Microsoftin Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmällä varustettujen puhelinten ja erityisesti Nokian Lumia 920:n myynnistä on kuultu paljon positiivisia merkkejä viimeisen puolentoista kuukauden ajalta. Nyt kuitenkin ainakin yksi analyytikko toimii vastarannan kiiskenä ja toteaa, että arviot Lumia 920 -myynnistä ovat olleet yltiömäisen optimistisia.
Pacific Crest -yhtiön analyytikko James Faucette julkaisi tänään raportin, josta kertoo muun muassa BGR-sivusto.
”Uskomme, että viimeaikaisen nousun (Nokian) osakekurssissa saattaa olla aiheuttanut alustava tulkinta Lumia-myynnin kommentoinnista, joka on mielestämme yltiömäisen optimistinen”, Faucette kirjoittaa raportissaan. ”Aiemmin marraskuun puolivälissä Bloomberg kertoi, että nousu Nokian osakkeissa aiheutui raporteista, joiden mukaan Lumia 920:n kysyntä oli vahvaa Sakssassa. Vaikka tämä saattaa olla ollut tilanne muutaman tuhannen ensimmäisen kappaleen kohdalla, tarkistuksemme kertovat, että myyjät Saksassa sanovat vasta nyt alkavansa vastaanottaa Lumia 920 -laitteita normaalien myyntikanavien kautta, ja vastaanotetut määrät ovat yhä erittäin pieniä.”
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Uskomme, että on olemassa kasautunutta alkukysyntää, joka johtaa myymälöiden myyvän ensimmäiset toimituksensa loppuun muutamissa päivässä. Kuitenkin, uskomme tämän johtuvan enemmän alhaisista toimitusmääristä kuin yllättävän korkeasta kysynnästä. Uskomme, että hieman samanlainen tilanne on (Yhdysvalloissa) menossa AT&T-operaattorin ja Lumia 920:n kanssa. Perustuen tarjolla olevaan varastoon, AT&T myy vain noin 10 000 – 15 000 Lumia 920 -laitetta viikossa tällä hetkellä. Uskomme, että myymälät pystyvät myymään tarjolla olevat toimitukset muutamassa päivässä; kuitenkin myymälät saavat vain muutamia kerrallaan.”
Negatiivisia kommentteja James Faucette ryydittää hyvin matalalla ennusteella Nokian Windows Phone -myynnistä. Hän ennustaa kuluvan neljänneksen uudella Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmällä varustettujen Nokian kaikkien laitteiden toimitusmääräksi vain yhtä miljoonaa ja todelliseksi loppuasiakkaille myynniksi vain 500 000 puhelinta.
Faucetten arviot ovat todella pessimistisiä yleisiinkin arvioihin sekä moniin muihin tiedonmurusiin, kuten eilen kertomiimme Facebookin perusteella johdettuihin lukuihin, verrattuna.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Pistettä sekalaisille puheille uusien Lumioiden menestyksestä saataneen odottaa aina 24. tammikuuta asti. Tuolloin Nokia paljastaa vuoden 2012 viimeisen neljänneksen osavuosikatsauksensa sekä koko vuoden tuloksensa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »