Instagram korjasi pahan bugin Android-sovelluksestaan
Instagramin Android-sovellus alkoi kärsiä pahasta bugista 4. päivä kesäkuuta. Sovellus alkoi kaatuilemaan jatkuvasti erilaisilla Android-puhelimilla ja sovelluksen käyttö hankaloitui merkittävästi. Nyt kuitenkin ongelmat näyttäisivät … Lue lisää
Näin Instagram päättää missä järjestyksessä näet julkaisut
Instagram siirtyi heinäkuussa 2016 julkaisujen esittämisestä aikajärjestyksessä algoritmin määräämään järjestykseen. Nyt Instagram on ensi kerran seikkaperäisesti avannut julkaisujen järjestelyalgoritminsa toimintaa, kertoo TechCrunch.
Instagramin mukaan … Lue lisää
Ärsyttävätkö jonkun kaverin Instagram-julkaisut? Hiljentäminen tulee mahdolliseksi
Instagram on päivittymässä uudella mahdollisuudella hiljentää seurattujen käyttäjien julkaisuja. Tämä mahdollistaa esimerkiksi kaverin seuraamisen jatkamisen, mutta samalla julkaisujen piilottamisen kotinäkymästä.
Hiljennystoiminto on saapumassa parhaillaan … Lue lisää
Instagramiin uudistus: omia tai muiden julkaisuja voi jakaa osaksi omaa tarinaa
Instagram on esitellyt sovellukseensa jälleen yhden, jo aiemmin pienemmässä mittakaavassa testatun uudistuksen.
Jatkossa Instagramissa on mahdollista jakaa oma tai muun käyttäjän Instagram-julkaisu osaksi omaa … Lue lisää
Facebook laittoi johtonsa uusiksi – historian suurin muutos: Facebook, Messenger, Instagram ja WhatsApp saman johtajan alle
Viime aikoina erinäisten skandaalien pyörteissä otsikoissa pysynyt Facebook on uusinut koko tuotteisiin liittyvän johdon rakenteensa. Kyse on Facebookin organisaation historian suurimmasta muutoksesta.
Recode-sivusto on … Lue lisää
Videopuhelut tulevat Instagramiin ja ryhmäpuhelut WhatsAppiin
Facebook on kertonut Instagramin ja WhatsAppin uudistuksista F8-tapahtumassaan. Näistä palvelusta Instagram on saanut suuremmat muutokset. Jatkossa Instagramissa voi soittaa tuttavilleen videopuheluita, kun taas WhatsApp … Lue lisää
Instagram Stories -julkaisuja voi nyt tehdä monta kerralla
Suositun sosiaalisen median palvelun Instagramin Stories- eli Tarina-julkaisuihin tulee muutoksia. Jatkossa videoiden ja kuvien lisääminen omaan tarinaan on nopeampaa. Instagram kertoo asiasta tiedotteessaan.
Mitä kaikkea Instagram on tallentanut sinusta? Uusi työkalu antaa ladata tiedot
Instagram on julkaisemassa työkalun, joka näyttää käyttäjille, mitä kaikkea sovellus heistä tietää. Työkalu täyttää kaikki Euroopan Unionin uudistettujen yksityisyydensuojalakien asettamat ehdot, kertoo TechCrunch.
Uusi … Lue lisää
Hei hei Windows-puhelimet: Instagram-sovellus ei enää saatavilla (päivitetty)
Instagram on vetänyt sovelluksensa pois saatavilta Windows-puhelinten sovelluskaupasta, kertoo MSPoweruser-sivusto.
Päivitys 17.4. kello 10.45: Instagram Windows-puhelimille on palannut sovelluskauppaan vanhempana versiona. Ilmeisesti sovellus pysyy toistaiseksi … Lue lisää
Instagramiin uusi Focus-muotokuvatila
Suosittuun sosiaalisen median palveluun Instagramiin on tullut uusi kameratila. Focus-kameratilalla voi ottaa monista älypuhelimista tuttuja muotokuvia, joissa henkilön taustaa on sumennettu korostaen itse kohdetta. … Lue lisää
Myös Instagram poistui – Apple Watch -sovelluksia katoaa Applen vaatimuksen takia
Apple edellyttää tätä nykyä sovelluskehittäjiltä omaa, itsenäisesti toimivaa sovellusversiota älykellojensa watchOS-käyttöjärjestelmälle. Tämä vaatimus on saanut useita kehittäjiä poistamaan sovelluksiaan Apple Watchilta. Viimeisimpänä on lähtenyt … Lue lisää
GIFit palasivat Instagramiin
Instagram on palauttanut käyttöön GIPHY-yhteistyöhön perustuvan GIF-animaatioiden lisäystoiminnon, kertoo TechCrunch. Instagram poisti ominaisuuden alun perin vajaat kolme viikkoa sitten, kun GIPHYn kautta sovellukseen oli … Lue lisää
Instagram lupaa toivotun muutoksen: uusimpia julkaisuja näytetään ensimmäisenä
Instagram on taipunut käyttäjäkunnan vaatimuksiin ja luvannut muokata algoritmejään siten, että uudet päivitykset näkyvät kuvasyötteessä ylimpänä. Tämä tarkoittaa paluuta vanhaan, mutta täysin entisen … Lue lisää
Uutta Instagramissa: linkitä hashtageihin ja muihin käyttäjiin omassa profiilissa
Instagram on lisännyt palveluunsa uusia mahdollisuuksia muokata oman käyttäjäprofiilin tietoja. Jatkossa omassa kuvauksessa voi käyttää linkkejä myös #hashtageihin sekä muihin @käyttäjätileihin Instagramissa.
Aiemminkin vastaavat … Lue lisää
Instagram vahvisti: testaa uudelleenjulkaisua osana Storiesia
Instagram Stories on jälleen saamassa uuden ominaisuuden. Tällä kertaa vuorossa on kuvien uudelleenjulkaisu, jota jo testataan pienellä käyttäjäryhmällä. Asiasta uutisoi TechCrunch.
Instagramin Stories-toiminnolla … Lue lisää
Snapchat ja Instagram poistivat GIPHY-integraation – syynä rasistinen materiaali
GIF-kuvia tarjoavan GIPHYn Snapchat- ja Instagram-sovelluksien integraatiot ovat poistettu rasistisen materiaalin takia. Rasistinen GIF on sittemmin poistettu GIPHYn kirjastosta, mutta sovellusintegraatioita ei vielä ole … Lue lisää
Takavuosien älypuhelinsuuruus BlackBerry haastoi Facebookin oikeuteen patenttiloukkauksista – Facebookilta tyly kuitti takaisin
Takavuosina suurimpiin älypuhelinvalmistajiin lukeutunut kanadalainen BlackBerry on haastanut Facebookin oikeuteen patenttiloukkauksista. BlackBerryn mukaan Facebook loukkaa sen BlackBerry Messenger -viestipalveluun liittyviä patentteja Facebook-, Instagram- ja … Lue lisää
Koodi sen kertoo: video- ja äänipuhelut tulossa Instagramiin
Instagram on todennäköisesti valmistelemassa video- ja äänipuheluiden tuomista osaksi sovellusta. Tiedot ovat peräisin Instagramin asennustiedostojen uumenista, ja niistä uutisoi muun muassa TechCrunch.
Instagram … Lue lisää
Instagramin yksityisviesteihin uusi mahdollisuus – voit valita kuinka viesti on katseltavissa
Instagram jatkaa taistoaan Snapchatin kanssa, ja seuraava lisäys sovellukseen tulee yksityisviesteihin. TechCrunch uutisoi, että jatkossa käyttäjät saavat enemmän vaikutusvaltaa siihen, millä tavalla yksityisviestit ovat katseltavissa.
Instagramiin tulossa taas uutta: testissä mahdollisuus jakaa muiden käyttäjien julkaisuja osaksi Instagram Storiesia
Instagram testaa jälleen yhtä uutta mahdollisuutta palveluunsa. Jatkossa oman tai muun käyttäjän Instagram-julkaisun voi jakaa osaksi 24 tuntia esillä pysyvää Instagram Storiesia.
Parhaillaan testattava … Lue lisää
Instagram Storiesiin uusi kirjoitustila
Instagram on tänään julkaissut uuden kirjoitustilan Instagram Storiesiin. Asiasta kerrotaan Instagramin blogissa. Storiesin kirjoitustila tulee saataville Android- ja iOS-käyttöjärjestelmille sovelluksen versiossa 30.0.
Storiesin kirjoitustilassa … Lue lisää
Paljastus: Videopuhelut kehitteillä Instagramiin
Instagram-tiimi on kehittämässä mahdollisuutta videopuheluille. Suunnitelmista kertoo WABetaInfo.
Instagram on jälleen saamassa uusia ominaisuuksia lähitulevaisuudessa. Tällä kertaa on videopuheluiden vuoro, mutta kovin paljoa … Lue lisää
Instagram testaa taas uutta ominaisuutta: paljastaa montako kertaa profiilisia on hiljattain katseltu
Instagram testaa jälleen yhtä uutta ominaisuutta sovellukseensa. Jatkossa Instagram voi kertoa käyttäjälle, kuinka monta kertaa profiilissa on vierailtu viimeisen 7 päivän aikana.
Uusi ominaisuus … Lue lisää
Animoidut GIF-tarrat tulivat Instagramiin
Instagram päivittyy jälleen.
Tällä kertaa Instagramin kamera ja Stories-julkaisut ovat saaneet uutena ominaisuutena animoidut GIF-tarrat.
GIFit ovat tulleet mukaan jo aiemmin tarjolla olleen tarravalikoiman … Lue lisää
Instagram kertoo nyt muille milloin viimeksi käytit sovellusta – näin voit estää sen
Instagram kertoo jatkossa muille käyttäjille, milloin olet viimeksi käyttänyt sovellusta ja ollut palvelussa aktiivinen.
Facebookin muista palveluista tuttu aktiivisuustieto on nähtävästi tullut Instagramiin päivityksenä … Lue lisää
Instagram testaa uutta toimintoa: paljastaa milloin olet viimeksi ollut aktiivinen
Facebook, Facebook Messenger ja WhatsApp ovat jo pitkään kertoneet, milloin toinen käyttäjä on viimeksi ollut aktiivisena. Nyt myös Facebookin sovellusperheeseen lukeutuva Instagram testaa aktiivisuudesta … Lue lisää
Instagram testaa merkittävää muutosta – päivitysten jako jatkossa suoraan WhatsAppiin
Kun Snapchat esitteli vuonna 2013 Stories-päivitykset, on ominaisuus laajentunut räjähdysmäisesti myös muihin sosiaalisen median kanaviin. Tällä hetkellä vastaavaa ominaisuutta on kehitelty Facebookiin, Skypeen, … Lue lisää
Instagram alkaa suositella julkaisuja käyttäjiltä, joita et seuraa
Instagramiin on lisätty ominaisuus, joka suosittelee ja lisää syötteeseen sisältöä käyttäjiltä, joita ei itse seuraa. Jo osittain käytössä olevasta uudistuksesta kertoo Techcrunch.
Instagram suosittelee … Lue lisää
Instagramille juhlakauden päivitys – mukana muun muassa suodattimia ja tarroja
Instagram on ilmoittanut julkaisevansa uuden päivityksen, joka tuo mukanaan joulun ajan juhliin sopivia suodattimia, tarroja ja onpa mukana muutakin. Instagram tiedotti uutuuksista yhtiön omilla … Lue lisää
Instagramiin päivitys: hashtageja voi nyt seurata
Instagramin käyttö on saamassa merkittävän lisäyksen. Palvelussa on jatkossa mahdollista seurata toisten käyttäjien ohella myös hashtageja eli #-alkuisia aihetunnisteita.
Hashtageja pääsee jatkossa seuraamaan niitä … Lue lisää
Instagram voi tehdä ”messengerit” – testaa erillistä Direct-keskustelusovellusta
Instagram testaa jo valituissa maissa erillistä keskustelusovellusta nimeltään Direct. Uusi sovellus tuo Instagramista tutut yksityisviestitoiminnot tarjolle omana sovelluksenaan. Se johtaa todennäköisesti myös näiden toimintojen … Lue lisää
Instagram uudistuu jälleen: Stories-kohokohdat tulevat osaksi profiilia
Instagram päivittyy jälleen. Stories-julkaisuja voi jatkossa esitellä koottuna profiilissa ja ne löytyvät itse katsottavaksi myös arkistosta.
Instagram Stories -julkaisut ovat kuvia ja videoita, jotka … Lue lisää
Instagramiin huhutaan suuria muutoksia – ottaa mallia Twitteristä ja Facebookista
Instagram on uudistunut viime vuosina nopeaan tahtiin palvelun esitellessä muun muassa live-videot, suoraviestit ja ”Tarinat”. Nyt palvelun tulevia uudistuksia käsitellään The Next Webin … Lue lisää
Instagram saa jälleen uusia ominaisuuksia – varsin tutuilta kuulostavat
Instagram on viime aikoina lähtenyt avoimesti kilpailemaan Snapchatin kanssa lisäämällä jatkuvasti uusia, varsin tuttuja ominaisuuksia. Hiljattain Instagram tiedotti blogissaan muun muassa uudesta Remix-toiminnosta, joka … Lue lisää
Instagramiin uusi Superzoom-tila
Instagram päivittyy jälleen uudella ominaisuudella.
Instagramin kamera saa nyt uuden Superzoom-kuvaustilan. Superzoom kuvaa automaattisesti zoomatun videon musiikkitehosteiden kera. Instagramin mukaan superzoom-videopätkiä voi kuvata niin … Lue lisää
Uusi toiminto Instagramiin: jaettu live-lähetys kaverin kanssa
Instagram on jälleen päivittynyt uudella toiminnolla, joka laajentaa palvelun live-videolähetyksiä uudella mahdollisuudella.
Uuden päivityksen myötä Instagramissa on mahdollista pitää jaettu live-videolähetys yhdessä toisen … Lue lisää
Uusi mahdollisuus tulossa kaikille käyttäjille: Instagram Stories -julkaisun voi jakaa myös Facebook Storiesiin
Instagram Stories -julkaisunsa voi jatkossa jakaa myös Facebookin puolelle osaksi sen vastaavaa Stories-toimintoa.
Facebook aloitti uuden mahdollisen testaamisen viime kuussa Portugalista, mutta nyt se … Lue lisää
Instagram Stories sai taas uuden toiminnon
Instagram on päivittänyt läpi tämän vuoden vauhdikkaasti erityisesti Stories-toimintoaan.
Uusin lisäys 24 tuntia esillä pysyviin Stories-kuva- ja videojulkaisuihin on kyselytarra. Sen avulla tarinoihin voi … Lue lisää
Kommentointiin Instagramissa muutoksia: nyt voit estää osaa tai kaikkia kommentoimasta
Instagram on kertonut jälleen muutoksista palveluunsa.
Kaikilla Instagram-käyttäjillä on mahdollisuus jatkossa estää muita käyttäjiä kommentoimasta omissa julkaisuissaan. Tietyn julkaisun kommentointimahdollisuuden voi sulkea sen yhteydestä … Lue lisää
Instagramiin kasa päivityksiä – muun muassa uusi tapa vastata kuvalla tai videolla
Usein päivityksiä julkaiseva Instagram on jälleen kertonut muutamista uudistuksista Android- ja iPhone-sovellukseensa.
Jatkossa Instagramin versiossa 10.34 ja uudemmissa on mahdollista vastata Direct-viestinä kuvalla tai … Lue lisää