Hesburger valmistelee uutta Entrez-nimistä kotiinkuljetusjärjestelmää, jonka on määrä kilpailla Suomessa toimivien Woltin ja Uber Eatsin kaltaisten palveluiden kanssa.
Asiasta kertoo Kauppalehti, jolle Hesburgerin suurin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Heikki Salmela kuvasi suunnitelmia.
Tavoitteena on lanseerata uusi palvelu vuoden 2027 alkupuoliskolla. Entrezin toimintamalli poikkeaisi Salmelan mukaan nykyisistä ruokalähettipalveluista.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Suunnitellussa mallissa yksittäinen kuljettaja olisi oma yrittäjänsä ja määrittelisi itse hinnan kuljetukselleen. Asiakas ostaisi kuljetuspalvelun suoraan kuljettajalta ja maksaisi sen myös suoraan hänelle.
Ajatuksena on siis siirtää kuljetuksen hinnoittelu ja asiakassuhde vahvemmin yksittäiselle yrittäjälle sen sijaan, että alusta määräisi lähetille tehtävän ja maksaisi tälle myöhemmin korvauksen.
Salmelan mukaan jokainen Entrez-kuski toimisi itsenäisenä yrittäjänä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ruokalähettien asemasta on Suomessa käyty pitkään oikeudellista keskustelua.
Woltin aiempaan lähettimalliin liittynyt oikeusprosessi johti siihen, että silloisen mallin lähettejä pidettiin työntekijöinä eikä itsenäisinä yrittäjinä. Nykyisessä mallissaan Wolt tekee yhteistyötä Y-tunnuksellisten yrittäjien kanssa, jotka voivat järjestää työnsä itsenäisesti, jolloin heihin ei sovelluta työaikalakia.
Entrez pyrkisi rakentamaan koko mallinsa suoraan yrittäjyyden ympärille niin, että kuljettaja myy kuljetuksen omissa nimissään ja omalla hinnallaan.
Hesburgerin suunnitelmat eivät rajoitu kuljetuksiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Salmelan mukaan Entrezin yhteyteen aiotaan myöhemmin perustaa pilottiravintola, jossa myös työn tekeminen järjestettäisiin yrittäjäpohjaisesti. Ravintoloitsija vastaisi tavaramerkistä ja kiinteistä kustannuksista, kuten tiloista, laitteista ja raaka-aineista. Varsinainen työ tehtäisiin toiminimiyrittäjien muodostamassa yhteistyöryhmässä. Asiakas maksaisi ruoasta suoraan yrittäjille, ja järjestelmä jakaisi päivän myynnistä kertyneet osuudet automaattisesti eri tekijöille.
Hesburgerin omistavalla Salmelan perheellä on aiempaakin taustaa ravintolaruoan kotiinkuljetusmarkkinoilla. Heikki Salmela osti vuonna 2007 Gastronautti-nimisen ruoankuljetusyhtiön, jonka toiminta kuitenkin hiipui 2010-luvun alussa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »