Muut
Telian 3G-verkon alasajo etenee: seuraavaksi verkko sulkeutuu Riihimäellä – tällainen on suunniteltu laajempi aikataulu
Telia on tiedottanut 3G-verkkonsa alasajon edistymisestä.
Telian 3G-verkon alasajo käynnistyi syyskuussa ensimmäisillä alueilla Satakunnassa. Seuraavaksi Riihimäki on vuorossa lokakuun puolivälissä, tarkemmin 17. lokakuuta.
Riihimäki … Lue lisää
EU tutkii Muskin X-palvelun toimintaa: väärät tiedot Israelin tilanteesta levinneet kulovalkean tavoin
Elon Muskin viestipalvelu X on jälleen joutunut tutkinnan kohteeksi Euroopassa. Tällä kertaa kyse on Israelin konfliktiin liittyvän, harhaanjohtavan tiedon leviämisestä.
Maailman huomio on … Lue lisää
Supo: kotien reitittimet muodostavat merkittävän riskin kansalliselle turvallisuudelle – operaattori listasi viisi tärkeää vinkkiä
Suojelupoliisi on ottanut tänään julkaistussa vuotuisessa turvallisuuskatsauksessaan kantaa myös kotien verkolaitteiden muodostamaan uhkaan.
Supo toteaa, että yhä useammassa kuluttajalaitteessa on internet-yhteys, joka sallii laitteen … Lue lisää
Lähimaksamiseen kortilla merkittävä muutos vuodenvaihteessa – toimii jatkossa yli 50 euron ostoksissakin
Lähimaksamiseen korteilla tulee merkittävä muutos vuodenvaihteessa. Uusi Single Tap -vaatimus astuu Suomessa voimaan 1.1.2024, kertoo Nets.
Single Tap mahdollistaa jatkossa lähimaksamisen maksukorteilla summasta riippumatta. … Lue lisää
Ericsson myönsi maksaneensa järkyttävästi liikaa suuressa yrityskaupassa – Nokian kilpailija teki jättimäisen lähes 3 miljardin euron alaskirjauksen
Suomalaisen Nokian kanssa kilpaileva ruotsalainen verkkoteknologiayhtiö Ericsson on kertonut ennakkotietoja vuoden 2023 kolmannen neljänneksen eli heinä-syyskuun tuloksestaan. Samalla Ericsson kertoi kolmannella neljänneksellä tehdystä … Lue lisää
Qualcomm heittää pian haasteen Applen Maceille – uudet tietokonepiirit tulossa Snapdragon X -sarjassa
Qualcomm on julkistanut tänään nimeävänsä tulevat uudet piirinsä tietokoneisiin osaksi uutta Snapdragon X -sarjaa.
Qualcommin mukaan X-sarja erottaa jatkossa sen PC-tietokoneisiin suunnatut piirit muista … Lue lisää
Google alkaa ehdottaa pääsyavaimen käyttöönottoa Google-tilille kirjauduttaessa – tästä on kyse
Google haluaa kannustaa käyttäjiä korvaamaan salasanansa pääsyavaimilla, joita se myös avainkoodeiksi kutsuu. Kyse on pienestä, mutta merkittävästä asiasta, yhtiö kertoo.
Google lisäsi pääsyavaimet … Lue lisää
Hauska markkinointitemppu Nothing-älypuhelinvalmistajalta: toi yhteistyössä iPhonelle ja muille puhelimille suojakuoret, jotka näyttävät Nothing-puhelimelta
Älypuhelinvalmistaja Nothingin perustaja Carl Pei tunnettiin taitavana markkinoijana jo OnePlus-aikoinaan, ja omassa vuonna 2020 perustamassaan Nothing-yrityksessään Pei on jatkanut kekseliäitä temppujaan.
Aiemmin on esimerkiksi … Lue lisää
Etelä-Korea uhkaa Applea ja Googlea yhteensä lähes 50 miljoonan euron sakoilla
Miljoonasakot uhkaavat sekä Applea että Googlea Etelä-Koreassa. Tapaus liittyy johtavan markkina-aseman väärinkäyttöön.
Apple ja Google ovat hyötyneet hallitsevasta markkina-asemastaan epäreilulla tavalla Etelä-Koreassa, lausuu … Lue lisää
Nämä olivat yleisimmät haittaohjelmat syyskuussa Suomessa – kärjessä tiedot salaava ja lunnaita vaativa haitake
Tietoturvayhtiö Check Point Software Tecnologiesin tutkimustoiminnasta vastaava Check Point Research on julkistanut perinteisen haittaohjelmakatsauksensa, tällä kertaa syyskuun osalta.
Check Pointin tutkijoiden mukaan Formbook … Lue lisää
Samsung paljasti ensitiedot mahdollisesti Galaxy S24 -puhelimissa nähtävästä Exynos 2400 -järjestelmäpiiristä – tuo suuren hyppäyksen suorituskyvyssä
Samsung Semiconductor on kertonut System LSI Tech Day -tapahtumassaan Kaliforniassa ensimmäiset tiedot yhtiön tulevasta huippuluokan Exynos 2400 -järjestelmäpiiristä.
Huhujen mukaan Exynos 2400 -järjestelmäpiiriä odotetaan … Lue lisää
Kuluttaja-asiamies puuttui Gigantin toimintaan – virhetilanteita hoidettiin lainvastaisella tavalla
Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttaja-asiamies kertoo puuttuneensa Gigantti Oy Ab:n sopimattomaan menettelyyn asiakaspalvelussa ja virhetilanteiden hoidossa.
Kuluttaja-asiamiehen mukaan Gigantin asiakaspalvelussa kuluttajille on annettu kuluttajansuojalain vastaisesti … Lue lisää
Gigantti laajensi käytettyjen puhelinten myyntiin – ensimmäisenä tarjolla iPhoneja
Gigantti on laajentanut puhelimissa valikoimaansa myös käytettyihin, kunnostettuihin puhelimiin.
Gigantti aloittaa lokakuussa kunnostettujen puhelimien myynnin myymälöissään ja verkkokaupassaan. Gigantin myymät käytetyt iPhone-puhelimet ovat perusteellisesti … Lue lisää
Power nostaa esiin laitteiden kierrättämisen merkityksen E-Waste Day -viikonloppuna 14.–15. lokakuuta – arpoo elektroniikkajätteestä valmistetun kultaharkon
14. lokakuuta vietetään kansainvälistä E-waste Day -päivää, jonka on tarkoitus kiinnittää huomio elektroniikkajätteen kierrättämiseen.
Kodinelektroniikkaketju Power kertoo tulevansa nostamaan E-Waste Day -viikonloppuna 14.–15. lokakuuta … Lue lisää
Tässä ovat Samsung-uutuuksien hinnat Suomessa – uutuuspuhelimen tilanne vielä mysteeri
Samsung on julkistanut tällä viikolla useita uutuustuotteita, kun kolmen eri kategorian Fan Edition -uutuuksien lisäksi Samsung julkisti vielä toisen sukupolven pienikokoisen paikantimensa Galaxy SmartTag2:n.
Verkkokauppa.com ja Wolt pilotoivat yhteistyön laajentamista suurempiin tuotteisiin – grillin, television tai sähköpotkulaudan voi nyt saada tunnissa kotiovelle pk-seudulla
Verkkokauppa.com ja Wolt piloivat nyt yhteistyötä myös ison kodinelektroniikan ja muiden tuotteiden kuljetuksissa. Yhteistyön myötä tunnin kotiinkuljetus on saataville suurikokoisillekin tuotteille lokakuun ajan pääkaupunkiseudulla.
Samsung julkisti toisen sukupolven pienikokoisen Galaxy SmartTag2 -paikantimen – pidempi akunkesto ja täysin uudistunut muotoilu
Samsung on jatkanut syksyn julkistuksiaan esittelemällä Galaxy SmartTag2 -paikantimen.
Samsungin mukaan SmartTag2 tulee saataville heti julkistuspäivästään 5. lokakuuta alkaen kahdessa eri värissä: mustana ja … Lue lisää
Apple toi ensi kerran myyntiin USB-A-USB-C-kaapelin
Apple siirtyi tänä syksynä uusissa iPhone 15 -puhelimissaan USB-C-standardiliitäntään jätettyään näin taakseen oman Lightning-liitäntänsä viimeisimmän sukupolven iPhoneissa. Sama liitäntämuutos tapahtui myös 2. sukupolven AirPods … Lue lisää
Google aikoo päivittää Assistantin fiksummaksi Bard-tekoälyllä – tulossa kokeiluun Androidilla ja iOS:llä
Google Assistant on pian rutkasti aiempaa fiksumpi. Google tiedottaa integroivansa Bard-tekoälynsä avustajaansa, ja testi alkaa jo pian.
Google esitteli aiemmin tänä vuonna generatiiviseen … Lue lisää
Apple julkaisi toiset beetatestiversiot muun muassa iOS 17.1:stä ja watchOS 10.1:stä – mukana nyt uusien Apple-kellojen Double Tap -toiminto
Apple on julkaissut tulevista käyttöjärjestelmäversioistaan iOS ja iPadOS 17.1:stä, tvOS 17.1:stä, watchOS 10.1:stä ja macOS 14.1 Sonomasta toiset sovelluskehittäjille suunnatut beetatestiversiot.
Ensimmäiset beetat Apple … Lue lisää
Budbee-brändillä Suomessa toimivan Instabee vahvistaa toimintaansa Suomessa – nimitti uuden maajohtajan
Ruotsalainen Instabee on nimittänyt Olli Immosen maajohtajakseen Suomessa.
Instabee syntyi syksyllä 2022, kun Instabox ja Budbee yhdistyivät.
Instabox perustettiin alun perin vuonna 2015 ja … Lue lisää
Googlelta uudet säännöt – Gmail vaatii jatkossa uutiskirjeiden olevan peruttavissa yhdellä painalluksella
Google haluaa suitsia roskapostikampanjoita uusilla vaatimuksilla. Gmail kohtelee pian uutiskirjeitä aiempaa tarkemmin.
Google tiedottaa uusista säännöistä, jotka koskevat uutiskirjeitä Gmailissa. Ennen pitkää kaikkien … Lue lisää
Samsungilta erikoinen ratkaisu: rajoitti ilman ennakkovaroitusta muistiinpanosovelluksensa vain omiin Galaxy Book -tietokoneisiinsa
Samsung on tehnyt erikoisen ratkaisun Samsung Notes -muistiinpanosovelluksensa Windows-version kanssa.
Samsung Notes on ollut saatavilla ja toiminut laajasti Windows-tietokoneissa, mutta nyt Samsung on rajoittanut … Lue lisää
Huhu: 3. sukupolven Apple Pencil tulossa – uutuutena vaihdettavat päät magneettikiinnityksellä
Applelta huhutaan 3. sukupolven versiota Apple Pencil -kynästä iPad-laitteille.
Viimeksi 2. sukupolven Apple Pencilin Apple esitteli vuonna 2018, joten tämän Applen tuotesarjan uudistumisesta on … Lue lisää
Ruutu+:n hintoihin korotus – näin paljon uusilla sisällöillä paisunut suoratoistopalvelu maksaa jatkossa
Sanoma Media Finlandin Ruutu+-suoratoistopalvelun hinnat ovat nousseet. Vanhoilla asiakkailla uudet korkeammat hinnat tulevat voimaan 3. marraskuuta alkaen.
Ruutu+ on saatavilla neljänä eri tilausmuotona, sillä … Lue lisää
Google julkisti Chromebook Plus -määrittelyn – merkki kertoo jatkossa paremmin varustetuista Chromebookeista
Google on julkistanut Chromebook Plussan uutena määrittelynä, joka kertoo laitteen sisältävän paremmat tekniset ominaisuudet sekä tuen laajemmille tekoälyominaisuuksille.
Googlen mukaan Chromebook Plus -laitteilta vaaditaan … Lue lisää
Euroopan suurin hackathon järjestetään jälleen marraskuussa Helsingin Kaapelitehtaalla
Euroopan suurin hackathon järjestetään jälleen Helsingin Kaapelitehtaalla 11.-12. marraskuuta.
Junction 2023 hackathon on tarkoitettu yrityksille ja osallistujille, jotka ovat omistautuneet teknologiseen innovatiiviseen ajatteluun ja … Lue lisää
Toimitusjohtaja Tim Cook: Apple tutkii tietenkin generatiivista tekoälyä – ”meillä on paljon meneillään”
Applen toimitusjohtaja Tim Cook on Isossa-Britanniassa vieraillessaan kommentoinut jälleen Applen tekoälyyn liittyvää toimintaa ja kiinnostusta.
Cookilta tiedusteltiin vierailun yhteydessä Applen rekrytointisuunnitelmista tekoälyn suhteen Iossa-Britanniassa. … Lue lisää
Tampereen Vapriikissa avautuu Nokia N-Gage -aiheinen Fantastinen floppi -näyttely
Tampereen Vapriikissa avautuu 7. lokakuuta näyttely, joka kertoo Nokian vuosituhannen alun pääasiassa Tampereella kehitetyn N-Gage-pelilaitteen tarinan.
”Vaikka Nokia panosti N-Gageen satoja miljoonia euroja, ei … Lue lisää
Operaattorit alkavat 2. lokakuuta estämään huijauspuheluja suomalaisista numeroista uudella tavalla
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin määräys estää muiden operaattoreiden väärennetyistä matkapuhelinnumeroista tulevat huijausyritykset astuu voimaan maanantaina 2. lokakuuta.
Asiasta kertoo tiedotteessaan Elisa.
Elisan mukaan se … Lue lisää
Taas yksi Googlen tuote kohtaa loppunsa – Jamboard suljetaan 2024
Google ajaa alas Jamboard-palvelunsa ensi vuonna. Täten lista hakukonejätin lakkauttamista tuotteista pitenee jälleen yhdellä.
Google esitteli vuonna 2016 suuren, 55-tuumaisen 4K-kosketusnäytön, jota yhtiö … Lue lisää
Nokia yllätti: julkisti kaksi jykevää 5G-älypuhelinta teollisuuskäyttöön
Verkkoteknologiayhtiö Nokia on julkistanut uusia teollisuuden käyttöön suunnattuja 5G-laitteita. Uutuuksiin lukeutuu kaksi jykevää, kestävärakenteista 5G-älypuhelinta, jotka on tarkoitettu käyttöön eri teollisuuden aloilla.
Uusia Nokia-älypuhelimia … Lue lisää
Merkittävä päivitys: ChatGPT oppi hakemaan ajantasaista tietoa verkosta
ChatGPT osaa nyt etsiä ajantasaista tietoa Internetistä. Ensi alkuun uudistus on maksavien käyttäjien etuoikeus.
Tuottavaan tekoälyyn pohjautuva ChatGPT-palvelu on saanut tuen Internet-hauille. Täten … Lue lisää
EU:lta varoitus Muskille: X:ssä some-palveluista eniten disinformaatiota
Elon Muskin on toimittava Euroopan unionin säännösten mukaan, komissaari varoittaa. Viestipalvelu X:ssä on runsaasti disinformaatiota, ja tilanteeseen on reagoitava.
Viestipalvelu X:ssä, joka aiemmin … Lue lisää
Google juhlii 25-vuotispäiväänsä – tällainen on päivän doodle
Google juhlii tänään 27. syyskuuta 25-vuotispäiväänsä.
Yhtiönä Google perustettiin 4. syyskuuta vuonna 1998, mutta perinteisesti yhtiö on viettänyt syntymäpäiviään vasta 27. syyskuuta, jolloin … Lue lisää
Kuuma huhu: Applen ex-design-guru Jony Ive keskusteluissa OpenAI:n toimitusjohtajan kanssa uuden tekoälylaitteen kehittämisestä
Applen vuonna 2019 jättänyt design-johtaja Jony Ive käy keskusteluja jonkinlaisen uuden tekoälylaitteen kehitystyöhön osallistumisesta OpenAI:n toimitusjohtajan Sam Altmanin kanssa.
Asiasta raportoi lähteisiinsä perustuen The … Lue lisää
Apple julkaisi macOS Sonoman – päivitys ladattavissa nyt näille Mac-tietokoneille
Apple on julkaissut Mac-tietokoneidensa uuden macOS 14 Sonoma -käyttöjärjestelmäversion.
Muut Apple laitteet saivat omat merkittävät vuotuiset versiopäivityksensä jo reilua viikkoa aiemmin maanantaina 18. syyskuuta. … Lue lisää
Nothing julkisti CMF by Nothing -alabrändinsä ensimmäiset tuotteet – uutuuksina älykello, kuulokkeet ja laturi
Ex-OnePlus-pomo Carl Pein vuonna 2020 perustama, Lontoossa päämajaansa pitävä Nothing kertoi elokuun alussa suunnitelmistaan laajentaa liiketoimintaansa uudella CMF by Nothing -alabrändillä, jonka kanssa markkinoille … Lue lisää
Pian julkistettava Fitbit Charge 6 -aktiivisuusranneke paljastui vuotaneissa tuotekuvissa
Googlen omistaman Fitbitin odotetaan julkistavan uuden Charge 6 -aktiivisuusrannekkeensa 28. syyskuuta, jolloin Fitbit on vihjaillut siltä olevan tulossa uusi julkistus.
Nyt Fitbit Charge 6 … Lue lisää
Huhu: Qualcommin Snapdragon 8 Gen 3 -järjestelmäpiiristä tulossa versio myös TSMC:n 3 nanometrin prosessilla
Qualcommin odotetaan julkistavan seuraavan sukupolven huippuluokan Snapdragon 8 Gen 3 -järjestelmäpiirinsä Snapdragon Summit -tapahtumassa lokakuun lopulla, 24.-26. lokakuuta.
Snapdragon 8 Gen 3:n julkaisu on … Lue lisää