Alphabet
EU-komissio määritteli digimarkkinasäädöksen mukaiset portinvartijayritykset – pian odotetaan merkittäviä muutoksia esimerkiksi sovellusjakeluun iPhoneissa
Euroopan unionin digimarkkinasäädös tulee tuomaan merkittäviä muutoksia suurten teknologiajättien tarjoamiin palveluihin ja toimintamahdollisuuksiin niiden alustoilla.
Euroopan komissio on nyt julkaissut määritelmänsä mukaiset portinvartijayritykset, joille … Lue lisää
Potkuja jakelevan Googlen toimitusjohtajan ansiot viime vuodelta: 226 miljoonaa dollaria
Googlen, ja myös sen emoyhtiön Alphabetin, toimitusjohtajana toimiva Sundar Pichai keräsi vuodelta 2022 yhteensä 226 miljoonan dollarin ansiot, kertoo Alphabetin perjantaina jättämä ilmoitus.
Suuri … Lue lisää
Googlen sisaryhtiöt vähentävät työntekijöitä – monia hankkeita lopetettu
Googlen sisaryhtiöt vähentävät henkilöstöä ja lakkauttavat projekteja. Heikko taloustilanne heijastuu nyt myös Alphabetin yhtiöperheeseen.
Maailmanlaajuisesti heikentyneet talousnäkymät ovat johtaneet irtisanomisaaltoihin myös teknologia-alalla. Nyt … Lue lisää
Suomessakin toimiva Googlen sisaryhtiö Wing esitteli erilaisia drone-lennokkejaan – nykyistä pienemmät ja suuremmat kuljetuslennokit tarjoavat uusia mahdollisuuksia
Googlen rinnalla emoyhtiö Alphabetin alla toimiva drone-lennokkikuljetuksia kehittävä Wing on esitellyt suunnitelmiaan eri kokoisista lennokeista erilaisiin tarpeisiin.
Toistaiseksi Wing operoi edelleen ennen kaikkea kokeiluluontoisesti … Lue lisää
Googlen Venäjän-tytäryhtiö aikoo hakeutua konkurssiin – taustalla pankkitilin takavarikointi
Alphabet-emoyhtiön alla toimivan Googlen Venäjän-tytäryhtiö aikoo hakeutua konkurssiin, kertoo Wall Street Journal.
Googlen Venäjän-tytäryhtiö kertoi suunnitelmistaan antamassaan ilmoituksessa, kerrottiin Venäjän Fedresurs-viranomaisen verkkosivuilla keskiviikkona.
Google-yhtiön tulosjulkistus petti markkinaodotukset – alkuvuoden liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat kuitenkin yli viidenneksellä vuodentakaisesta
Googlen emoyhtiö Alphabet raportoi alkuvuoden tammi-maaliskuun 2022 tuloksestaan myöhään tiistai-iltana.
Odotuksiin nähden vain tyydyttävä tulosjulkistus jätti markkinat kylmäksi, ja Alphabetin osakekurssi laski vielä … Lue lisää
Google investoi peräti 9,5 miljardia dollaria toimistoihinsa ja datakeskuksiin Yhdysvaltoissa tänä vuonna
Google on ilmoittanut suunnitelmistaan investoida 9,5 miljardia dollaria eli noin 8,2 miljardia euroa toimistoihinsa sekä datakeskuksiinsa Yhdysvalloissa kuluvan vuoden 2022 aikana.
Investointien myötä … Lue lisää
Google sijoittaa lähes 700 miljoonaa dollaria Puolaan – ostaa ja kehittää toimitilojaan Varsovassa
Google on kertonut investoivansa lähes 700 miljoonaa dollaria eli lähemmäs 620 miljoonaa euroa Puolaan ostamalla ja jatkokehittämällä toimitilojaan Varsovassa.
The Warsaw HUB on moderni … Lue lisää
Google teki vahvan tuloksen loppuvuodelta – myös Pixel-puhelimet ylsivät myyntiennätykseen
Googlen emoyhtiö Alphabet raportoi loppuvuoden 2021 tuloksestaan myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa. Liikevaihto ja tulos kasvoivat vahvasti sekä odotuksia enemmän vuodentakaisesta.
Kommenteissaan Alphabetin ja Googlen … Lue lisää
Google-pomo vihjaili tulosjulkistuksen yhteydessä tulevista laitelanseerauksista – suuret odotukset ”syvistä teknologiainvestoinneista”
Googlen emoyhtiö Alphabet raportoi myös myöhään eilisiltana Suomen aikaa huhti-kesäkuun tuloksestaan.
Tulosjulkistuksen yhteydessä Alphabetin ja Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai vihjaili myös Googlen tulevista laitteista.
Googlen sisaryhtiönä itseajavia autoja kehittävä Waymo nosti 2,5 miljardia dollaria uutta rahoitusta – mukana jälleen myös ulkopuolisia sijoittajia
Googlen rinnalla Alphabet-emoyhtiön alla toimiva itseajavia, automisia autoja kehittävä Waymo on kertonut tänään uudesta 2,5 miljardin dollarin eli noin 2,05 miljardin euron rahoituskierroksesta.
Uudella … Lue lisää
Googlen sisaryhtiö Waymon toimitusjohtaja jättää tehtävänsä – autonomisten autojen kehittäjän johtopaikka on jatkossa jaettu kahdelle pomolle
Googlen rinnalla nykyisin itsenäisenä yhtiönä Alphabet-emoyhtiön alla toimiva itseajavia, autonomisia autoja kehittävän Waymon toimitusjohtaja John Krafcik on kertonut jättävänsä yhtiön.
Krafcik toimi Waymon johtajana … Lue lisää
Paljastus: Googlen rinnalla toimiva X kehittää erikoiskuulokkeita – toisivat ihmisille selvästi paremman kuulon
Googlen emoyhtiö Alphabetin X-yhtiö kehittää uudenlaista laitetta heikkokuuloisten avuksi. Insider raportoi Wolverine-projektista.
Alphabetin Googlen rinnalla toimiva X on kaikessa hiljaisuudessa työskennellyt uudenlaisen kuulolaitteen … Lue lisää
Googlen emoyhtiö lopettaa nettiyhteyksien tarjoamisen lentävillä Loon-palloilla – ei löytänyt toimivaa bisnestä
Googlen emoyhtiö Alphabet kertoo blogissaan lopettavansa Loon-ilmapalloprojektinsa. Sen tavoitteena oli tarjota Internet-yhteyksiä hankalasti saavutettaville alueille ilmapallojen avulla.
Googlen X-projekteilla on vuosien saatossa kokeiltu käytännössä … Lue lisää
Näin suurten teknologiayhtiöiden markkina-arvot kasvoivat vuonna 2020 – Applen markkina-arvoon tuli lähes biljoona dollaria lisää
Koronapandemian sävyttämä vuosi oli erinomainen suurille teknologiayhtiöille – ainakin jos asiaa tarkastellaan yhtiöiden markkina-arvon nousun kautta.
Siirtyminen etätöihin ja -opiskeluun, ostosten tekemiseen entistä … Lue lisää
Raportti: Myös Googlen emoyhtiö Alphabet harkitsi osallistumista TikTokin ostoon – ”hanke kuivui kokoon viime päivinä”
Myös Googlen emoyhtiö Alphabetin kerrotaan harkinneen osallistumista osana sijoittajaryhmää TikTokin ostamiseen, mutta ”hankkeen kuivuneen kokoon viime päivinä”.
TikTok-palvelun toiminnalle Yhdysvalloissa, ja mahdollisesti muissakin maissa, … Lue lisää
Koronaviruspandemian seuraukset olivat suosiollisempia Facebookille kuin Googlelle – Googlen liikevaihto laski ensi kertaa ikinä
Huhti-kesäkuun vuosineljänneksellä, jota sävyttivät koronaviruspandemian seurausvaikutukset liikkumisrajoituksineen ja liiketoimintojen sulkemisineen, näkyi selvä ero myös Facebookin ja Googlen liiketoiminnan kehittymisessä. Facebook ja Googlen emoyhtiö Alphabet … Lue lisää
Apple-perustaja haastoi YouTuben oikeuteen – syynä huijausten estämisessä epäonnistuminen
Applea perustamassa ollut Steve Wozniak on haastanut YouTuben oikeuteen videopalvelun viitattua kintaalla Wozniakin nimeä hyödyntäville Bitcoin-huijareille. Asiasta uutisoi Bloomberg.
YouTubessa on viime aikoina tehty … Lue lisää
Raportti: Googlen emoyhtiö ostamassa lisätyn todellisuuden Focals-laseja kehittäneen kanadalaisen North-yhtiön
Lisätyn todellisuuden laseja on kehitetty jo pitkään ja hartaasti monen eri tahon toimesta. Markkinoille tulleet tuotteet eivät toistaiseksi ole saavuttaneet suurta menestystä, vaikka pidemmällä … Lue lisää
Pitkäaikainen Google-johtaja jätti yllättäen viimeisetkin hommansa yhtiössä – ilman minkäänlaista ilmoitusta
Vuodesta 2001 vuoteen 2011 Googlen toimitusjohtajana toiminut Eric Shmidt, joka sittemmin jatkoi yhtiön hallituksessa, jätti viimeisetkin tehtävänsä Googlella ja sen emoyhtiössä Alphabetissä helmikuussa – … Lue lisää
Korona-aika on kasvattanut hurjasti Googlen palveluiden käyttöä mutta löi myös merkittävän lommon mainostuloihin
Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen seurannaisvaikutukset söivät jo tammi-maaliskuun lopulla Googlen liiketoimintaa.
Google perää pääosan liikevaihdostaan mainonnasta, johon koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi tehdyillä rajoitustoimilla ja kuluttajakysynnän … Lue lisää
Google hidastaa rekrytointia koronaviruksen takia – ”aikaisin valmistautuminen avain myrskystä selviämiseen”
Koronaviruksen ja sen leviämisen ehkäisemiseksi tehtyjen toimenpiteiden vaikutukset ovat laajat ja monimuotoiset. Monien yritysten toiminta on häiriintynyt tai lakannut jopa kokonaan. Kysyntä monille tuotteille … Lue lisää
Googlen robottiautoja kehittävä Waymo-sisaryhtiö keräsi 2,25 miljardia dollaria uutta rahoitusta – mukaan ulkopuolisia sijoittajia
Googlen sisaryhtiönä Alphabet-emoyhtiön alla toimiva Waymo-robottiautoyhtiö on nostanut ensi kerran ulkoista rahoitusta muilta sijoittajilta.
Ottamalla mukaan myös ulkopuolisia sijoittajia, pyrkii Alphabet/Google vähentämään panostuksia, joita … Lue lisää
Google-yhtiö Alphabet julkaisi tuloksensa – paljasti ensi kerran tarkan tiedon YouTuben liikevaihdosta
Googlen emoyhtiö Alphabet julkaisi myöhään maanantai-iltana Suomen aikaa loppuvuoden tulloksensa.
Ensimmäistä kertaa ikinä kerrottiin tarkemmin myös Googlen omistaman videopalvelu YouTuben sekä yrityksille tarjottavien … Lue lisää
Googlen toimitusjohtaja: Tämän takia tekoäly kaipaa sääntelyä
Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai on vahvasti sitä mieltä, että tekoälyä tulisi säännellä. Pichai perusteli kantaansa Financial Timesin haastattelussa.
Googlen toimitusjohtaja, vastikään myös emoyhtiö Alphabertin … Lue lisää
Google-yhtiö Alphabet liittyi muiden teknologiajättien jatkoksi – markkina-arvo ylitti biljoonan dollarin rajan
Googlen ja sen sisaryhtiöt omistavan Alphabetin markkina-arvo nousi tällä viikolla ensimmäistä kertaa yli biljoonaan dollariin eli yli 1 000 miljardin rajan.
Alphabetin pörssikurssi … Lue lisää
Googlen toimitusjohtajalle tulossa mojovat osakepalkkiot myös emoyhtiön johtoon nousun jälkeen – jopa 240 miljoonaa dollaria seuraavien kolmen vuoden aikana
Googlen toimitusjohtajana jo vuodesta 2015 asti toiminut Sundar Pichai sai hiljattain ylennyksen myös Googlen emoyhtiönä toimivan Alphabetin toimitusjohtajaksi perustaja Larry Pagen vetäytyessä paikalta.
Nyt … Lue lisää
Googlen perustaja vetäytyy emoyhtiö Alphabetin toimitusjohtajan paikalta – Googlen toimitusjohtajan Sundar Pichain valta kasvaa
Googlen toinen perustaja Larry Page vetäytyy Googlen emoyhtiö Alphabetin toimitusjohtajan paikalta.
Larry Page ja Googlen toinen perustaja Sergey Brin jatkavat jatkossa yhtiössä perustajan tittelillä … Lue lisää
Googlen emoyhtiö Alphabetin hallitus aloitti selvityksen seksuaalisesta ahdistelusta ja muusta epäsopivasta toiminnasta yhtiössä
Googlen emoyhtiö Alphabetin hallitus on avannut tutkinnan yhtiön johtajiin kohdistuneista väitteistä liittyen seksuaaliseen ahdisteluun ja muuhun epäsopivaan toimintaan, raportoi talousuutiskanava CNBC.
Osana tutkintaa … Lue lisää
Google-yhtiö kertoi vahvasta tuloksesta huhti-kesäkuussa – Google-puhelinmyyntikin yli tuplaantui
Googlen emoyhtiö Alphabet julkaisi myöhään eilisiltana markkinoiden varsinaisen kaupankäynnin sulkeuduttua jo Yhdysvalloissakin toisen vuosineljänneksen eli huhti-kesäkuun tuloksensa.
Alphabetin tulos täytti markkinaodotukset, sillä osakekurssi nousi … Lue lisää
Googlen emoyhtiön hallitus haastettiin oikeuteen häirintätapauksen peittelystä ja 90 miljoonan dollarin lähtörahan maksusta Android-perustajalle
Googlen emoyhtiö Alphabetin hallitus on haastettu oikeuteen Androidin perustajana tunnetun, sittemmin sen kehitystä pitkään Googlellakin johtaneen Andy Rubinin 90 miljoonan dollarin lähtörahan hyväksymisestä ja … Lue lisää
Google-yhtiö Alphabetin tulos oli erinomainen – Android-jättisakkoja lukuun ottamatta
Googlen emoyhtiö Alphabet teki huhti-kesäkuussa jälleen vahvan tuloksen, jota kuitenkin kertaluonteisesti söivät merkittävästi EU-komission Googlelle Android-laitevalmistajasopimusten hallitsevan markkina-aseman väärinkäytöstä johtuen määräämät 4,3 miljardin euron … Lue lisää
Google teki jälleen vahvan tuloksen – alkuvuonna nettotulosta 9,4 miljardia dollaria
Googlen emoyhtiö Alphabet kertoi myöhään eilisiltana Suomen aikaa alkuvuoden tuloksestaan, joka oli kokonaisuutena hyvä ja ylitti analyytikko-odotukset.
Alphabetin liikevaihto kasvoi alkuvuonna tammi-maaliskuussa 26 prosenttia … Lue lisää
Googlen tulosnumeroissa ei suuria yllätyksiä – laitetoimitukset yli tuplaantuivat viime vuonna
Googlen emoyhtiö Alphabet kasvatti loppuvuonna loka-joulukuussa 2017 liikevaihtoaan 24 prosenttia 32,3 miljardiin dollariin.
Alphabetin liikevoitto oli 7,66 miljardia dollaria (+15 %) ja oikaistu nettotulos … Lue lisää
Pitkäaikainen Google-johtaja Eric Schmidt luopuu puheenjohtajuudestaan
Googlen emoyhtiön Alphabetin hallituksen päätoimisena puheenjohtajana tähän asti toiminut Eric Schmidt on kertonut luopuvansa tehtävästään.
Schmidt aikoo kuitenkin jatkaa jäsenenä Alphabetin hallituksessa, minkä lisäksi … Lue lisää
Googlen sisaryhtiön ilmapallot tuovat mobiiliverkkoyhteyden takaisin käyttöön Puerto Ricossa – hurrikaani tuhosi tavanomaisen infrastruktuurin
Googlen sisaryhtiönä Alphabet-emoyhtiön alla toimiva Project Loon on tuonut mobiiliverkkoyhteydet takaisin käyttöön ilmapalloilla kannattelemillaan tukiasemilla Puerto Ricoon, jonka infrastruktuuri kärsi merkittäviä vaurioita noin kuukausi … Lue lisää
Googlelta uusi isku Uberille? Harkitsee miljardisijoitusta kilpailijaan
Googlen emoyhtiönä nykyisin toimiva Alphabet harkitsee noin 1 miljardin dollarin sijoitusta Lyft-kyytipalveluun, raportoi Bloomberg. Alphabetin sijoitus Lyftiin olisi uusin isku hakukoneyhtiön suunnasta Uberia vastaan.
Googlen sisaryhtiö alkaa tarjota ilmaisia robottiautokyytejä
Googlen sisaryhtiönä nykyisin Alphabet-emoyhtiön alla toimiva Googlen robottiautoprojekti, nykyiseltä nimeltään Waymo, aloittaa Phoenixissa, Yhdysvalloissa kyytien tarjoamisen kehittämillään robottiautoilla.
Waymon nykyisin käyttämät itseajavat autot pohjautuvat … Lue lisää
Googlen sisaryhtiö esitteli poikkeuksellisen laajasti terveystietoja keräävän älykellon
Aiemmin Google Life Sciences -nimellä liikkunut Alphabetin tytäryhtiö Verily on esitellyt tutkimuskäyttöön kehitetyn Study Watch -kellon. Tavanomaisista älykelloista poiketen Study Watch mittaa erityisen laajasti … Lue lisää
Nokia esitteli uudenlaista 4G-verkkoa yhdessä Google-yhtiön kanssa – testiauto liikkui lähes kolmea sataa
Nokia on esitellyt Yhdysvalloissa uudenlaista yksityistä 4G LTE -verkkoa. Kumppaneina testissä olivat Googlen emoyhtiön Alphabetin verkkoyhteyksiä kehittävä Access-yksikkö sekä mobiilialan suurin piirisuunnittelija Qualcomm.
Las … Lue lisää