Google pyrkii kääntämään jokaisen kiven ja korren kuluja karsiakseen. Jopa teipin käyttöä on määrä säännöstellä, CNBC kertoo.
Monien muiden teknologiayhtiöiden ohella myös Google on joutunut tänä vuonna turvautumaan suuriin irtisanomisiin kuluja karsiakseen. Hakukonejätti vaikuttaa olevan todella tiukilla, sillä säästöjä haetaan jopa nitojien ja teippirullien kaltaisista perustarvikkeista.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Google valmistelee kampanjaa, jossa ”työntekijäpalveluita pyritään keventämään”. Hankkeen on määrä kestää vuosia, ja vaikutukset tuntuvat muun muassa hyvinvointipalveluissa ja tarvikkeistossa, Googlen talousjohtaja Ruth Porat kirjoittaa koko henkilöstölle suunnatussa tiedotteessa.
Muun muassa henkilöstön ryhmäliikuntatunteja karsitaan ja tietokoneiden päivityssykliä pidennetään. Säästöjä haetaan jopa nitojien ja teipin kaltaisista toimistotarvikkeista, joita mitä ilmeisimmin ei enää ole saatavilla loputtomasti.
Kuluvan vuoden aikana Google pyrkii ”kestäviin säästötoimiin ketteryyden ja tehokkuuden parantamiseksi”, Porat kirjoittaa, jatkaen, että kaikki osastot ovat mukana talkoissa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tammikuussa Google aloitti jopa 12 000 työntekijän vähentämiseen tähtäävät neuvottelut, ja säästökuurille ei näy loppua. Sama tahti jatkuu vielä vuosia, mikäli talousjohtajan tiedotteeseen on uskominen.
Niin ikään hakukonealalla kilpaileva Yahoo kertoi aiemmin irtisanovansa yli viidenneksen työvoimastaan. Facebook-yhtiö Meta taas joutui maaliskuussa turvautumaan jo toiseen valtavaan irtisanomisaaltoon, ja yleisesti vaikea taloustilanne iskeekin kovaa myös teknologia-alaan. Googlella teipistäkin saattaa lähikuukausina tulla ylellisyystarvike.
Mainos: Yli 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »