Jälleen yksi merkittävä johtaja on jättämässä Applen ja siirtymässä eläkepäiville.
Applen Lompakosta ja Apple Pay -maksupalvelusta vastaava johtaja Jennifer Bailey on jäämässä Applelta eläkkeelle lokakuussa, raportoi Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman.
Baileylla on takana yli neljännesvuosisadan mittainen ura Applella. Apple Payn johtajana hän on toiminut vuodesta 2014.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Raportin mukaan Baileyn eläköitymisestä kertoi yhtiön sisäisessä viestissä palveluista vastaava johtoryhmän jäsen Eddy Cue.
”Yli 25 Apple-vuoden jälkeen Jennifer Bailey on päättänyt eläköityä lokakuussa. Toimikautensa aikana Jennifer on yltänyt poikkeuksellisiin saavutuksiin Applen verkkokaupan johtamisesta merkittävän kasvun ja maailmanlaajuisen laajentumisen aikana ja ulottuen Apple Payn julkaisuun”, kommentoi Eddy Cue.
Cuen mukaan Apple tulee kertomaan Baileyn seuraajajärjestelyistä ennen lokakuun lopussa tapahtuvaa eläköitymistä. Bailey tukee siirtymää neuvonantajan roolissa tämän jälkeenkin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Jatkaessamme työtä kohti visiotamme fyysisen lompan korvaamisesta, olen luottavaisempi kuin koskaan työhön, jota me kaikki teemme ja odotan innolla jännittävää tulevaisuutta”, Cue päättti viestinsä.
Lisäksi samalla Bloomberg raportoi, että Applen yritysviestinnässä johtajana toiminut Josh Rosenstock on myös jättämässä Applen erillisenä muutoksena. Rosenstock on vastannut Applen taloudellisesta ja sijoittajiin liittyvästä viestinnästä.
Applen toimitusjohtajaksi 1. syyskuuta on nousemassa huhtikuussa julkistetulla tavalla John Ternus samalla, kun Tim Cook siirtyy päätoimiseksi hallituksen puheenjohtajaksi, jossa roolissa hän jatkaa muun muassa Applen yhteiskuntasuhteiden hoitamista.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »