Samsungin odotetaan julkaisevan uuden Android 17 -pohjaisen One UI 9 -ohjelmistonsa kesän aikana.
One UI 9:n beetatestauksen Samsung käynnisti ensimmäisissä maissa ja laitteissa jo toukokuussa.
One UI 9:n yhteydessä tuen piiristä on putoamassa pois monia suosittuja Samsung-laitteita, joiden päivityslupaus ei enää yllä uuteen versioon. Asian on nostanut esiin muun muassa Phone Arena -sivusto.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Samsung on viime vuosina parantanut ohjelmistotukeaan selvästi. Vuonna 2024 yhtiö ilmoitti tarjoavansa Galaxy S24 -sarjalle seitsemän vuoden päivitykset. Tämä lupaus ei kuitenkaan koske aiempia lippulaivapuhelimia. Esimerkiksi Galaxy S22 -sarja julkaistiin neljän Android-versiopäivityksen ja viiden vuoden tietoturvapäivitysten lupauksella. Siksi Galaxy S22, S22+ ja S22 Ultra ovat jäämässä Android 17 -pohjaisen One UI 9:n ulkopuolelle.
Vaikkapa monen Galaxy S22 Ultra -käyttäjän kannalta tilanne voi tuntua ikävältä, koska monilla laite voi olla edelleen hyvin käyttökelpoinen ja tehoiltaan riittävä.
Nykyisten tietojen perusteella One UI 9 ei ole tulossa enää ainakaan seuraaville Euroopassa myydyille Samsung-laitteille, joissa on tuki vielä One UI 8:lle:
- Galaxy S22
- Galaxy S22+
- Galaxy S22 Ultra
- Galaxy S21 FE
- Galaxy Z Fold4
- Galaxy Z Flip4
- Galaxy A73 5G
- Galaxy A53 5G
- Galaxy A33 5G
- Galaxy A14 (LTE ja 5G)
- Galaxy A06 LTE
- Galaxy A05
- Galaxy A05s
- Galaxy XCover 6 Pro
- Galaxy Tab S8
- Galaxy Tab S8+
- Galaxy Tab S8 Ultra
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
One UI 9 perustuu Android 17 -käyttöjärjestelmäversion pohjalle ja tuo mukanaan uusia tekoälyominaisuuksia, laajempia muokkausmahdollisuuksia sekä tietoturvaparannuksia.
Samsung on jo kertonut One UI 9:n uudistuksista.
Samsung laajentaa One UI 9:ssä erityisesti luovia ominaisuuksia. Samsung Notes -muistiinpanosovellus saa uusia koriste-elementtejä, kuten digitaalisia teippejä sekä lisää kynätyylejä. Myös yhteystietosovellus uudistuu. Käyttäjät voivat luoda personoituja profiilikortteja suoraan Creative Studion avulla ilman sovellusten välillä vaihtamista.
Quick Panel -pika-asetusnäkymä saa enemmän mukautusvaihtoehtoja ja kirkkautta, äänenvoimakkuutta ja mediasoitinta voi säätää uudella tavalla toisistaan riippumatta – tarjolla on entistä enemmän kokoasetuksia.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
One UI 9 sisältää useita uusia esteettömyystoimintoja. Mukana ovat esimerkiksi säädettävä Mouse Key -kohdistimen nopeus, uudistettu TalkBack-kokonaisuus sekä Text Spotlight -ominaisuus, joka näyttää valitun tekstin suurempana tai selkeämpänä erillisessä kelluvassa ikkunassa lukemisen helpottamiseksi.
Tietoturvaa One UI 9:ssä on vahvistettu erityisesti riskialttiiden sovellusten osalta. Jos järjestelmä tunnistaa epäilyttävän sovelluksen, parannettu turvaohjelmisto varoittaa käyttäjää, estää asennuksen tai suorittamisen sekä voi suositella poistamista.
Samsungin odotetaan julkaisevan One UI 9:n vakaan version ensimmäisenä seuraaville taittuvanäyttöisille puhelimilleen, joiden julkistuksen odotetaan tapahtuvan Galaxy Unpacked -julkistustilaisuudessa 22. heinäkuuta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »