Älypuhelinvalmistajista myös OnePlus tuo puhelimiinsa uusia tekoälytoimintoja.
OnePlus julkisti tänään OnePlus AI -kokonaisuuden, jonka tavoitteena on aloittaa käyttäjäkeskeisten innovaatioiden uusi aikakausi.
Ensimmäinen uusi tekoälytoiminto OnePlus-puhelimissa tulee olemaan huhtikuusta alkaen OnePlus 12:lle, 12R:lle ja 11:lle ja Openille julkaistava AI Eraser. OnePlussan mukaan toiminto saapuu maailmanlaajuisesti asteittain tapahtuvassa päivitysjakelussa, ja Euroopassa ominaisuus on tulossa vuoden toisen neljänneksen aikana.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisää muita tekoälyominaisuuksia OnePlussalta on tulossa myöhemmin tämän vuoden aikana.
”OnePlussan tavoitteena on tarjota edistynyttä ja käytännöllistä teknologiaa yhteisölleen”, kertoo Kinder Liu, OnePlussan operatiivinen johtaja (COO). ”Uskomme, että mobiililaitteiden generatiivisen tekoälyn mahdollisuudet tuottavuuden ja luovuuden työkaluina ovat valtavat. AI Eraser on OnePlus san ensimmäinen generatiiviseen tekoälyteknologiaan perustuva ominaisuus, joka on ensimmäinen askel visiossamme mullistaa kuvankäsittelyn tulevaisuus: käyttäjät voivat luoda upeita valokuvia muutamalla kosketuksella. Myöhemmin tänä vuonna aiomme esitellä lisää tekoälyominaisuuksia.”
AI Eraser hyödyntää tekoälyä ja useita kehittyneitä algoritmeja, jotta käyttäjät voivat valita ja poistaa ei-toivottuja kohteita valokuvistaan. Kun käyttäjä on valinnut kuvasta tiettyjä kohteita, kuten taustalla näkyviä ihmisiä, tekoäly analysoi valitun alueen ja luo automaattisesti korvaavan taustan, joka sulautuu saumattomasti kuvan ympäristöön.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
OnePlussan mukaan AI Eraser on tulosta sen merkittävästä tutkimus- ja kehitystyöstä, jota on tehty
huolella varmistaen tekoälyn luoman sisällön tarkkuus ja luotettavuus. Uuden ominaisuuden takana on patentoitu malli sekä laaja datasarja, jonka ansiosta työkalulla on laaja visuaalinen ymmärrys. AI Eraser pystyy älykkäästi korvaamaan ei-toivotut esineet asiayhteyteen sopivilla elementeillä, antaen käyttäjille mahdollisuuden tehdä korkealaatuista kuvankäsittelyä puhelimella.
AI Eraser tekee kuvien muokkauksesta kaikille mahdollista ja yksinkertaista, aiemmasta kuvankäsittelykokemuksesta riippumatta.
”Tekoäly älypuhelimissa tarjoaa lisää käyttömukavuutta ja tehokkuutta, antaen ihmisille mahdollisuuden viettää enemmän aikaa rakastamiensa asioiden parissa”, sanoo Nicole Zhang, OnePlussan tekoälytuotteiden johtaja.
”Kaikki OnePlussan tekoäly ominaisuudet on rakennettu perustuen käyttäjien oikeisiin tarpeisiin ja aiomme jatkossakin investoida voimakkaasti vallankumouksellisten tekoälypohjaisten ominaisuuksien kehittämiseen, jotka vievät meidät lähemmäksi visiotamme mukavammasta tulevaisuudesta.”
Myös muut puhelinvalmistajat panostavat merkittävästi tekoälyyn. Samsung esitteli Galaxy AI -tekoälytoiminnot uusien Galaxy S24 -huippupuhelintensa yhteydessä, ja on sittemmin tuonut ne päivityksenä myös vuoden 2023 huippulaitteilleen. Lisäksi esimerkiksi Honor Magic6 Prossa esitellyssä MagicOS 8 -ohjelmistossa hyödynnetään eri tavoin tekoälyä ja Applelta odotetaan merkittäviä tekoälyjulkistuksia 10. kesäkuuta sen WWDC-tapahtuman avauksessa. Lisäksi luonnollisesti myös muun muassa Google tarjoaa monia erilaisia tekoälyä hyödyntäviä toimintoja ja ominaisuuksia eri palveluissaan Android-laitteille.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »