
BetaNewsin mukaan uudet kuvat olivat hetken aikaa julkaistuina 4chan- ja Reddit-sivustoilla, mutta ne poistettiin ylläpidon toimesta pian. Ikävä kyllä Internetistä on haasteellista poistaa mitään täysin ja kuvat ovatkin sittemmin jatkaneet kiertämistään myös muilla sivustoilla.
Tällä kertaa kuvien kerrotaan esittäneen muun muassa Kim Kardashiania, jalkapalloilija Hope Soloa ja näyttelijä-laulajatar Vanessa Hudgensia. Lisäksi vuoto toi mukanaan uusia otoksia Jennifer Lawrencesta, joka oli myös aiemman kuvahakkeroinnin uhri.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Yleisten tietojen mukaan molempien vuotojen takana on julkimoiden iCloud-tilejä hakkeroinut taho. Toistaiseksi on epäselvää, ovatko uudet kuvat aiemman murron peruja vai onko hakkeri päässyt käsiksi uusiin tileihin syyskuun aikana.
Apple kommentoi ensimmäisen tapauksen aikaan, että iCloud-palvelua ei varsinaisesti ole murrettu. Sen sijaan tapausta kutsuttiin ”kohdistetuksi hyökkäykseksi käyttäjätunnuksia, salasanoja ja turvakysymyksiä kohtaan”. Todennäköisesti hakkeri on siis päässyt käsiksi tilien sisältöihin mediavakoilun ja lukuisten salasana-arvausten avulla.
Apple ei toistaiseksi ole kommentoinut tuoreinta kuvavuotoa ja sen mahdollisia syitä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla





Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »