Applen vuoden 2015 loka-joulukuun tulos oli liikevaihdoltaan, nettotulokseltaan ja iPhone-myynniltään ennätyksellinen, mutta myynti- ja tuloskasvu on alkanut hiipua älypuhelinmarkkinan kypsyessä ja tuoreimman iPhone 6s:n uutuusarvon ollessa edeltäjäänsä niukempi.
Vuoden lopun tulosnumerot Applelta osuivat jokseenkin analyytikkoennusteisiin tai jäävät niistä hiukan, kuten myös kuluvan neljänneksen ohjeistus. Applen osakekurssi reagoi tulosjulkistukseen rauhallisesti, kohoten jälkipörssissä aluksi vajaan 0,5 prosentin nousuun kääntyen sitten jälleen hieman miinuksen puolelle. Applen osakekurssi oli jo lasketellut ennen tulosjulkistusta viime kesän yli 130 dollarin tasolta alle 100 dollarin.
iPhone
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Apple toimitti nyt loka-joulukuussa 74,8 miljoonaa iPhonea verrattuna vuodentakaiseen 74,5 miljoonaan. Kasvu oli siis lähes olematonta. Keskimääräinen iPhonen myyntihinta nousi uuteen ennätykseen, 691 dollariin.
Apple on käytännössä iPhone-yhtiö – nyt se toi liikevaihdosta jo 68 prosenttia. Tuloksesta iPhonen osuus olisi vielä tätäkin korkeampi, koska se on Applelle keskimääräistä kannattavampi tuote, mutta Apple ei erittele tuote- tai yksikkökohtaisia tuloslukuja.
iPhonen myynninkasvu on taantunut selvästi, koska vuoden 2014 iPhone 6 -uudistus avasi myös huomattavasti patoutunutta kysyntää pitkään odotettujen suurempien näyttökokojen ja Kiinan jakelun laajentumisen myötä, johtaen tuolloin loppuvuodesta 46 prosentin myynninkasvuun edeltävään vuoteen verrattuna.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
iPad
iPadien toimitukset ylsivät puolestaan nyt 16,1 miljoonaan. iPad-myynti laski edelleen selvästi, -25 prosenttia, verrattuna edeltävän vuoden loka-joulukuuhun, jolloin Apple toimitti vielä 21,4 miljoonaa iPadia. Apple toi loppuvuonna markkinoille iPad Pron, mutta kokonaisuutena iPad-bisnes kärsii yhä samoista tablettimarkkinoiden tekijöistä jo useamman vuoden ajan: uudet laitesukupolvet eivät ole tarjonneet merkittäviä edistysaskeleita, jotka saisivat nykyiset tablettiomistajat vaihtamaan uuteen sekä toisaalta älypuhelinten näyttöjen kasvun myötä erillisen tabletin tarve on monilla kaventunut.
Apple Watch
Apple ei edelleenkään paljastanut Apple Watchin myyntimääriä tai liikevaihtolukuja, mutta Watchin sisältävän Other Products -raportointiyksikön liikevaihto nousi 62 prosenttia 4,35 miljardiin dollariin. Tämän voi arvioida sisältävän karkeasti noin 4-5 miljoonan Watchin toimitukset, mitä voidaan pitää hienoisena pettymyksenä joululahjakaudelle.
—
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Applen liikevaihto vuoden 2015 viimeiseltä kalenterineljännekseltä oli ennätykselliset 75,9 miljardia dollaria ja nettotulos niin ikään ennätykselliset 18,4 miljardia. Osakekohtainen tulos nousi 3,06 dollarista ennätykselliseen 3,28 dollariin. Bruttokate parani niukasti 40,1 prosenttiin.
Kokonaisuutena vuodentakaiseen loka-joululukuussa iPhonen liikevaihto kasvoi 1 prosentin, iPadin supistui 21 prosenttia, Macin pieneni 3 prosenttia ja palvelujen kasvoi 26 prosenttia. Palvelut toivatkin Applelle Watchin ohella parhaimman kasvun nyt tällä neljänneksellä.
”Tiimimme sai aikaan Applen suurimman neljänneksen ikinä, kiitos maailman innovatiivisempien tuotteiden ja kaikkien aikojen ennätysmyynnin iPhonelta, Apple Watchilta ja Apple TV:ltä”, kommentoi Applen toimitusjohtaja Tim Cook. ”Palveluliiketoimintamme kasvu kiihtyi neljänneksen aikana tuottamaan ennätystulokset ja käytössä olevien laitteidemme määrä ylitti hiljattain yhden miljardin laitteen rajapyykin.”
Maantieteellisesti Applen myynti kasvoi vahviten Kiinassa, 14 prosenttia. Euroopastakin syntyi 4 prosentin kasvu, kun taas Pohjois- ja Etelä-Amerikka toivat -4 prosentin ja Japani -12 prosentin negatiivisen panoksen kokonaisuutena 2 prosenttia kasvaneeseen liikevaihtoon.
Apple odottaa markkinoiden pehmentyvän jatkossa myös Kiinassa. Tämän lisäksi Applen numeroihin vaikuttaa heikentävästi edelleen vuoden parin takaiseen nähden selvästi useimpia muita valuuttoja vastaan vahvistunut dollari. Vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä Applen liikevaihto olisi kasvanut kahden sijaan kahdeksan prosenttia, viisi miljardia dollaria nyt nähtyä enemmän, jos valuuttakurssivaikutus jätettäisiin huomiotta.
Kuluvalle neljännekselle Apple odottaa 50 – 53 miljardin dollarin liikevaihtoa. Tämä tarkottaisi Applen liikevaihdon laskevan edeltävän vuoden 58 miljardin dollarin liikevaihtoon verrattuna ensi kertaa 13 vuoteen nyt tammi-maaliskuun aikana ja samalla merkitsee käytännössä myös Applen odottavan sen tuloksen määräävään iPhone-myyntiin merkittävää laskua tammi-maaliskuussa vuoden takaiseen verrattuna.
Applen nettokassa (rahavarat + arvopaperisijoitukset – korolliset velat) raportointineljänneksen lopussa oli 153 miljardia dollaria. Applen liiketoiminta tuotti loka-joulukuussa 27,5 miljardin dollarin kassavirran, ja Apple palautti omistajille yhdeksän miljardia osinkoina ja osakkeiden takaisinostoina. Applella on käynnissä 200 miljardin pääoman palautusohjelma, josta nyt on toteutettu 153 miljardia.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »