Muistipiirien hinnat ovat nousemassa edelleen voimakkaasti lisää vuoden 2026 loppua kohti, arvioi tutkimusyhtiö Jefferies Equity Research uudessa raportissaan.
Analyytikoiden mukaan jatkuva maailmanlaajuinen muistipula, tekoälyn yhä kasvava kysyntä ja rajallinen uusi tuotantokapasiteetti pitävät DRAM- ja NAND-markkinan kireänä vielä pitkään.
Toistaiseksi muistipiirien hinnat ovat jo moninkertaistuneet viimeisen vuoden aikana.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Jefferiesin ennusteen mukaan muistien hinnat voivat nousta edelleen 40–50 prosenttia vuoden 2026 kolmannella neljänneksellä verrattuna nyt päättymässä olevaan neljännekseen. Vuoden viimeisellä neljänneksellä edessä voisi olla vielä 30–40 prosentin lisänousu. Yhteensä toisen vuosipuoliskon aikana muistien hinnat voivat siis yhä tuplaantua huhti-kesäkuun tilanteeseen nähden.
Jefferiesin mukaan hintapaine ei myöskään ole päättymässä vuoteen 2026. Vuodelle 2027 analyytikot ennustavat edelleen 40–45 prosentin vuosittaista hinnannousua.
Varsinaista helpotusta on luvassa aikaisintaan vuonna 2028, jolloin uutta kapasiteettia voi tulla markkinoille noin 15–20 prosenttia. Sekään ei välttämättä riitä laskemaan hintoja nopeasti, koska kysynnän arvioidaan jatkavan kasvuaan. Tekoälypalvelujen kasvu tarvitsee lisää laskentatehoa ja muistikapasiteettia, ja datakeskuksia rakennetaan nyt ympäri maailman niin paljon ja nopeasti kuin on eri rajoitteiden vuoksi mahdollista.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Käytännössä muistimarkkina voikin pysyä kireänä vielä useita vuosia, vaikka valmistajat lisäävät tuotantoa.
Datakeskusten varustelijat solmivat pitkäaikaisia toimitussopimuksia muistivalmistajien kanssa varmistaakseen kapasiteettinsa. Raportin mukaan noin 50 prosenttia koko muistipiirien tuotantokapasiteetista on jo pitkäaikaisten sopimusten piirissä. Osuus voi nousta jopa 70 prosenttiin, jos tekoälyjätit jatkavat muistitoimitusten lukitsemista etukäteen. Tämä jättää vähemmän kapasiteettia kuluttajatuotteille.
Jefferiesin raportti torjuu ajatuksen siitä, että kiinalaiset muistivalmistajat, kuten CXMT ja YMTC, toisivat nopeaa apua hintapaineisiin. Jefferiesin mukaan “halvan kiinalaisen muistin” odotukset ovat liioiteltuaja, sillä niiden tuotanto suuntautuu pääosin kotimarkkinoille eikä vapaata kapasiteettia ole koko markkinan mittakaavaan nähden merkittävästi valmiina, vaikka sitä lisää tulossa onkin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kaiken kaikkiaan toistaiseksi muistien hintoihin ei ole odotettavissa nopeaa helpotusta, minkä voi odottaa näkyvän jatkuvana hinnannousuna myös eri kuluttajalaitteissa. Tietokoneet, pelikonsolit, älypuhelimet, tabletit voivat siis kallistua entisestään.
Pein mukaan muisti maksaa nyt enemmän kuin puhelimen järjestelmäpiiri ja näyttö yhteensä. Tämä tekee muistista monissa uusissa älypuhelimissa suurimman yksittäisen laitteistokustannuksen, joka voi muodostaa puhelimen materiaalikustannuksista yli 50 prosenttia.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »