Google julkaisi Android 15:n jo 3. syyskuuta osaksi Androidin avoimen koodin projektia (AOSP), mutta päivitysjulkaisua Pixel-laitteille odotellaan yhä.
Tavallisesti AOSP-julkaisu on tapahtunut samanaikaisesti tai ainakin hyvin lähellä uuden Android-version julkaisua päivityksenä Googlen toimesta sen omille Pixel-laitteille, mutta tämä vuosi on ollut poikkeus.
Googlen viivyttelyn seurauksena nyt sen itsensä sijaan kiinalainen älypuhelinvalmistaja Vivo onkin ehtinyt aloittaa ensimmäisenä Android 15 -päivitykset omille laitteilleen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Vivo on aloittanut Android 15 -päivityksen jakelun jo ainakin taittuvanäyttöiselle X Fold3 Pro -älypuhelimelleen, X100-sarjan huippupuhelimilleen sekä iQOO 12:lle. Vivo on esittelemässä Android 15 -pohjaisen Funtouch OS 15 -ohjelmistonsa virallisesti vasta 30. syyskuuta, mutta päivitykset näyttävät alkaneen jo muutamaa päivää aiemmin.
Suomessa Vivo on verrattain vähän tunnettu, sillä sen puhelimia ei ole myyty paikallisesti. Vivo jakoi alkujaan saman omistajataustan Oppon ja sen Suomessa suositun alabrändin OnePlussan kanssa, mutta nykyisin yhtiöt ovat enemmän erillisiä.
Suomessa Vivo tunnetaankin ehkä parhaimmin patenttikiistastaan Nokian kanssa. Myös Vivo taipui uusimaan Nokialle tuloja tuovan sopimuksen patenttien lisensoinnista lopulta oikeustaistojen jälkeen helmikuussa 2024.
My vivo X Fold3 Pro just received Android 15 update.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Crazy how Vivo is the 1st major brand to be rolling out this out to their flagships. Not even Google Pixel has stable update yet.
Hoping for a just as good of an experience with FuntouchOS 15. Good job @Vivo_India. #Android15 pic.twitter.com/f4oSkKxfy1
— Ishan Agarwal (@ishanagarwal24) September 27, 2024
Mitä Googleen tulee, raportoidusti se on suunnitellut julkaisevansa Android 15:n päivityksenä Pixel-laitteilleen 15. lokakuuta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Google on tuomassa Android 15:n päivityksen Pixel 6 / 7 / 8 / 9 -sarjojen puhelimille, mukaan lukien myös a-sarjan malleille, sekä Pixel Tabletille ja Pixel Foldille.
Lokakuun puoliväliin odotettu päivitysjulkaisu tulee olemaan yksi myöhäisimpiä uusien Android-versioiden ajankohtia viime vuosina. Vuonna 2021 Google kuitenkin myös julkaisi Android 12:n Pixel-päivityksenä vasta 19. lokakuuta. Tuolloin julkaisu tapahtui 15 päivää 4. lokakuuta tapahtuneen AOSP-lähdekoodijulkaisun jälkeen.
Kokonaisuutena Android 15:ssä Google keskittyy jälleen yksityisyyden ja turvallisuuden parantamiseen, sisällöntuottajien tukemiseen uusilla ominaisuuksilla sekä suorituskyvyn kohentamiseen. Myös suurempien näyttöjen tukea viedään taas eteenpäin.
Lue aiemmasta artikkelistamme lisää Android 15:stä!
Ensimmäisen Android 15 Betan Google julkaisi maaliskuussa, ja jo ennen beetoja Android 15:n julkinen testivaihe pyörähti käyntiin kahden sovelluskehittäjille suunnatun esiversion myötä. Ensimmäisen Android 15 Developer Preview’n Google julkaisi jo 16. helmikuuta.
Googlen mukaan valitut laitteet Samsungilta, Honorilta, iQOOlta, Lenovolta, Motorolalta, Nothingilta, OnePlussalta, Oppolta, Realmeltä, Sharpilta, Sonylta, Tecnolta, Vivolta ja Xiaomilta tulevat saamaan Android 15 -päivityksen ”tulevina kuukausina”.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »