Apple on yllättäen ilmoittanut tuovansa laitteisiinsa tuen uuden aikakauden RCS-viesteille (Rich Communication Services).
Applen mukaan myöhemmin ensi vuoden aikana julkaistava päivitys tuo tuen RCS-standardille, jota Android-puhelimet ovat tukeneet jo pitkään.
Google on yrittänyt vuosien ajan eri tavoin anelemalla ja painostamalla – muun muassa laajamittaisilla mainoskampanjoilla – saada myös Applen ottamaan RCS-viestit käyttöön. Myös Samsung on hoputtanut Applea tukemaan RCS-viestejä. Nyt Apple on yllättäen lopulta taipunut näihin vaatimuksiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Googlen ja Samsungin vaatimusten sijaan Apple toteuttaa muutoksen todennäköisesti lainsäädännöllisistä syistä, tai laajemmin lainsäätäjiä ja viranomaisia lepytelläkseen.
Suomalaisesta näkökulmasta Applen RCS-tuki ei ole kovin merkittävä asia, sillä täällä viestintä on siirtynyt WhatsAppiin ja muihin palveluihin. Yhdysvalloissa Applen laitteiden välisillä iMessage-viesteillä on ollut kuitenkin vahva asema viestinnässä iPhonen suuremman markkinaosuuden ansiosta. Jatkossa Applen RCS-tuen myötä Android- ja iPhone-puhelinten välillä esiasennetuilla viestisovelluksilla viestit liikkuvat nykyaikaisten ominaisuuksien, kuten lukukuittausten, korkealaatuisempien kuvien ja videoiden, kera.
Suomessa RCS-viestejä ei ole toistaiseksi lainkaan kuluttajien viestintäkäytössä. Vasta lokakuussa Elisa kertoi tuovansa RCS-viestiteknologian käyttöön yritysasiakkaille tekstiviestimarkkinoinnin kehittämiseksi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Myöhemmin ensi vuonna lisäämme tuen RCS Universal Profile -standardille, joka on GSM Associationin tällä hetkellä julkaisema standardi. Uskomme, että RCS Universal Profile tarjoaa paremman yhteensopivuuskokemuksen SMS- tai MMS-multimediaviesteihin verrattuna. Tämä tulee toimimaan iMessagen rinnalle, ja se on jatkossakin paras ja turvallisin viestintäkokemus Applen käyttäjille”, Apple on todennut.
Apple tulee mahdollistamaan RCS-viestien kautta myös sijainnin jakamisen. Apple kertoo myös työskentelevänsä operaattoreiden GSMA-järjestön jäsenten kanssa RCS-protokollan jatkokehittämiseksi.
Jatkossakin iPhonet tukevat edelleen myös perinteisiä SMS- ja MMS-multimediaviestejä.
Applen mukaan iMessage on RCS-teknologiaa turvallisempi ja yksityisempi viestintätapa, sillä sen palvelussa on käytössä päästä päähän -salaus. Muun muassa tältä osin Apple pyrkii jatkossa vaikuttamaan RCS:n kehitykseen yksityisemmäksi.
Vielä vuonna 2022 Applella jopa lähinnä naureskeltiin RCS:lle. Toimitusjohtaja Tim Cook vastasi asiasta kysyttäessä, ettei Apple ollut kuullut käyttäjien pyytävän Applelta RCS-tukea ja ehdotti kysyjälle iPhonen ostamista äidilleen paremman viestintäkokemuksen saavuttamiseksi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Mahdollisesti taustalla Applen lämpenemisessä RCS:lle on Euroopan unionin lainsäädäntö. EU:n digimarkkinasäädös on muodostanut uhan, että Applen tulisi avata iMessage-palvelunsa yhteensopivaksi muiden palvelujen kanssa, vaikka Apple on tätä vastaan näkökohtiaan esittänytkin.
Sinällään RCS-tuki ei tee Applen iMessagesta yhteensopivaa muiden palvelujen kanssa, ja on epäselvää, mikä sen vaikutus lopulta EU:n vaatimusten suhteen on.
Keväästä 2024 alkaen sovellettavan EU:n digimarkkinasäädöksen odotetaan tuovan iPhoneen myös muita merkittäviä muutoksia, sillä Applen on avattava laitteensa myös muille sovelluskaupoille ja sovellusten vapaalle asentamiselle. Raportoidusti Apple valmistelisi tämän mahdollistavia muutoksia julkaistavaksi ensi vuoden puolella, mutta virallisesti Apple ei ole vielä yksityiskohdista kertonut.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »