Image Image Image Image Image Image Image Image Image Image

Telian yt-neuvottelut päätökseen: toimistotyö Hämeenlinnassa ja Kuopiossa loppuu – 65 työtehtävää päättyy mutta uusiakin avautuu

(Mainos: Lataa nyt ilmainen e-kirja tai äänikirja Elisa Kirjasta. Valitse oma kirjasi hintaan 0 € tästä!)

Telia kyltti.Telia Finlandin lokakuussa käynnistyneet yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen.

Päätetyt muutokset johtavat noin 65 tehtävän päättymiseen.

Telia kuitenkin arvioi, että lopullinen päättyvien tehtävien määrä jää pienemmäksi uudelleenorganisoinnin myötä tarjottavien ja avattavien uusien tehtävien myötä. Nämä täytetään ensisijaisesti sisäisillä rekrytoinneilla.

Muutosten myötä Telian Hämeenlinnassa ja Kuopiossa sijaitsevat toimistotehtävät lakkaavat. Suurimmalle osalle tehtävien haltijoista tarjotaan tehtävää toiselta paikkakunnalta. Telian myyntipisteet jatkavat näissä kaupungeissa, samoin kuin tytäryhtiö Data-Info Kuopiossa.

Neuvottelujen piirissä oli yhteensä noin 700 tehtävää. Neuvottelujen käynnistyessä arvioitiin enimmillään 110 tehtävän päättyvän, mutta tätä määrää on pystytty pienentämään.

Telialla oli vuoden 2016 lopussa 3 300 työntekijää Suomessa.

Telian mukaan muutoksilla tavoitellaan entistä selkeämmin johdettavaa ja tehokkaampaa toimintamallia muun muassa tuotehallinnassa ja kehityksessä, markkinoinnissa sekä asiakaspalveluyksikön tukitoiminnoissa. Myös yritysliiketoiminnasta vastaavaa yksikköä organisoidaan uudelleen. Uudistuksissa on kyse ennen kaikkea tehtävien siirroista ja uusien yksiköiden rakentamisesta.

(Mainos: Moi Mobiililta 100 megabitin 4G-liittymä vain 6 €/kk tai rajattomalla datasiirrolla 18 €/kk! Tutustu ja tilaa edullinen Moi-liittymä nyt tästä!)

 

Seuraa Mobiili.fitä

Mainos: Nopea 4G-liittymä puhelimeen vain 6 € / kk. Lue kokemuksia Moi Mobiilista

Kommentoi

Kommentit

  1. Hendriks

    Toivottavasti työpaikat siirtyvät pk-seudulle, 👍.

    • Hendriks

      Toivottavasti minä siirryyn Kiinaan, 👍.

Tuoreimmat jutut