Käyttöjärjestelmät
Näin ex-Nokia-pomoille on käynyt Microsoftilla – me selvitimme
”Seuraavat Nokian johtajat ovat jättäneet paikkansa Nokian johtokunnassa ja siirtyneet Microsoftille kaupan toteutumisen myötä: Stephen Elop, Jo Harlow, Juha Putkiranta, Timo Toikkanen ja Chris … Lue lisää
Uudet iPhone, iPad sekä Apple Watch -tarvikkeita tulossa huhujen mukaan maaliskuun puolivälissä
Applen huhutaan valmistelevan julkistustilaisuutta maaliskuulle. 9to5Mac-sivuston lähteet kertovat, että tiistaina, 15. maaliskuuta, esiteltäisiin uutuuksia niin iPhone-, iPad- kuin Apple Watch -rintamille. Sivuston mukaan jo … Lue lisää
Tällainen on puhelimien ensimmäinen käynnistys – käyttö alkaa monien vaiheiden jälkeen
Uuden puhelimen käyttöönottoon liittyy nykyään monia vaiheita ennen kuin sitä pääsee käyttämään ja kokeilemaan. Niin Androidilla, iOS:lla kuin Windowsilla vaiheita on yli kymmenen … Lue lisää
Galaxy S7:stä paljastuu yksityiskohtia: kurvikkaammat muodot ja vähemmän kyttyräselkää
Samsung Galaxy S7:stä on nähty jo lukuisia vuotokuvia, joiden perusteella on voinut muodostaa summittaisen käsityksen siitä, miltä laite tulee näyttämään, kun se vajaan kolmen … Lue lisää
Metallireunuksinen uutuus-Lumia livekuvissa
Tiheään tahtiin heruneiden huhujen mukaan Microsoft työstää Honjo-koodinimellä varustettua Lumia-puhelinta. Todennäköisesti varsinainen mallinimi on Lumia 850, vaikka myös Lumia 650 XL on joidenkin raporttien … Lue lisää
Raportti: Google ottaa Nexukset haltuunsa Apple-tyyliin
Uuden raportin mukaan Google harkitsee muuttavansa Nexus-laitesarjojen työstö- ja markkinointiperiaatteita. Tulevaisuudessa yhtiö saattaa ottaa aiempaa tiukemman otteen puhdasta Android-käyttökokemusta juhlistavista laitteista.
Tähän asti Nexukset … Lue lisää
Google paikkaa Nexus-laitteistaan useita kriittisiä haavoittuvuuksia
Google ilmoitti eilen julkaisseensa uuden tietoturvapäivituksen Nexus-laitteille. Paketista löytyy laastari useisiin kriittisiin ja vakaviin haavoittuvuuksiin. Päivitys tulee saataville lukuisille laitteille uusista iäkkäämpiin.
Google … Lue lisää
WhatsApp päivittyi ja ylitti miljardin käyttäjän rajan
WhatsApp ohitti eilen merkittävän virstanpylvään. Suosittua pikaviestisovellusta käyttää nyt yli miljardi käyttäjää.
WhatsApp kertoo blogissaan, että helmikuun 1. päivästä lähtien sovelluksen parista löytyy miljardi … Lue lisää
Likistä tortut Donald Trumpin niskaan – Flappy Bird -väännös iOS:lle ja Androidille
Vieläkö muistat Perussuomalaisten keulakuva Timo Soinista tehdyn Flappy Bird -kloonipelin, Happy Flappy Soinin? Nyt myös Yhdysvaltojen politiikan oma ”jytky”, yritysjohtaja, miljardööri ja värikkäistä lausunnoistaan … Lue lisää
Kuvavuoto: iPad Air 3 kuin pienoisversio iPad Prosta
Applen odotetaan pitävän uusien laitteiden julkistustilaisuuden maaliskuussa, ja huhuttujen uusien laitteiden listalla ovat olleet ainakin mahdollinen ”iPhone 5se” sekä ”iPad Air 3”. 9,7-tuumaisten iPadien … Lue lisää
Näe tulevan kuuman huippumallin takapuoli! Galaxy S7 jälleen vuotokuvassa
Vajaan kolmen viikon kuluttua julkistettavista Samsungin Galaxy S7 -malleista alkaa olla jo lähes kaikki paljastettuna. Nyt uusin vuotokuva näyttää korealaisvalmistajan kevään huippupuhelimet takaapäin.
VentureBeat-sivuston … Lue lisää
Elisa ostanut iPhone- ja iPad-huolto Fonumin – ”Päätimme laajentaa palveluamme”
Suomen suurin teleoperaattori Elisa on laajentanut yritysostolla puhelinten ja tablettien huoltotoimintaan. Elisa osti jo viime syyskuussa Fonumin, yhden suurimmista viime vuosina Suomeen nousseista yksityisistä mobiililaitteiden … Lue lisää
Samsung lähettää Nokialle satoja miljoonia euroja – kurssi romahti
Samsungin Nokialle maksamien patenttikorvausten tason määrittelyssä on viimein saatu odotettu päätös. Samsung maksaa jatkossa korkeampia korvauksia Nokian patenttien hyödyntämisestä.
Yhtiöt olivat antaneet patenttikorvausten tason Kansainvälisen … Lue lisää
Eipäs haudata Windows-puhelimia aivan vielä – Xiaomi Mi 5 tulossa myös Win 10 -versiona
Vaikka eräät ovat jo valmiita heittämään pyyhkeen kehään Windows Phone- ja Windows 10 Mobile -puhelimien suhteen, huhutaan kiinalaisvalmistaja Xiaomin esittelevän sen seuraavasta huippupuhelimesta niin … Lue lisää
Nyt se varmistui – Samsung esittelee Galaxy S7:n tässä kuussa
Samsung vahvisti jo huhuissa liikkuneen päivämäärän, ja kutsui median edustajia Galaxy Unpacked -tilaisuuteen sunnuntaina 21. helmikuuta. Tuolloin esitellään uudet Galaxy S7 ja Galaxy … Lue lisää
Sonyn uutuuspuhelimesta uusia vuotokuvia – reunukseton näyttö ihastuttaa
Puhelinten osalta Sony on tunnettu etenkin erinomaisesta Xperia Z -sarjastaan, mutta myös keskihintaluokan puhelimiin on tulossa uudistusta. Ensi kuussa pidettävillä Mobile World Congress … Lue lisää
Vuotanut kuva paljastaa: Samsungin Galaxy S7:t julki 21. helmikuuta
Samsungin ensimmäiset Galaxy S7 -mallit, viimeisimpien huhujen mukaan Galaxy S7 sekä Galaxy S7 edge, julkistetaan sunnuntaina 21. helmikuuta, jos on uskominen sarjavuotaja Evan Blassia.
Samsungin tulevat lippulaivat Galaxy S7 ja S7 edge uusissa vuotokuvissa
Kaikenlaisia huhuja ja spekulaatioita Samsungin tulevista lippulaivapuhelimista, Galaxy S7:stä ja Galaxy S7 edgestä on liikkunut jo kuukausia, ja välillä huhut ovat olleet kovastikin … Lue lisää
Viikon sovellus: SKRWT korjaa vääristyneet kuvat
Kokeneinkin valokuvaaja saattaa kuvatessaan törmätä vääristyneeseen perspektiiviin, vinoon horisonttiin tai vaikkapa kameran optiikan aiheuttamiin vääristymiin kuvissaan. Tietokoneille tehdyt kuvankäsittelyohjelmat tarjoavat apua vääristyneiden kuvien … Lue lisää
Videolla: Lumia 950 XL kestävyystestissä – ei kavahda tulta
Nokian puhelimet, erityisesti Nokia 3310, ovat saavuttaneet mainetta erityisen kestävinä puhelimina. Siksi onkin mielenkiintoista nähdä, miten Nokian puhelimien tuore jälkeläinen, Microsoft Lumia … Lue lisää
Samsung Galaxy S7:n ja S7 edgen myynnin alkamisajasta huhutaan jo
Samsungin seuraavien huippupuhelimien esittelyyn on näillä näkymin aikaa vielä reilut kolme viikkoa, mutta myös myynnin alkamisajankohdasta alkaa liikkua huhuja. SamMobile kertoo lukuisista raporteista, joiden … Lue lisää
Kaavaileeko Apple hyppysähkön valjastamista? Latausjohdoista eroon mahdollisesti ensi vuonna
Apple ei ole pitänyt suurempaa kiirettä tuoda langatonta latausta iPhoneen, sillä tähän asti markkinoilla nähtyjen langattomien latausratkaisujen ei ole katsottu tuovan käyttäjälle varsinaista lisäarvoa. Tilanne … Lue lisää
Akkukesto paranemassa huimasti – Galaxy S7 pyörittää videota jopa 17 tuntia
Samsung esittelee näillä näkymin uuden Galaxy S7 -älypuhelimen vajaan kuukauden päästä. Huhumylly tulevan huippupuhelimen ympärillä käy jo vauhdikkaana ja nyt venäläinen vuotaja Eldar Murtazin … Lue lisää
Apple vetää latureitaan takaisin – näin tarkastat, täytyykö sinun vaihtaa laturisi
Apple vetää takaisin omia latureitaan turvallisuussyistä. Yhtiö kertoo verkkosivuillaan, että käyttäjät, joilla on viallinen laturi, voivat vaihtaa oman laturinsa ilmaiseksi valtuutetussa huoltoliikkeessä tai vaihtoehtoisesti … Lue lisää
The Verge: Windows Phone tuli tiensä päähän
Microsoft kertoi eilen tilikautensa toisen neljänneksen tuloksensa eikä se ole kaunista katseltavaa Lumioiden osalta. Loka-joulukuussa Microsoft sai myytyä vain 4,5 miljoonaa Lumiaa, mikä on … Lue lisää
Perfume? One M10? Pitkään piilotelleen huippupuhelimen tiedot selvisivät
HTC valmistelee parhaillaan koodinimellä Perfume kulkevan älypuhelimen julkistusta. Laitteen lopullisen nimen uskotaan olevan One M10. One M9:n seuraaja on pitkään vältellyt kirkkaimpia parrasvaloja, mutta … Lue lisää
DigiTimes: Applen iPad Air 3:ssa 4K-näyttö – esittely maaliskuussa
Taiwanilainen DigiTimes raportoi Applen alihankkijoiden juoruista, joiden mukaan iPad Air -mallisto saisi uuden jäsenen kevään aikana. Apple esitteli iPad Air 2:n jo vuoden 2014 … Lue lisää
OnePlus X nyt myynnissä ilman kutsua
Kiinalainen OnePlus on kertonut ilouutisen kaikille sen OnePlus X -puhelimesta kiinnostuneille. Yhtiön uusimman ja edullisimman puhelinmallin tilaamiseen ei enää tarvitse erillistä kutsua. Lokakuussa julkaistu … Lue lisää
Edullisin Honor-puhelin sai seuraajan – tällainen on Honor Holly 2 Plus
Honor on tänään julkaissut sen lokakuussa esitellyn Honor 5X:n Intiassa, ja samassa yhteydessä esiteltiin myös uusi Honor Holly 2 Plus. Kyseessä on seuraaja aiemmin … Lue lisää
Samsung Galaxy S7 ja S7 edge esitellään ensi kuussa – S7 edge+ tulossa myöhemmin
Samsungin tulevien lippulaivapuhelimien ympärillä on jo kovasti heitetty noppaa ja yritetty arvailla ja päätellä, minkälaisia versioita puhelimestaan korealaisjätti on julkaisemassa. Aiemmin huhuissa on liikkunut … Lue lisää
Microsoft rekisteröi Surface-puhelimeen viittaavaan nettiosoitteen
Huhut Microsoftin Surface-tiimin kehittämästä uudesta huippupuhelimesta ovat velloneet jo jonkin aikaa, eikä ole mikään salaisuus, että Surface-tabletit kehittänyt ryhmä tutkailee myös erilaisia älypuhelinratkaisuja. Nyt … Lue lisää
”Kaatumisten määrä laskenut 70 prosenttia” – Google päivitti Chromen iOS-version
Google on tänään julkaissut uusimman päivityksen sen Chrome-selaimen iOS-versiolle. Applen mobiililaitteilla käytettävän Chromen sanotaan olevan reilusti aiempaa vakaampi, sillä Googlen mukaan kaatumisten määrä on … Lue lisää
Tyrmäsikö Tim Cook huhut uudesta halpis-iPhonesta?
Applen on jo jonkin huhuttu julkaisevan uuden, pienen iPhone-malin tulevan kevään aikana. Aiempien huhujen mukaan tulisi ”iPhone 5se” korvaamaan mallistoon nykyisellään kuuluvan, vuonna 2013 esitellyn … Lue lisää
Googlen viestipalvelu päivittyi Androidilla – mukana kaivattu ominaisuus
Googlen oma Hangouts -viestipalvelu on päivittynyt Androidilla. Sovelluksen versionumero nousi samalla 7.0:aan. Uusi päivitys tuo mukanaan uusia ominaisuuksia, joista ainakin yksi on ollut … Lue lisää
iPhone 7 Plussaan huhutaan erikoista kaksoiskameraa
Monista Apple-ennustuksistaan tunnettu KGI Securitiesin analyytikko Ming-Chi Kuo ennustaa, että Applen iPhone 7 Plus olisi saamassa erikoisen kaksoiskameraratkaisun. Kaksoiskameraa huhuttiin jo reilu vuosi sitten, … Lue lisää
Microsoft haastaa Applen uutissovelluksen omallaan
Microsoft jatkaa iOS-sovellusten kehittämistä. Uusin julkaisu on uutissovellus, joka haastaa suoraan Applen oman, iOSin sisään rakennetun News-sovelluksen.
Microsoft julkaisi eilen uuden News Pro … Lue lisää
Edullista ja tehokasta: Xiaomin uusin huippupuhelin paljastuu jo helmikuussa
Hurjista hinta-laatu-suhteista tunnettu Xiaomi valmistelee seuraavan lippulaivapuhelimensa julkistusta. Aktiivisesti puheenaiheena pysyneelle Xiaomi Mi 5:lle on nyt saatu virallisen julkistuspäivä.
Xiaomin kansainvälinen nokkamies Hugo Barra … Lue lisää
Cookin kommentit ja palkkaukset vihjaavat: Applelta luvassa VR-laite
Ilmassa on jo pidempään ollut varovaisia viitteitä siitä, että Apple saattaa suunnitella VR-markkinoille suuntaamista. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut merkittäväksi selkeämmäksi, sillä Apple … Lue lisää
Applelta odotettu ennätystulos: toimitti 74,8 miljoonaa iPhonea
Applen vuoden 2015 loka-joulukuun tulos oli liikevaihdoltaan, nettotulokseltaan ja iPhone-myynniltään ennätyksellinen, mutta myynti- ja tuloskasvu on alkanut hiipua älypuhelinmarkkinan kypsyessä ja tuoreimman iPhone 6s:n … Lue lisää
Lumia 650 saapui ennakkotilattavaksi, vaikkei sitä ole vielä julkistettu
Microsoftin Lumia 650 -älypuhelimen ympärillä on viime aikoina vellonut paljon huhuja ja yhtiö esitteleekin laitteen luultavasti lähiaikoina. Vaikkei puhelinta ole vielä virallisesti julkistettu, brittiläinen … Lue lisää










































