Google tuo aluksi Pixel 11 -sarjan puhelimissa saataville uuden kokeellisen Call for Me -toiminnon, jonka avulla Gemini-tekoäly voi hoitaa käyttäjän puolesta tavallisia puheluita yrityksille.
Ominaisuus on vielä varhaisessa kokeiluvaiheessa ja muistuttaa ajatukseltaan aiempaa Google Duplex -teknologiaa.
Call for Me tulee nyt tarjolle rajatusti ennakkoversiona aluksi vain Yhdysvalloissa. Ominaisuus on saatavilla Gemini-tilaajille, jotka ovat mukana Phone by Google -sovelluksen beetatestiohjelmassa ja käyttävät Pixel 11 -sarjan puhelinta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Call for Me voi esimerkiksi varata ravintolasta pöydän, tarkistaa varaosan saatavuuden rautakaupasta tai siirtää parturiaikaa toiseen päivään.
Toiminto käynnistetään Gemini-sovelluksesta Pixel 11 -puhelimella. Gemini soittaa yritykseen käyttäjän puolesta, esittelee itsensä ja käy keskustelun puhelimeen vastaavan henkilön kanssa.
Gemini voi lisäksi odottaa puhelinjonossa ja navigoida automaattisten puhelinvalikoiden läpi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Googlen mukaan tekoälyn käyttäminen oman äänen sijasta puheluasioinnissa vaatii luottamusta, minkä vuoksi toiminto on rakennettu niin, että käyttäjä voi seurata ja keskeyttää sen toiminnan.
Puhelun etenemistä voi seurata suorana tekstimuodossa. Käyttäjä näkee reaaliaikaisen litteroinnin koko keskustelusta ja voi ottaa puhelun itse haltuunsa milloin tahansa.
Googlen esimerkeissä Call for Me voi muun muassa pyytää ravintolasta terassipöytää, tarkistaa tietyn tuotteen tai varaosan saatavuuden kaupasta sekä siirtää jo olemassa olevan ajanvarauksen. Ajatuksena on automatisoida puhelut, jotka ovat tarpeellisia mutta eivät yleensä vaadi pitkää tai henkilökohtaista keskustelua.
Samalla Google kertoo pyrkivänsä huomioimaan yritysten työntekijät, jotta tekoälypuhelut eivät tarpeettomasti kuormittaisi paikallisia liikkeitä tai vastaanottohenkilökuntaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Google kuvailee toimintoa varhaiseksi kokeiluksi ja kertoo aloittavansa pienessä mittakaavassa, jotta puheluasioinnin toimintaa voidaan kehittää ennen mahdollista laajempaa julkaisua.
Google on jo aiemmin esitellyt valituille markkinoille tekoälypohjaisia puhelutoimintoja, jotka muun muassa jonottavat käyttäjän puolesta tai vastaanottavat puheluja ja tiedustelevat soittajalta syytä puheluun.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »