Oulun yliopisto
Oulun yliopistossa saavutettiin merkittäviä tuloksia 6G RF -elektroniikassa
Oulun yliopisto kertoo uraauurtavan tuloksen saavuttamisessa 6G-teknologian kehityksessä onnistuneesti toteutetulla radiovastaanottimen etupäällä, joka toimii jopa 300 gigahertsin taajuudella.
Diplomi-insinööri Sumit Singh on väitöstutkimuksessaan kehittänyt … Lue lisää
Nokian järjestelmäpiirien tuotekehityksen johtaja Veijo Kontas sai kunniatohtorin arvonimen Oulun yliopistosta
Nokian järjestelmäpiirien tuotekehityksen johtaja Veijo Kontas on saanut kunniatohtorin arvonimen Oulun yliopistolta. Kyseessä on korkein kunnianosotius, jonka yliopisto voi myöntää akateemisen maailman ulkopuoliselle henkilölle.
Levillä järjestetään tällä viikolla suuri 6G-verkkotapahtuma – kokoaa yhteen lähes 700 tutkijaa ja yritysten edustajaa ympäri maailmaa
Oulun yliopiston johtama 6G Flagship -ohjelma järjestää tällä viikolla Levillä suuren tutkijoiden ja yritysten edustajien tulevaisuuden tietoliikenneteknologiaa käsittelevän tapahtuman.
Tapahtumaan osallistuu lähes 700 tutkijaa … Lue lisää
Suomeen kaksi Naton uutta teknologioiden testikeskusta – Ouluun 6G-testikeskus
Naton DIANA-johtokunta on hyväksynyt Suomen esityksen kahden testikeskuksen ja yrityskiihdyttämön perustamisesta Suomeen. Tämän myötä Ouluun tulee uusi 6G-teknologian testikeskus.
Puolustusministeriö toimii hankkeen kansallisena vastuuviranomaisena, … Lue lisää
Oulun yliopiston professorille ja 6G-tutkimuksen johtajalle Matti Latva-aholle merkittävä IEEE Fellow -arvonimi
Oulun yliopiston professori Matti Latva-aho on saanut merkittävän kansainvälisen huomionosoituksen. Maailman johtava teknologiaa edistävä ammatillinen järjestö IEEE on myöntänyt professorille IEEE Fellow -arvonimen tämän … Lue lisää
Oulun yliopiston uudessa projektissa tutkitaan 6G-teknologiaa ja autonomisia autoja
Oulun yliopistossa on tehty jo vuosien ajan tutkimustyötä 6G-verkkoja silmällä pitäen. Yliopisto johtaa Suomen 6G Flagship -tutkimusohjelmaa.
Nyt Oulun yliopisto on kertonut uudesta 6G-tutkimukseen … Lue lisää
Yliopistot ja Nokia suunnittelevat yhteisen järjestelmäpiirisuunnitteluun keskittyvän huippukeskuksen perustamista Suomeen
Tampereen yliopisto, Oulun yliopisto, Aalto-yliopisto ja Nokia suunnittelevat yhteisen järjestelmäpiirisuunnitteluun keskittyvän huippukeskuksen perustamista. Keskus olisi osa vireillä olevaa kansallista Siruja Suomesta –ohjelmaa.
Viime vuonna … Lue lisää
Oulun yliopisto sai kaksi uutta 6G-professuuria yrityslahjoituksena
Oulun yliopisto on avannut kaksi uutta järjestelmäpiiriteknologioiden professuuria yhdessä kolmen Oulussakin toimivan tieto- ja viestintäteknologia-alan yrityksen tuella.
Viisivuotiset professuurit on suunnattu järjestelmäpiirien (System on … Lue lisää
Nokia johtaa teollista yhteistyöprojektia – RF Sampo -hanke vahvistaa Suomen kilpailukykyä radioteknologioissa
Nokian johtama ja Oulun yliopiston koordinoima suurten teollisten ja akateemisten sidosryhmien konsortio on aloittanut merkittävän projektin, jonka tavoitteena on nopeuttaa RF- ja antenniteknologioiden … Lue lisää
Energiakeräämisen tutkimukseen 1,5 miljoonan euron rahoitus Oulun yliopiston tutkijalle – tarkoituksena luoda täysin uusi sähköä tuottava materiaali
Oulun yliopiston apulaisprofessori Yang Bai on saanut 1,5 miljoonaa euroa rahoitusta tutkimushankkeelleen Euroopan tutkimusneuvostolta osana ERC Starting Grant -rahoitusta. Nimensä mukaisesti rahoitus on tarkoitettu … Lue lisää
Suomen ja Japanin 6G-tutkimusyhteistyö tiivistyy – suomalaisprofessorille kaksi nimitystä Japanissa
Suomen ja Japanin 6G-tutkimusyhteistyö tiivistyy, kun Oulun yliopiston 6G Flagship -tutkimuskokonaisuuden johtaja professori Matti Latva-aho on nimitetty Japanissa Tokion yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun ensimmäiseksi Global … Lue lisää
Oulussa kehitetään jo 6G-verkkoja – oma avoin ja kehittyvä 5G-testiverkko tärkeässä roolissa
Vaikka 5G-verkkojen käyttöönotto ympäri maailman on vielä varsin varhaisessa vaiheessa, on tutkimus- ja kehitystyö jo kiihtymässä jälleen seuraavan sukupolven eli 6G:n osalta. 6G-verkkoja … Lue lisää
Oulun yliopistossa kehitetty älypuhelinsovellus mittaa hengityksen ahtautumista ilman lisälaitteita
Oulun yliopiston signaalitutkijat ovat kehittäneet älypuhelinsovelluksen, jolla pystytään mittaamaan hengityksen ahtautumista. Puhelimella tehdyn mittauksen tulokset voivat ohjata selvittämään, onko kyse hengityssairaudesta. Tulevaisuudessa keksinnön kerrotaan … Lue lisää
Nokia käynnistää uuden Bell Labs -tutkimuskeskuksen Oulussa
Nokian Alcatel-Lucentin ostossa hankkima legendaarinen Bell Labs -tutkimusyksikkö laajenee nyt myös Ouluun. Nokia Bell Labs ja Oulun yliopisto perustavat yhteisen Joint Center for … Lue lisää