Mistä vuoden 2013 kuudes viikko voitaisiin muistaa? Kenties vaikkapa ärsyttävän, nopeasti levinneen Flappy Bird -lintupelin ratsastuksesta huikeaksi sensaatioksi – ja tarinan oudosta päätöksestä kehittäjän ilmoittaessa pelin vetämisestä pois tarjolta.
Vakavampien uutisten osalta viikolla saatiin päätökseen kaksi pitkään käytyä peliä – Microsoft päätti vihdoin uudesta pomostaan ja HTC taipui viimein maksamaan Nokialle korvauksia patenteista.
Viikon aikana tarjosimme myös ensikokemukset LG:n alkavalla viikolla Suomessa myyntiin saapuvasta G Flex -älypuhelimesta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Alla käymme totuttuun tapaan läpi viikon merkittävimmät tapahtumat varustettuna linkeillä aiempiin juttuihimme aiheista viikon varrelta.
Flappy Birdin nousu pelisensaatioksi… ja sitten se hävisi
Flappy Bird tuli, voitti ja myös lähti jo menemään. Alkuvuoden aikana nopeasti suosiotaan kasvattanut, mutta viimeisen viikon aikana lähes kuin koko maailman vallannut Flappy Bird -peli levisi ilmeisestikin korkean vaikeuskertoimen aiheuttaman ärsyttävyytensä vuoksi. Pelin vietnamilaiskehittäjällä Dong Nguyenilla kävi tuuri ja hän kertoi peliä ladatun yli 50 miljoonaa kertaa ja sen tuovan hänelle keskimäärin 50 000 dollarin mainostulot päivässä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ilmeisesti menestys ja erityisesti sen lieveilmiöt (piirittävät toimittajat, sijoittajat, asianajajat, pelaajat ja niin edelleen) olivat yksittäiselle pelikehittäjälle liikaa ja viikon lopuksi Nguyen päättikin vetää alun perin toukokuussa 2013 julkaistun pelinsä pois sovelluskaupoista.
Flappy Bird jää historiaan yhtenä oudoimmista tarinoista tällä alalla.
Flappy Birdin huikea tarina ohi? Kehittäjä vetää pelin pois tarjolta
Tästä ”mahdottomasta” lintupelistä tuli mahdottoman suuri hitti
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Ärsyttävä mutta koukuttava” Flappy Bird -peli kopioitiin Windows Phonelle
HTC taipui pulittamaan Nokialle patenteista
Nokia onnistui lopulta ajamaan taiwanilaisen HTC:n nurkkaan. Viime viikkoina ja kuukausina Nokia saavutti muun muassa Saksassa vahvoja voittoja patenttioikeudenkäynneissä. Nyt yhtiöt päättävät kaikki patenttiriitansa ja HTC alkaa maksamaan Nokialle korvauksia sen patenttien hyödyntämisestä. Tarkkoja summia ei ole ollut esillä. Seuraavana Nokian tähtäimessä ovat oletettavasti Kiinasta ja Intiasta nousevat tuoreemmat valmistajat.
Nokialle rahaa patenttisovusta – HTC taipui viimein
Microsoftille viimein uusi pomo: Satya Nadella
Viivästysten, valinnasta vetäytymisten ja pitkällisen draaman jälkeen Microsoftin hallitus päätti tällä viikolla nimetä yhtiön uudeksi pääjohtajaksi aiemmin palvelin- ja yritysratkaisuliiketoimintoja johtaneen intialaisen, 46-vuotiaan Satya Nadellan. Monet ulkopuolisista kandidaateista vetäytyivät raportoidusti kisasta pois ja Microsoftin sisäisistä kandidaateista Nadella nousi ykköseksi.
Mielenkiintoista on myös, että Microsoftin perustaja Bill Gates luopuu hallituksen puheenjohtajuudestaan. Gates kuitenkin lisää panostustaan Microsoftiin jatkossa toimiessaan perustaja ja teknologianeuvonantaja -tittelillä Nadellan apuna kolmasosan työajastaan hyväntekeväisyystyönsä ohella. Gates ja pääjohtajan paikalta nyt väistynyt Ballmer jatkavat kuitenkin yhä Microsoftin hallituksen jäseninä.
Microsoft valitsi pomonsa: ei Elop vaan Satya Nadella
Miksi Elop ei tullut valituksi? Tässä syyt
LG:n G Flex Suomeen alkavalla viikolla + ensikokemuksia
LG:n uuden G Flex -älypuhelimen myynti alkaa Suomessa virallisesti 14. helmikuuta eli ystävänpäivänä. Puhelimessa yhdistyy kaksi erikoisuutta: kaareva rakenne sekä maltillisista naarmuista itsensä korjaava takakannen pinta. Ensikokemustemme perusteella kaarevuuden eduksi jää lähinnä parempi sopivuus käteen ja käyttötuntuma suhteessa muihin kuuden tuuman kokoluokassa kilpaileviin vaihtoehtoihin. G Flexin suuri heikkous toistaiseksi lieneekin kova 800 euron hintalappu.
Laajempi arvostelu G Flexistä on luvassa myöhemmin.
Ystävänpäivä tuo 800 euron kaarevan ja naarmuista parantuvan LG G Flex -lippulaivaälypuhelimen
Ensikokemukset LG:n G Flex -älypuhelimesta: kaarevuus ei olekaan siistein ominaisuus
Facebook 10 vuoden ikään
Viikon aikana tuli kuluneeksi myös 10 vuotta sosiaalisen median jättipalvelun Facebookin perustamisesta. Tuolloin 19-vuotias Mark Zuckerberg perusti Facebookin aluksi Harvardin opiskelijoille, mutta sittemmin se on levinnyt koko maailmaan ja sillä on jo yli 1,2 miljardia aktiivista käyttäjää kuukausittain.
Tässä 10-vuotiaan Facebookin 10 tärkeää hetkeä
iPhone 5s oli alkuvuoden älypuhelinkunkku Suomessa
Kuukauden vaihtuminen helmikuun puolelle tarkoitti jälleen myös suomalaisoperaattoreiden paljastavan tammikuun listansa myydyimmistä puhelimista. Tammikuussa listoilla juhli Applen ykkösmalli iPhone 5s, joka nappasi hattutempun ollen ykkönen niin DNA:n, Elisan kuin Sonerankin myynnissä.
Viikolla kuultiin tilastotietoja myös viime vuoden puhelin- ja tablettikokonaismyynnistä. Viime vuoden tähtikasvaja laitekategoriana oli tabletit, joiden kappalemääräinen myynti nousi Suomessa 144 prosentilla edellisvuoteen nähden.
Myydyin puhelin Suomessa: iPhone 5s:lle alkuvuoden hattutemppu
Tablettimyynti hurjana Suomessa: kasvua 144 %
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »