Microsoft
Microsoft ei pakota enää asentamaan Windows 10:n suurpäivityksiä – seuraavaksi tulee Windows 10 May 2019 Update
Microsoft on ilmoittanut lopettavansa automaattiset uusia ominaisuuksia lisäävät päivitykset Windows 10:n toukokuun päivityksen myötä. Jatkossa käyttäjillä on mahdollisuus lykätä uusien ominaisuuksien asentamista niin … Lue lisää
Microsoft jättää tänä vuonna aprillipilat väliin – markkinointipomo kielsi ne sisäisessä viestissä
Aprillipäivän piloilla on pitkät perinteet teknologiayrityksissä ja esimerkiksi viime vuonna aprillipiloja nähtiin Googlelta, OnePlussalta ja monelta muulta yritykseltä. Tänä vuonna ainakin yksi yritys … Lue lisää
Videolla: Tällainen on Chromiumin pohjalle rakentuva Microsoftin uusi Edge-selain
Microsoft kehittää Edge-verkkoselaimestaan uutta versiota, jossa se hylkää oman verkkosivujen esittämiseen käytettävän selainmoottorinsa ja siirtyy käyttämään avoimen lähdekoodin Chromiumia, joka on myös Googlen Chromen … Lue lisää
Microsoft esitteli tulevaa pelien xCloud-suoratoistopalveluaan – katso video
Microsoft on esitellyt xCloud-suoratoistopalvelunsa toimintaa eilen Inside Xbox -tapahtuman yhteydessä. Virallisesti xCloud julkistettiin jo viime vuoden puolella, mutta tämän jälkeen palvelusta on saatu … Lue lisää
Microsoft aloittaa ensi kuussa esittämään varoituksia Windows 7:n tuen päättymisestä
Microsoft on kertonut aloittavansa ensi kuun eli huhtikuun aikana esittämään Windows 7 -käyttöjärjestelmässä varoituksia sen lähestyvästä tuen päättymisestä.
Windows 7:n tukiaika päättyy 14. tammikuuta … Lue lisää
Windows-päivityksiin muutos: epäonnistuva päivitys ei enää kiusaa samalla tavalla
Microsoft on ilmoittanut tuovansa muutoksia Windows-päivityksiin, joissa on viime vuosina nähty toistuvia ongelmia. Jatkossa epäonnistunut Windows-päivitys ei enää lähde automaattisesti asentumaan uudestaan, vaan … Lue lisää
Windows 10 käytössä nyt 800 miljoonassa laitteessa
Microsoft on kertonut Windows 10 -laitteita olevan nyt käytössä 800 miljoonaa kappaletta.
700 miljoonan laitteen rajan ylittymisestä Microsoft kertoi viime toukokuussa Build-kehittäjätapahtumassaan. Tuolloin määrä … Lue lisää
Excelin Android-versio sai nyt kätevän tekoälytoiminnon: kuvaa taulukko kameralla – tiedot siirtyvät automaattisesti soluihin
Microsoft on nyt tuonut Excel-taulukkolaskentaohjelmistoonsa sen Android-sovellusversion päivityksessä kätevän uuden toiminnon, joka hyödyntää tekoälyä.
Jatkossa Excel Androidilla osaa muuntaa kameralla otetun kuvan taulukosta automaattisesti … Lue lisää
Kuollut ja kuopattu: Microsoft lopettaa Band-rannekkeensa palvelut toukokuun lopussa
Microsoft on kertonut lopettavansa Microsoft Band -aktiivisuusrannekkeeseen liittyvät palvelut sekä Microsoft Health Dashboard -terveystietopalvelun 31. toukokuuta.
Microsoft lähetti asiasta sähköpostia Band-käyttäjille tällä viikolla, kertoo … Lue lisää
Microsoft esitteli uuden sukupolven HoloLens 2 -lasinsa
Microsoft on odotetusti esitellyt seuraajan HoloLens-laseilleen tänään MWC-messujen alla. HoloLens 2 on ulkoisesti samankaltainen, mutta muutoin pitkälti uudistunut laite.
Edeltäjänsä tavoin myös HoloLens 2 … Lue lisää
Microsoft paljastaa MWC-uutuutensa – seuraa tilaisuutta täältä
Microsoft esittelee MWC-uutuutensa messujen aattona tänään sunnuntaina 24. helmikuuta, kello 19.00 Suomen aikaa. Tilaisuuden vetonaulaksi on odoteltu päivitettyjä HoloLens-laseja.
Microsoftin odotetaan esittelevän HoloLens … Lue lisää
Arvostelussa Microsoftin Surface Pro 6 – päivityksillä jatkoaikaa vanhentuvalle mallille
Microsoftin uusin Surface Pro -sarjan laite ennätti Suomen markkinoille peräti vasta puolitoista vuotta edellisen sukupolven jälkeen. Surface Pro 6 esiteltiin alkujaan jo lokakuussa … Lue lisää
Windows 10:n aikajanatoiminto nyt Google Chromen kanssa – Microsoft julkaisi virallisen lisäosan
Microsoft on julkaissut Windows 10:stä tutun aikajanatoiminnon nyt myös Googlen Chrome-selailemelle. Chrome Web Storesta asennettavan Web Activities -lisäosan avulla toimintahistoria kulkeutuu laitteista ja selaimista … Lue lisää
Microsoftin Surface Pro 6, Surface Laptop 2 ja Surface Studio 2 tänään myyntiin Suomessa
Microsoft julkisti uudet Surface Pro 6, Surface Laptop 2 ja Surface Studio 2 -tietokoneensa jo lokakuun alussa. Suomessa uutuudet tulevat saataville kuitenkin vasta tänään … Lue lisää
Uudistettu Outlook nyt saatavilla kaikille iPhone-käyttäjille
Microsoft julkaisi Outlookin iOS-sovelluksesta merkittävän päivityksen joulukuussa. Tuolloin ensimmäisille käyttäjille ladattavaksi tullut päivitys on nyt kaikkien saatavilla, Microsoft on kertonut.
Uuden päivityksen tuomat muutokset … Lue lisää
Videolla: Näin toimii Windows 10 ARM -täysversio Lumia 950 XL -älypuhelimessa
Microsoft on ajanut alas Windows-puhelimiin tarkoitettujen käyttöjärjestelmien kehitystyön ajat sitten, ja on tämän vuoden aikana päättämässä tukeaan puhelimille kokonaan.
Yksittäiset harrastajat ovat kuitenkin jatkaneet … Lue lisää
Microsoftin Office-sovellukset saatavilla nyt Mac App Storesta
Microsoftin Office-sovellukset ovat nyt saatavilla Applen Mac App Storesta. Alun perin niiden oli määrä saapua Mac App Storeen viime vuoden loppuun mennessä, mutta ne … Lue lisää
Microsoftin Bing-hakukoneen toiminta estyi Kiinassa (päivitetty: toimii taas – ”kyseessä tekninen virhe”)
Microsoftin Bing-hakukoneen toiminta on estetty Kiinassa. Bing oli tähän asti ainoa merkittävä ulkomainen hakukone, joka vielä toimi Kiinassa.
Bingin toiminta Kiinassa on ollut … Lue lisää
Viimeisimmänkin Windows-puhelinversion päivitykset päättymässä 10. joulukuuta – Microsoft suosittelee siirtymään Android- tai Apple-laitteeseen
Microsoft on jo kauan sitten ajanut alas Windows-puhelinkäyttöjärjestelmän kehitystyön mitä tulee uusiin ominaisuuksiin ja parannuksiin. Windows 10 Mobile on kuitenkin edelleen lukeutunut tuen piiriin … Lue lisää
Microsoftilla julkistustilaisuus 24. helmikuuta – odotuksissa uusi HoloLens
Microsoft pitää julkistustilaisuuden Mobile World Congressin alla 24. helmikuuta. Teknologiajätin odotetaan kertovan uusista HoloLens vNext -laseista, jotka ovat jatkoa vuonna 2016 myyntiin tulleille ensimmäisille … Lue lisää
Windows 7:n tukiaika päättyy vuoden päästä
Tuki Microsoftin vuonna 2009 julkaisemalle Windows 7 -käyttöjärjestelmälle on tulossa päätökseen vuoden kuluttua, kerrotaan Windowsin tukisivuilla. Asiasta uutisoi muun muassa WindowsLatest.
Microsoftin jatkettu tuki … Lue lisää
Myös Amazon kehittää pelien suoratoistopalvelua – idea kerää nyt paljon kiinnostusta teknologiajäteiltä
Pelien suoratoistopalveluista povataan seuraavaa isoa juttua videopelimarkkinoilla. Muiden jättien ohella myös Amazon on nyt vahvistetusti kehittämässä omaa palveluaan.
Amazonin suoratoistopalvelu toimii The Informationin … Lue lisää
Microsoft kehittää yhteistyössä Yhdysvalloissa tulevaisuuden supermarketia – digitaaliset hintalaput, navigointia ja ohjausta, personoituja mainoksia…
Microsoft kehittää Yhdysvalloissa suurimpiin päivittäistavarakauppiaisiin lukeutuvan Krogerin kanssa tulevaisuuden supermarketia, joka on huomattavasti aiempaa digitaalisempi.
Microsoft ja Kroger ovat toistaiseksi ottaneet kehittyneitä teknologioita käyttöön … Lue lisää
OneDrive-pilvipalvelun kätevä ominaisuus nyt myös Mac-käyttäjille – lataa tiedostot pilvestä vain tarvittaessa
Microsoftin OneDrive-pilvipalvelun niin kutsuttu Tiedostot tarvittaessa -toiminto (Files on Demand) on nyt saatavilla myös Mac-kansalle. Asian huomasi MSPowerUser.
OneDrivessa on jo jonkin aikaa … Lue lisää
Microsoft Surface Pro 6, Surface Laptop 2 ja Surface Studio 2 ennakkotilattavaksi Suomessa – toimitukset alkavat 7. helmikuuta
Microsoft julkisti uudet Surface Pro 6, Surface Laptop 2 ja Surface Studio 2 -tietokoneensa jo lokakuun alussa, mutta kertoi tuolloin niiden olevan tulossa saataville … Lue lisää
Windows 10:n päivitys rikkoi FLAC-äänitiedostojen tuen
Windowsin suuri October 2018 Update -päivitys on rikkonut tuen FLAC-äänitiedostoille, selviää Microsoftin tukifoorumeilta. Useat käyttäjät ovat valitelleet moninaisista ongelmista.
Tuki häviöttömille FLAC-äänitiedostoille on … Lue lisää
Microsoftin ronski Outlook-rajoitus kerää huomiota – ei synkronoi viestejä heti iPhoneen omaa sovellusta markkinoidakseen
Microsoftin toiminta sen Outlook-sähköpostipalvelun käyttöönoton rajoittamisessa on noussut puheenaiheeksi.
Ohjelmistokehittäjä Ben Newcomben twiittaamasta kuvasta liikkeelle lähteneessä keskustelussa Microsoftin ratkaisua viivästyttää useilla tunneilla Outlook.com-sähköpostin synkronoinnin … Lue lisää
Tältä näytti Microsoft-peruspuhelin jota ei ikinä julkaistu – käyttöliittymä tuo mieleen Windows Phone -älypuhelimet
Vaikka Microsoft osti Nokian matkapuhelinliiketoiminnan, ei Microsoft-merkkisiä peruspuhelimia markkinoille tullut. Microsoft komeili Lumia-älypuhelimissa, mutta Nokia-brändi jatkoi matkaansa peruspuhelimissa. Microsoftilla oli kuitenkin suunnitteilla omalla brändillään … Lue lisää
Microsoft päivitti Macin Office-sovellukset – mukaan tumma tila
Microsoft on päivittänyt Office-sovelluksensa Mac-tietokoneilla. Uusi versio tuo mukanaan useita uusia ominaisuuksia, joista yksi on tumma tila. Uudistuksista kerrotaan Microsoftin tukisivuilla.
Apple esitteli macOS … Lue lisää
Windows Phone -puhelinten sovelluskauppa ei ole toiminut moneen päivään
Windows-puhelinten sovelluskauppa on jälleen lakannut toimimasta ainakin useimmilla Windows Phone 8.1 -käyttäjillä. Asiasta raportoi muun muassa saksalainen WindowsArea.de-sivusto.
Kauppa on ollut toimimattomassa tilassa jo … Lue lisää
Microsoft veti päivityksen pois jakelusta – Surface Book 2 -tietokoneita piinasi ”sininen kuolemanruutu”
Microsoft on vetänyt Windows 10:n KB4467682-päivityksen pois jakelusta kokonaan. Windows Central kertoo päivityksen aiheuttaneen vakavia ongelmia Surface Book 2 -käyttäjien keskuudessa.
Ongelmia aiheuttanut päivitysversio KB4467682 … Lue lisää
Microsoft vahvisti: Edge-selaimeen tekeillä suuri muutos – tulee myös vanhemmille Windowseille ja macOS:lle
Microsoft on tekemässä sen Edge-selaimeensa suurta muutosta ja aikoo tuoda sen vanhemmille Windows-versioille sekä macOS:lle. Microsoft kehittää kokonaan uutta Edge-selainta, joka pohjautuisi Chromiumiin, johon … Lue lisää
Näin Samsung ja Microsoft osallistuvat Slushiin – esittelevät startup-kumppaniyrityksiään
Helsingin Messukeskusksessa järjestettävässä Slushissa on jälleen startup-yritysten lisäksi liuta tunnettuja, isompia yhtiöitä. Samsung on yksi Slushin pääkumppaneista jo viidettä vuotta ja myös Microsoft osallistuu … Lue lisää
Paljastus: Microsoft kehittää uutta kevytversiota Windowsista
Microsoft on kehittämässä uutta, kevyttä Windows-versiota haastamaan Googlen Chrome OS:n. Tiedot ovat osin peräisin sisäpiirin lähteiltä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Petri.
Toistaiseksi työnimikkeellä Windows … Lue lisää
Raportti: Microsoft hylkää oman selainmoottorinsa – kehittää uutta selainta Windows 10:lle
Microsoft on aloittanut uuden verkkoselaimen kehitystyön, raportoi Windows Central lähteisiinsä perustuen.
Nykyisessä Microsoft Edge -selaimessa käytetyn EdgeHTML-selainytimen sijaan uusi selain perustuu Chromiumiin, Googlen Chromen … Lue lisää
Skype-videopuheluihin julkaistiin uusi live-tekstitysominaisuus
Microsoft on blogissaan kertonut Skypen uudesta tekstitysominaisuudesta, joka kääntää puhetta reaaliajassa. Samankaltainen toiminto on myöhemmin tulossa myös PowerPointiin.
Skypen tekstitys toimii videopuheluiden yhteydessä … Lue lisää
Raportti: Microsoft ja Intel kehittävät uutta kaksinäyttöistä Surface-laitetta – koodinimi Centaurus
Raportti kertoo Microsoftin kehittävän Intelin kanssa uutta kaksinäyttöistä Surface-laitetta. Koodinimi Centaurus yhdistäisi perinteisen läppärin ja tabletin uudella tavalla, Windows Central kertoo.
Centaurus-projekti toimii uudella … Lue lisää
Tutut ikonit menevät uusiksi: Word, Excel ja muut Office-sovellukset saavat uudet kuvakkeet
Microsoft uudistaa Office-sovellustensa Wordin, Excelin, PowerPointin, Outlookin ja OneNoten kuvakkeiden ulkoasun. Lisäksi uutta ilmettä saavat myös OneDriven, SharePointin, Teamsin, Yammerin ja Skypen kuvakkeet.
”Vahvat … Lue lisää
Uusi kirja paljastaa: Tätä Microsoftilta on lupa odottaa laiterintamalla – ensi vuonna merkittäviä uutuuksia
Microsoftia läheisesti seuraavan toimittajan Brad Samsin uusi kirja Beneath a Surface sisältää tietoa myös Surface-laitteiden tulevaisuudesta.
Muun muassa Thurrott.com-sivustolla kirjoittava Sams kertoo Microsoftin suunnitelmista ensi … Lue lisää
Microsoftille 480 miljoonan dollarin jättisopimus: toimittaa armeijalle AR-laseja
Microsoft on tehnyt suuren sopimuksen Yhdysvaltain armeijan kanssa, uutisoi Bloomberg. Yhdysvaltain armeija tulee ostamaan Microsoftilta HoloLens-AR-laseja mahdollisesti jopa yli 100 000 kappaletta. Sopimuksen arvoksi … Lue lisää





































