Honor testaa huhun mukaan älypuhelimiin tarkoitettuja 14 000–15 000 milliampeeritunnin akkuja.
Nimimerkillä Digital Chat Station esiintyvän tunnetun vuotajan mukaan tavoitteena on kehittää puhelin, joka voisi kestää jopa kokonaisen viikon yhdellä latauksella.
Honor on viime aikoina kasvattanut akkujensa kapasiteettia nopeasti erityisesti Kiinassa myytävissä malleissa pii-hiiliakkuteknologian kehittymisen myötä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Euroopan markkinoilla Honor on hieman himmaillut akkujen kapasiteetin kasvattamisen kanssa, ja paikallisesti toistaiseksi suurimmat 7 500 milliampeeritunnin akut löytyvät Honor 600 Smart 5G:stä ja Magic8 Litestä.
Erityistä viimeaikaisessa kehityksessä on juuri suuren akkukapasiteetin yhdistäminen kohtuulliseen kokoon. Markkinoilla on aiemminkin ollut vielä suuremmilla jättiakuilla varustettuja puhelimia, jotka ovat kuitenkin ulkomuodoltaan tiiliskiven kaltaisia.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uuden raportin yhteydessä ei ole kerrottu, milloin jopa 15 000 milliampeeritunnin akulla varustettu Honor-puhelin voisi tulla markkinoille. Todennäköisesti asiasta kuultaneen lisää viimeistään vuoden 2027 aikana.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »