LG on tänään esitellyt yhtiön uusimman huippuluokan älypuhelimen. Uutuus on nimeltään G4, ja se seuraa selvästi edeltäjänsä G3:n jalanjäljissä, mutta kuitenkin kaikin puolin uudistuneena.
Laitteesta saatiin jo etukäteen selville varsin paljon, osittain vuotoina sekä myös LG:n hyvissä ajoin aloitetun markkinoinnin ansiosta. Ulkoasultaan laite on tuttua LG:tä, mutta erikoisuutena on takakannen pintamateriaaliksi tarjolla oleva nahka, jota nähtiin jo etukäteen LG:n teaser-kuvissa sekä vuotokuvissa. LG:n mobiiliyksikön johtaja Juno Chon mukaan G4:n tarkoitus on erottua toinen toistaan muistuttavista älypuhelimista ja kylmien speksien sijaan tarjota paremmin vastinetta käyttäjien tarpeisiin.
LG G4 on muodoltaan hieman kaareutuva, mutta ei kuitenkaan yhtä vahvasti kuin yhtiön G Flex 2 -malli. Kaarevan muodon sanotaan parantavan puhelimen rakenteen kestävyyttä. Laitteesta ei ole myöskään haluttu tehdä liian ohutta, vaan käyttäjien on arveltu arvostavan enemmän hyvää akkukestoa ja vaihdettavissa olevaa akkua. Lisäksi huolella kehitetyn nahkaverhouksen ja muotoilun ansiosta laitteen on määrä istua käteen erinomaisesti.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Pääpiirteittäin uutuuden ominaisuudet ovat seuraavanlaiset:
- 5,5 tuuman IPS Quantum -kosketusnäyttö, 2560 x 1440 pikseliä
- Kuusiytiminen ja 64-bittinen Qualcommin Snapdragon 808 -järjestelmäpiiri
- Sisäänrakennettuihin antureihin perustuva navigoinnin tuki
- Kolme gigatavua RAM-muistia ja 32 gigatavua tallennustilaa, muistikorttipaikka
- Android 5.1 Lollipop LG:n omalla UX 4.0 -käyttöliittymällä
- Kahdeksan megapikselin etukamera
- Optisella kuvanvakaimella ja valovoimaisella f/1.8 aukkosuhteella varustettu takakamera
- 4K-videokuvaus
- 3000 milliampeeritunnin akku, käyttäjän vaihdettavissa
- Yli yhden päivän akkukesto yhdellä latauksella
- 148,9 x 76,2 x 6,3-9,8 millimetriä, 155 grammaa
Kuten etukäteen saatiin jo selville, laite ei käytä Qualcommin tehokkainta 810 -järjestelmäpiiriä. Sen sijaan LG päätyi käyttämään vähemmän virtaa kuluttavaa 808 -piiriä. Eräs Qualcommin mainostama erikoisuus laitteella on mahdollisuus käyttää laitteen sisäänrakennettuja antureita tukemaan navigointia. Näin laitteella voi määrittää sijainnin sisätiloissa entistä paremmin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kameraominaisuuksille annettiin julkistustilaisuudessa ja jo etukäteen paljon painoarvoa. G4:n kamera tarjoaa muun muassa nopean laser-tarkennuksen sekä mahdollisuuden säätää valotusta, valkotasapainoa ja ISO-lukua manuaalisesti. Lisäksi kamerasovelluksen ilmoitetaan käynnistyvän vain 0,6 sekunnissa kaksoispainamalla takakameran alle sijoitettua painiketta. Valoa kuviin tallennetaan aiempaa isomman aukon lisäksi myös aiempaa isommalla kennolla. Kennon koko G4:ssä on 1/2,6 tuumaa. Takakamera on myös varustettu LG:n toisen sukupolven optisella kuvanvakaimella, joka liikkuu kolmeen eri suuntaan. Lisäksi takakamera on varustettu värispektrianturilla, joka auttaa kameraa säätämään valkotasapainoa ja värilämpöä. LG:n mukaan G4 on ensimmäinen kyseisellä toiminnolla varustettu älypuhelin. Kamera mahdollistaa myös RAW-kuvien ottamisen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Näyttö on LG:n itse kehittelemää IPS Quantum -tyyppiä, jolle LG lupaa 20 prosenttia paremman väritoiston, 25 prosenttia enemmän kirkkautta ja 50 prosenttia enemmän kontrastia kuin perinteisellä IPS-näytöllä. Kontrastisuhteeksi ilmoitetaan 1500:1. Erikoisuutena on myös näytön käyttömuisti, jonka turvin laite voi laittaa suorittimen nukkumaan, kun näytöllä näytetään liikkumatonta kuvaa. Tämä auttaa laitteen virransäästössä.
Käyttöjärjestelmä G4:ssä pohjautuu Android Lollipopiin. Käyttöliittymä on LG:n oma, ”ihmiskeskeiseksi” mainostettu UX 4.0, ja se on kehitetty läheisessä yhteistyössä Googlen kanssa, eikä sisällä erityisen paljoa niin sanottua bloatwarea. LG on pyrkinyt pitämään laitteen käytettävyydeltään selkeänä ja kevyesti toimivana. Laitteen on määrä olla yksinkertainen, mutta käyttäjän mukaan määriteltävä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »