Huawei on edennyt jo kolmanteen sukupolveen verenpaineen mittauksella varustetuissa älykelloissa, ja Huawei Watch D3 nostaa kokonaisuuden uudelle tasolle.
Uutuus yhdistää tavallista älykelloa monipuolisemmat terveydenseurantaominaisuudet aiempaa ohuempaan ja kevyempään rakenteeseen.
Samalla Watch D3 toimii monipuolisena älykellona, jolla terveyttä voi seurata laaja-alaisesti. Verenpaineen ohella se seuraa muun muassa sykettä, veren happipitoisuutta ja unta, tarjoaa EKG-sydänsähkökäyrämittauksen sekä kerää tietoja sykevälivaihtelusta.
Lisäksi Huawei tarjoaa kätevän toiminnon perheenjäsenten terveystietojen seuraamiseen, joten esimerkiksi lapset voivat seurata ikääntyneen vanhempansa vointia Huawei Watch D3:n avulla.
Huawei Watch D3 on nyt saatavilla Suomessa valikoiduilta jälleenmyyjiltä 499 euron suositushinnalla. Myynnin aloituksen yhteydessä 50 euron lanseerasalennuksella hinta on 449 euroa. Tarjous on voimassa 8. marraskuuta 2026 asti.
Hienostuneen tyylikkäitä värivaihtoehtoja on kolme erilaista: musta, valkoinen ja kulta.
Kellon käyttö onnistuu laajasti eri älypuhelinten rinnalla, sillä Huawei Watch D3 on yhteensopiva sekä Android- että iOS-laitteiden kanssa.
Tutustu lisää ja osta Huawei Watch D3 tästä!
Erikoisuutena verenpaineen mittaus ja seuranta
Verenpaineen mittaus erottaa Huawei Watch D3:n muista älykelloista.
Kellon rannekkeeseen on integroitu mekaaninen ilmatyyny, jonka toimintaperiaate vastaa monille tuttuja verenpainemittareita. Tyyny täyttyy mittauksen aikana ja puristaa rannetta perinteisen verenpainemittarin mansetin tapaan verenpaineen mittaamiseksi luotettavalla tavalla.
Kello hyödyntää ilmatyynyn kanssa tarkkaa paineanturia ja Huawein TruSense-järjestelmää pulssipaineen muutosten tunnistamiseen. Huawei Watch D3:n verenpaineenmittaustoiminnolla on EU:n lääkinnällisiä laitteita koskevan MDR-asetuksen mukainen CE-merkintä.
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan hypertensio eli korkea verenpaine koskee jopa yli 30 prosenttia yli 30-vuotiaista ihmisistä maailmanlaajuisesti. Moni ei kuitenkaan tiedä omasta korkeasta verenpaineestaan, sillä se ei tavallisesti aiheuta oireita, mutta rasittaa vaarallisella tavalla sydäntä, valtimoita ja munuaisia, mikä korostaa mittaamisen merkitystä.

Huawei Watch D3:lla verenpaineen mittaaminen on helppoa ja nopeaa – ja kellon kulkiessa ranteessa se onnistuu lähes missä ja milloin vain.
Huawein mukaan Watch D3:n mittaustarkkuus on kehittynyt selvästi edeltävästä Watch D2 -mallista: yli 97 prosentissa mittauksista ero perinteiseen verenpainemittariin jää alle 15 mmHg:n ja 88 prosentissa alle 10 mmHg:n. Parannusta on tapahtunut erityisesti haastavammissa mittaustilanteissa.
Merkittävää on, että Huawei Watch D3 tekee verenpaineen mittaamisesta nopeaa ja vaivatonta lähes missä ja milloin vain, kun mittaväline kulkee mukana huomaamattomasti ranteessa. Näin mittauksia on mahdollista tehdä eri tilanteissa.
Yksittäisten mittausten lisäksi Huawei Watch D3:ssa on 24 tunnin ambulatorinen verenpaineen seuranta, jonka avulla verenpaineen vaihteluista voidaan muodostaa kuva sekä päivä- että yöaikaan.
Päiväaikaan ehdotettua mittausväliä voidaan säätää, ja halutessaan verenpaineen voi mitata itse milloin vain. Yöllä kello tekee mittauksia automaattisesti käyttäjän nukkuessa. Ilmatyynyn toiminta on suunniteltu Watch D3:ssa aiempaa hiljaisemmaksi, jotta mittaukset häiritsisivät unta mahdollisimman vähän.
Vuorokauden seurannasta käyttäjä näkee esimerkiksi keskimääräisiä systolisen ja diastolisen verenpaineen lukemia päivä- ja yöajalta sekä koko 24 tunnin ajalta. Verenpaineen kehitystä voidaan näin tarkastella pidemmälläkin aikavälillä yhdessä muiden terveys- ja aktiivisuustietojen kanssa.
Säännöllinen verenpaineseuranta antaa kattavamman kuvan verenpaineen vaihteluista ajan mittaan ja voi tarjota parempaa tietoa keskusteluihin terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.
Verenpainetta kellolla voi lisäksi mitata erillisellä toiminnolla ennen harjoittelua ja sen jälkeen. Näin on mahdollista kerätä tietoa siitä, miten oma verenpaine käyttäytyy liikunnan yhteydessä.
Verenpaineen mittausominaisuus ei korvaa terveydenhuollon ammattilaisen tekemää diagnoosia, eikä sitä tule käyttää itsenäisesti terveydentilan arviointiin. Jos olet huolissasi sydän- ja verisuoniterveydestäsi, ota yhteyttä lääkäriin.
Monipuolinen katsaus terveyteen
Verenpaineen mittaus on Huawei Watch D3:n uniikki erityisominaisuus, mutta samalla kello seuraa monipuolisesti muutenkin terveyttä ja hyvinvointia. Se mittaa muun muassa sykettä, veren happipitoisuutta, ihon lämpötilaa, unta, sykevälivaihtelua sekä tietenkin aktiivisuutta ja harjoituksia.
Terveyskatsaus-toiminto kokoaa lyhyellä mittauksella yhteen laajan katsauksen eri terveysmittareihin.
EKG-sydänsähkökäyrämittaus tarkastelee sydämen sähköistä toimintaa. Mittaus tapahtuu pitämällä kellon sivussa olevaa elektrodia painettuna 30 sekunnin ajan, minkä jälkeen kello muodostaa EKG-raportin. Lisäksi Watch D3 tukee rytmihäiriöanalyysiä, joka voi varoittaa mahdollisesta eteisvärinästä.
Unen seurannassa Watch D3 hyödyntää Huawei TruSleep 5.0 -algoritmia. Kello tarkastelee unen kestoa ja vaiheita sekä auttaa muodostamaan kokonaiskuvaa unen laadusta.
Sykevälivaihtelu eli HRV kertoo peräkkäisten sydämenlyöntien välisten aikojen vaihtelusta. Yksittäisen lukeman sijaan kiinnostavinta on usein oman sykevälivaihtelun kehittyminen pidemmällä aikavälillä yhdessä esimerkiksi unen ja harjoittelun kanssa, mihin kello tarjoaa oivan mahdollisuuden.
Aamuisin Huawei Watch D3 tarjoaa lukeman päivän valmiustasosta, joka auttaa hahmottamaan valmiutta erilaisiin fyysisiin haasteisiin. Valmiustason pisteytys perustuu unen laatuun, sykevälivaihteluun (HRV), mielen hyvinvointiin ja harjoittelukuormitukseen. Palautuminen jaetaan viiteen tasoon, ja joka aamu kello antaa yhteenvedon valmiudesta.
Kokonaisuuden täydentää Terveysnäkemykset-ominaisuus, joka auttaa puolestaan tarkastelemaan kehitystä pidemmällä aikavälillä. Verenpainetietojen yhdistyessä uni- ja liikuntatietojen kanssa elämäntapojen ja hyvinvoinnin muutoksia on helpompi tarkastella kokonaisuutena.
Toimii apuna läheisten terveyden seurannassa
Omaa terveyttään seuraavien ohella Watch D3 voi auttaa läheisistään huolehtivaa. Huawein Terveysyhteisö mahdollistaa perheenjäsenten ja muiden läheisten terveystietojen kokoamisen samaan näkymään heidän suostumuksellaan.
Palvelussa voi tarkastella esimerkiksi läheisen verenpainetta, sykettä, askelmäärää ja unenlaatua sekä Terveyskatsaus-raportteja. Poikkeavista tiedoista voi lisäksi saada ilmoituksen.
Ominaisuudesta voi olla suurta hyötyä, kun ikääntyvän vanhemman tai muun läheisen vointia halutaan seurata säännöllisesti mutta kuitenkin helpolla tavalla.
Samalla kellon mahdollistama tiheämpi verenpaineen seuranta tuo tarkasteltavaksi yksittäisiä mittauksia laajemman kokonaisuuden. Sen sijaan, että verenpaine mitattaisiin ainoastaan silloin tällöin perinteisellä mittarilla, Watch D3:n avulla voi tallentaa tietoa erilaisista tilanteista ja auttaa havaitsemaan pidemmän aikavälin muutoksia.
Ohut ja mukavasti muotoiltu älykello
Verenpaineen mittaus vaatii Watch D3:een tavallista älykelloa enemmän komponentteja, mutta Huawei on onnistunut kuitenkin pienentämään kelloa edeltäjästä.
Kellon runko on vain 11,3 millimetriä paksu ja painaa 40 grammaa. Entistä ohuemman ja siromman rakenteen ansiosta Huawei Watch D3 näyttää lisäominaisuuksistaan huolimatta tyylikkäältä älykellolta.
Etupuolta hallitsee 1,92 tuuman AMOLED-näyttö. Näytön ja rungon suhde on kasvanut edeltäjästä pienentyneiden reunusten ansiosta, ja näytön huippukirkkaus yltää jopa 3 000 nitiin, mikä parantaa luettavuutta kirkkaassa ulkovalossa.
Terveyden seurannan lisäksi Watch D3 tarjoaa tuttuja älykellotoimintoja. Kellolla voi puhua Bluetooth-puheluita sekä tarkastella ilmoituksia. Ranteesta onnistuvat samoin esimerkiksi kalenterin käyttäminen, äänimuistioiden tallentaminen sekä musiikkitoiston hallinta.
Liikkumisen tallentamiseen mukana on yli 40 harjoitustilaa aina juoksusta ja pyöräilystä kehittyneeseen golftilaan, talviurheiluun ja maastojuoksuun. Tarjolla on myös lyhyitä minitreenejä arjen vapaisiin hetkiin.
Kellossa on myös lähimaksamisen tuki Curve Paylla, jonka käyttäminen onnistuu laajasti eri maksukorteilla. Curven palveluun voi liittää useampia kortteja ja käyttää niitä maksamiseen kellolla digitaalisen Curve-kortin kautta. Tarvittaessa veloitettavaa korttia voi vaihtaa jopa jälkikäteen.
Akunkesto yltää tavanomaisessa käytössä jopa kuuteen päivään, ja muiden Huawei-älykellojen tavoin Watch D3 on yhteensopiva sekä Android- että iOS-laitteiden kanssa.
Selvää on, että useilla kehittyneillä ominaisuuksillaan Huawei Watch D3 on kokonaisuutena markkinoiden monipuolisin älykello terveyden ja erityisesti verenpaineen seurantaan – eikä tyylikkyydestä tarvitse tinkiä.
Tutustu lisää ja osta Huawei Watch D3 tästä!














Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »