Käyttöjärjestelmät
Mobiilipelit 2015: synkkä on kaunista – mobiililaitteilla voi pelata muutakin kuin Angry Birdsiä
Aiemmassa artikkelissamme listasimme kolme puhelimilla pelattavaa täyspitkää roolipeliä esimerkkinä siitä, miten mobiilipelaaminen on siirtynyt päättömästä kliksuttelusta yhä enemmän konsoleilla ja PC:llä nähtävien pelikokemuksien suuntaan. Pidempien pelien lisäksi … Lue lisää
PuzzlePhone panostaa Suomeen – ja suomalaiset PuzzlePhoneen
Circular Devices starttasi marraskuun alussa joukkorahoituskampanjan ensimmäiselle tuotteelleen PuzzlePhonelle. Kyseessä on modulaarinen eli useammasta vaihdettavasta osasta koostuva puhelin, josta toivotaan yksittäisen tuotteen lisäksi useita toimijoita … Lue lisää
Applen musiikkipalvelu saapui Androidille
Applen musiikkipalvelu Apple Music on saapunut Androidille nyt myös Suomessa. Palvelu tuli Suomessa saataville hieman Yhdysvaltoja myöhemmin, eilisillan aikana. Kyseessä on vielä beta-versio, … Lue lisää
Mobiilipelit 2015: täyspitkät roolipelit ihastuttavat älypuhelimilla
Vuosi 2015 alkaa olla paketissa ja varsinkin mobiilipelien ystäville on riittänyt pelattavaa monella rintamalla. Mielenkiintoisia pelejä on genrestä riippumatta julkaistu vuoden aikana useampia, … Lue lisää
Apple jatkaa perinteisen näyttöteknologian kanssa iPhoneissa – ei AMOLEDiä lähivuosina
Teknologiahörhöjen ei kannata odottaa AMOLED-näyttöjä Applen älypuhelimiin vielä muutamaan vuoteen, sanoo tuore raportti. Sen sijaan odotettavissa on uuden sukupolven LCD-näyttöjä.
Apple käyttää Watch-älykellossaan AMOLED-näyttöä, … Lue lisää
Apple julkaisi Apple Musicin Androidille – ei kuitenkaan vielä Suomessa
Applen kesällä julkaistu Apple Music -musiikkipalvelu on sikäli erikoinen Applen tuote, että yhtiö ilmoitti julkaisevansa palvelusta sovelluksen myös Android-laitteille. Ensimmäinen askel Android-laitteiden valloittamiseksi … Lue lisää
HERE-sovellukset palasivat Windows-kauppaan
Windows Phonen sovelluskaupasta viime kuussa kadonneet HERE-sovellukset ovat jälleen saatavilla. Paluun Microsoftin sovelluskauppaan tekivät HERE Maps, HERE Drive+ ja HERE Transit.
Monet Windows … Lue lisää
Raportti: Samsungin supersuorittimen massatuotanto alkanut
Uusi vuosi, uusi Galaxy S -malli ja uusi Exynos-suoritin. ETNewsin mukaan Samsungin ensi keväällä julkaistavan Galaxy S7:n lippulaivamallin Exynos 8890 -suorittimen massatuotanto on alkanut, … Lue lisää
Google Maps navigoi nyt myös ilman verkkoyhteyttä
Google julkisti viime kevään Google I/O -tapahtumassaan, että Maps-kartat saisivat vielä tämän vuoden aikana tuen offline-navigoinnille ja -hauille. Tänään yhtiö ilmoitti, että ominaisuuden jakaminen … Lue lisää
Milloin vanhat Lumiat saavat Windows 10:n? Päivitysaikataulu saattoi paljastua
Windows 10:n mobiiliversio näkee ensimmäisen kerran päivänvalon joulukuun alussa, kun uudet Lumia 950 ja Lumia 950 XL -puhelimet julkaistaan. Microsoft ei kuitenkaan ole … Lue lisää
TAG Heuer paljasti poikkeuksellisen älykellonsa – titaania, safiiria, tuntuvaa hintaa
Klassisten rannekellojen valmistajana tunnettu TAG Heuer on nyt lähtenyt isoilla askelilla mukaan älykellomarkkinoille. Yhtiön ensimmäinen älykello on eilen paljastettu TAG Heuer Connected, jossa yhdistyvät … Lue lisää
”Kaikkien aikojen tehokkain iPad” on tilattavissa jo huomenna
Apple on ilmoittanut iPad Pron myyntien alkamisesta. Lähes 13-tuumainen jättitabletti saapuu myyntiin sekä verkkoon että kivijalkakauppoihin tämän viikon kuluessa.
iPad Pron huomattavimpia ominaisuuksia ovat … Lue lisää
Uudet iPhonet tuunattiin retrotyyliin – hinta tuplasti normaalia suurempi
Applen iPhoneista tehdään usein erilaisia versiota. Kolmannet osapuolet ovat tehneet esimerkiksi kullattuja iPhoneja, Putin-kuosisia iPhoneja ja paljon muita. Nyt kuitenkin ColorWare haluaa tuoda retrotyylin … Lue lisää
Samsung päivittämässä A-sarjaansa – ei enää pelkästään metallia
Samsung starttasi noin vuosi sitten uuden A-sarjansa, jonka puhelimet olivat rakenteeltaan pääosin metallia – tietenkin näyttöä lukuun ottamatta. Twitterissä @sleaknow on julkaissut kuvia tulevista … Lue lisää
Nexus 6P:tä vaivaa ärsyttävä ongelma – kameran suojalasi saattaa hajota itsestään
Google esitteli tänä vuonna kaksi uutta Nexus-älypuhelinta. Pienemmän, 5,2-tuumaisen Nexus 5X:n se valmistaa yhteistyössä LG:n kanssa, kun taas suurempi, 5,7-tuumaisen Nexus 6P:n tekee Huawei. … Lue lisää
Ensikokemukset Surface Pro 4:stä: näppäriä uudistuksia
Viime viikolla kävimme Microsoftin tilaisuudessa tutustumassa tuleviin mobiililaitteisiin. Nähtävillä olivat sekä uudet huippu-Lumiat että Surface Pro 4. Tässä artikkelissa kerromme tarkemmin ensikosketuksesta tulevaan Windows-hybridiin.
Xiaomin seuraava huippupuhelin julki tässä kuussa – sisällä ennennäkemätön Snapdragon?
Xiaomi on alkanut vihjailemaan seuraavasta julkistustilaisuudestaan. Paljastusten aiheena saattaa olla odotettu huippupuhelin, joka on varustettu seuraavan sukupolven mobiilisuorittimella.
Xiaomi on julkaissut uuden tapahtumakuvan, joka … Lue lisää
Google nappasi iPhoneilla rakastetut videoleikkausmahdollisuudet kuvasovellukseensa
Google on ostanut videoleikkaussovelluksia kehittävän Fly Labsin. Yhdistymisen myötä App Storessa nähtyjä ratkaisuja voidaan tulevaisuudessa odottaa Androidille ja osaksi Google Kuvat -sovellusta. Yrityskaupasta … Lue lisää
Suosikki-Nexuksen seuraaja saapui Suomeen
Nexus-puhelimilla on aina ollut uskollinen fanijoukko laitteiden puhtaan Android-käyttöliittymän vuoksi. Erityisesti Nexus 5 nousi käyttäjien suosioon. Kyseisen laitteen seuraaja on aiemmin tänä vuonna julkistettu … Lue lisää
Nämä ominaisuudet tulevat seuraavaan iOS-päivitykseen – vanhojakaan iPhoneja ei ole unohdettu
iOS 9.1:n julkaisusta ei ole kulunut kuin pari viikkoa, mutta Applella tehdään jo kovasti töitä seuraavan päivityksen eteen. Beta-ohjelmassa mukana olevat käyttäjät ovatkin raportoineet … Lue lisää
Videolla: Näin iPhone selviää laavalampun sisuksissa
Tällä viikolla nostamme esiin videon tämän vuoden alkupuolelta. Älypuhelimet laitetaan monesti erilaisiin testeihin. Joskus niitä ammutaan aseilla ja välillä niitä keitellään erilaisissa sopissa. Tämän … Lue lisää
Näin varmuuskopioit Android-puhelimesi tai -tablettisi
Huolellinenkin käyttäjä saattaa epähuomiossa kadottaa tai rikkoa puhelimensa. Tästä syystä tärkeiden tietojen varmuuskopiointi on järkevää. Viime viikolla pureuduimme Apple-laitteiden varmuuskopiointiin ja tällä viikolla vuorossa … Lue lisää
LG Zero rantautuu Eurooppaan 299 euron hinnalla – erikoisuuksina metallirakenne, HD-näyttö, LTE-tuki ja tarkka selfie-kamera
Etelä-Koreassa syyskuussa myyntiin tullut LG Zero tekee tuloaan myös Eurooppaan. Aluksi puhelinta myydään pelkästään Italiassa, mutta myöhemmin markkina-aluette voidaan laajentaa myös muihin maihin. Euroopan markkinoilla puhelin … Lue lisää
Seitsemän huhua iPhone 7:stä – näitä uudistuksia Applelta odotetaan ensi vuonna
Vaikka iPhone 6s:n ja iPhone 6s Plussan julkaisusta on kulunut vasta vähän aikaa, on huhuja iPhone 7:n ympärillä nähty viime viikkoina urakalla. Näistä … Lue lisää
Applen iso iPad Pro tulossa mahdollisesti ensi viikolla – kuinka korkealle eurohinnat nousevat?
Applen ison iPad Pro -taulutietokoneen julkaisuaikataulu ja Suomi-hinnoittelu ovat askarruttaneet monia. Apple ei ole vielä julkisesti vahvistanut laitteen hintaa Suomessa, mutta esimerkiksi Saksassa … Lue lisää
Nämä ovat Galaxy S7:n huhutut uudet ominaisuudet
Vuosi 2016 lähenee ja samalla uusien lippulaivaälypuhelimien huhumyllyt pyörähtävät käyntiin. Galaxy S7:stä on huhuja tullut verkkoon jo tovin ajan, ja nyt PhoneArena on koostanut … Lue lisää
Sukella muihin maailmoihin: YouTube-sovellus tukee nyt VR-videoita
Google on tehnyt virtuaalitodellisuusmateriaalin kuluttamisesta helpompaa muun muassa halpojen Cardboard-lasiensa avulla. Nyt VR-mahdollisuuksia lisätään YouTube-sovelluksella, jonka Android-versio on saanut tuen VR-videoille. Päivityksestä kertoi muiden … Lue lisää
Samsungilta tulossa kuusituumainen metallipuhelin
Samsung starttasi A-sarjansa noin vuosi sitten, kun se esitteli noin vuosi sitten esitteli Galaxy A3- ja Galaxy A5 -puhelimet. Muutamaa kuukautta myöhemmin jatkoa … Lue lisää
Ensitesti: tältä uudet huippu-Lumiat näyttävät ja tuntuvat
Saimme tällä viikolla mahdollisuuden tutustua moniin uusiin Microsoft-laitteisiin omin käsin. Joukosta löytyivät luonnollisesti joulukuussa markkinoille saapuvat Lumia 950 ja Lumia 950 XL. Tässä artikkelissa … Lue lisää
Marshmallow nappaa nyt näkyvän osan Android-piirakasta
Google on julkaissut uusimmat mittaustuloksensa eri Android-versioiden käyttöasteista. Tämän kuukauden merkittävin tapahtuma kyseisissä tilastoissa on uuden Marshmallow-version ilmaantuminen mukaan.
Viime kuussa Android 6.0 Marshmallow … Lue lisää
Oulussa kehitetty tuplanäyttöpuhelin saamassa jatkoa – hinnasta ja julkaisuajankohdasta ennakkotietoja
Muistatko vielä Oulussa kehitetyn YotaPhone 2:n? Osana suomalais-venäläistä yhteistyötä tehty puhelin tuli kauppoihin viime vuonna ja sai lämpimän vastaanoton monelta suurelta teknologiasivustolta. Puhelimen erikoisominaisuutena … Lue lisää
OnePlussan edullinen X -puhelin on nyt tilattavissa
OnePlus esitteli hiljattain uuden X -puhelimensa. Nyt puhelimen voi tilata OnePlussan verkkosivujen kautta Euroopassa. Valitettavasti täysin mutkattomasti tilaaminen ei onnistu, sillä yhtiö käyttää edelleen … Lue lisää
Google tutki Samsungin huippupuhelimen – yli 10 vakavaa turva-aukkoa
Googlen Project Zero -ryhmä kertoo uusimmassa blogikirjoituksessaan Galaxy S6 edgen tutkimisesta. Tietoturvaan perehtyminen paljasti jopa 11 varsin vakavaa haavoittuvuutta Samsungin huippupuhelimessa.
Project Zero on … Lue lisää
Cortana tekee tuloaan iOS-laitteille – Insidereita haetaan testaajiksi
Lupaustensa mukaisesti Microsoft on työstänyt Cortana-virtuaaliapuriaan myös muiden käyttöjärjestelmien laitteille. Android-versiosta on tänä vuonna kuultu enemmän, mutta nyt myös iOS-versio tuodaan ensi kertaa oikeiden … Lue lisää
Hintahämmennystä aiheuttanut HTC One A9 saapui myyntiin Suomessa
HTC esitteli noin pari viikkoa sitten uuden One A9 -älypuhelimensa, joka muistuttaa ulkoisesti todella paljon Applen uusimpia iPhoneja. Yhdysvalloissa One A9:n sai hankittua itselleen … Lue lisää
Samsung vaihtamassa kameroidensa tekniikkaa puhelimissa
Samsung on käyttänyt älypuhelimiensa kameroiden kennoissa sen omaa ISOCELL -tekniikkaa jo jonkin aikaa. Hiljattain huhuissa paljastui, että ensi vuoden lippulaivaälypuhelimessa, Samsung Galaxy S7:ssä, olisi … Lue lisää
AppleInsider: tällainen on ensi vuonna julkaistava mini-iPhone
iPhone 6- ja iPhone 6 Plus -mallien julkaisussa reilu vuosi sitten, monet uutissivustot uutisoivat myös neljän tuuman mini-iPhoneen liittyvistä huhuista, joissa puhelimen oli … Lue lisää
Lumia-puhelinten kirkkaista väreistä hyötyä sairaalakäytössä
Älypuhelimet helpottavat monia toimia yksilön elämässä, mutta toisinaan niistä on tuntuvaa apua myös suurissa organisaatioissa. Esimerkkinä tästä toimii norjalainen Østfold-sairaala, joka suoraviivaistaa toimintaansa Lumia-puhelinten … Lue lisää
Ruusuja ja risuja: näin varhaiskäyttäjät kommentoivat Surface Pro 4:ää ja Surface Bookia
Microsoft esitteli kuukausi sitten uuden Surface Pro 4 -hybriditablettinsa. Lisäksi yhtiö yllätti kaikki julkistamalla Surface Book -kannettavan. Suomessa laitteiden toimitukset eivät ole vielä alkaneet, … Lue lisää
Kaksi kolmesta Apple-käyttäjästä on jo ladannut iOS 9:n
Apple julkaisi uusimman mobiilikäyttöjärjestelmänsä, iOS 9:n, syyskuussa. Noin puolitoista kuukautta myöhemmin jo kaksi kolmesta Applen mobiililaitteiden käyttäjästä on ladannut uusimman päivityksen.
iOS-laitteiden päivitykset liikkuvat … Lue lisää












































