Kiinalaisen Lenvoon omistamalle Motorolalle on nimitetty uusi johtaja.
Lenovo on nimittänyt Amar Babun yhtiön Mobile Business Groupin uudeksi johtajaksi ja Motorolan johtajaksi Global President -tittelillä vuoden 2027 alusta.
Babu toimii tällä hetkellä Lenovon varatoimitusjohtajana ja Aasian-Tyynenmeren alueen johtajana.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Siirtymäkauden aikana Babu jatkaa myös Aasian-Tyynenmeren alueen vastuissaan ja työskentelee Motorolan johdon kanssa varmistaakseen johtajavaihdoksen sujuvuuden.
Uudessa tehtävässään Babu raportoi suoraan Luca Rossille, joka johtaa Lenovon Intelligent Devices Group -liiketoimintaa. Viime aikoina Rossi on myös toiminut väliaikaisena Motorolan johtajana huhtikuusta alkaen, jolloin aiempi johtaja Sergio Buniac siirtyi uuteen rooliin johtamaan koko Lenovon myyntiä Latinalaisen Amerikan alueella.
Lenovon mukaan Babun tehtävänä on edistää yhtiön henkilökohtaiseen tekoälyyn liittyvää strategiaa, kasvattaa premium-laitteiden tarjontaa ja laajentaa Motorolan sekä Lenovon älylaitteiden ekosysteemiä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Motorolan keskeisiin markkina-alueisiin kuuluvat jatkossa erityisesti Yhdysvallat, Intia ja Japani. Lenovon tavoitteena on vahvistaa Motorolan markkina-asemaa näillä alueilla sekä kasvattaa osuutta etenkin korkeampien hintaluokkien laitteissa.
Babu on johtanut Lenovon Aasian-Tyynenmeren liiketoimintaa yli viiden vuoden ajan. Yhtiön mukaan alueen liiketoimintaa on hänen kaudellaan laajennettu perinteisten tietokoneiden ulkopuolelle mobiililaitteisiin, infrastruktuuriin ja palveluihin.
Lenovon mukaan Motorola saavutti Babun johtamalla alueella lähes yhdeksän prosentin markkinaosuuden Intiassa ja nousi Japanissa toiseksi suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi.
Babu liittyi Lenovon palkkalistoille vuonna 2007 ja on työskennellyt yhtiössä useissa liiketoiminnan johtamiseen, operatiiviseen toimintaan ja alueelliseen johtamiseen liittyvissä tehtävissä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ennen Lenovoa hän työskenteli muun muassa Intelillä, HCL:llä ja Citibankilla teknisissä, operatiivisissa ja johtotehtävissä.
”Amar on vahva johtaja, joka on saavuttanut johdonmukaisia tuloksia. Olen vakuuttunut siitä, että hän hyödyntää laajaa kokemustaan myynnistä, operatiivisesta toiminnasta, kumppani- ja asiakassuhteista sekä liiketoiminnan johtamisesta edistääkseen Motorolan menestystä maailmanlaajuisesti. Tulevaisuudessa keskitymme edelleen selkeisiin tavoitteisiin: vahvistamme Motorolan premium-tuotevalikoimaa, luomme merkityksellisiä käyttäjäkokemuksia eri laitteiden välillä ja herätämme teknologian eloon tavalla, joka on sekä älykästä että syvästi inhimillistä”, kommentoi Luca Rossi.
Tällä viikolla Motorola julkisti uuden Signature 27 -huippupuhelimensa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »