Tekoälypalvelut ovat jo tulleet osaksi ihmisten arkea, vaikka käyttöönotossa todennäköisesti ollaankin vasta alkutekijöissään.
Samalla tekoälyn kasvava suosio vaatii myös mittavia investointeja, sillä älykkäiden palvelujen kehittäminen ja toiminta edellyttävät merkittävästi laskentatehoa.
Tekoälyn nousu näkyykin suurten teknologiajättien huomattavasti kasvaneissa investoinneissa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Microsoft, Alphabet (Googlen emoyhtiö), Amazon ja Meta ovat ilmoittaneet alkuvuoden 2024 tulosraporteissaan investointiensa vuoden alkupuoliskon aikana kasvaneen 106 miljardiin dollariin (noin 97 miljardia euroa), joka on yli 50 prosenttia vuotta aiempaa enemmän. Yhteenlaskettujen investointien mittavan kasvun nosti esille Financial Times.
Erittäin merkittävä osa – joskaan ei läheskään kaikki – yhtiöiden investoinneista kohdistuvat uusiin datakeskuksiin, joiden kysyntää ajaa tällä hetkellä juurikin tekoälymallien kouluttamiseen ja käyttöön tarvittavan laskentakapasiteetin kasvava tarve.
Tekoälyn tarjoamiseen investoidut sadat miljardit dollarit ovat herättäneet kysymyksen investoinneille saatavista tuotoista. Tekoälypalvelujen tulisi tulevaisuudessa tuottaa hurjasti liikevaihtoehtoa investointien muuttamiseksi kannattaviksi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ainakin toistaiseksi usko liiketoiminnan syntymiseen on vahva.
”Tässä vaiheessa otan mieluummin riskin rakentaa kapasiteettia ennen kuin sitä tarvitaan, mieluummin kuin liian myöhään”, Facebookin, Instagramin ja WhatsAppin omistavan Metan perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg kommentoi tulosjulkistuksen yhteydessä. Samalla Zuckerberg on myöntänyt kestävän vuosia ennen kuin Metan tekoälytoiminnot, kuten sen Meta AI -keskustelubotti, toisivat yksinään voittoja.
Meta nosti tulosraporttinsa yhteydessä arviotaan kuluvan vuoden investoinneistaan 35-40 miljardista dollarista 37-40 miljardiin dollariin.
Myös Alphabetin ja Googlen toimitusjohtaja kommentoi tilannetta samanhenkisesti Zuckerbergin kanssa. ”Teknologiassa, kun käydään läpi tällaisia siirtymiä. . . ali-investoimisen riski on dramaattisesti suurempi kuin yli-investoimisen”, totesi toimitusjohtaja Sundar Pichai.
Alphabetin investoinnit kasvoivat vuoden 2024 alkupuoliskolla vuotta aiemmasta jopa 90 prosentilla 25 miljardiin dollariin ja Microsoftin 78 prosentilla 33 miljardiin dollariin. Amazon kasvatti investointejaan 27 prosenttia 32,5 miljardiin dollariin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Merkittävien investointien odotetaan jatkuvan. Tutkimusyhtiö Dell’Oro Group ennustaa jopa 1 biljoonan eli 1 000 miljardin investointeja tekoälyyn liittyvään infrastruktuuriin eli pääasiassa datakeskuksiin ja niiden sisältämään tekniikkaan tulevien viiden vuoden aikana.
Toistaiseksi tekoälystä merkittävintä liiketoimintaa on syntynyt jo pilvipalvelujen tarjoajille, joilta erilaisia tekoälyyn perustuvia palveluja kuluttajille ja yrityksille tarjoavat yhtiöt hankkivat laskentakapasiteettia.
Tekoälylaskenta on ajanut Microsoftin ja Google Cloudin pilvipalvelujen kasvua, ja myös Amazon kertoi generatiivisesta tekoälystä tulleen sille jo useamman miljardin dollarin liiketoimintaa.
Microsoftin talousjohtaja Amy Hood muistutti tulosjulkistuksen yhteydessä datakeskusten olevan pitkäaikaisia investointeja, jotka osittain kestävät käytössä jopa 15 vuotta pidemmälle. Lisäksi Hood totesi, että jos tekoälypalvelujen kysyntä jäisi odotettua pienemmäksi, voi Microsoft hidastaa tekoälylaskentaan vaadittavien laitteistojen investointeja.
Huhti-kesäkuussa Microsoftin pilvipalvelujen kasvua rajoitti saatavilla oleva kapasiteetti asiakaskysynnän sijaan.
Silti osakemarkkinoilla on nyt ilmassa hermostuneisuutta siitä, kuinka kannattavia investoinnit lopulta ovat ja kuinka tekoälyhype kääntyy kannattavaksi, kestäväksi liiketoiminnaksi.
”Luulen, että monien sijoittajien mieleen tuleva luonnollinen vertauskuva on 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun televiestintäkupla”, kommentoi Morningstarin analyytikko Michael Hodel Financial Timesin mukaan. ”Useimmat tuohon rakentamiseen osallistuneet yritykset menivät konkurssiin. Tämä tilanne näyttää jollain tapaa samanlaiselta. . . Suurin ero on kuitenkin se, että suurimman osan rakentamisesta tekevillä yrityksillä on massiivisesti kannattavia olemassa olevia liiketoimintoja ja linnoitusmaisen vahvat taseet.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »