Helmikuusta on siirrytty maaliskuun, ja operaattorit DNA, Elisa ja Telia sekä muista jälleenmyyjistä Gigantti ja Veikon Kone ovat julkaisseet myydyimpien puhelinten listauksensa.
Helmikuussa myyntilistoilla näkyivät kampanjat. loppuunmyynnit sekä ensi merkit kevään aikana kiihtyvästä uutuustuotteiden sesongista.
”Alennuskampanjat ohjasivat helmikuussa kuluttajien kysyntää, minkä ansiosta Apple iPhone 13 5G jatkoi myydyimpien listan kärjessä, ja viime vuoden Samsung lippulaivamalli Galaxy S24 Ultra nousi listalla peräti neljänneksi. Edullisempien, alle 100 euroa maksavien, 4G-puhelimien kysyntä puolestaan vaikuttaa hiipuneen, ja Samsung Galaxy A05s ja OPPO A18 eivät yltäneetkään enää helmikuussa kymmenen myydyimmän laitteen joukkoon”, kertoo laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tosin vastaavasti Elisalla edullinen Oppo A18 myi edelleen erittäin hyvin.
“Edullisen Apple iPhone 13 -mallin kysynnän taustalla on myös muiden kuin USB-C-liittimellä ladattavien älypuhelinten tuonnin kielto EU-alueelle 28.12.2024 lähtien. Laite on ollut erityisen kiinnostava, kun niitä on vielä saatavilla”, jatkaa Kieksi.
DNA:n kuluttaja-asiakkaille kolme myydyintä puhelinta helmikuussa olivat Apple iPhone 13, OnePlus Nord CE 3 Lite 5G sekä Samsung Galaxy A55 5G. Elisan henkilöasiakkaille parhaimmin kaupaksi kävivät helmikuussa Oppo A18, Samsung Galaxy A55 5G sekä Honor Magic7 Lite. Gigantissa kolmen myydyimmän puhelimen kärjen muodostivat OnePlus Nord CE 3 Lite 5G, OnePlus Nord CE4 Lite 5G sekä Samsung Galaxy A55 5G. Telialla kärkikolmikko muodostui Samsung Galaxy A25 5G:stä ja Galaxy A55 5G:stä sekä Apple iPhone 16 Prosta. Veikon Koneella kärjessä olivat Samsung Galaxy A55 5G ja Galaxy A35 5G ennen Honor Magic7 Liteä.
Samsung Galaxy A55 5G oli jälleen helmikuussakin suosittu. Seuraaja puhelimelle esiteltiin maaliskuun alussa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Helmikuun 2025 myyntitilastot vahvistavat edelleen Samsungin hallitsevan aseman Suomen älypuhelinmarkkinoilla. Galaxy A55 valtasi takaisin ykkössijansa, ja sen perässä tulevat A35 ja A25 kertovat suomalaisten jatkuvasta kiinnostuksesta keskihintaluokan malleihin. Näiden laitteiden suosio perustuu luotettavaan suorituskykyyn ja kilpailukykyiseen hinnoitteluun”, Veikon Koneen mobiili- ja operaattorituotteiden myyntipäällikkö Jari Ojalehto.
Samsung julkisti uudet Galaxy A26 5G:n, Galaxy A36 5G:n ja Galaxy A56 5G:n 2. maaliskuuta. Uutuuksien odotetaan tulevina kuukausina ottavan paikkansa myydyimpien listoilla.
”Alkuvuoden perinteisesti hiljainen markkina odotetaan nyt alkavan kasvaa, kun kuluttajien puhelimen vaihtoinnokkuus lisääntyy. Tämä johtuu osittain uusien mallien odotetuista julkaisuista tutuilta valmistajilta, mikä herättää kiinnostusta ja vauhdittaa markkinoita”, kommentoi Jari Ojalehto Veikon Koneelta.
Helmikuussa myyntiin saapui uutuuksia jo Honorilta Magic7 Pron sekä Magic7 Liten muodossa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Näistä Magic7 Lite nousi helmikuussa kolmanneksi myydyimmäksi Elisalla henkilöasiakkaille sekä Veikon Koneella ja vielä lisäksi kahdeksanneksi myydyimmäksi Telialla kuluttajille.
28. helmikuuta tuli saataville myös uusi iPhone-malli iPhone 16e, joka jatkossa myös noussee myydyimpien listoille.
”Apple lanseerasi edullisemman iPhone 16e -mallinsa ja Honor uuden lippulaivansa Honor Magic7 Pron sekä sen yhteydessä Honor Magic7 Liten. Näistä kahdesta Honorin mallista Lite nousi heti kuluttajien myydyimpien listan sijalle 3, lisäksi molemmat mallit pystyvät hyödyntämään myös itsenäistä 5G-verkkoa (5G+). Uusien laitteiden hankinnoissa kuluttajat selvästi arvostavat uudempaa teknologiaa, mutta käytetyissä puhelimissa menee enenevissä määrin vanhempia malleja kuten juuri iPhone 13- ja 14-sarjojen puhelimia”, kertoo Elisan kuluttajien laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Olli-Pekka Nokkonen.
”Uutuuspuhelimilla kestää yleensä hetken ottaa paikkansa listalta. Samsung Galaxy -sarjan lippulaivamalleilla on kuitenkin niin laaja suosio yrityskäyttäjien joukossa, että sijoitukset löytyvät heti lanseerauksen jälkeen kärkikymmenen joukosta. Mielenkiintoista on myös seurata, miten Applen uusi edullisempi iPhone 16e -malli tulee asemoitumaan yrityslistan kärkisijoja pitäviin iPhonen lippulaivamalleihin nähden”, Elisan yritysasiakkaiden liiketoimintajohtaja Petteri Svensson kertoo.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Myydyimpien puhelinten listoilla suosittujen Samsungin puhelinten osalta sukupolven vaihdos näkyy listoilla myös poistumassa olevien mallien kampanjahintojen vauhdittaman kysynnän myötä.
“Esimerkki tällaisesta poistuvasta mallista on listan sijalta viisi löytyvä Samsung Galaxu S24 Ultra, joka oli Samsungin viime vuoden lippulaivamalli. Samsung julkisti uusimman lippulaivansa S25 Ultran tammikuun lopulla ja S24 Ultran hinta lähti laskuun helmikuussa. Ominaisuuksiensa ja hintansa puolesta puhelin on löytö”, kuvailee asiantuntija Juuso Ketolainen Gigantilta.
”Asiakkaita kiinnostivat helmikuussa puhelimet, joissa yhdistyvät edullinen hinta ja kattavat ominaisuudet. Erityisesti liittymäasiakkaiden etuhinnoitellut puhelimet ja niiden kylkeen myönnetty erityispitkä kolmen vuoden takuu ovat olleet suosittuja valintoja”, Telian laiteliiketoimintajohtaja Patrik Westerberg kertoo.
DNA:n kuluttaja-asiakkaille myydyimmät puhelimet helmikuussa
1. Apple iPhone 13 5G
2. OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
3. Samsung Galaxy A55 5G
4. Samsung Galaxy S24 Ultra 5G
5. Apple iPhone 16 Pro 5G
6. Apple iPhone 16 Pro Max 5G
7. Samsung Galaxy A25 5G
8. Samsung Galaxy S24 FE 5G
9. Apple iPhone 15 5G
10. OnePlus Nord CE 4 Lite 5G
11. OPPO A18
12. OnePlus Nord 4 5G
13. Samsung Galaxy A05s
14. Apple iPhone 16 5G
15. Samsung Galaxy A35 5G
DNA:n yritysasiakkaille myydyimmät puhelimet helmikuussa
1. Apple iPhone 13 5G
2. Apple iPhone 16 5G
3. Apple iPhone 16 Pro 5G
4. Apple iPhone 16 Pro Max 5G
5. OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
6. Samsung Galaxy A55 5G
7. Samsung Galaxy A05s 4G
8. Apple iPhone 15 5G
9. Samsung Galaxy S24 Ultra 5G
10. Samsung Galaxy A25 5G
11. Apple iPhone 16 Plus 5G
12. OPPO A18 4G
13. Samsung Galaxy A55 5G Enterprise Edition
14. Samsung Galaxy S24 FE 5G
15. OnePlus Nord CE 4 Lite 5G
DNA:n myydyimmät käytetyt puhelimet helmikuussa
1. Samsung Galaxy S22 5G
2. Apple iPhone SE 2nd gen
3. Samsung Galaxy S23 5G
4. Apple iPhone SE 3rd gen
5. Apple iPhone 12
6. Apple iPhone 12 Mini
7. Apple iPhone 11
8. Apple iPhone 13
9. Apple iPhone 14 Pro
10. Samsung Galaxy A13
11. Samsung Galaxy S20 FE
12. OnePlus 12
13. Samsung Galaxy S20 FE 5G
14. Apple iPhone 13 Pro
15. OnePlus Nord 2T 5G
Elisan henkilöasiakkaille myydyimmät puhelimet helmikuussa (suluissa sijoitus tammikuussa)
1. Oppo A18
2. Samsung Galaxy A55 5G
3. Honor Magic7 Lite 5G
4. Samsung Galaxy A05s
5. Apple iPhone 16 Pro 5G
6. Apple iPhone 15 5G
7. OnePlus Nord 3 5G
8. Samsung Galaxy A16 5G 128GB
9. Apple iPhone 13 5G
10. Samsung Galaxy A25 5G
11. Apple iPhone 16 Pro Max 5G
12. Apple iPhone 14 5G
13. OnePlus Nord 4 5G
14. OnePlus Nord CE4 Lite 5G
15. Samsung Galaxy S25 5G
Elisan yritysasiakkaille myydyimmät puhelimet helmikuussa (suluissa sijoitus tammikuussa)
1. Apple iPhone 16 Pro 5G
2. Apple iPhone 16 5G
3. Apple iPhone 15 5G
4. Samsung Galaxy XCover 7 5G Enterprise Edition
5. Apple iPhone 16 Pro Max 5G
6. Samsung Galaxy A55 5G
7. Samsung Galaxy S25 5G
8. Samsung Galaxy S25 Ultra 5G
9. Samsung Galaxy S24 5G
10. Apple iPhone 14 5G
11. Apple iPhone 13 5G
12. Samsung Galaxy A16 5G 128GB
13. OnePlus Nord 4 5G
14. OnePlus 13 5G
15. OnePlus Nord CE4 Lite 5G
Gigantin myydyimmät puhelimet helmikuussa (suluissa sijoitus tammikuussa)
1. (2.) OnePlus Nord CE3 Lite
2. (6.) OnePlus Nord CE4 Lite
3. (7.) Samsung Galaxy A55
4. (1.) Samsung Galaxy A25
5. (-) Samsung Galaxy S24 Ultra
6. (9.) Apple iPhone 13
7. (-) Samsung Galaxy A05s
8. (8.) Apple iPhone 16 Pro
9. (-) Apple iPhone 16
10. (-) Apple iPhone 15
Telian kuluttajille myydyimmät puhelimet helmikuussa (suluissa sijoitus tammikuussa)
1. (4.) Samsung Galaxy A25 5G
2. (9.) Samsung Galaxy A55 5G
3. (10.) Apple iPhone 16 Pro 5G
4. (8.) Apple iPhone 16 5G
5. (-) Samsung Galaxy S25 5G
6. (-) Samsung Galaxy A35 5G
7. (-) OnePlus CE 4 Lite 5G
8. (-) HONOR Magic 7 Lite 5G
9. (10.) Apple iPhone 16 Pro Max 5G
10. (6.) Apple iPhone 15 5G
Telian yrityksille myydyimmät puhelimet helmikuussa (suluissa sijoitus tammikuussa)
1. (1.) Samsung Galaxy A35 5G
2. (-) Nokia G42 5G
3. (2.) Samsung Galaxy A55 5G
4. (4.) Apple iPhone 15 5G
5. (-) Samsung Galaxy A16 LTE
6. (7.) Samsung Galaxy S24 5G
7. (-) Samsung Galaxy A16 5G
8. (-) Samsung Galaxy A25 5G
9. (3.) Samsung Galaxy Xcover7 5G
10. (5.) Samsung Galaxy A34 5G
Veikon Koneen myydyimmät puhelimet helmikuussa (suluissa sijoitus tammikuussa)
1. (2.) Samsung Galaxy A55
2. (3.) Samsung Galaxy A35
3. (-) Honor Magic7 Lite
4. (4.) Apple iPhone 16
5. (1.) Samsung Galaxy A25
6. (7.) Honor 200 Smart
7. (5.) Apple iPhone 16 Pro
8. (-) Samsung Galaxy A15 LTE
9. (-) OnePlus CE4 Lite
10. (6.) Apple iPhone 16 Pro MAX
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »