Euroopan komissio on ilmoittanut 1,8 miljardin euron sakoista Applelle unionin kilpailulainsäädännön rikkomisesta App Store -sovelluskauppansa ehdoilla.
Sakkojen tulo oli tiedossa etukäteen, mutta lopulta sakot ovat paljon ennakoitua suuremmat. Vielä helmikuussa Applen raportoitiin olevan saamassa noin 500 miljoonan euron sakot, kun määrä on lopulta yli kolminkertainen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Asiaa ei ole missään nimessä käsitelty vielä loppuun, sillä Apple on jo kertonut tulevansa valittamaan päätöksestä. Oikeustaisto tullee kestämään vuosia.
Taustalla asiassa on pitkä prosessi. Komissio aloitti kesällä 2020 virallisen kilpailututkintansa Applen toiminnasta liittyen sekä App Store -sovelluskaupan että Apple Pay -maksupalvelun käytäntöihin. Jo ennen sitä komissio oli alustavasti tutkinut Applea ja sen toimintaa. Applen kanssa kilpaileva musiikki- ja pocast-palvelu Spotify valitti Applen toiminnasta komissiolle maaliskuussa 2019.
Tunnetulla tavalla Apple on tähän asti ottanut itselleen 30 prosentin komission App Storen kautta tehdyistä ostoksista, lukuun ottamatta pieniä sovelluskehittäjiä tai yli vuoden jatkuneita tilauksia, joissa osuus on laskettu 15 prosenttiin – eikä Apple ole sallinut sovellusten kertoa muista App Storen ulkopuolisista osto- tai tilausmahdollisuuksista digitaalisten sisältöjen myynnissä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Komission tutkinta App Storen osalta keskittyi lopulta juurikin kilpailuasetelmaan musiikin suoratoistopalvelujen osalta. Applella on oma Apple Music -palvelunsa, joka on Spotifyn merkittävin kilpailija. Komissio kavensi tutkintaansa vuonna 2023 ja jätti App Storen sovellusten sisäisten ostojen laajemman rajoittamisen tutkintansa ulkopuolelle.
Komissio näkee Applen hyödyntäneen hallitsevaa markkina-asemaansa mitä tulee sovellusten jakeluun iPhoneihin ja iPadeihin kilpailua rajoittavalla, lainvastaisella tavalla omien palvelujensa suosimiseksi, kun Applen kanssa kilpailevat suoratoistopalvelut eivät ole saaneet kertoa vaihtoehtoisista tilaustavoista sovelluksissaan. Sovellukset eivät ole saaneet kertoa esimerkiksi tilaustensa hinnoista tai tarjouksista, joita on saatavilla tehtäessä tilaus suoraan palvelun verkkosivuilta.
Sakkojen lisäksi komissio on määrännyt Applea lopettamaan edellä mainitut rajoituksensa tai ottamaan käytöstä vastaavaan lopputulokseen johtavia käytäntöjä tulevaisuudessa.
Apple on ottanut kantaa Euroopan komission päätökseen jo tiedotteessaan, jossa se kertoo tulevansa valittamaan päätöksestä.
”Päätös tehtiin huolimatta siitä, että komissio ei onnistunut löytämään uskottavia todisteita haitasta kuluttajille, ja siinä jätetään huomiotta kukoistavan, kilpailukykyisen ja nopeasti kasvavan markkinan realiteetit”, Apple toteaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Päätöksen ensisijainen puolestapuhuja – ja suurin edunsaaja – on Spotify, Tukholmassa, Ruotsissa sijaitseva yritys. Spotifylla on maailman suurin musiikin suoratoistosovellus, ja se on tavannut Euroopan komission yli 65 kertaa tämän tutkimuksen aikana”, Apple toteaa.
”Tätä nykyä Spotifylla on 56 prosentin osuus Euroopan musiikin suoratoistomarkkinoista – yli kaksinkertainen lähimmän kilpailijan markkinaosuuteen verrattuna – eikä se maksa Applelle mitään palveluista, jotka ovat tehneet siitä yhden maailman tunnetuimmista brändeistä. Suuri osa heidän menestyksestään johtuu App Storesta sekä kaikista työkaluista ja teknologiasta, joita Spotify käyttää sovellusten rakentamiseen, päivittämiseen ja jakamiseen Applen käyttäjien kanssa ympäri maailmaa”, Apple jatkaa.
Applen mukaan Spotifyn markkinaosuus musiikin suoratoistoapalveluissa on korkeampi iOS:llä kuin Androidilla. Apple esittää, että markkina on kovasti kilpailtu – ja Spotify markkinajohtaja. ”Yritykset, kuten Google, Amazon, Deezer, SoundCloud ja Apple, kilpailevat asiakkaista päivittäin – mutta Spotify on huipulla”, Apple toteaa.
Euroopan komissio on kuitenkin tehnyt päätöksensä sillä perusteella, kuinka Apple on sen näkemyksen mukaan omalla alustallaan rajoittanut Spotifyn toimintamahdollisuuksia kieltämällä kertomasta asiakkaille muista tilaustavoista tai pitämästä yhteyttä asiakkaisiin.
”Tämä on laitonta. Ja se on vaikuttanut miljooniin eurooppalaisiin kuluttajiin, jotka eivät voineet tehdä vapaata valintaa siitä, missä, miten ja millä hinnalla he ostavat musiikin suoratoistotilauksia”, kommentoi Euroopan digitaalisesta valmiudesta vastaava komission varapuheenjohtaja Margrethe Vestager.
”Lopputuloksena miljoonat eurooppalaiset musiikin suoratoistokäyttäjät jäivät epätietoisuuteen kaikista käytettävissä olevista vaihtoehdoista. Applen ohjaamisen estävät säännöt saivat myös kuluttajat maksamaan enemmän tällaisista palveluista, koska kehittäjille määrättiin korkea palkkio, joka siirrettiin kuluttajille”, toteaa Vestager myös.
Apple sai nyt ensi kerran sakkoja Euroopan komissiolta. Aiemmin muista teknologiayhtiöistä Google on saanut Euroopan komissiolta yhteensä noin 8 miljardin sakot kilpailun rajoittamisesta usealla eri tavalla. Google on valittanut sakoistaan oikeuteen.
Komission toisessa kesken olevassa Apple-tutkinnassa on keskitytty Apple Pay -maksupalveluun ja siihen, ettei Apple ole avannut iPhonen NFC-lähiyhteyttä muille maksutavoille. Joulukuussa 2023 Apple esitti avaavansa NFC:n myös muille mobiilimaksupalveluille, eikä Apple Pay -tutkinnan osalta sakoista ole vielä tietoa. Komissio on pyytänyt kilpailijoilta kommentteja Applen esittämiin muutoksiin.
Jatkossa tilannetta muuttaa merkittävästi 7. maaliskuuta alkaen uusia vaatimuksia asettava Euroopan unionin digimarkkinasäädös. Apple julkisti 25. tammikuuta muutokset, joita se tekee iOS:n, App Storen ja Safarin osalta muuttaakseen tuotteensa digimarkkinasäädöksen mukaisiksi.
Applen esittelemät muutokset eivät kuitenkaan ole tyydyttäneet vuosien ajan sovelluskaupan käytännöistä Applea kritisoineita tahoja, joihin lukeutuvat etunenässä Spotify sekä esimerkiksi eri sovelluskehittäjien yhteenliittymä Coalition for App Fairness. Spotify ja kumppanit ovat kirjelmöineet EU-komissaareille vaatien niitä puuttumaan Applen puutteelliseen mukautumiseen digimarkkinasäädökseen.
Applen esittelemissä muutoksissa EU-alueelle se sallii jatkossa iPhonessa vaihtoehtoiset sovelluskaupat vapauttaen näin sovellusten jakelun, minkä lisäksi Applen omassa App Storessakin jaettavat sovellukset voivat jatkossa hyödyntää muita maksutapoja kuin Applen digitaalisen sisällön myyntiin, vapauttaen maksutavan valinnan.
Jos kehittäjä haluaa tuoda iPhone-sovelluksensa saataville vaihtoehtoisesta sovelluskaupasta tai hyödyntää muita maksutapoja sovelluksessaan digitaalisen sisällön myyntiin, tulee kehittäjän kuitenkin hyväksyä Applen uudet EU-alueen liiketoiminnalliset ehdot, jotka alentavat prosenttikomissiota App Storessa, mutta tuovat samalla uuden Core Technology Fee -maksun. Uudet ehdot valinneiden kehittäjien tulee maksaa sovelluksensa miljoonan ilmaisen asennuksen vuotuisen rajan ylityttyä Applelle 0,50 euron maksu jokaisesta vuotuisesta sovelluksen ensimmäisestä asennuksesta käyttäjätiliä kohden. Asennuksiksi lasketaan myös päivitykset.
Euroopan unionin kanta Applen digimarkkinasäädöksen myötä tekemiin muutoksiin alkaa selvitä vasta muutosten toteuttamisen jälkeen.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »