mukaisesti.
Tarkempi saatavuus ja aikataulu voivat vaihdella markkinoiden, laitteiden ja alueiden välillä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla














Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »