Käyttöjärjestelmät
Googlen Daydream tuo virtuaalitodellisuuden osaksi seuraavaa Androidia
Google on esitellyt sen oman virtuaalitodellisuusalustan Androidille. Alusta on nimeltään Daydream. Nimi viittaa unelmointiin ja kyse on sekä Googlen ohjemistoalustasta, joka leivotaan osaksi tulevaa … Lue lisää
Android Wear 2.0 lupailee älykellon käyttöä ilman puhelinta
Älykellojen vaatima yhteys älypuhelimeen on ollut ongelmallista erityisesti Android-puolella. Tänään pidetyssä lehdistötilaisuudessaan Google on lupaillut tilanteeseen muutosta ja kertonut Android Wear -kellojen toimivan … Lue lisää
Googlen seuraava suuri vallankumous – tällainen on Android N
Googlen parhaillaan käynnissä olevassa lehdistötilaisuudessa esitellään tulevan Android N -käyttöjärjestelmän uudistuksia. Lehdistötilaisuudessa on toistaiseksi käyty läpi emojien muutoksia, parannettua suorituskykyä ja helpompaa käytettävyyttä.
Googlen uusi Allo-sovellus vastaa chat-viesteihin puolestasi
Google julkaisi parhaillaan käynnissä olevassa lehdistötilaisuudessaan uuden Allo-sovelluksen. Kyse on kehittyneestä chat-sovelluksesta, joka ottaa älykkäästi osaa keskusteluihin ja tekee erilaisia vastausehdotuksia tilanteen mukaan. Alla muutamia … Lue lisää
Acerin edullinen pikkutabletti uudistui – Iconia One 7 lapsiperheille tai paljon matkustaville
Acer on jälleen uudistanut sen pientä Iconia One 7 -tablettia. Nimensä mukaisesti seitsemäntuumaisella näytöllä varustettu tabletti on suunnattu erityisesti lapsiperheille ja paljon matkustaville, … Lue lisää
Nämä herrat palauttavat Nokia-nimen älypuhelimiin ja tabletteihin
Nokia kertoi tänään tehneensä sopimuksen, jonka myötä Nokia-nimi palaa älypuhelimiin ja tabletteihin – kuten jo aiemmassa uutisessamme kerroimme. Uusi HMD global -yritys, joka myös … Lue lisää
Nokia-nimi palaa älypuhelin- ja tablettimarkkinoille Androidin kera – tavaramerkki- ja patenttilisenssisopimus tehty
Nokia on kertonut tehneensä tavaramerkki- ja patenttilisenssisopimuksen, jonka myötä Nokia-nimi palaa puhelin- ja tablettimarkkinoille.
Strategisessa tavaramerkki- ja patenttilisenssisopimuksessa Nokia Technologies myöntää äskettäin perustetulle suomalaiselle … Lue lisää
Huawei-huiput saapuvat Suomeen – P9 Plus ja P9 Lite kaupoissa pian
Huawei ilmoitti tänään tuovansa Suomeen koko P9-puhelinmallistonsa. Aiemmin täkäläisiin kauppoihin saapunut P9 saa siis pian seurakseen kaksi muuta uutuuspuhelinta: P9 Liten ja P9 Plussan.
”iPhone 7:n tuotanto alkanut” – tulossa kolme mallia
Applen seuraavan sukupolven iPhone-puhelinten tuotanto on jo lähtenyt käyntiin. Mahdollisesti iPhone 7 -mallinimen saava uusi iPhone tulisi myyntiin syksyllä kolmena eri versiona.
Tuotannon alkamishuhusta … Lue lisää
Google yli-innokkaana: ”Android Pay saapui Eurooppaan! Eikun…”
Googlen lähimaksujärjestelmä on viittä vaille valmis käynnistymään Euroopassa. Eilen yhtiön Twitter-tili ehtikin jo julkistaa, että palvelu on saapunut Iso-Britanniaan, mutta todellisuus ei nähtävästi ole … Lue lisää
Motorolalta tarkempaa tietoa Moto G4 -puhelinten saatavuudesta
Monien rakastama Moto G -budjettipuhelinsarja sai eilen kolme uutta jäsentä. Moto G4, Moto G4 Plus ja Moto G4 Play tarjoavat vaihtelevia tehoja, kokoluokkia, kameroita … Lue lisää
Tim Cook kertoi Applen tulevaisuuden suunnitelmista Intiassa
Applen toimitusjohtaja Tim Cook on viettänyt viime viikot Aasiassa. Perjantaina Apple kertoi miljardi-investoinnistaan kiinalaiseen Didi Chuxingiin ja tällä viikolla Cook kävi Intiassa tapaamassa maan pääministeriä Narendra Modia.
Vaihtokaupat Sonyn kanssa? Motorola muuttaa huippupuhelimiensa nimikirjaimet
Aiemmin tänä vuonna Sony ilmoitti hautaavansa Xperia Z -sarjan ja tilalle tuli Xperia X. Ilmeisesti puhelinvalmistajien käytössä on vain rajallinen määrä tiettyjä kirjaimia, … Lue lisää
Sony sanomassa hyvästit Xperia C- ja Xperia M -puhelimille
Sonyn juuri julkistama uusi Xperia XA Ultra -puhelin näyttäisi vahvistavan viime viikolla Aasiasta kantauneita huhuja, joiden mukaan yhtiö jättäisi hyvästit aiemmille Xperia C- ja … Lue lisää
Moto G4 Play täydentää Motorolan uuden G4-perheen
Ei kahta ilman kolmatta, sillä Motorolan vain hieman aiemmin esittelemät uutuuspuhelimet Moto G4 ja Moto G4 Plus saavat kesän aikana rinnalleen vielä kolmannen mallin, … Lue lisää
Tässäkö virallinen OnePlus 3 -tuotekuva? Metallia ja muualta tuttuja piirteitä
Kesä lähestyy vauhdilla ja mukana saapuu lähes varmasti uuden OnePlus-huippupuhelimen paljastus. OnePlus 3 on piipahdellut tietovuotojen kohteena jo joitakin kertoja, mutta nyt saatavilla … Lue lisää
Viimeisin iOS aiheuttaa ongelmia uuden iPadin omistajille
Applen maanantaina julkaisema iOS-käyttöjärjestelmän uusin versio 9.3.2 on aiheuttanut ongelmia useille 9,7-tuumaisen iPad Pron omistajille. Yritys päivittää laite langattomasti tekee laitteesta niin sanotusti tiiliskiven, … Lue lisää
16 megapikselin etukamera ja kuuden tuuman näyttö – Sony julkisti Xperia XA Ultran
Sony on esitellyt tänään uuden mallin omaan X-älypuhelinmallistoonsa. Huhujen mukaan Sony korvaa X-sarjalla monet yhtiön tuoteperheistä, kuten Z- ja C-puhelimet. Tuorein älypuhelin, Xperia XA … Lue lisää
Tässä ne viimein ovat: uuden sukupolven Moto G -puhelimet julkistettiin
Kiihtyvään tahtiin ja viime hetkille asti vuotaneet Moto G -uutuudet on nyt esitelty virallisesti. Odotetusti markkinoille saapuu kaksi sisarmallia: Moto G4 ja Moto G4 … Lue lisää
Moto G4 Plus paljastui pakkauksineen ja tietoineen päivineen
Motorolan huhutun Moto G4 -kaksikon kookkaampi osapuoli näyttää paljastuneen lähes läpikotaisin. Verkkoon livahtaneissa kuvissa näkyvät niin puhelimen tekniset tiedot ja design kuin myyntipakkauskin. Kuvista … Lue lisää
Kaareva OLED-näyttö tulossa iPhoneen kahden vuoden kuluttua, ennustaa analyytikko
Apple lisää OLED-näyttöjen käyttöä laitteissaan vähitellen ja esittelee vuonna 2018 kaarevalla näytöllä varustetun iPhone-mallin, ennustaa analyytikko Lee Choong-hoon tuoreessa arviossaan.
Tällä hetkellä Apple … Lue lisää
YouTuben iPhone-versio siirtyi VR-aikaan
Googlen Cardboard on virallisesti tukenut Applen iPhonea jo pidempään, mutta varsinaista sisältöä näille Googlen pahvisille virtuaalilaseille on iOS-maailmassa tähän asti ollut kovin vähän tarjolla. Tilanne … Lue lisää
Apple julkaisi päivityksen iOS:lle – korjaa myös uusimman iPhonen Bluetooth-ongelman
Apple on julkaissut uusimman version iOS-käyttöjärjestelmästä. Versio 9.3.2 korjaa tuttuun tapaan jälleen useita pieniä vikoja ja ongelmia sekä paikkaa havaittuja tietoturva-aukkoja.
Applen kuvauksen … Lue lisää
Maailman menestyneimmän sijoittajan yhtiö Applen miljardiomistajaksi
Maailman menestyneimmän sijoittajan Warren Buffettin yhtiö Berkshire Hathaway kertoi tänään Apple-omistuksestaan.
Ensimmäisen vuosineljänneksen päättyessä maaliskuun lopussa omisti Berkshire yhteensä 9,81 miljoonaa Applen osaketta, joiden … Lue lisää
Väitetty iPhone 7:n takakuori paljastaa vähäisiä uudistuksia ja erikoisen uuden aukon
Kiinalaiselle sosiaalisen median sivustolle Weiboon on ladattu väitettyjä kuvia iPhone 7:n takakuoresta. Kullanvärinen alumiinikuori muistuttaa hyvin paljon iPhone 6:a ja 6s:ää, mutta pari muutostakin … Lue lisää
Uusi Moto G tulee kahdessa koossa – kuvat paljastavat erot
Motorolan suosittu Moto G -budjettipuhelinsarja saa pian jatkoa. Moto G4:n on uskottu saapuvan markkinoille kahdessa koossa, ja nyt molempien versioiden uskotaan paljastuneen vuotokuvissa.
Sarjavuotaja … Lue lisää
Uutuuspeli Crashing Season otti varaslähdön Suomessa – Ladattavissa nyt
Vuoden 2015 yritystulokkaaksikin valittu Koukoi Games valmistautuu julkaisemaan debyyttipelinsä ympäri maailmaa. Suomesta ponnistava pelistudio on nyt tehnyt päätöksen tuoda pelinsä kotimaahan pari viikkoa ennen … Lue lisää
Googlen perustajan kirje vuodelta 2008: ”Microsoft valloittaa mobiilialan, Symbianista tulee pelkästään Nokian käyttöjärjestelmä”
Googlen ja Oraclen parhaillaan käymä oikeustaisto Androidin lisenssimaksuista on paljastanut mielenkiintoisia yksityiskohtia Android-liiketoiminnasta. Oikeustaistossa Oracle vaatii Googlelta 9,3 miljardin dollarin korvauksia Java API:n hyödyntämisestä Androidin kehityksessä ja … Lue lisää
Ärsyttääkö Samsungin uutissovellus aloitusnäytöllä? Näin kytket sen pois päältä
Monista Samsungin puhelimista löytyy Briefing-uutissovellus, joka on automaattisesti aloitusnäytöllä. Sisältö on pitkälti englanninkielistä luettavaa, joten monille suomalaisille sovellus saattaa olla melko turha. Sen saa … Lue lisää
Viikon sovellus: The Roll valikoi iPhone-kuvistasi parhaat ja hoitaa niiden järjestelyn
App Storeen saapui tällä viikolla uusi kuvasovellus. EyeEmin kehittämä The Roll lupaa korvata iPhonen kamerarullan ja huolehtia käyttäjän puolesta valokuvien arvioinnista, järjestelystä ja … Lue lisää
SamMobile: Samsungilta ensi vuonna viisi lippulaivapuhelinta – taittuva puhelin viimein markkinoille?
Tämän vuoden osalta Samsungilta odotetaan vielä yhtä lippulaivapuhelinta, huhujen mukaan mahdollisesti jo kesän aikana myyntiin ennättävää Galaxy Note 6:a. Ensi vuonna korealaisjätiltä onkin viimeisimmän … Lue lisää
Android 6.0 Marshmallow suuntaa Honor 5X:lle – testikäyttäjiä kaivataan
Huawei ilmoitti tänään hakevansa testikäyttäjiä Honor 5X:lle tarkoitetulle Marshmallow-päivitykselle. Odotetut uutuusominaisuudet ja tietoturvalaastarit vaikuttavat siis olevan aivan nurkan takana.
Viime aikoina Huawei on … Lue lisää
Evernote ja Google Drive ovat nyt yhtä
Evernote on suosittu sovellus muistiinpanojen pitämiseen ja tehtävien kartoittamiseen. Uusien integraatio-ominaisuuksien avulla Google Drivea hyödyntävät Evernote-käyttäjät voivat yhdistää näiden kahden palvelun voimat aiempaa helpommin.
Hakuja helpottava Gboard-näppäimistö tulossa myös Androidille
Google julkisti tällä viikolla uuden Gboard-näppäimistösovelluksen, joka saapui ensimmäisenä iOS-laitteille Yhdysvalloissa. Sovelluksen paljon huomiota saaneet verkkohakuominaisuudet ovat kuitenkin suuntaamassa jossain muodossa myös Android-laitteille.
Gboardin … Lue lisää
Näin Uberin perustaja twiittasi Applen jättisijoituksesta kilpailijaan – ”kiitti vaan Tim”
Uberin perustaja ja toimitusjohtaja Travis Kalanick ei todennäköisesti ilahtunut Applen tekemästä miljardin dollarin sijoituksesta kiinalaiseen Didi Chuxingiin, jonka kanssa Uber käy kiivasta taistoa Kiinan … Lue lisää
Applelta miljardisijoitus Didi Chuxingiin – Kiina ja autoilun tulevaisuus keskiössä
Apple sijoittaa miljardi dollaria kiinalaiseen aiemmin myös Didi Kuaidina tunnettuun Didi Chuxingiin, joka kilpailee Kiinan markkinoilla Uberin kanssa.
”Teemme sijoituksen muutamasta strategisesta syystä, mukaan … Lue lisää
Googlen oma 3D Touch tulossa odotettua myöhemmin?
Suuri Google I/O -kehittäjäkonferenssi alkaa ensi viikolla, tuoden mukanaan uutisia Googlen innovaatioista ja Android-alustan tulevaisuudesta. Tänä vuonna esiteltävän Android N -version on uskottu … Lue lisää
Google julkisti kätevän Gboard-näppäimistön iPhonelle – Suomessa jäädään vielä nuolemaan näppejä
Google on julkistanut uuden Gboard-näppäimistösovelluksen Applen iPhonelle ja sen iOS-käyttöjärjestelmälle. Valitettavasti toistaiseksi Googlen näppäimistö on saatavilla vasta englannin kielellä ja vain Yhdysvaltojen App … Lue lisää
Asus keventää: Marshmallow-päivitys poistaa vinon pinon turhia sovelluksia
Älypuhelimiin on usein esiasennettuna lukuisia sovelluksia, joista käyttäjä harvemmin hyödyntää kaikkia – jos mitään. Tämä muistia täyttävä ja potentiaalisesti toimintaa hidastava ”bloatware” ei … Lue lisää
Microsoft lopetuspuuhissa: Sunrise-kalenteri ja Windows 10:n erikoinen Wi-Fi-ominaisuus saavat mennä
Microsoftilla on meneillään hienoinen kevätsiivous – tai sitten sattumalta pari lopetusilmoitusta vain osui juuri samaan hetkeen.
Windows 10:ssä ja sitä ennen Windows Phonessa nähty … Lue lisää






































