Waymo suunnittelee robottitaksiensa tuomista Lontooseen vuonna 2026.
Googlen robottiautoprojektina aloittanut, nykyisin Alphabet-emoyhtiön alla itsenäisenä ja osin myös ulkoisten rahoittajien omistamana toimiva Waymo on jo pitkään tarjonnut kyytejä robottitakseillaan eri kaupungeissa Yhdysvalloissa.
Kansainvälisen laajentumisensa Waymo on aloittamassa Isosta-Britanniasta, jossa ei vielä toistaiseksi itseajavia autoja ilman kuljettajaa ole liikenteessä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Waymo aloittaa toimintansa Lontoossa turvakuljettajan valvomilla autoilla jo tulevien viikkojen aikana. Aluksi tarkoitus on kerätä dataa ennen kaupallisen palvelun avaamista vuoden 2026 aikana.
Myös Lontoossa Waymon robottitaksipalvelut ovat tulossa saatavilla Waymon oman sovelluksen kautta.
Yhteistyökumppanina toiminnassa Isossa-Britanniassa tulee toimimaan Moove, joka tulee vastaamaan autojen hallinnasta ja ylläpidosta. Samainen yhtiö on toiminut kumppanina jo myös Phoenixissa ja Austinissa sekä pian myös Miamissa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ison-Britannian hallitus on aiemmin kertonut ilman kuljettajaa toimivien kyytipalvelujen pilotoinnin alkavan keväällä 2026. Muista yhtiöistä esimerkiksi kyytipalvelustaan tunnettu Uber on kertonut testiyhteistyöstä brittiläisen Wayven kanssa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »