Keskusteluhuoneita musiikin ystäville tarjonneen Spotify Liven taru on tulossa päätökseensä. Sovellus ehti olla käytössä vain vuoden päivät.
Spotify osti vuonna 2021 Locker Room -nimisen sovelluksen, josta se teki nopeasti Greenroomin. Noin vuosi sitten Greenroomista tuli Spotify Live, jolla suoratoistopalvelu pyrki haastamaan korona-aikana hitiksi nousseen Clubhousen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Spotify Livessä tuottajat ovat vajaan vuoden ajan voineet järjestää reaaliaikaisia, äänipohjaisia keskustelutilaisuuksia esimerkiksi eri musiikkilajien ystäville. Nyt palvelu on kuitenkin määrä ajaa alas.
”Kokeiltuamme aikamme ja tutkittuamme, kuinka Spotify-käyttäjät suhtautuvat live-ääneen, olemme päättäneet lakkauttaa Spotify Liven”, Spotifyn tiedottaja vahvisti Music Ally -sivustolle.
Samalla suoratoistopalvelu kuitenkin täsmensi näkevänsä yhä mahdollisuuksia tuottajia ja kuuntelijoita yhteen tuovissa ratkaisuissa, ja äänikeskusteluihin perustuvia ominaisuuksia saatetaankin nähdä Spotifyssa myös myöhemmin. Varsinaisia suunnitelmia yhtiöllä ei kuitenkaan vaikuttaisi tällä hetkellä olevan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Näillä näkymin kaikki nauhoitetut Spotify Live -esitykset säilyvät Spotifyssa myös alasajon jälkeen. Toistaiseksi on epäselvää, milloin Spotify Live tarkalleen ottaen suljetaan, mutta kauaa palvelun toiminta tuskin enää jatkuu.
Mainos: Yli 1 500 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »