Google on kertonut ensimmäisten Googlebook-läppärien julkaisusta.
Google rakentaa Googlebook-ekosysteemiä yhdessä useiden laitevalmistajien kanssa. Mukana ovat Acer, Asus, Dell, HP ja Lenovo.
Google julkisti aiemmin ennen I/O-tapahtumansa toukokuussa The Android Show -lähetyksessä uuden Googlebook-laitekategorian, joka Googlen mukaan yhdistää Androidin ja ChromeOS:n parhaat ominaisuudet uuteen kannettavien tietokoneiden kategoriaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Käytännössä Google tuo Androidin käyttöjärjestelmäksi tietokoneisiin korvaamaan tähänastisen ChromeOS:n. Projektista ehdittiin huhuta pitkään nimellä Aluminium OS.
Googlen mukaan Googlebook rakentuu kolmen pääteeman ympärille: Gemini-tekoäly, Android-puhelinintegraatio sekä premium-tason laitteet.
Google kertoo rakentaneensa Googlebookin käyttökokemuksen Gemini Intelligence -tekoälyn ympärille. Yksi näkyvimmistä uusista ominaisuuksista on Magic Pointer. Kun käyttäjä heilauttaa kursoria, järjestelmä tunnistaa näytöllä olevan sisällön ja tarjoaa sen perusteella kontekstuaalisia Gemini-toimintoja. Esimerkkejä tästä ovat päivämäärän muuttaminen kalenteritapahtumaksi, kahden kuvan yhdistäminen visualisointia varten tai sisällön lisääminen suoraan Gemini-pyyntöön.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Googlebookien käyttöjärjestelmä sisältää myös uuden Create My Widget -ominaisuuden, jonka avulla käyttäjä voi luoda personoituja widgettejä työpöydälle pelkällä tekstipyynnöllä. Widgetit voivat hyödyntää tietoja esimerkiksi Gmailista, Google Kalenterista, muista Google-palveluista tai verkosta.
Googlebook-laitteissa panostetaan myös vahvasti Android-puhelimen ja läppärin yhteistoimintaan. Cast my apps -ominaisuus mahdollistaa puhelimen sovellusten avaamisen suoraan kannettavan suurelle näytölle. Lisäksi Quick Access yhdistää puhelimen ja tietokoneen tiedostot samaan näkymään.
Sovelluksia ja pelejä Googlebook-läppäreihin voi asentaa Google Play -sovelluskaupasta. Googlen mukaan 20 000 mobiili- ja PC-peliä toimii Googlebookeissa. Lisäksi Google tarjoaa Googlebookien vuoden Nvidia GeForce Now -pelipalvelutilauksen.
Kaikissa Googlebookeissa hyödynnetään premium-materiaaleja ja ne sisältävät uuden Glowbar-valopalkin, joka kertoo muun muassa Geminin toiminnasta..
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Samalla Google on korostanut, ettei ChromeOS ole (heti) katoamassa. Nykyiset Chromebookit saavat edelleen tukea aiemmin luvattujen aikataulujen mukaisesti. Lisäksi osa nykyisistä Chromebookeista voidaan päivittää uuteen Googlebook-käyttökokemukseen myöhemmin.
Googlebookeille luvataan 10 vuotta automaattisia päivityksiä sisältäen vuosineljänneksittäin julkaistavat ominaisuuspäivitykset.
Qualcommin Snapdragon X Elite -piiri Googlebook-läppäreihin
Osa ensimmäisistä Googlebook-läppäreistä perustuu Qualcommin ensimmäisen sukupolven Snapdragon X Elite -järjestelmäpiirille, joka on varustettu Oryon-keskussuorittimella sekä 45 TOPSin suorituskykyyn yltävällä NPU-laskentayksiköllä.
Ensimmäisinä laitevalmistajina Snapdragon X:llä varustettuja Googlebookeja ovat esitelleet Dell ja HP.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Googlebook on uusi kannettavien tietokoneiden kategoria, joka on suunniteltu toimimaan saumattomasti Android-laitteiden kanssa, joita käyttäjät jo käyttävät päivittäin”, kommentoi John Solomon, Googlen kannettavien, tablettien ja Android Enterprisen johtaja. ”Yhteistyömme Qualcomm Technologiesin kanssa mahdollistaa Snapdragon X Eliten uskomattoman suorituskyvyn, koko päivän kestävän akunkeston ja NPU-tehokkuuden, joita tarvitaan tämän ekosysteemin herättämiseen eloon – mahdollistaen natiivit Android-sovellukset, sujuvan laitteiden välisen yhteyden ja intuitiiviset Gemini Intelligence -ominaisuudet, jotka pitävät käyttäjät tuottavina ja vauhdissa.”
Tällaisia ovat ensimmäiset Googlebookit
Google tuo ensimmäiset Googlebook-kannettavat markkinoille viiden eri valmistajan kanssa.
Ensimmäisiä malleja ovat Acer Googlebook 14, Dell XPS Googlebook, Asus Googlebook 14, HP Googlebook 14 ja Lenovo Googlebook 15, jotka kaikki täyttävät Googlen määrittelemät yhteiset laitevaatimukset.
Kaikissa malleissa on vähintään 16 gigatavua RAM-käyttömuistia, kosketusnäyttö ja vähintään 40 TOPS:n NPU-tekoälysuorituskyky. Suorittimina käytetään joko Intel Core Ultra Series 3 -piirejä tai Qualcommin Snapdragon X Eliteä. Googlebook OS tukee sekä x86- että ARM-arkkitehtuuria, ja MediaTek-pohjaisia laitteita on luvassa myöhemmin.
Acer Googlebook 14 käyttää Intel Core Ultra 5- tai Core Ultra 7 Series 3 -suoritinta, joka tunnetaan myös Panther Lake -sukupolvena. RAM-muistia on 16 gigatavua ja tallennusmuistia vähintään 256 gigatavua.
Näyttönä toimii 14 tuuman 2.8K OLED -kosketuspaneeli, jonka kirkkaus yltää 500 nitiin. Laite on varustettu 360 asteen saranalla, joka mahdollistaa näytön kääntymisen ympäri tablettimaiseen käyttötilaan.
Runko yhdistää alumiinia ja magnesiumia, ja paksuutta on 13,9 millimetriä ja painos 1,13 kilogrammaa. Mukana on myös sormenjälkilukija.
Dell XPS Googlebook käyttää Intelin sijaan Qualcomm Snapdragon X Elite -suoritinta.
RAM-käyttömuistia on 16 tai 32 gigatavua ja tallennusmuistia vähintään 512 gigatavua. Näyttö on 13,4 tuuman 2.5K-kosketuspaneeli 500 nitin kirkkaudella. Dellin runko on alumiinia, ja paksuutta on vain 12,7 millimetriä. Paino on noin 1,0 kiloa, mikä tekee Dellin vaihtoehdosta yhdessä Asus Googlebook 14:n kanssa julkaisumalliston kevyimpiä vaihtoehtoja.
Asus Googlebook 14 käyttää Acerin tavoin Intel Core Ultra 5- tai Core Ultra 7 Series 3 -suoritinta.
RAM-muistia on 16 tai 32 gigatavua ja tallennusmuistia vähintään 256 gigatavua. Näyttönä toimii 14 tuuman 2.8K OLED -kosketuspaneeli, jonka kirkkaus yltää 500 nitiin.
Laite on 14 millimetriä paksu ja painaa noin 1,0 kiloa. Runko on alumiinia ja magnesiumia.
Asus erottuu Acerista esimerkiksi haptisella kosketuslevyllä, joka tarjoaa fyysisen napsautuksen sijasta värinäpalautteeseen perustuvan tuntuman. Mukana on lisäksi sormenjälkilukija.
HP Googlebook 14 käyttää myös Snapdragon X Elite -piiriä. RAM-muistia on 16 tai 32 gigatavua ja tallennustilaa vähintään 256 gigatavua. Näyttö on 14 tuuman 2.8K OLED -kosketuspaneeli 500 nitin kirkkaudella. HP:n runko on kokonaan alumiinia. Paksuus on 14 millimetriä ja paino noin 1,24 kiloa, joten kyseessä ei ole aivan yhtä kevyt laite kuin Dellin tai Asuksen mallit.
Mukana on haptinen kosketuslevy sekä kaksi biometristä tunnistautumistapaa: sormenjälkilukija ja kasvojentunnistus.
Lenovo Googlebook 15 erottuu muista erityisesti suuremmalla näytöllään. Laitteessa on on 15,3 tuuman 2.8K OLED -kosketusnäyttö ja Intel Core Ultra 5 Series 3 -suoritin. RAM-muistia on 16 gigatavua ja tallennustilaa vähintään 256 gigatavua.
Runko yhdistää magnesiumseosta ja hiilikuitua. Paksuutta on 15,95 millimetriä ja painoa 1,28 kiloa, joten se on joukon kookkain mutta edelleen varsin kevyt 15-tuumaiseksi kannettavaksi. Mukana ovat Dolby Atmos -äänentoisto, haptinen kosketuslevy, kasvojentunnistus ja sormenjälkilukija.
Kaikissa viidessä Googlebookissa on myös Googlen uusi Glowbar-valopalkki, joka sijaitsee kannessa. Se syttyy Googlen väreihin, kun kansi avataan tai suljetaan. Latauksen aikana se näyttää akun varaustasoa ja Geminiä käytettäessä erilaisia animaatioita.
Glowbar ei ole pelkästään Googlen omien toimintojen käytössä, sillä myös kolmannen osapuolen sovelluskehittäjät voivat hyödyntää sitä omien animaatioiden ja käyttötilojen rakentamiseen.
Näppäimistöt ovat taustavalaistuja ja kosketuslevyt suuria lasipintaisia malleja, joista useat käyttävät haptista palautetta.
Google lupaa parhaimmillaan noin 14 tuntia videotoistoa ja 16 tuntia verkkoselausta.
Ensimmäisten Googlebook-laitteiden paikallisesta saatavuudesta Suomessa ei ole vielä tietoa. Yhdysvalloissa uutuudet tulevat saataville 4. lokakuuta alkaen.
Jokaisen laitteen mukana tulee 12 kuukautta Google AI Pro -tilausta, kolme kuukautta YouTube Premiumia sekä Adobe Photoshop ja CapCut.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla













Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »