Nokian ylimääräinen yhtiökokous päätti tänään Microsoftin kanssa solmitun yritysjärjestelyn hyväksymisestä. Puhelinliiketoiminta patenttilisenssien kera siirtyy Microsoftille aiemmin tiedotetun mukaisesti 5,44 miljardin euron kauppahinnalla, näillä näkymin viranomaishyväksyntöjen jälkeen vuoden 2014 alkupuolella.
Suurta draamaa kokous ei tuloksen kannalta tarjonnut, sillä se oli käytännössä täysin selvä jo ennakkoon.
Ennen varsinaisen yhtiökokouksen alkua osakkeenomistajille tarjottiin buffet-pöydistä lohipiirasta ja pinaatti-juusto -quischea, puolukkamousseleivoksia, pullaa ja wienereitä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Paikalle oli rekisteröitynyt noin 5 000 osakkeenomistajaa tai heidän edustajaansa.
Kokouksen alkumuodollisuuksien jälkeen Nokia-johto piti omat esityksensä. Nokian hallituksen puheenjohtaja ja väliaikainen pääjohtaja Risto Siilasmaa kävi läpi vetämiensä Microsoft-neuvottelujen kulun ja taustoitti syitä kaupan taustalla ja Nokian tulevaisuutta. Nokia Solutions and Networksin ja HEREn johtajat Rajeev Suri ja Michael Halbherr esittelivät vetämänsä bisnekset. Nokian talousjohtaja ja väliaikainen toimitusjohtaja Timo Ihamuotila puhui taloudellisten näkökulmien lisäksi Nokian patenttisalkusta sekä tulevasta teknologiakehityksestä.
Kokouksen pisin ja puuduttavin osuus oli osakkeenomistajien kyselymaraton, joka kesti useamman tunnin. Useiden osakkeenomistajien kysymysten aikana kuultiin jopa muutamia melko fiksujakin kysymyksiä, mutta suurimmaksi osaksi kysymykset eivät joko liittyneet lainkaan aiheeseen eli liiketoiminnan myyntipäätökseen, edustivat yleistä muistelua ilman kysymystä tai olivat saman vanhan huutelun toistelua esimerkiksi Stephen Elopin rooliin ja palkkioihin liittyen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Risto Siilasmaa seisoi yksin lavalla ja vastasi kärsivällisesti osakkeenomistajien kysymyksiin rauhallisesti, ymmärtävästi ja myötätuntoisesti. Siilasmaalla ei vaikuttanut olevan kiire minnekään, vaan välillä hänen vastauksensa polveilivat pitkästikin.
Muun muassa nämä asiat nousivat esille osakkeenomistajien kysymyksissä:
- Jo ennen varsinaista kyselyosuutta, heti yhtiökokouksen alettua ja sille puheenjohtajaa valittaessa, huudettiin yleisöstä ehdotukseksi Anssi Vanjokea, joka oli Elopin kanssa vaihtoehtona Nokian toimitusjohtajaksi vuonna 2010. Aiemmin kaikki Nokiansa myynyt Vanjoki ei kuitenkaan ollut paikalla ja huutelu kuivui näin kasaan.
- Nokian Microsoftilta ottama vaihtovelkakirjalaina herätti tunteita. Osakkeenomistaja oli kiivastunut ja tuohtunut sopimuksesta, jonka hän näki tarjoavan Microsoftille avaimet vaa’ankieliasemaan Nokiassa ja rahan olleen kallista. Siilasmaa totesi napakasti, että osakkeenomistaja oli ymmärtänyt asian väärin ja jos ja kun Microsoft-kauppa hyväksytään, poistuvat vaihtovelkakirjalainat osaksi kauppasummaa.
- Osakkeenomistaja tiedusteli myös, onko Nokian hallitusta painostettu Stephen Elopin valintaan yhtiön johtoon. Kysyjä linkitti asian Rauma-Repolan historiaan ja Yhdysvaltain tiedusteluorganisaation CIA:n painostukseen. Siilasmaa kiisti puheet painostuksesta.
- Yksi osakkeenomistaja kysyi Nokian taseeseen kirjatusta liikearvosta liittyen HERE- eli karttaliiketoimintaan. Siilasmaan mukaan arvot ovat nyt kohdallaan suoritetun tarkastelun perusteella. Taseessa HEREn liikearvoksi on nyt kirjattu 3,2 miljardia euroa. Nokian karttajohtaja totesi aiemmin kokouksessa Nokiasta tulevan nyt karttapalveluiden Sveitsi eli riippumaton toimija. Kysyjä arveli HEREn korkean arvostuksen kertovan HEREssä kyseessä olevan ennemmin Himalajan kuin Sveitsin.
- Oudoin ja heikoin vastaus Siilasmaalta saatiin, kun osakkeenomistaja kysyi Stephen Elopin kesällä Wall Street Journalille antamasta haastattelusta, jossa Elop totesi ettei näe järkeä puhelinliiketoiminnan myynnissä Nokian jo neuvotellessa asiasta Microsoftin kanssa. Sekä Siilasmaa että Elop väittivät etteivät muista kyseistä haastattelua.
- Yhdessä kysymyksessä siteerattiin Tuntematonta sotilasta: ”En minä syyllisiä kaipaa, minä kaipaan Lahtista ja konekivääriä.” Elop oli kysyjän mukaan ”ainakin kolmen A:n floppi”.
- ”Yllättäen” myös kestoaihe eli Elopin palava öljylautta -vertaus muistiossa sekä Symbianin haukkuminen nousivat esiin. Siilasmaan mukaan hänellä ei kuitenkaan ole mitään syytä epäillä Elopin lojaaliutta.
- Kokouksen loppupuolella kiihkeä osakkeenomistaja esitti, että kauppasummaa pitäisi nostaa 10 miljardilla eurolla eli 5,44 miljardista 15,44 miljardiin. Hän vaati asiasta myös äänestettävän.
- Kauppaa pidettiin myös yrityskaappauksena. Sama kysyjä vaati myös koko kaupan hylkäämistä yhtiökokouksessa.
Lopputuloksena kaupasta äänestettiin myös itse yhtiökokouksessa ennakkoon annettujen äänien jatkoksi. Lopputuloksena noin 99,5 prosenttia annetuista äänistä oli Nokian hallituksen ehdotuksen kannalla eli tuki myyntiä Microsoftille 5,44 miljardilla eurolla.
Suuri osa paikalle tulleista osakkeenomistaja poistui kokouksesta jo ennen äänestämistä pitkään jatkuneen puuduttuvan heikkoja kysymyksiä tarjonneen kyselyosion aikana.
Kaiken kaikkiaan Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa oli tänään todella vakuuttava. Rauhallisen itsevarmasti esiintynyt Siilasmaa kesti osakkeenomistajien enimmäkseen turhat kysymykset ja vielä turhemmat jaarittelut hyvin. Nokian hallituksen puheenjohtajalle maksetaan korvauksena 440 000 euroa vuodessa. Ainakin tämän päivän osalta Siilasmaa todellakin ansionsa on myös kovan puhteen myötä ansainnut.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »