Myydyimpien puhelintensa listaamisen lisäksi operaattorit DNA, Elisa ja Telia ovat julkaisseet nyt maaliskuun alussa listaukset myös helmikuun myydyimmistä älykelloistaan.
Elisalla samaan listaukseen on niputettu myös muut puettavat hyvinvointilaitteet, mukaan lukien älysormukset.
Elisan mukaan hyvinvointiominaisuudet kiinnostavat yhä enemmän, ja valikoimaa tulee koko ajan lisää. Alkuvuodesta puettavien hyvinvointilaitteiden listalle nousee perinteisesti paljon juuri urheilukelloja ja erilaisilla hyvinvointiominaisuuksilla varustettuja laitteita. Helmikuun myyntikärjessä oli vasta lanseerattu, 18. helmikuuta julkistettu OnePlus Watch 3.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
OnePlus Watch 3 ylsi Elisan kärkisijan lisäksi viidenneksi myydyimmäksi DNA:lla ja Telialla.
”Kuluttajat hakevat aktiivisesti parempaa kokonaiskäyttökokemusta yhdistämällä puhelimen käyttöön älykelloja sekä muita laitteita. Tämä näkyy valmistajien laajentuneena valikoimana ja ominaisuuksien lisääntymisenä. Esimerkiksi OnePlus Watch 3-kellossa on mukana uusia terveystoimintoja, kuten EKG-mittaus”, kertoo Elisan kuluttajien laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Olli-Pekka Nokkonen.
OnePlus Watch 3:n virallinen myynninaloitus lykkääntyi huhtikuulle kellon pohjasta paljastuneen ”Meda in China” -typon vuoksi. Kellojen toimitukset ehtivät kuitenkin alkaa osalle ensimmäisistä tilaajista.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lue tästä myös: Arvostelussa OnePlus Watch 3: laadukas Wear OS -älykello entistä pidemmällä akunkestolla ja laajemmilla toiminnoilla
Myös älykelloissa tarjouskampanjoiden vaikutus myydyimpiin tuotteisiin on merkittävä.
”Alkukuun alennuskampanjoiden karkelointi näkyi myydyimpien älykellojen helmikuun listalla. Kärkisijan nappasi tällä kertaa Samsungin Galaxy Fit3 -aktiivisuusranneke, joka oli tarjolla huokeaan hintaan. Apple Watch -älykellojen suosio on kuitenkin vankkumaton, ja tuotteet pysyttelivät kärkikolmikossa. OnePlus Watch 3 -älykellon ennakkomyynti starttasi lennokkaasti helmikuussa”, kertoo laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksi.
”Kiinnostus hyvinvointia kohtaan ja orastavan kevään lähestyminen näkyi urheilukellojen ja niihin keskittyvien Garmin-mallien suosiossa. Myös lasten kellopuhelimet ovat vakiinnuttaneet paikkansa DNA:n valikoimassa turvallisuutensa ja helppokäyttöisyytensä ansiosta”, jatkaa Kieksi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Telialla helmikuussa älykellojen myyntilistalle nousi useampi OnePlussan kello ja Apple Watchit valtasivat kärkipaikat. Lapsiperheissä kellopuhelinten suosio jatkuu vahvana. Xplora Watch XGO3 ja ZTE K1 Pro säilyttivät paikkansa myydyimpien joukossa, ja listalle nousi myös Xplora XGO3:n toisen sukupolven malli.
”Vanhemmat haluavat tarjota pienimmille lapsilleen mahdollisuuden ruutuvapaaseen aikaan ja samalla varmistaa heidän turvallisuutensa. Kellopuhelinten suosio on ollut vahvaa ja odotamme kasvun jatkuvan tänä vuonna”, ennakoi Telian laiteliiketoimintajohtaja Patrik Westerberg.
DNA:n myydyimmät älykellot helmikuussa
1. Samsung Galaxy Fit3
2. Apple Watch Series 10 GPS
3. Apple Watch SE GPS 2024
4. OnePlus Watch 2
5. OnePlus Watch 3
6. Garmin Vivoactive 5
7. Samsung Galaxy Watch FE
8. Apple Watch Series 10 GPS+Cellular
9. Xplora XGO3 lasten kellopuhelin
10. Huawei FIT SE
11. Garmin Venu 3
12. Garmin Fenix7
13. Apple Watch SE GPS+Cellular 2024
14. ZTE K1 Pro lasten kellopuhelin
15. Xplora X6 Play lasten kellopuhelin
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Elisan myydyimmät puettavat hyvinvointilaitteet helmikuussa
- OnePlus Watch 3
- HUAWEI WATCH GT5 – sarja
- Apple Watch SE 2
- Apple Watch Series 10
- Garmin Fenix 7 – sarja
- Xplora XGO 3 Lasten Kellopuhelin
- Apple Watch Ultra 2 4G (eSIM)
- Huawei Watch Fit 3
- Samsung Galaxy Watch7 (eSIM)
- Garmin Vivoactive 5
- Samsung Galaxy Watch6
- ZTE K1 Pro Lasten Kellopuhelin
- Garmin Venu 3 – sarja
- Apple Watch SE 2 (eSIM)
- Samsung Galaxy Ring – älysormus
Telian myydyimmät älykellot helmikuussa
1. (1.) Apple Watch Series 10 GPS
2. (6.) Apple Watch SE GPS
3. (-) OnePlus Watch 2
4. (-) OnePlus Watch 2R
5. (-) OnePlus Watch 3
6. (5.) ZTE K1 PRO 4G
7. (2.) Garmin Vivoactive 5
8. (9.) Xplora Watch XGO3 4G
9. (-) Xplora XGO3 2nd Gen 4G
10. (-) Apple Watch SE GPS+ Cellular
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »