Google helpottaa Android-sovellusten testaamista
Beta-testaaminen on tärkeä vaihe missä tahansa ohjelmistokehityksessä, ja erityisesti Android-sovellusten kohdalla niiden testauttaminen käyttäjillä on ensiarvoisen tärkeää, koska Android-laitekanta on varsin laaja. Millään sovelluskehittäjällä … Lue lisää
Seuraava Google Glass on jykevämpi, vedenpitävämpi ja taipuu
Google Glassista ei ole juurikaan kuulunut alkuvuoden jälkeen, mikä oli Googlen uuden strategian mukaan odotettavissa. Nyt lasien seuraavasta Enterprise Edition -versiosta on saatu lisätietoja.
Google sulkee yhden kuvapalvelunsa toisen tieltä
Google ilmoitti eilen sulkevansa Google+:n kuvapalvelun. Kuvien katoamisesta ei kuitenkaan tarvitse huolehtia, sillä ne löytyvät suoraan myös uudesta Google Kuvat -palvelusta.
Aiemmin Googlen keskitetty … Lue lisää
Ei sittenkään 6.0 – Android M:n versionumero on luultavasti 5.2
Google esitteli aiemmin tänä vuonna Android M -päivitystä, joka on saatavilla jo kehittäjille. Android M:n versionumeroksi on povattu jo pitkään 6.0:aa, mutta uusimpien tietojen … Lue lisää
Kaikkien aikojen kovin Nexus-puhelin tulossa Kiinasta?
Huhujen mukaan tänä vuonna nähtäisiin peräti kaksi uutta Nexus-puhelinta, ja valmistajiksi on huhuttu Huaweita sekä LG:tä. Uudet juorut kertovat, että Huaweilta on tulossa kovan … Lue lisää
Uusi Nexus 5 täräytti hurjan tuloksen suorituskykytestissä
Kevään ja alkukesän mittaan on huhuttu, että tänä vuonna nähtäisiin peräti kaksi uutta Nexus-puhelinta, ja että niiden valmistajat olisivat Huawei sekä LG. LG valmisti … Lue lisää
Kumpi mieluummin: puhdas Android vai valmistajan oma käyttöliittymä?
Android on tällä hetkellä maailman käytetyin käyttöjärjestelmä älypuhelimissa. Oikeastaan kaikki valmistajat Applea ja Microsoftia lukuun ottamatta käyttävät Androidia älypuhelimissaan. Käyttöjärjestelmä on kuitenkin erilainen eri … Lue lisää
Tiesitkö, että puhelimesi toimii myös vatupassina? Näin se käy
Älypuhelimissa on nykypäivänä monenlaisia eri antureita ja tunnistimia. Näiden avulla älypuhelin voi toimia myös vatupassina, jos virallinen vesivaaka on jostain syystä sattunut jäämään matkasta. … Lue lisää
Google esitteli Chromecastille Ethernet-adapterin – enää et tarvitse Wi-Fiä
Google on esitellyt suositulle Chromecast -TV-tikulle uuden kaverin, jonka avulla käyttäjä ei enää tarvitse Wi-Fi -yhteyttä. Ethernet-adapterin avulla käyttäjä voi liittää TV-tikun suoraan modeemin … Lue lisää
YouTube tunkeutui nyt myös älykelloihin
Googlen Android Wear -älykellot yleistyvät jatkuvasti ja niiden sovellustarjonta paranee koko ajan. Nyt käyttäjät voivat myös katsoa YouTube-videoita älykelloillaan – joskin se kuluttanee akkua … Lue lisää
YouTube päivittyi – sulavammat videot mobiiliin
Google on päivittänyt YouTube-sovelluksiaan Androidilla ja iOS:lla. Sovellus koki hiljattain suuren muutoksen ulkonäössä ja käyttöliittymässsä, mutta uusin päivitys on astetta pienempi. Jatkossa käyttäjä voivat … Lue lisää
Näin Google testaa laitteitaan – käytössä suomalainen robotti
Suomalainen osaaminen on kovaa huutoa maailmalla monilla tekniikan aloilla. Eräs esimerkki tästä on Google, joka hyödyntää suomalaista teknologiaa laitetestauksessaan.
OptoFidelity on suomalainen yritys, joka … Lue lisää
Nolo moka sähköpostissa? Nyt voit perua lähetyksen Gmailissa
Gmail on ottanut virallisesti käyttöön uuden ominaisuuden, jota monet käyttäjät ovat varmasti kaivanneet. Palvelussa voi nimittäin kumota tarvittaessa viestin lähetyksen.
Lähetyksen peruuttaminen on jo … Lue lisää
Google kisaan Spotifyn kanssa – aloittaa maksuttoman suoratoiston
Kisa musiikin suoratoistopalveluista kiihtyy, kun Apple käynnistää oman kuukausimaksullisen palvelunsa tämän kuun lopulla ja nyt Google lähtee kisaamaan Spotifyn maksutonta versiota vastaan Yhdysvalloissa. Google … Lue lisää
iPhone 6 vai yli kolme vuotta vanha nokialainen – kumpi soveltuu paremmin keikoille?
Verkkosivusto All About Windows Phone päätti vertailla muutamat laitteet ja niiden video-ominaisuudet kovaäänisellä keikalla. Vastakkain asettuivat Lumia 1020, Lumia 930, Nexus 5, iPhone 6 … Lue lisää
iPod kiinnostaa ihmisiä enemmän kuin Apple Watch
iPod on tuotteena lähes täysin kuollut Applen panostaessa uusiin laitekategorioihin. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – iPod tuntuu kiinnostavan kuluttajia yllättävänkin … Lue lisää
Työntekijä varmisti: Huawei tekee seuraavan Nexus-puhelimen
Google on aina vuosittain esitellyt uuden Nexus-älypuhelimen, jonka se valmistaa yhdessä jonkun älypuhelinvalmistajan kanssa. Huhujen mukaan tänä vuonna näkisimme kaksi uutta Nexus-puhelinta, jotka valmistaisivat … Lue lisää
Androidin täydellinen historia: näin käyttöjärjestelmä syntyi ja kasvoi
Android saavuttaa tänä vuonna jo kahdeksan vuoden iän. Vuosien varrelle mahtuu lukuisia ohjelmistoversioita sekä tietysti Androidia hyödyntäneitä älypuhelimia. Muistatko vielä, mistä maailman valloittanut mobiilikäyttöjärjestelmä … Lue lisää
Microsoftin apuri saapuu Androidille jo ensi kuussa
Muutama viikko sitten Microsoft varmisti, että sen Cortana-ääniohjauspalvelu tulee myös Androidille ja iOS:lle. Silloin yhtiö ei hiiskunut palvelun julkaisuaikataulusta. Androidille palvelu saapuu huomattavasti iOS:a … Lue lisää
Google Maps oppi uutta – varoittaa, jos kohteesi sulkeutuu matkan aikana
Google Maps päivittyi eilen. Uusien taitojensa turvin Googlen karttasovellus auttaa käyttäjiään väistämään tilanteet, joissa pidemmän matkan takana oleva päämäärä ehtii juuri sulkeutua ennen perille … Lue lisää
Näin nollaat puhelimen, jos se jumiutuu
Jokainen varmasti tuntee tilanteen, kun kesken selailun puhelin jämähtää eikä vastaa enää käskyihin. Ennen tilanne korjattiin usein ottamalla akku irti, mutta nykyään monissa älypuhelimissa … Lue lisää
Siri, Cortana, Google Now ja Hound vastakkain – mikä apureista on paras?
Viime viikolla kuulimme uudesta kilpailijasta virtuaaliapurien kentällä, kun SoundHound julkisti oman Hound-apurinsa. Erityisen nopeaksi ja kontekstiherkäksi kehuttu sovellus on nyt asetettu rinnakkain kolmen suuren … Lue lisää
Liikaa Android-puhelimia markkinoilla? Näin valinta helpottuu
Android-markkinat ovat suuret ja laitevaihtoehtoja löytyykin lukemattomia kaikista hintaluokista. Monimuotoisuuden merkiksi Google päivitti viime vuonna Android-brändiä uusien videoiden ja mainoslauseen avulla. Nyt yhtiö korostaa … Lue lisää
Näin suurennat tekstien kokoa puhelimessasi
Meistä jokaiselle saattaa joskus tulla eteen tilanne, jolloin älypuhelimen näytöllä näkyvä teksti ei tahdo erottua, ja tekstiä pitäisi saada suuremmaksi. Puhelimien näytöt ovat tätä … Lue lisää
Android Lollipopin huono akkukesto Googlen aiheuttama
Monet Android KitKatista Android Lollipopiin päivittäneet käyttäjät ovat valitelleet puhelimensa akkukeston heikkenemistä. Syynä huonoon akkukestoon saattaa olla Lollipopin huono optimointi laitevalmistajista riippumatta.
Lollipopin virrankulutusta … Lue lisää
Google kehittää vaihtoehtoa kosketusnäytöille – ”Kuin sci-fi-elokuvasta”
Googlen erikoisempia projekteja kehittävä ATAP-yksikkö työstää parhaillaan uutta tapaa ohjailla elektronisia laitteita. Aiheeseen pureutuva Project Soli on nyt esittäynyt julkisuudessa vaikuttavin tuloksin.
Project Soli … Lue lisää
Näin otat kuvakaappauksen älypuhelimesi näytöstä
Kuvakaappaus on kätevä tapa tallentaa mobiililaitteen näytön senhetkinen tilanne myöhemmin tarkasteltavaksi. Tästä voi olla apua esimerkiksi, jos haluaa jakaa hupaisan chat-keskustelun ystävänsä kanssa tai … Lue lisää
Viikon sovellus: MixRadio
MixRadio on ollut saatavilla jo pitkään Windows Phonelle, kun Nokia toi sen niille. Matkapuhelintoiminnan, ja myös MixRadion, siirryttyä Microsoftille tuli MixRadiosta kauppatavaraa, kun yhtiö … Lue lisää
Nämä ovat kauneimmat ja sujuvimmat Android-sovellukset
Google Play -kauppaan on avattu uusi Best-In-Class Android Design -osio. Google on näin halunnut palkita ja nostaa esille erityisen hyvin suunniteltuja sovelluksia.
Best-In-Class … Lue lisää
Mitä tapahtuu Android Z:n jälkeen?
Google esitteli eilen uutta Android M -käyttöjärjestelmää. Ne ovat tuttuun tapaan nimetty lähes aina jonkun herkun mukaan. Google on tähän mennessä aloittanut uuden käyttöjärjestelmäversion … Lue lisää
Odotettu uudistus: Googlen kartat neuvovat ilman nettiä
Googlen karttoja on voinut jo pidempään tarkastella offline-tilassa niin tarvittaessa, mutta navigointi ei kuitenkaan ole ilman verkkoyhteyttä onnistunut. Meneillään olevassa Google I/O -konferenssissa yhtiö … Lue lisää
Googlen Brillo on kodin laitteiden Android
Googlen eilisessä I/O-tapahtuman avauksessa esiteltiin paitsi älypuhelimille ja tableteille tarkoitettu Androidin uusin versio, Android M, myös muille esineille tarkoitettu uusi alusta, Brillo. Brillo on … Lue lisää
Google esitteli uuden Androidin – tätä tarjoaa Android M
Google odotetusti esitteli Androidin seuraavan ison päivityksen. Alkuvaiheessa, ennen virallista julkaisua, uusi versio kulkee nimellä Android M.
I/O 2015 -tapahtuman avauksessa esitelty Android M … Lue lisää
Seuraava Android esitellään tällä viikolla – näitä uudistuksia huhutaan
Google I/O -tapahtuma käynnistyy huomenna torstaina, ja näillä näkymin Google esittelee tapahtumassa seuraavaa isoa Android-päivitystä. Uutuus esiteltäneen aluksi nimellä Android M, samaan tapaan kuin Android … Lue lisää
Tänä vuonna tulossa kaksi Nexus-puhelinta – kahdelta eri valmistajalta
Google on julkistanut jo useina vuosina Nexus-brändillä omia älypuhelimiaan, jotka valmistaa joku matkapuhelivalmistaja. Uusimman, Nexus 6:n, on valmistanut Motorola, jonka omistaa nykyisin kiinalainen Lenovo. … Lue lisää
Arvostelussa Nexus 6 – puhdas jätti-Android
Heti alkuun täytyy sanoa, etten yleisesti ottaen ole juuri pitänyt Android-käyttöjärjestelmällä toimivista puhelimista. Joitain poikkeuksia lukuunottamatta laitteet tuppaavat valmistajien esiasentamien turhien sovellusten ja erilaisten … Lue lisää
Android Lollipop jäämässä historiaan – näitä asioita odotetaan uudelta Android M -päivitykseltä
Android Lollipop-päivitys on tullut vasta osalle nykyisistä laitteista, mutta suurimpien teknologiaintoilijoiden katseet kääntyvät jo tulevaan Android M –päivitykseen. Varsinaisia lisätietoja päivityksestä ei välttämättä … Lue lisää
Google Maps johti rasistiset haut Valkoiseen taloon – ”Olemme syvästi pahoillamme”
Google Maps on noussut jälleen otsikoihin epäilyttävien hakutuloksien vuoksi. Tällä kertaa kyseessä olivat Yhdysvaltain presidenttiä koskevat rasistiset haut.
Aiemmin tällä viikolla useat käyttäjät havaitsivat, … Lue lisää
Näin käytät puhelimesi verkkoyhteyttä tietokoneella
Viime viikolla aloitimme Mobiili.fissä ohjejuttusarjamme. Ensimmäinen osa käsitteli puhelimen tiedostojen tyhjentämistä ja puhelimen palauttamista tehdasasetuksiin. Tällä kertaa katsastamme, kuinka eri käyttöjärjestelmillä voi jakaa internet-yhteyden … Lue lisää
Nexus-puhelimet LG:ltä ja Huaweilta jälleen huhuissa
Motorolan valmistama Google Nexus 6 -puhelin ehti vasta reilu kuukausi sitten Suomessa Googlen myyntilistoille, mutta uutta Nexus-mallia huhutaan jo. Tällä viikolla on jälleen saatu vahvistusta … Lue lisää